Hyppää pääsisältöön

Iiro Rantalan mylly jauhaa Gershwiniä

Pianisti-säveltäjä Iiro Rantalalla on paljon pyrintöjä taidemusiikin raja-aitojen tällä puolen, ja niissä erääksi yhteistyökumppaniksi on vakiintunut Bremenin Deutsche Kammerphilharmonie. Edellisellä yhteislevyllä Rantala höysti omia kappaleitaan Mozartin pianokonsertolla, kun taas uutuusjulkaisulla preludina toimii George Gershwinin pianoklassikko Rhapsody in Blue. Muuten reseptiä ei juuri ole peukaloitu, ja miksi pitäisikään.

Iiro Rantala playing Gershwin
Iiro Rantala playing Gershwin Uudet levyt

Rhapsody in Bluesta riittää isojen amerikkalaisten orkesterien tirisevänmehukkaita versioita, joissa jazz yhdistyy klassiseen vähintään yhtä luontevasti kuin Iiro Rantalan elämässä. Bremenin soittoniekkojen sävykirjo, svengi ja hehku eivät tällä kertaa riitä kärkitulkintojen joukkoon, mutta Rantalan kumivasaramainen, tunnistettavan energinen tyyli tuottaa aivan tarpeeksi lisäarvoa, ja ainakin toinen kulmakarvani kohosi, kun Rantala intoutui improvisoimaan läpisävellettyyn musiikkiin.

Levylle valikoituneet Rantalan omat kappaleet ovat tuttuja aiemmilta levyiltä, paitsi yksi uusi tango, joka kuulostaa Iiro Rantalan tangolta. Orkesterisovituksissa Rantala on käyttänyt luottomiehiään: Jaakko Kuusiston ja Teppo Ali-Mattilan rinnalle on tullut Oliver Groenewald, ja tuloksena on luontevaa third stream -sointia taidemusiikkiorkesterin osaamisen rajoissa. Rantalan musiikille olennaiset aksentit orkesteri hoitaa tarkemmin kuin edellisellä levyllä, ja kompeissa alkaa olla amerikkalaisen studio-orkesterin röyhkeää massaa.

Vaikka Rantalan sävelkynä tuottaa omaan makuuni melko kantikasta tavaraa, niin onhan se vaihtelua löysään perusjatsiin ja kelpaa oivallisesti materiaaliksi taidemusiikkiyhteistyöhön, jossa kaikki ovat mukavuusalueensa reunalla. Parin kuuntelun jälkeen kappaleiden saumat alkoivat tosin mielikuvissani irvistellä kuin elementtitaloissa.

Levyn paras ja melkeinpä ainoa uutuus on viulisti Antti Tikkanen, joka konserttimestarin penkiltä hoitaa monta merkittävää sooloa. Tikkanen on Rantalan ja taidemusiikin väliin tavallaan parempi silta kuin vaikkapa Pekka Kuusisto, koska Tikkasen tyyli on klassisempi, mutta joustoa riittää suuntaan jos toiseenkin. Hard Score -kappaleen soolon Tikkanen hoitaa erittäin katu-uskottavasti ja Freedomin soolossa hänen plastisuutensa tasapainottaa Rantalan kulmikkuutta. Gershwinin Porgy and Bess -sarjassa Tikkanen on erityisen kotonaan, mutta Heifetzin sovituksen virtuoosielementit ja etenkin pariäänet jäävät hiukkasen ohuiksi.

Tälläkään uutuuslevyllä en siis varauksetta innostu Rantalan pianismin kaikista sävyistä tai rohkeasta uudistumisesta, mutta ihailen työteliäisyyttä ja näkemyksellisyyttä. Yhdessä ACT-levymerkin kanssa hän tietää mitä tekee ja tekee sitä paljon.

"Iiro Rantala playing Gershwin". George Gershwin: Rhapsody in Blue; Porgy and Bess Suite. Iiro Rantala: Musiikkia, sov. Jaakko Kuusisto, Oliver Groenewald ja Teppo Ali-Mattila. - Iiro Rantala, piano, ja Deutsche Kammerphilharmonie Bremen/Jonathan Bloxham, sekä Antti Tikkanen, viulu. (ACT 9893-2)

Kuuntele Uudet levyt 28.1.2020, toimittajana Kare Eskola.

  • Vikingur Olafsson on paras pianisti juuri nyt

    Levyarvostelu

    Islantilainen Vikingur Olafsson on monin tavoin maailman paras pianisti, mistä kertoo sekin kotoinen seikka, että kollegani Aki Yli-Salomäen kanssa joudumme jakamaan vuorot Olafssonin uutuuksien arvioimiseen. Nyt on minun vuoroni, ja se on hyvä, sillä tuoreella DG:n julkaisulla Olafsson soittaa Mozartin ja aikalaisten musiikkia herkullisesti ja herkästi.

  • Sinfoniaorkesteri ei alistu Ismo Alangon bändiksi - ja se on hyvä

    Levyarvostelu

    Vuosikymmen sitten Radion sinfoniaorkesteri kutsui solistikseen maamme karismaattisimman popparin Ismo Alangon ja tilasi hänen hiteistään sovitukset ihan oikeilta säveltäjiltä, niin että sinfoniaorkesteri voisi soittaa omalla äidinkielellään eikä taantuisi crossover-kuorrutteeksi. Kapellimestari Jaakko Kuusisto on jatkanut projektin kehittelyä, ja nyt tarjolla on uutuuslevy, jolla Ismo Alangon bändinä soittaa Oulu Sinfonia. Meno on rajua - kuten kuuluukin.

  • Yksinäinen gambisti mietiskelee

    Levyarvostelu

    Gambisti Markus Kuikkaa olen enimmäkseen kuullut barytonin ja arpeggionen varressa, mutta näiden tukalien soitinten muistot hälvenevät, kun hän uutuuslevyllään soittaa viola da gamballa Telemannin soolofantasioita. Ne ovat juuri sellaista musiikkia, jota gamballa on hyvä soittaa: mietiskelevää mutta mielikuvituksekasta, virtuoottista mutta luonnollista, yksinäistä mutta kutsuvaa.

  • Helsingin kamarikuoro rakentaa Pärt-rituaalinsa väkevästi

    Levyarvostelu

    Vuonna 1982 valmistunut Passio oli yksi niistä teoksista, joilla Arvo Pärt löi läpi. Pelkistetty rituaali johdatti Jeesuksen kärsimysnäytelmään väkevän meditatiivisesti ja jäi käyttöön, sillä diatonisia sointuja minimalistisesti kellutteleva teos kuulosti yhtä aikaa arkaaiselta ja uudelta. Hilliard Ensemblen ECM:lle tekemä ensilevytys päätyi moneen levyhyllyyn määrittelemään sen, miltä Pärtin pitää kuulostaa. Helsingin kamarikuoro on nyt tarttunut Pärtin monumenttiin, ja onnistuu tarjoamaan ensilevytykselle perustellun ja paikoin paremmankin vaihtoehdon.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua