Hyppää pääsisältöön

Ompele kierrätyskassit kierrätyshuovasta ja laita jätteenlajittelu järjestykseen

Tiskipöydän alla tulee ahdasta, kun pitää lajitella kierrätystä varten oikein. Leen ratkaisu on tehdä kassit, jotka ovat niin siistit, että ne voi pitää esillä.

Bonuksena on vielä helpompi muistaa viedä ne kauppaan tai kierrätyspisteeseen.

Kaksi kassia kierrätyshuovasta pöydällä
Kasseissa on korkkikankaisia yksityiskohtia sillä puolella, jolla ei ole tekstiä. Kaksi kassia kierrätyshuovasta pöydällä Kuva: Lee Esselström/Yle Strömsö,kierrätys,laukut,ompelu

Kierrätyshuopa - kierrätysmateriaali

Suomessa valmistetaan neulotusta sekamateriaalista tehtyä täysin kierrätettyä kierrätyshuopaa. Jo se riittää syyksi viedä käyttökelvottomat vaatteet lumppukeräykseen – niistä saa siistiä ja käyttökelpoista materiaalia.

Kierrätyshuovan voi pestä 40 asteessa ja silittää 150-asteisella silitysraudalla.

Perinteisesti kierrätyshuopaa on käytetty huonekalujen ja täkkien täytteeksi, mutta se toimii hyvin myös eristeenä. Se on materiaali, joka on tulossa takaisin nykyaikaisen ympäristöajattelun ansiosta.

Järjestystä lajitteluun

Otamme ruokaostoksille lähtiessämme mukaan pussukoissa pahvia, muovia, palautuspulloja, paperia, lasia, pattereita, metallia, lamppuja ja lumppuja. Pusseja on monia, ja homma menee helposti sekavaksi.

kierrätyskassit paperille ja panttipulloille pöydällä
Toiselle puolelle kassia olen painanut tekstin ja toiselle puolelle ommellut korkkiyksityiskohtia. Kuvassa näkyy toisen kassin tekstipuoli ja toisen kassin takapuoli kierrätyskassit paperille ja panttipulloille pöydällä Kuva: Lee Esselström /YLE Strömsö,ompelu,laukut,kierrätys

Kassi erikseen paperia ja panttipulloja varten helpottaa keittiön tilanpuutetta, ja ne saavat tästä lähtien olla esillä.

Tarvikkeet:

  • kierrätyshuopaa 3 mm paksua, 1 x 1 m riittää hyvin kahteen kierrätyskassiin
  • valkoista tekstiiliväriä tummille kankaille
  • kirjainleimasimia ja kirjainsapluunoita
  • korkkikankaan jäänteitä tai muuta materiaalia kantokahvoja ja yksityiskohtia varten, kantokahvat voi tehdä myös kierrätyshuovasta
  • sivellin
  • ompelukone

Huomaa! Kassin pohja ommellaan tasaiseksi niin, että kassi seisoo tukevasti tyhjänäkin.

laukun yksityiskohdat korkkikangasta
Korkkiyksityiskohdat sopivat hyvin sinertävään kierrätyshuopaan. laukun yksityiskohdat korkkikangasta Kuva: Lee Esselström /YLE Strömsö,ompelu,kierrätys,laukut

Tee näin:

  • Leikkaa kierrätyshuovasta kaksi palaa kokoa 36 x 36 cm ja kolme palaa kokoa 12 x 36 cm.
  • Silitä palat sileiksi.
Kirjaimet painettu kankaalle, leimasin kädessä
Paina teksti tekstiilivärillä leimasimia tai sapluunoita käyttäen Kirjaimet painettu kankaalle, leimasin kädessä Kuva: Lee Esselström /YLE Strömsö,kankaanpainanta,laukut
  • Paina haluamasi teksti valkoisella värillä tummiin tekstiileihin leimasimilla tai sapluunoilla. Painoin toiseen kassiin PANTTI ja toiseen PAPERI. Anna värin kuivua.
  • Leikkaa korkkikankaasta kaksi kantokahvaa kokoa 2 x 52 cm ja pieni 3 x 5 cm:n pala koristeeksi kassiin sekä pala 2,5 x 4 cm taitettavaksi kaksin kerroin ja ommeltavaksi lisäyksityiskohdaksi.
Laukun kahvat kiinnitetään paikalle neuloilla ennen ompelua
Mittaa kantokahvan paikka ja neulaa kahva Laukun kahvat kiinnitetään paikalle neuloilla ennen ompelua Kuva: Lee Esselström /YLE Strömsö,ompelu,laukut,kierrätys
  • Mittaa ja sijoita kahva sille puolelle kassia, jossa ei ole tekstiä. Kahva saa tulla 10 cm alas yläreunasta ja 10 cm sivusta kummallakin puolella. Sijoita myös kaksi yksityiskohtaa valitsemiisi paikkoihin ja neulaa ne kiinni.
  • Ompele osat kiinni koneella.
  • Silitä painetut kirjaimet niin, että väri kiinnittyy. Silitä teksti leivinpaperin läpi.
kädensijat ommeltu kiinni laukkuun
Kantokahvat ja yksityiskohdat ommellaan kassin etu- ja takapuolelle kädensijat ommeltu kiinni laukkuun Kuva: Lee Esselström /YLE Strömsö,kierrätys,ompelu,laukut
  • Sijoita kantokahva myös sille puolelle, jolla on teksti, ja ompele kiinni.
  • Ompele kiinni etu- ja takapuolen välinen sivu. Aloita yläreunasta. Ompele suora ommel aloittaen noin 0,5 cm yläreunasta. Saumanvara tulee näkyviin laukun ulkopuolelle. HUOMAA! Lopeta ommel 0,5 cm alareunasta molemmilla puolilla, muuten pohjan ompeleminen on hankalaa eikä kassista tule tukevasti seisova.
  • Ompele pohjapalan pitkät sivut. Aloita ja lopeta ompeleet 0,5 cm kulmista.
  • Ompele kiinni pohjapalan ensimmäinen lyhyt sivu. Taita lyhyt sivu ulospäin niin, että pohjapala pysyy tasaisena. Aloita ja lopeta saumat 0,5 cm kulmista.
lähikuva laukun saumoista
Pohjapala ommeltuna kiinni toisella lyhyellä sivulla lähikuva laukun saumoista Kuva: Lee Esselström /YLE Strömsö,ompelu,kierrätys,laukut
  • Ompele kassin toinen lyhyt sivu. Ensin kaksi pitkää sivusaumaa ja sitten lyhyt sivu pohjapalaan päin. Noudata aiempia ohjeita.
  • Nyt pohja on kokonaan tasainen ja kassi seisoo tukevasti tyhjänäkin. Se on erityisen tärkeää, koska kassi itsessään on niin kevyt. Nyt vain kierrättämään!
Kierrätys laukut paperille ja panttipulloille
Kassit panttipullojen ja paperin kierrätystä varten Kierrätys laukut paperille ja panttipulloille Kuva: Lee Esselström /YLE Strömsö,ompelu,laukut,kierrätys