Hyppää pääsisältöön

Kestävää ajattelua keittiöön - nollaa ruokahävikki vale-enchiladoilla, heraleivällä ja itävaltalaisilla knöödeleillä

Annos linssikeittoa kera mykyn
Annos linssikeittoa kera mykyn Kuva: Carina Ahlskog/YLE ruokaohjeet,Strömsö,Knöödeli

Tarkkaan harkittu ruokalistan suunnittelu on paras tapa vähentää ruokahävikkiä. Meiltä on unohtunut suuri osa siitä kotitaloustiedosta, joka oli ennen itsestään selvää (kaikki otetaan talteen). Yritämme nyt esitellä käsitteen, jota kutsumme vähän suureellisesti kestäväksi gastronomiaksi – selkokielellä se tarkoittaa, että ajattelemme ruoanlaitossa kolme päivää eteenpäin.

Meidän versiossamme se tarkoittaa, että linssien keitinvesi otetaan talteen keittoa varten, tuorejuuston hera käytetään leipään ja leipää vuorostaan käytetään knöödeleihin, herkullisiin ”leipäpallosiin”, jotka maustetaan savukyljellä ja tarjotaan linssien keitinvedestä tehdyn keiton kanssa. Ympyrä on sulkeutunut.

Ensimmäinen päivä: Vale-enchiladat linsseistä ja kaalista

Annos kaalikääryleitä linssitäytteellä lautasella
Annos kaalikääryleitä linssitäytteellä lautasella Kuva: Carina Ahlskog/YLE kaalikääryleet,Strömsö,ruokaohjeet

Ainekset, 4 annosta:

  • 3 dl punaisia linssejä
  • 500 g sekasieniä (herkkusieniä, osterivinokkaita, siitakesieniä tai metsäsieniä)
  • 1 keltasipuli
  • 1 savoijinkaali
  • 2 rkl öljyä
  • 0,5 dl vettä
  • 1 dl tomaattimehua
  • 1 rkl tomaattisosetta
  • 1 tl juustokuminaa
  • 1 tl korianterinsiemeniä
  • paahdettua paprikaa
  • ½ tl chilihiutaleita
  • voita
Sieniä likoamassa kupissa
Sieniä likoamassa kupissa Kuva: Carina Ahlskog/YLE ruokasienet,Strömsö,ruokaohjeet

Tee näin:

  1. Keitä linssit ohjeen mukaan (ota talteen keitinliemi pohjaksi hyvälle keitolle).
  2. Irrota savoijinkaalista suuret lehdet ja kasta ne nopeasti kiehuvaan veteen ja jäähdytä heti.
  3. Kaalinlehtiä kylmässä vedessä lasisessa kulhossa
    Kaalinlehtiä kylmässä vedessä lasisessa kulhossa Kuva: Carina Ahlskog/YLE ruokaohjeet,Strömsö,Kaali
  4. Kaalin sisäosa leikataan suikaleiksi ja paistetaan pilkottujen sienten ja pilkotun sipulin kanssa hienon väriseksi.
  5. Sekoita mukaan keitetyt linssit, valkosipuli, tomaattisose juustokumina, korianterinsiemenet, chili ja paahdettu paprika ja anna paistua hetken ja viimeistele tomaattimehulla. Mausta suolalla ja pippurilla.
  6. Täytä kaalinlehdet paistetulla linssiseoksella ja rullaa kääryleiksi. Pane uunivuokaan ja pinnalle tuorejuustoa (ohje alla) ja gratinoi 225-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.
Kypsennetyt kaalikääryleet linssitäytteellä
Kypsennetyt kaalikääryleet linssitäytteellä Kuva: Carina Ahlskog/YLE kaalikääryleet,Strömsö,ruokaohjeet

Tarjoa jogurttinokareen ja vihersalaatin kera.

Tuorejuusto

Ainekset:

  • 1 litra viiliä
  • 1 litra jogurttia
  • suolaa

Tee näin:

  1. Lämmitä viili ja jogurtti (mitä lämpimämmäksi, sitä rakeisempi rakenne tuorejuustoon tulee) ja varmista, että seos juoksettuu.
  2. Siivilöi hera pois siivilöintikankaan avulla ja anna valua noin 30 minuuttia.
  3. Suolaa juusto ja säästä hera toisena päivänä leivottavaa leipää varten.

Toinen päivä: Taittoleipä, jossa on heraa

Leivän siivuja leikkuulaudalla
Leivän siivuja leikkuulaudalla Kuva: Carina Ahlskog/YLE ruokaohjeet,leipä,Strömsö

Ainekset, 1 uunipannu:

  • 2 dl kaurahiutaleita + 2 1/2 dl kiehuvaa vettä
  • 25 g hiivaa
  • 6 dl huoneenlämpöistä heraa (voi vaihtaa maitoon tai veteen)
  • 1 dl vaaleaa muscovado-sokeria
  • 3 dl grahamjauhoa
  • noin 11 dl vehnäjauhoja
  • 50 g huoneenlämpöistä voita
  • 2 tl suolaa
  • sivelyyn: vettä + kaurahiutaleita

Tee näin:

  1. Kaada kiehuva vesi kaurahiutaleiden päälle ja anna seistä 15 minuuttia.
  2. Murustele sekaan hiiva ja sekoittele se veteen.
  3. Lisää kaurahiutaleet, sokeri, hera (tai maito) ja jauhot.
  4. Sekoita taikina koneessa ja lisää voita nokare kerrallaan. Vaivaa taikinaa koneella viisi minuuttia ja lisää sitten suola.
  5. Vaivaa taikinaa vielä 10 minuuttia. Taikinan pitää olla vähän tarttuvaa mutta kimmoisaa.
  6. Peitä muovilla ja anna taikina kohota kaksinkertaiseksi tunnin verran.
  7. Taikana kulhossa kohoamassa keittiön pöydällä
    Taikana kulhossa kohoamassa keittiön pöydällä Kuva: Carina Ahlskog/YLE leipominen,leipä,ruokaohjeet,Strömsö
  8. Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja kauli suureksi levyksi.
  9. Pane uunipannuun leivinpaperin päälle ja anna kohota peitettynä 20 minuuttia.
  10. Tee leipään viillot, sivele vedellä ja ripottele pinnalle kaurahiutaleita.
  11. Paista 160-asteisen uunin alaosassa noin 30–35 minuuttia.
  12. Anna jäähtyä ritilän päällä.

Kolmas päivä: Itävaltalaisia knöödeleitä linssikeiton kera

Annos linssikeittoa kera mykyn
Annos linssikeittoa kera mykyn Kuva: Carina Ahlskog/YLE ruokaohjeet,Knöödeli,Strömsö

Ainekset, Noin 12 keskikokoista knöödeliä :

  • 120 g savukylkeä
  • 1 keltasipuli
  • 1 ruukkupersilja
  • 3 kananmunaa
  • 2 dl maitoa
  • noin 200 g päivän vanhaa leipää ilman reunoja
  • 2–3 rkl jauhoja
  • voita paistamiseen
  • suolaa, pippuria, 1 hyppysellinen muskottia

Tee näin:

  1. Pilko sipuli pieneksi ja kuutio savukylki hyvin pieniksi kuutioiksi.
  2. Ruskista sipuli ja savukylki nopeasti niin, että se saa hiukan väriä, lisää silputtu persilja.
  3. Vatkaa kananmunat ja maito sekaisin, mausta reilusti suolalla, pippurilla ja muskotilla ja kaada seos kuutioitujen leipäpalojen päälle.
  4. Sekoita mukaan savukylkiseos ja lisää jauhot.
  5. Sekoita aika kiinteäksi massaksi ja tarkista maku. Muokkaa tasaiseksi taikinaksi ja anna paisua noin 20 minuuttia.
  6. Raakoja mykyjä lautasella
    Raakoja mykyjä lautasella Kuva: Carina Ahlskog/YLE Knöödeli,ruokaohjeet,Strömsö
  7. Muotoile taikinasta knöödeleitä, jotka ovat halkaisijaltaan noin 3–4 cm. (Kostutetut kädet ovat paras työväline, koska taikina on tahmeaa.)
  8. Nostele knöödelit kiehuvaan suolaveteen ja anna kiehahtaa. Vähennä sitten lämpöä ja anna porista noin 10 minuuttia knöödeleiden koosta riippuen.
  9. Nosta knöödelit pois ja valuta hyvin. Tarjoile linssikeiton, voinokareen ja persiljasilpun kanssa.

Linssiliemi

Ainekset:

  • 1 litraa linssien keitinlientä ensimmäiseltä päivältä
  • 1 keltasipuli
  • 4 valkosipulinkynttä

Tee näin:

  1. Nokea halkaistu sipuli ja valkosipuli kuumassa pannussa, kunnes ne ovat kunnolla nokeentuneet.
  2. Keitä kokoon yhdessä linssiliemen kanssa, kunnes se on redusoitunut puoleen.

Linssikeitto

Ainekset:

  • 1 porkkana
  • ½ keltasipulia
  • ½ purjosipulia
  • 3 rkl rapsiöljyä
  • Mahdollisesti ensimmäiseltä päivältä jäänyttä kaalia
  • 2 laakerinlehteä
  • 4 valkopippuria
  • 1 tl kuminaa
  • oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria

Tee näin:

  1. Pilko sipuli, porkkana ja purjosipuli tasaisiksi 0,5 x 0,5 cm kuutioiksi.
  2. Kuullota öljyssä mausteiden kanssa miedolla lämmöllä ja lisää mukaan keitetty linssiliemi, anna kiehua noin 10 minuuttia ja mausta suolalla ja pippurilla.
Annos linssikeittoa kera mykyn
Annos linssikeittoa kera mykyn Kuva: Carina Ahlskog/YLE ruokaohjeet,Knöödeli,Strömsö

Oliko tämä mielestäsi hyvä resepti? Anna arviosi tai katso mitä muut olivat mieltä:

Strömsö

Strömsö Instagramissa

Ruudussa