Hyppää pääsisältöön

Iiro Rantalan mylly jauhaa Gershwiniä

Pianisti-säveltäjä Iiro Rantalalla on paljon pyrintöjä taidemusiikin raja-aitojen tällä puolen, ja niissä erääksi yhteistyökumppaniksi on vakiintunut Bremenin Deutsche Kammerphilharmonie. Edellisellä yhteislevyllä Rantala höysti omia kappaleitaan Mozartin pianokonsertolla, kun taas uutuusjulkaisulla preludina toimii George Gershwinin pianoklassikko Rhapsody in Blue. Muuten reseptiä ei juuri ole peukaloitu, ja miksi pitäisikään.

Iiro Rantala playing Gershwin
Iiro Rantala playing Gershwin Uudet levyt

Rhapsody in Bluesta riittää isojen amerikkalaisten orkesterien tirisevänmehukkaita versioita, joissa jazz yhdistyy klassiseen vähintään yhtä luontevasti kuin Iiro Rantalan elämässä. Bremenin soittoniekkojen sävykirjo, svengi ja hehku eivät tällä kertaa riitä kärkitulkintojen joukkoon, mutta Rantalan kumivasaramainen, tunnistettavan energinen tyyli tuottaa aivan tarpeeksi lisäarvoa, ja ainakin toinen kulmakarvani kohosi, kun Rantala intoutui improvisoimaan läpisävellettyyn musiikkiin.

Levylle valikoituneet Rantalan omat kappaleet ovat tuttuja aiemmilta levyiltä, paitsi yksi uusi tango, joka kuulostaa Iiro Rantalan tangolta. Orkesterisovituksissa Rantala on käyttänyt luottomiehiään: Jaakko Kuusiston ja Teppo Ali-Mattilan rinnalle on tullut Oliver Groenewald, ja tuloksena on luontevaa third stream -sointia taidemusiikkiorkesterin osaamisen rajoissa. Rantalan musiikille olennaiset aksentit orkesteri hoitaa tarkemmin kuin edellisellä levyllä, ja kompeissa alkaa olla amerikkalaisen studio-orkesterin röyhkeää massaa.

Vaikka Rantalan sävelkynä tuottaa omaan makuuni melko kantikasta tavaraa, niin onhan se vaihtelua löysään perusjatsiin ja kelpaa oivallisesti materiaaliksi taidemusiikkiyhteistyöhön, jossa kaikki ovat mukavuusalueensa reunalla. Parin kuuntelun jälkeen kappaleiden saumat alkoivat tosin mielikuvissani irvistellä kuin elementtitaloissa.

Levyn paras ja melkeinpä ainoa uutuus on viulisti Antti Tikkanen, joka konserttimestarin penkiltä hoitaa monta merkittävää sooloa. Tikkanen on Rantalan ja taidemusiikin väliin tavallaan parempi silta kuin vaikkapa Pekka Kuusisto, koska Tikkasen tyyli on klassisempi, mutta joustoa riittää suuntaan jos toiseenkin. Hard Score -kappaleen soolon Tikkanen hoitaa erittäin katu-uskottavasti ja Freedomin soolossa hänen plastisuutensa tasapainottaa Rantalan kulmikkuutta. Gershwinin Porgy and Bess -sarjassa Tikkanen on erityisen kotonaan, mutta Heifetzin sovituksen virtuoosielementit ja etenkin pariäänet jäävät hiukkasen ohuiksi.

Tälläkään uutuuslevyllä en siis varauksetta innostu Rantalan pianismin kaikista sävyistä tai rohkeasta uudistumisesta, mutta ihailen työteliäisyyttä ja näkemyksellisyyttä. Yhdessä ACT-levymerkin kanssa hän tietää mitä tekee ja tekee sitä paljon.

"Iiro Rantala playing Gershwin". George Gershwin: Rhapsody in Blue; Porgy and Bess Suite. Iiro Rantala: Musiikkia, sov. Jaakko Kuusisto, Oliver Groenewald ja Teppo Ali-Mattila. - Iiro Rantala, piano, ja Deutsche Kammerphilharmonie Bremen/Jonathan Bloxham, sekä Antti Tikkanen, viulu. (ACT 9893-2)

Kuuntele Uudet levyt 28.1.2020, toimittajana Kare Eskola.

  • Särötöntä kuorokimmellystä, Latviasta tottakai

    Levyarvostelu

    Syksy on tullut äkkiä, ja sen mukana kuvitelma siitä, että joskus on hetki rauhallista aikaa, ja voi tuijotella sadetta ikkunasta, ajatella sekä melankolisia että syvällisiä asioita, ja kenties avata punaviinipullon. Tällaisten tilanteiden ääniraidaksi Ondine-yhtiö ja Latvian radiokuoro ovat julkaisseet levyllisen mystistä kuorominimalismia, jonka on säveltänyt espanjalainen Ramon Humet.

  • Heinz-Juhani Hofmannia suoneen pistettynä

    Levyarvostelu

    Kokemukseni perusteella voin annan sisältövaroituksen säveltäjä Heinz-Juhani Hofmannin ja sopraano-sellisti Piia Komsin uutuuslevystä: Sitä ei kannata kuunnella ennen nukkumaan käymistä. Sellon urahtelu ja sopraanon järkyttävät linjat kaiuttavat hyytävän suoria runotekstejä niin, että levy jää kalvamaan mieltä ja vie unen. Tämä ei tarkoita, että levy "Soita. Kirjoita joskus." olisi huono - päinvastoin. Piia Komsin tehokas, tarkka ilmaisu vankistaa Hofmannin mainetta modernistina, jonka äärimmäisyys tavoittaa kenet tahansa, joka uskaltaa kuunnella.

  • Kitaristi Osmo Palmu löytää henkilökohtaisen yhteyden Karjalasta Espanjaan

    Levyarvostelu

    Suomessa riittää klassisen kitaran osaajia ja heillä levyideoita, mutta kitaristiemme keskipolvea edustavan Osmo Palmun uutuuslevyn idea on mitä oudoin: Palmu yhdistää kitaran espanjalaisen ydinperinteen suomalaisen ja karjalaisen kansanmusiikin ikivihreisiin. Ennakkoluuloisesti ajattelin, että näin etäisten musiikkien pienin yhteinen nimittäjä ei voi kantaa, mutta olin väärässä. Espanja ja Karjala yhdistyvät Palmun persoonallisessa musiikkikokemuksessa sekä hän sovituksissaan, jotka tekevät kunniaa kitaran moninaiselle historialle.

  • Jousikvartettoja Itämerelle

    Levyarvostelu

    Toinen Suomen parhaista jousikvarteteista, Kamus-kvartetti, on omistanut kesällä julkaistun uutuuslevynsä Itämerelle. Levyn tuotoista osa menee Baltic Sea Action Groupille, vaikka nykyisessä musiikkitodellisuudessa näkyvyys kenties tukee hyvää asiaa merkittävämmin kuin raha. Kamusin valitsema ohjelmisto ei suoraan kimmellä saaristomerenä tai löyhkää levälauttana, mutta skandinaavisen kansallisromantiikan ja pehmeän jousimodernismin yhdistelmä keinuttaa kauniisti.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua