Hyppää pääsisältöön

Debretzeni soittaa Bachia hienostuneesti mutta sovittaa väkisin

Kati Debretzeni soittaa konserttimestarina English Baroque Soloists -orkesterissa, joka John Eliot Gardinerin johtamana on noussut maailman asiantuntevimmaksi Bach-yhtyeeksi. Orkesterin oman levymerkin SDG:n uutuuslevyllä Debretzeni pääsee esittelemään taitojaan Bachin viulukonserttojen parissa. Soitto on hienostunutta ja tyylitajuista, mutta mukana on muutama väkinäinen ohjelmistovalinta.

Bach / Debretzeni
Bach / Debretzeni Uudet levyt

Bach ei säveltänyt kuin kaksi viulukonserttoa, mutta koska ne ovat sitäkin parempia, viulistit haluavat lisää. Luovan tutkimustyön perusteella on jo pitkään toiveajateltu, että Bach sävelsi cembalokonserton d-molli alun perin viululle, ja siitä on esitetty sovituksia. Tätä levyä varten Debretzeni on sovittanut viululle myös cembalokonserton E-duuri.

Varsinaisten viulukonserttojen suhteen tämä levy ei jätä toiveen sijaa. Debretzeni ei kenties ole barokkiviulisteista hauskin tai räiskyvin, mutta hän soittaa sieluunkäyvästi ja värikkäästi. Vuosikausien Bach-pyhiinvaellus on hionut Debretzenin tyylitajun niin täydelliseksi, että musiikki virtaa luonnollisena ja rikkaana, vapaana erikoistehosteista. Kuten arvata saattaa, ei orkesterin kanssa synny pienintäkään erimielisyyttä fraseerauksesta tai svengistä. Kiinnostavampia tulkintoja on muutamia mutta tasapainoisempia ei ainuttakaan. Veikkaan että nämä kestävät aikaa.

Mitä cembalokonserttojen sovituksiin tulee, niin Debretzeni on tehnyt kotiläksynsä: tutkinut miten Bach on käyttänyt konserttojen materiaalia eri teoksissa, analysoinut Bachin omia versiointitaktiikoita cembalolta viululle ja viululta cembalolle ja niin edelleen. D-molli-cembalokonserton vakiintunutta viulusosovitusta Debretzeni on parannellut, ja se kuulostaakin melko luontevalta. Mutta E-duuri-konserton versiointi tuntuu väkinäiseltä. Vaikka Debretzeni uskaltaa ottaa viuluversiossa vapauksia, hitaan osan melodiikka kuulostaa todella keinotekoiselta ja nopeissa ääriosissa viulustemma ei kuulosta soolokonsertolta vaan obligatolta.

Taustalla lienee se tosiseikka, että Bach kirjoitti sekä cembalolle että viululle idiomaattisesti, olipa kyseessä alkuperäisteos tai versiointi. Soolocembaloa Bach punoi orkesterin osaksi enemmän, koska sen kyky kantavaan melodialinjaan on viulua vähäisempi, kun taas viululle hän kirjoitti vähemmän kuviointia ja enemmän sanottavaa. Tätä eroa Debretzeni ei pysty kuromaan umpeen, ja niinpä levyn sovitetuista viulukonsertoista tuntuu puuttuvan melodista johdonmukaisuutta ja solistisuutta, jopa siinä määrin että musiikki kuulostaa ikävän reikäiseltä.

Viulukonsertoista on siis tarjolla loistelias tulkinta, mutta cembalokonserttojen kidnappaus ei ole onnistunut - ja tuskin onnistuu muiltakaan.

J.S. Bach: Viulukonsertot a-molli BWV1041, D-duuri BWV1053 (sov. Kati Debretzeni), E-duuri BWV1042 ja d-molli BWV1052 (sov. Wilfried Fischer & Kati Debretzeni). - Kati Debretzeni, viulu, ja English Baroque Soloists/John Eliot Gardiner. (Soli Deo Gloria, SDG732)

Kuuntele Uudet levyt 28.1.2020, toimittajana Kare Eskola.

  • Myöhäisromantiikkaa ja tasa-arvoa kokonaisvaltaisella laadulla

    Levyarvostelu

    Viulisti Eriikka Maalismaan ja pianisti Emil Holmströmin uutuuslevy upottaa minut vielä syvemmälle romantiikkaan kuin heidän edellinen, tunteiden myllertämisestä Emma-palkittu Schumann-levynsä. Periodiromantiikkaan hurahtanut duo jatkaa tunneilmaisuaan suolikielisellä viululla ja vuoden 1882 Bösendorferilla, mutta musiikki on aivan romantiikan lopusta. Richard Straussin ja Amy Beachin sonaatit osallistuvat taidemusiikin tasa-arvokeskusteluun, mutta miten, sen saa kuulija päättää.

  • Tarkkapiirtoiset eleet, huokoiset taustat

    Levyarvostelu

    Suomalaistaustainen Ondine-yhtiö on alkanut syventyä Baltian taidemusiikkiin myös historiallisesti. Viime syksynä ihastuin levyyn, jolla Ondine esitteli kanadanlatvialaisen Talivaldis Keninšin lakonisen kirkasta musiikkia. Nyt kuva tästä vuonna 2008 kuolleesta, omaäänisestä impressionisti-modernistista täydentyy kahdella sinfonialla, jotka Keninš sävelsi 1970-luvulla uudessa kotimaassaan Kanadassa.

  • Kolmen levyn kommenttiraita Brandenburgilaisille

    Levyarvostelu

    Vuonna 2001 kapellimestari Thomas Dausgaard ja Ruotsalainen kamariorkesteri alkoivat tilata nykysäveltäjiltä sisarteoksia Johann Sebastian Bachin Brandenburgilaisille konsertoille. Kahden vuosikymmenen projekti on nyt pakattu tripla-CD:lle, jonka hauskuus kumpuaa Brandenburgilaisten konserttojen rikkaista kokoonpanoista ja nykymusiikin vapaudesta.

  • Nico Muhlyn kimmoisuus sopii Pekka Kuusistolle

    Levyarvostelu

    Pari vuotta sitten Pekka Kuusisto aloitti Norjalaisen kamariorkesterin vierailijana. Suhde on kehittynyt niin, että tällä kaudella hän jatkaa taiteellisena johtajana. Kuusiston ja norjalaisten yhteinen debyyttilevy paljastaa, että suhteen kiihkeys perustuu rohkealle rosolle. Nico Muhlyn intensiivinen viulukonsertto Shrink sopii esittäjilleen kuin nenä päähän ja saa äärimmäisen tiiviin tulkinnan, kun taas Philip Glassin minimalismi ei raikastu edes Kuusiston taikakosketuksesta.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua