Hyppää pääsisältöön

Veikkaus – puheet vastaan teot: käsikirjoitus

Tiesitkö, mitä näissä Veikkauksen pelisaleissa tapahtuu? Moni ihminen viettää koko päivän näissä, ja menettää tuhansia euroja - päivä toisensa jälkeen.

Veikkaus väittää viime vuoden skandaalien jälkeen kantavansa laissa säädetyn vastuunsa pelihaittojen ehkäisystä.

Todellisuudessa Veikkauksen työntekijöillä ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia estää ihmistä pelaamasta, pelikiellosta huolimatta.

Inka Silvennoinen, päällikkö, Peluuri: Tulee paljon tietoa siitä, että on otettu pelikielto, mutta sillä ei ole mitään merkitystä.

MOT on selvittänyt Veikkauksen kansainvälisiä kuvioita.
Meille paljastui diili, josta pelimonopoli on vaiennut.

MOT: On päädytty siihen, että otetaan tää riski, rikotaan lakia, miksi?
Nora Vähävirta, liiketoimintajohtaja, Veikkaus: Siis mikäs tämä on tämä materiaali?

MOT: Veikkaus – puheet vastaan teot

Veikkaus on kertonut poistavansa 3500 rahapeliautomaattia tänä vuonna.
Yhtiö haluaa todistaa kantavansa vastuunsa pelihaittojen ehkäisystä.
Pelihaittojen ehkäisy on EU:n hyväksymän monopoliaseman ykkösehto.

Nyt koneita on sijoitettuna ympäri Suomen 18500, kukaan ei voi niitä välttää.

Kontulan Aapelin baarissa on kuusi automaattia.
Tänään Veikkaus vie yhden pois. Jäljelle jää viisi.

Inka Silvennoinen, päällikkö, Peluuri: Peliautomaattien vähentäminen nyt kuudesta viiteen ei kauheen merkittävästi vaikuta tilanteeseen ja se 3000 automaatin vähentäminen suhteessa siihen kuinka paljon niitä hajasijoitettuna on, niin on kuitenkin kohtuullisen pieni osuus.

Marketeissa Veikkaus on ilmoittanut vähentävänsä automaattien määrää seitsemään.
Aki Pyysing on sijoittaja ja pokeriammattilainen. Hän ei pelaa Veikkauksen peliautomaateilla.

Aki Pyysing, pokeriammattilainen, sijoittaja: Se on kyllä sinänsä humoristinen tapahtuma se, että tuota jos täs niin kuin sitä peliongelmaa hoidettaisiin, niin sehän on ihan selkeätä, että jos poistat kahdeksasta automaatista, jätät sinne vaan seitsemän, niin eihän se nyt vaikuta sitä taikka tätä. Se on ihan puhdasta valkopesua, se on ihan sama että onko siellä Prismassa 12 vai 8. Ei sillä ole merkitystä. Olennaista on se, että ne on koko aika kaikille tyrkylle ja koko aika kerrotaan että niillä pelaaminen on ihan ok.

Lokakuussa MOT kertoi että Veikkauksen tilinpäätös antoi täysin väärän kuvan peliautomaattien merkityksestä. Yhtiön todellinen liikevaihto ei ollut 3 miljardia - vaan 13 miljardia. Automaattien osuus oli 11 miljardia. Tilinpäätös-kikkailu sai peliautomaattien osuuden liikevaihdosta näyttämään todellista pienemmältä.

Olli Sarekoski, toimitusjohtaja, Veikkaus: Se on ihan normi, että jos sä katsot peliyhtiöiden tulosraportteja niin ne aina kertoo juuri niin kuin mekin kerromme.

Todellisuudessa maailmasta ei löytynyt rahapeliyhtiötä, joka raportoisi bisneksestään Veikkauksen tyyliin. Joulukuussa Veikkaus ilmoitti muuttavansa raportointiaan.

MOT: Haluatteko pitää tämän luvun pois julkisuudesta sen takia, että me emme tajuaisi miten tärkeitä nämä rahapeliautomaatit ovat teille?
Olli Sarekoski, toimitusjohtaja, Veikkaus: Niin. Ei me olla piilotettu millään tavalla.

Kerroimme myös, että Veikkaus oli uhmannut valvovaa viranomaista yli vuoden.

MOT: Teillä on velvollisuus toimittaa heille pyydettäessä materiaalia. Seppo Kolehmaisen, poliisiylijohtajan allekirjoituksella vaaditaan, että te toimitatte strategian toimeenpanopaperin.
Sarekoski: Kyllä.
MOT: Te ette niitä luovuta, miksi?
Sarekoski: Kyllä me on ne luovutettu eli jos vielä avaan sitä..
MOT: Mutta se ei pidä paikkaansa.
Sarekoski: Kyllä se pitää paikkansa.

Saaramia Varvio, arpajaishallintopäällikkö, Poliisihallitus (21.10): No täytyy sanoo et kyllä tietenki tilanne on poikkeuksellinen et yhtiö ei ole toimittanut niitä pyydettyjä tietoja.

Ohjelman jälkeen poliisi sai vaatimansa paperit.

Ja, MOT:lle vuodettiin Veikkauksen salaisia papereita.
Kerromme niistä tänään.

Ensin vähän taustaa.

Tel Avivin keskustassa on juutalaisten Hanukkajuhla.

Tel Avivin korkeimmassa pilvenpiirtäjässä on Playtech-nimisen globaalin pelijätin talousosasto.
Veikkauksen netissä olevien kasinopelien pohjana oleva pelijärjestelmä on ostettu Playtechiltä.

Veikkaus ja Raha-automaattiyhdistys RAY yhdistyivät vuonna 2017. RAY teki pari vuotta ennen yhdistymistä poikkeuksellisen pitkän, 20 vuoden sopimuksen Playtechin kanssa.

Israelissa ei vietetä joulua. Jouluaattona kokeilen yllätysvierailua, ja saan kulkukortin pilvenpiirtäjään jättämällä passini respaan. Vartijat estävät samantien kuvaamisen.

Pääsen kerrokseen 53, ja Playtechin toimistolle.
Playtechin talousosaston laskutus Veikkaukselle oli vuonna 2018 13 miljoonaa euroa. Minua kiinnostaa miten ihmeessä ovat onnistuneet saamaan niin hyvän, ja todella pitkän diilin.

Minut otetaan hyvin ystävällisesti vastaan, nimi Veikkaus tunnistetaan heti, mutta kieltäydytään keskustelemasta julkisesti sopimusasioista.
Joulun jälkeen olen takaisin Veikkauksen pääkonttorilla.
Nora Vähävirta on Veikkauksen liiketoimintajohtaja. Olen esittänyt haastattelupyynnön kansainvälisistä diileistä toimitusjohtaja Sarekoskelle, joka on siirtänyt vastuun Vähävirralle.

Nora Vähävirta, liiketoimintajohtaja, Veikkaus: Meillä on suuri määrä erilaisia pelijärjestelmiä täällä Veikkauksen tietoteknisissä ratkaisuissa. Ja ja pelit ei pyöri, jos ei ole näitä järjestelmiä käytettävissä. Meillä on erilaisia järjestelmiä, niin kuin jolla pyörii Lotot ja erilaiset arvonta-ohjelmat, meillä on erilaisia järjestelmiä, millä vedonlyönti toimii, meillä on erilaisia järjestelmiä millä kasinopelit toimivat. Ja RAY todellakin teki Playtechin kanssa jo 10 vuotta sitten sopimuksen, jolla tuotiin RAY:n pelituotteet nettiin. Ja ja siitä lähtien Playtech on ollut vahvassa roolissa ja pyörittänyt näitä netin automaattipelejä.

Veikkauksella on valtava tilkkutäkki diilejä eri peliyhtiöiden kanssa. Vähävirta on pitänyt MOT:lle taustatilaisuuden näistä diileistä, ja niiden merkityksestä. Esityksestä puuttuu MOT:lle vuodettu vuosi sitten tehty jättidiili.

MOT: Pidit meille hyvän yleiskatsauksen näihin diileihin..ennen joulua.. tuota.. mua jäi vaivaamaan se, että siitä puuttui yksi..
Vähävirta: Okei..
MOT: ..IGT-diili viime syksyltä.
Vähäsalo: Okei. Mikä siitä puuttui?
MOT: Se puuttui koko listauksesta, että te teitte viime syksynä 20 vuoden diilin IGT:n kanssa. Voitko kertoa siitä?
Nora Vähävirta, liiketoimintajohtaja, Veikkaus: Eli IGT on toimija, joka on hyvin pitkään yli 30 vuotta niin tehnyt näitä pelijärjestelmäalustoja tämmöiselle niin kuin arvontapelipuolelle sekä vedonlyönnin puolelle. Eli entinen Veikkaus on käyttänyt IGT:n järjestelmiä hyvin pitkään. IGT:ssä pätee ihan se sama kuin Playtechissä. Eli eli eli ne järjestelmät ovat itse asiassa kaikki mitä meillä on. Se on vähän niin kuin meidän tehdas, että ne pelit siellä pyörii.

Esimerkiksi Lotto pyörii IGT:n rakentamassa pelijärjestelmässä.

Veikkaus ei ole kilpailuttanut eikä julkistanut uutta poikkeuksellisen pitkää, 20 vuoden ja kymmenien miljoonien eurojen arvoista sopimusta IGT:n kanssa.
Veikkaus oli vuosikymmenien aikana tullut hyvin riippuvaiseksi IGT:stä. Nykyinen pelijärjestelmäsopimus oli solmittu 15 vuotta sitten. Nyt piti tehdä uusi sopimus. Haluttiin helppo ratkaisu, jatkoa vanhalle sopimukselle.
Veikkauksen johto pohti kahta vaihtoehtoa. Ensimmäinen vaihtoehto oli suora hankinta. Asianajotoimisto arvioi kuitenkin tämän Hankintalain näkökulmasta Ilmeisen laittomaksi.
Toinen vaihtoehto oli Sopimusmuutos. Hankintalain näkökulmasta, tämä oli juristien mukaan todennäköisesti kokonaistarkastelussa laiton.
Kolmatta vaihtoehtoa ei päätösesityksessä ollut. Hankintalakinäkökulmasta selkein. Sopimuksen kilpailutus.

MOT: Vuosi sitten, kun tämä 20 vuoden diili solmittiin, niin tuota miksi silloin päädyttiin siihen, että ei noudateta hankintalakia?
Vähävirta: Kyllä me ollaan hankintalakia noudatettu kaikissa tapauksissa.
MOT: Minulla on tässä siihen liittyvä päätösaineisto, jossa päätösesityksessä teillä on Castren & Snellmannin arvio siitä, että suorahankinta olisi ollut ilmeisen laiton ja sitten päädyitte sopimusmuutokseen, joka on laiton, mutta kuitenkin on päädytty siihen, että otetaan tää riski, rikotaan lakia, miksi?
Vähävirta: Siis mikäs tämä on tämä materiaali?
MOT: Tämä on päätösesitys joka on esitetty sitten yrityksen hallitukselle, joka on hyväksynyt ja valtuuttanut toimitusjohtajan tekemään tämän 20 vuoden diilin. Tästä käy selvästi ilmi, että että ollaan tietoisesti rikottu hankintalakia.
Vähävirta: IGT:n sopimus on hyvin vahvasti katsottu läpi monelta monelta näkökulmasta ja myös ymmärtääkseni Castren & Snellmannin kautta on katsottu, että me olemme kaikissa näissä laillisesti toimineet. Ja näin olemme tämän päätöksen tehneet.
MOT: Tässä teidän sisäisessä papereissa käy selvästi ilmi, että se on tiedostettu, että tässä rikotaan hankintalakia ja pyritään toimimaan niin, että tämä ei tulisi julkisuuteen tämä sopimus ja ja että että valvovat viranomaiset eivät heräisi tähän.. Mitä tämä kertoo teidän toimintatavoistanne?
Vähävirta: Ei.. emme me ole tehneet mitään tuollaista.

Viime lokakuussa kysyin Veikkauksen toimitusjohtajalta IGT:stä.

Olli Sarekoski, toimitusjohtaja, Veikkaus: Me ollaan itse ohjaksissa eli meillä IGT tai joku muu ei määritä sitä, että milloin meillä tulee, vaan Veikkaus pystyy operoimaan sitä eli me ollaan rakennettu sillä lailla itsellemme toisen tyyppinen rooli, itsenäisyys suhteessa näihin pelijärjestelmätoimittajiin. Me kyetään myös itse rakentamaan pelijärjestelmiä ja pelialustoja. Eli me ollaan rakennettu tällaista tietynlaista toimittajariippumattomuutta. Tietoisesti. Jo pitkän aikaa.

Nyt tiedämme että Sarekoski oli jo haastatteluhetkellä allekirjoittanut 20 vuoden, kymmenien miljoonien sopimuksen IGT:n kanssa. Mutta emme tietäisi, jos papereita ei olisi vuodettu MOT:lle.
IGT ei kommentoi sopimusta MOT:lle
Pyydän Veikkauksen lakijohtajaa Pekka Ilmivaltaa kameran eteen.

MOT: Jos tämä on sinusta ihan laillinen menettely, niin miksi näissä papereissa käydään sisäistä keskustelua siitä, että tämä ei saa tulla julkisuuteen?
Pekka Ilmivalta, laki- ja vastuullisuusjohtaja, Veikkaus: Kysymys on ollut normaalista prosessista, jossa on selvitelty tähän tapaukseen liittyviä riskejä, hankintaoikeudellisia riskejä ja arvioitu sen jälkeen, että että kaikkeenhan aina liittyy riski., Jos ei liity riskiä tai muuta, niin se liittyy siihen, että joku siitä huolimatta sen hankinnan riitauttaa. Mutta tässä tämän kokonaisharkinnan perusteella on päädytty siihen, että jos siellä on riski, se riski on kovin vähäinen ja sen takia ei ole katsottu tarpeelliseksi lähteä erillisesti kilpailuttamaan tätä sopimusta tai sopimuskokonaisuutta joka on jo olemassa ja joka on aikoinaan julkisen hankintamenettelyn mukaan kilpailutettu.

Ilmivalta viittaa 15 vuotta sitten solmittuun vanhaan IGT-sopimukseen.
Sisäisissä sähköposteissa todetaan:

“Jos joudumme irtautumaan sopimuksesta sen vuoksi että Markkinaoikeus näin edellyttää, voimme joutua maksamaan 8 vuoden perusteella vahingonkorvausta IGT:lle”
“Meidän riskit hankintaoikeudellisesti kasvavat merkittävästi, jos sopimus ja sopimuskausi julkistetaan...voi olla että myös valvontaviranomaiset heräävät”

Kaksi päivää haastattelun jälkeen Veikkauksen lakijohtaja pyytää uuteen tapaamiseen. Hän käy läpi koko päätösprosessin.

“Koska kyse ei ollut uudesta sopimuksesta tai hankinnasta, sen tekemisestä ei ollut tarve viestiä ulkoisesti aktiivisesti”.

Veikkaus asettaa sanansa tarkasti. Yhtiön esityksessä kuitenkin lukee uusi sopimus.
Olemme siis tapahtumien kulusta samaa mieltä. Silti, Veikkauksen lakijohtaja puhuu hankintaoikeudellisesta riskistä, ja minä laittomasta sopimuksesta.

Pekka Ilmivalta, laki- ja vastuullisuusjohtaja, Veikkaus: Mitä sitten ihmiset ymmärtää laittomana? Kyllä myönnän sen, että jos markkinaoikeus katsoisi tuon tapauksen loppuun ja jos se päätyisi siihen, ettei ole perustetta muutossopimuksen tekemiselle, niin se olisi hankintaoikeudellisesti laiton. Se ei ole kriminalisoitu, siitä ei voi tässä vaiheessa tulla edes sanktioita meille. Voi tulla se nuhtelu että hei, näin ei pitäisi toimia, toimikaa jatkossa toisin. Ja osoittaa sormellaan että soo soo, näin ei pitäisi toimia.

MOT:n verkkosivulla kerromme miten elintärkeästä sopimuksesta on kyse.
Valvova viranomainen Kilpailuvirasto olisi voinut viedä Veikkauksen diilin Markkinaoikeuteen - mutta Veikkaus onnistui sopimuksen salaamisessa, määräajat menivät umpeen, nyt viranomainen voi vain antaa hallinnollista ohjausta.

…..
Tel Avivissa, Playtechin yläpuolella olevassa kahvilassa, luin kirjaa Willful Blindness - tahallinen sokeus. Se selittää, miksi jonkun yrityksen kaikki prosessit, säännöt, lainsäädäntö ja ohjeet ovat paperilla kunnossa - mutta sitten käytännössä rikotaan kaikkia näitä sääntöjä.
Se avaa ajatuksen siitä, miten yrityskulttuurissa saatetaan elää kuplassa, missä kuvitellaan että ollaan lain yläpuolella. Uskotaan että oma toimintatapa on normaali, sokeudutaan tahallisesti tai tahattomasti, ei enää ymmärretä miltä asia näyttää ulkopuolisten silmissä.

…..
Pelikaani-baari on Veikkauksen huoltomiesten seuraava kohde. Pelikaanissa on kuusi pelikonetta. Veikkaus kantaa lakisääteisen vastuunsa pelihaittojen ehkäisystä poistamalla yhden koneen.

MOT: Vastuullisuustoimenpiteenä, mikä on vaikutus, kun vähennetään baarin koneet kuudesta viiteen?
Nora Vähävirta, liiketoimintajohtaja: Oikeastaan se vastuullisuustoimenpiteen, sen kaikkein tärkein ominaisuus on tää, että me tehdään se tunnistautunut pelaaminen niihin automaatteihin, koska vasta se tekee vastuullisesti sen, että asiakas pystyy määrittelemään itselleen totaalisen pelikiellon. Eli peliongelmainen voi määritellä, että hän ei pysty millään automaatilla pelaamaan. Ja se on se kaikista tärkein toimenpide tässä automaattien vastuullisessa pelaamisessa.
MOT: Miksi sitten suoritetaan tällainen toimenpide, että vähennetään kuudesta viiteen. Sehän näyttäytyy jotenkin jonkinlaisena.. teatterina?
Vähävirta: Tämän lisäksi me ollaan arvioitu, että meillä ei ole syytä pitää niin paljon automaatteja enää Suomessa kentällä. Ja sen takia me vähennämme myös automaattien määrää.

Osana Veikkauksen virallista vastuullisuutta ja pelihaittojen ehkäisyä on, että peliriippuvainen ongelmapelaaja voi hakea itselleen pelikiellon Veikkauksen pelisaleihin - Pelaamoihin ja Feel Vegaseihin.
Pelisalien työntekijät kertovat MOT:lle että heillä ei ole valtuuksia estää pelaajaa pelaamasta - vaikka hän olisi allekirjoittanut pelikiellon. Työntekijöitä ahdistaa tilanteet, missä pelaaja pelaa aamusta iltaan - menettää tuhansia euroja - päivästä toiseen.

MOT: Okei Pekka, kun vastaat vastuullisuudesta, niin minua on oikeasti järkyttänyt nämä kertomukset teidän pelisaleista. Työntekijöillä ei ole valtuuksia poistaa ihmisiä, joilla on pelikiellot ja jotka menettävät tuhansia euroja per päivä. Miksi näin on?
Pekka Ilmivalta, laki- ja vastuullisuusjohtaja:: Joo, tosiaan tilanne on siinä mielessä hankala, että jos ei työntekijä tai anteeksi asiakas ja meidän pelisali, joka on salikohtaisesti tehnyt nimenomaisesti sopimusta siitä, että sitä asiakasta ei sinne pelisaliin saa päästää, niin meidän työntekijöillä ei ole oikeutta sitä sisäänpääsyä evätä. Ellei sitten ole kysymys järjestyshäiriöistä tai järjestykseen liittyvistä kysymyksistä. Mutta tämä on ihan lainsäädännöllinen asia ja fakta, että että kun lakipohjaa semmoiselle pääsykiellon pääsyn eväämiselle ei ole, jos ei siitä ole tehty nimenomaista sopimusta asiakkaan ja Veikkauksen välillä niin tämä on tilanne, valitettavasti.

Inka Silvennoinen, johtaa Peluuria, joka auttaa rahapeliongelmaisia. Hän vahvistaa sen, että vastuullisuus on yhtä tyhjän kanssa pelisaleissa.

MOT: Minähän luulin, että pelikielto on todella ehdoton ja ett se on 3 kk tai 12 kk ja silloin et pääse pelaamaan. Nyt todellisuus on joku toinen?
Inka Silvennoinen, päällikkö, Peluuri: Joo.. Valitettavasti meillä kyllä asiakkaiden kautta tulee paljon tietoa siitä, että on otettu pelikielto, mutta sillä ei ole mitään merkitystä, että silti on päästy pelaamaan. Eli eli ja sitten toinen mikä mikä monesti niin kuin harmittaa, että se on pitkä pisimmillään vaan se 12 kk, eli pysyvää pelikieltoa ei myöskään ole mahdollisuutta ottaa.

MOT: Nythän sitten teidän vastuullisuuspuheet siitä, että että voi hankkia itselleen pelikiellon, jopa vuodeksi, ja sitten pääsee kuitenkin jo varttitunnin kuluttua takaisin pelaamaan, niin nämä puheethan näyttäytyvät hyvin ihmeellisiltä.
Ilmivalta: Se mistä ollaan puhuttu, koskee digin pelikieltoja, jossa voi asettaa itselleen toistaiseksi voimassaolevan pelikiellon, ja se mitä nimenomaan on syksyn aikana tuotu esiin on se, että edistettäisi toteutettasi se tunnistautuminen kanavasta, pelipaikasta riippumatta, jolloin tämmöisen pysyvän kaiken kattavan kaiken Veikkauksen pelien pelitarjonnan kattavan pelikiellon asettaminen olis mahdollista. Nykylainsäädännössä siellä on tämmöisiä porsaanreikiä, niin kuin kuvattu.

Inka Silvennoinen, päällikkö, Peluuri: Peluuri ja monet monet muut rahapelihaittojen parissa työskentelevät toimijat on nostaneet jo pitkään esiin tätä huolta näitten pelisalien pelikiellon toimimattomuudesta, eli se on varsin teoreettinen se pelikielto eli meillä ei ole tosiasiassa pelaajalla mahdollisuutta saada sellaista kattavaa, pysyvää ja pitävää pelikieltoa, vaan käytännössä se on pelaajan sitoumus olla tulematta niille pelisaleille, että tässä se ikään kuin vastuu ja vastuullisuus jää sen pelaajan harteille. Ja kun me tiedetään, että näissä pelikieltotilanteissa tai kun haetaan sitä pelikieltoa, niin kyse on useimmiten siitä, että siinä pelaamisen hallinnassa on vaikeuksia, niin me sysätään vastuu sellaisille henkilöille, joilla juuri se mistä pitäisi pystyä ottamaan vastuu, on äärimmäisen hankalaa, ellei mahdotonta.

Miten paljon ihmiset häviävät pelisaleissa? Tyypillinen esimerkki. Eräs Veikkauksen työntekijä kertoi miten taksikuljettaja hävisi ensin 500 euroa. Työntekijä näki tahtomattaan että asiakas nosti 2000 euron pikavipin. Muutaman tunnin jälkeen sekin raha oli menetetty. Tämä pelaaja saatiin sen jälkeen ylipuhuttua, että lopettaisi siltä päivältä.
Veikkauksen mukaan pelisalit tuottavat 200 miljoonaa euroa vuodessa.

MOT: Bisnesmielessähän tämä on teille ihan ok, mutta vastuullisuusmielessä tämä näyttäytyy todella karmealta tämä tilanne pelisaleissa.
Ilmivalta: Vastuullisuusmielessä tämä on ihan selkeästi sellainen asia, jossa on parannettavaa, se mitä tällä hetkellä me ja meidän meidän työntekijät voi tehdä, on on käydä keskustelua tällaisen henkilön kanssa, joka selkeesti näkee, että että pelaaminen ei pysy hanskassa ja tai siihen liittyy ongelmia, mutta jos ei se puhe auta, niin niin me ei voida sille asialle sen enempää.

Inka Silvennoinen, päällikkö, Peluuri: Pelisaleissa voi pelata korkeammilla panoksilla, korkeamman riskin niin sanotusti korkeimman riskejä pelejä, mikä tarkoittaa sitä, että pelaajalla on mahdollisuus hävitä sinne huomattavasti nopeammin rahaa kuin esim. hajasijoitettujen automaattien peleihin. Jo.. mikä tekee sen sen niin kuin pelaamisen korkeamman riskin peliksi.

Aki Pyysing, sijoittaja, pokeriammattilainen: Meillä on oikeasti organisaatio, jonka tarkoitus on pelkästään tehdä peliongelmaisten kustannuksella mahdollisimman paljon rahaa.
Aki Pyysing on peliammattilainen, joka elättää itsensä sijoittamalla, ja rahapelaamisella. Hänellä on huoli Suomen 124 tuhannesta ongelmapelaajasta ja heidän omaisistaan, jotka vain häviävät Veikkaukselle.
Aki Pyysing, pokeriammattilainen, sijoittaja: En mitenkään välttämättä ole vaatimassa monopolia pois ollenkaan vaan sitä, että puhuttaisi rehellisesti siitä, että rahaahan tässä ollaan tekemässä. Järjestetään regulaatio niin, että sitä operaattoria elikkä tässä tapauksessa Veikkausta valvoo yksi taho, jolla on myöskin tehokkaat sanktiot. Se olisi hyväksi nimenomaan siihen, että me saataisiin joskus tää yhteiskunta muuttumaan vähän vähemmän rahapeli-ystävälliseksi, koska peliongelma on ihan hirveä ongelma. Sen olen nähnyt tässä 25 vuoden aikana enemmän kuin keskimääräinen tällainen auttava työntekijä tässä asiassa. Se, että poistettaisi nimenomaan tää valehtelu tässä että suomalainen voittaa aina, koska näissä rahapeliautomaateissa suomalainen ei voita ikinä.

Lopuksi. Veikkauksen tapa toimia. Käytännön toimintaohjeet työntekijöille:
Kysy itseltäsi.
- Onko ratkaisu lainsäädännön ja viranomaissääntelyn sallima?
- Onko ratkaisu Veikkauksen edustamien arvojen, menettelytapaperiaatteiden ja muun ohjeistuksen mukainen?
- Onko ratkaisu mielestäni muutoinkin oikein ja riippumattomasti tehty?
- Näyttääkö ratkaisu myös ulospäin hyväksyttävältä?
Jos vastasit kaikkiin kysymyksiin KYLLÄ, voit edetä.