Hyppää pääsisältöön

Aksel Kankaanrannan koskettava Looking Back -biisi kehottaa elämään hetkessä

Aksel Kankaanranta on tullut tunnetuksi vuoden 2017 Voice of Finlandista sekä Pyhimyksen palkitun superihitin Jättiläinen feattaajana. Kankaanranta kilpailee UMK-finaalissa 7. maaliskuuta.

Turkulaistaustainen Aksel Kankaanranta haluaa näyttää, ettei ujous ole este esiintymiselle.

– Miksikö haluan miljoonayleisöjen eteen, vaikka olen ujo? Mietin, miksi sitä pitäisi ihmetellä. Haluan toteuttaa itseäni ja herättää syviä tunteita ja reaktioita ihmisissä. Haluan välittää herkkyyttä ja sielukkuutta, Kankaanranta sanoo.

Kankaanrannan musiikillinen taipale alkoi lapsena viulun soitolla. Se oli hänen perheessään luonteva soitin, sillä hänen isänsä on viulisti ja äidilläkin on soittokokemusta. Yläasteen musiikintunnilla Kankaanranta kuitenkin tajusi lahjakkuutensa laulajana soittaessaan bassolla Zen Cafén Todella kaunista. Hän päätti laulaa kappaleeseen taustoja, ja yllättyi itsekin.

– Hemmetti, mähän osaan laulaa!

Voice of Finland oli tulikaste

Vuonna 2017 Kankaanranta osallistui Voice of Finland -laulukilpailuun, koska hänen äitinsä ja siskonsa kannustivat hakemaan siihen. Tarkoitus oli vain kokeilla, kuinka pitkälle rahkeet riittävät. Kankaanranta sijoittui kisassa toiseksi.

Hän pitää kilpailua avaavana kokemuksena, jossa oli parasta isojen yleisöjen eteen pääseminen.

– Se oli vähän kuin tulikaste. Yllätyin, miten nopeasti jännitys hävisikin itse esiintymistilanteessa. UMK:sta odotan yhtä mukavaa kokemusta. Tässä pääsee vielä syventymään esityskappaleeseensa ja olemaan biisin henkilökohtainen radiomajakka, Kankaanranta kertoo.

UMK-finalisti Aksel Kankaanranta Ylen toimittajan haastattelussa Kämpin Peilisalissa. Silmälasipäisellä Akselilla on päällää musta asu laskostetuin hihoin.
Aksel Kankaanranta toivoo kappaleensa kannustavan ihmisiä elämään niin, ettei menneiseen tarvitse haikailla melankolisena. UMK-finalisti Aksel Kankaanranta Ylen toimittajan haastattelussa Kämpin Peilisalissa. Silmälasipäisellä Akselilla on päällää musta asu laskostetuin hihoin. Kuva: Yle/Miikka Varila Uuden Musiikin Kilpailu,Uuden Musiikin Kilpailu 2020,Euroviisut,musiikki,haastattelut,Aksel Kankaanranta

Looking Back on laulu hetkessä elämisestä

Kankaanrannan herkkä kappale Looking Back kertoo maailmantuskasta, rakkaudesta ja riittämättömyyden tunteesta.

– Asetamme kaikenlaisia etappeja elämäämme. Mikä niiden arvo on ja tekeekö niiden saavuttaminen ihmisen todella onnelliseksi?

Kappale on kirjoittaja-tuottaja Joonas Angerian käsialaa. Hän kirjoitti sen alunperin Los Angelesissa yhdessä Whitney Phillipsin ja McDonoughin veljesten kanssa heidän Before You Exit -bändilleen. Nuoret veljekset pohtivat kirjoitussessioissaan sitä, kuinka ennen täysi-ikäistymistä he odottivat sen rajapyykkiä hartaasti, mutta lopulta nuoruusvuodet menivätkin ikään kuin ohi aikuisuutta odotellessa.

– Ja kun aikuisuus tuli vasten kasvoja, se oli pojille asia, josta he halusivat kirjoittaa ja muistuttaa ihmisiä. Hetkessä eläminen on tosi tärkeätä, Angeria sanoo.

Angeria kertoo, että biisin säveltäminen etenee usein yrityksen ja erehdyksen kautta ilman takuuvarmaa kaavaa. Looking Back -biisin kohdalla kävi nopeasti selväksi, että se kannattaa pitää yksinkertaisena, jotta huomio pysyy laulussa. Aluksi hän ajatteli, ettei kappaleeseen saisi tulla mukaan edes rumpuja. Kaksivuotisen kirjoitusprosessin aikana ajatus dramaattisesta juhlavuudesta alkoi kuitenkin toimia, ja lopulta myös rummut löysivät paikkansa.

– Ihanaa, että on saanut biisiä tehdä noinkin pitkään ja antaa hautua. Kun sen kerran laittaa ulos, sitä ei voi enää muuttaa vaan se on siinä.

Aksel Kankaanranta, universaali tarinankertoja

Vaikka kappale oli alunperin tehty amerikkalaiselle poprock-bändille, Angerian mielestä Kankaanranta sai Looking Backin kuulostamaan omaltaan nopeasti.

– Jotkut biisit ovat niin universaaleja, ja tarinankertojat niin kuin Aksel voivat tehdä niistä omanlaisensa. Se tuntuu aidolta ja se tulee jostain syvältä sisältä.

Kankaanranta itse pitää vahvuutenaan uniikkia ääntään ja sitä, että hän saa välitettyä kappaleen tunteen yleisöönsä. Hän haluaa saada kuulijan miettimään, miten voisi elää ilman menneisyyden paineita.

– Elää hetkessä, mutta myös niin, ettei tarvitse katsoa melankolisena taaksepäin.

Looking Back on Joonas Angerian, Whitney Phillipsin sekä Connor, Toby ja Riley McDonoughin yhteistyön tulos. Suomalainen Angeria on tehnyt musiikkia niin kotimaisille kuin kansainvälisillekin tähdille, muun muassa Almalle, Vesalalle, Julie Berganille ja Isac Elliotille. Whitney Phillips on kirjoittanut biisejä esimerkiksi Christina Aguileralle ja Zara Larssonille. Connor McDonough, Toby McDonnough ja Riley McDonough muodostavat amerikkalaisen poprock-yhtye Before You Exitin.

Näin seuraat Uuden Musiikin Kilpailua 2020

Suomen euroviisuedustaja selviää lauantaina 7.3.2020 suorassa UMK-lähetyksessä. UMK-finaalissa kilpailevat Catharina Zühlke, Erika Vikman, Aksel Kankaanranta, F3M, Sansa ja Tika.

Finaali järjestetään Tampereen Mediapoliksessa ja se näytetään suorana Yle TV1:llä, Yle Areenassa sekä kuullaan Yle Radio Suomi ja Yle X3M-radiokanavilta klo 21 alkaen.

TV-lähetyksen juontavat Krista Siegfrids ja Mikko Silvennoinen. Green Room -haastatteluista vastaavat YleX Aamun juontajat Ville “Viki” Eerikkilä ja Juuso “Köpi” Kallio. Ruotsinkielisestä selostuksesta tuttuun tapaan vastaavat Johan Lindroos ja Eva Frantz.

UMK20-suosikkibiisisi äänestys tapahtuu lähetyksen aikana heti finaalistien esitysten jälkeen. Voit äänestää la 7.3. maksutta yle.fi-sovelluksella sekä maksullisesti tekstiviestillä tai soittamalla äänestysnumeroon. Puhelinäänestyksen tuotot lahjoitetaan Nenäpäivälle maailman lasten auttamiseksi. Äänestyksen lisäksi myös kansainvälinen raati pisteyttää biisit ja esitykset. Voittajabiisin määrittävät finaalissa annetut yleisöäänet ja kansainvälisen raadin antamat pisteet.

Keskustele lähetyksen aikana UMK-chatissa. Chatin keskustelua ylläpitää Yle Kioskin Constantinos ”Gogi” Mavromichalis, Essi Lamppu ja Aleksi Rantamaa. Lataa Yle.fi -sovellus ja keskustele klo 20.50 alkaen koko lähetyksen ajan.

Ruotsin euroviisuedustaja selviää samana lauantaina 7.3.2020 ja sitä voi seurata suorana Yle Areenasta klo 21 tai viivästettynä lähetyksenä Yle TV1:llä klo 22.50 alkaen. Lähetyksen juontaa suomeksi Christian Bertell.