Vuoden 2017 Uuden Musiikin Kilpailussa toiseksi tulleen Catharina Zühlken kappale Eternity kertoo rakkauden voimasta. Zühlke kilpailee UMK-finaalissa 7. maaliskuuta.
Musikaalisesta perheestä oleva Catharina Zühlke on kokenut artisti: hän on rakastanut esiintymistä pikkulapsesta saakka ja toiminut ammattimuusikkona jo vuosia. Vuonna 2013 hän osallistui Idolsiin sijoittuen viidenneksi. Vuonna 2017 hän kilpaili UMK:ssa ja tuli toiseksi.
Molemmat kilpailukokemukset kasvattivat Zühlkea artistina. Erityisen hyvät muistot jäivät UMK:sta, sillä siellä hän sai olla vielä vahvemmin oma itsensä ja esittää muiden kappaleiden sijaan omaa musiikkiaan.
– UMK:ssa pystyy edustamaan itse itseään valmiina artistina, mitä arvostan todella paljon, Zühlke sanoo.

Biisin takana Euroviisuissa menestynyt kirjoittaja
Melodista ja voimaannuttavaa popmusiikkia esittävä, saksalaisjuuret omaava Zühlke varttui Vantaalla kuunnellen Aretha Franklinia, Whitney Houstonia ja Michael Jacksonia. Voimakasäänisten naisartistien ihailu on vaikuttanut myös hänen omaan laulutyyliinsä.
Zühlken UMK-biisi Eternity kertoo rakkauden voimasta. Biisin ensiaskeleet otettiin jo viime vuoden Euroviisuissa, kun Norjan menestyksekkään edustuskappaleen kirjoittanut Henrik Tala tapasi Tel Avivissa Marcia Sondeijkerin ja Roel Ratsin. Syntyi ajatus yhteistyöstä, ja pian kahdesta hollantilaisesta ja yhdestä suomalaisesta muodostunut kolmikko sopi biisinkirjoitustapaamisen Tukholmaan.
Kirjoittajakolmikon mukaan biisinkirjoitussessiot ovat usein kuin terapiaistuntoja, joissa keskustellaan kaikesta mieltä painavasta maan ja taivaan välillä. Eternitya tehdessään kirjoittajien lähipiirissä oli henkilö, jonka vaikea elämäntilanne pyöri heidän mielessään. Biisi syntyi ajatuksen ympärille, kuinka elämä voi yhdessä illassa kääntyä täysin päälaelleen.
– Ja ainoa asia joka säilyy, vaikka se kuulostaa juustoiselta, on rakkaus, Tala sanoo.
Kun palaset loksahtivat kohdilleen
Yhdessä kirjoittaminen on Talan, Sondeijkerin ja Ratsin mielestä aina kuin palapeli, jossa jokaisen ideoita sovitetaan toisiinsa eri järjestyksessä, kunnes oikea muoto löytyy. Välillä biisin viimeistelevä silaus löytyy vasta alkuperäisen tekijätiimin ulkopuolelta. Ruotsalainen Josefin Myrberg liittyi kirjoitustiimiin session toisena päivänä ja vei panoksellaan biisin seuraavalle tasolle.
Eternityn kohdalla mahtipontisesta, elämää ja rakkautta juhlivasta balladista tuli lopulta valmis vasta kun sen esittävä ja sanoitukseen osallistunut Zühlke tuli mukaan.
– Eternityn syntyessä kaikki palaset loksahtivat ikään kuin itsekseen kohdilleen. Minulle tuli hyvin vahva tunne siitä, että tällä kappaleella on suurempi merkitys, Zühlke kertoo.
Eternity on kunnianosoitus tämän maailman jättäneille läheisille
Biisin teksti on Zühlkelle hyvin henkilökohtainen, ja se on hänelle kunnianosoitus ja tapaa muistaa tämän maailman jättäneitä läheisiä.
Artistin oma äiti menehtyi ALS-tautiin pian Zühlken Idols-taipaleen päätyttyä. Se sai artistin miettimään uudelleen, mikä elämässä todella on tärkeää, ja millaisten asioiden perässä kannattaa juosta.
Yhteistyö vanhan perhetuttunsa Talan kanssa oli miellyttävä kokemus, ja tuottaja saikin Zühlken äänestä esiin puolia, joita hän ei aiemmin ollut itse tunnistanut. Äänittäessään voimakasäänisen artistin laulua Tala pyysi häntä laulamaan Eternityn säkeistöt totuttua hiljempaa.
– Hän ihmetteli miksi. Sanoin vain, että luota minuun, kokeillaan, Tala muistelee.
Jo ensimmäisen demon kuuleminen löi kirjoitustiimin ällikällä.
– Wow, uskomme joka sanan, jonka hän sanoo, Sondeijker toteaa.
Zühlke itse uskoo biisinsä voittavan Euroviisut, koska se on aito ja rehellinen. Lisäksi hänen show’staan on tulossa hyvin koskettava.
– Eternity puhuttelee ihan meitä kaikkia, hän vakuuttaa.
Kappaleen tekijätiimi koostuu Henrik Talasta, Marcia Sondeijkerista, Roel Ratsista, Catharina Zühlkesta ja Josefin Myrbergista. Tala tuotti Norjan vuoden 2019 euroviisubiisi Spirit In the Skyn, minkä lisäksi hän on tuottanut musiikkia muun muassa Arttu Wiskarille. Eternityn esittävä Zühlke on osallistunut myös biisin sanoittamiseen. Sondeijker ja Rats vastaavat muun muassa Irlannin vuoden 2019 viisuedustusbiisistä. Myrberg on ruotsalainen laulaja, joka tuli kolmanneksi Ruotsin Idols-kilpailussa vuonna 2014.
Näin seuraat Uuden Musiikin Kilpailua 2020
Suomen euroviisuedustaja selviää lauantaina 7.3.2020 suorassa UMK-lähetyksessä. UMK-finaalissa kilpailevat Catharina Zühlke, Erika Vikman, Aksel Kankaanranta, F3M, Sansa ja Tika.
Finaali järjestetään Tampereen Mediapoliksessa ja se näytetään suorana Yle TV1:llä, Yle Areenassa sekä kuullaan Yle Radio Suomi ja Yle X3M-radiokanavilta klo 21 alkaen.
TV-lähetyksen juontavat Krista Siegfrids ja Mikko Silvennoinen. Green Room -haastatteluista vastaavat YleX Aamun juontajat Ville “Viki” Eerikkilä ja Juuso “Köpi” Kallio. Ruotsinkielisestä selostuksesta tuttuun tapaan vastaavat Johan Lindroos ja Eva Frantz.
UMK20-suosikkibiisisi äänestys tapahtuu lähetyksen aikana heti finaalistien esitysten jälkeen. Voit äänestää la 7.3. maksutta yle.fi-sovelluksella sekä maksullisesti tekstiviestillä tai soittamalla äänestysnumeroon. Puhelinäänestyksen tuotot lahjoitetaan Nenäpäivälle maailman lasten auttamiseksi. Äänestyksen lisäksi myös kansainvälinen raati pisteyttää biisit ja esitykset. Voittajabiisin määrittävät finaalissa annetut yleisöäänet ja kansainvälisen raadin antamat pisteet.
Keskustele lähetyksen aikana UMK-chatissa. Chatin keskustelua ylläpitää Yle Kioskin Constantinos ”Gogi” Mavromichalis, Essi Lamppu ja Aleksi Rantamaa. Lataa Yle.fi -sovellus ja keskustele klo 20.50 alkaen koko lähetyksen ajan.
Ruotsin euroviisuedustaja selviää samana lauantaina 7.3.2020 ja sitä voi seurata suorana Yle Areenasta klo 21 tai viivästettynä lähetyksenä Yle TV1:llä klo 22.50 alkaen. Lähetyksen juontaa suomeksi Christian Bertell.