Pitkän linjan muusikko Sansa tuo klubitunnelmaa UMK:hon. Sansa kilpailee UMK-finaalissa 7. maaliskuuta.
Sansalla on vyöllään pisin musiikkiura tämän vuoden UMK-kisaajista. Vuonna 2005 ensimmäisen albuminsa julkaisseen artistin soundi on kehittynyt vuosien varrella indiefolkista elektronisempaan ja ajattomampaan popmusiikkiin. Samalla Bryan Adamsin lämppärinä esiintyminen ja Provinssin lava ovat vaihtuneet muun muassa yhteistyöhön EDM-artisti Kaskaden kanssa.
Musiikkiharrastus tuli Sansan elämään teini-ikäisenä, kun hän alkoi soittaa akustista kitaraa. Se oli hänelle luonteva tapa purkaa teiniangstia.
– Elämä tuntui helpommalta musiikin kautta, Sansa sanoo.
Lontoo jätti jälkensä Sansan soundiin
Seinäjoelta kotoisin oleva Sansa aloitti musiikkiopintonsa ensin Oriveden Opistossa musiikkilinjalla, mistä matka jatkui Kokkolan konservatorion kautta Helsingin Pop & Jazz Konservatorioon. Lisäksi hän on opiskellut elokuvan ja tv:n äänisuunnittelijaksi, mikä on lisännyt hänen kiinnostustaan visuaaliseen maailmaan. 2010-luvun alussa Sansa muutti Lontooseen, ja kaupungin vaikutus kuuluu myös hänen musiikissaan. Hänen viimeisin albuminsa, aiempaa elektronisempi Lost in The Moment sisältää kaikuja brittiläisestä musiikkiskenestä.
Lontoossa vietetty aika opetti Sansalle paljon musiikkibisneksen realiteeteista, niin hyvässä kuin pahassa. Hän tietää, että alalla saattaa helposti jäädä yksin ja huomiotta, mutta toisaalta oikean työryhmän kanssa työskentely on palkitsevaa ja luovaa.
Sansa nimeää tämän hetkisiksi musiikillisiksi esikuvikseen Sian ja Robynin. Suomen edustaminen Euroviisuissa olisi unelmien täyttymys.
– Olen euroviisufani, joten kisaan osallistuminen on ollut mun unelma jo pikkutytöstä lähtien. Nyt minusta tuntui, että vihdoin aika ja biisi on oikea, Sansa kertoo.

Viisubiisi, joka voisi soida tekijöidensä soittolistalla
Sansan kilpailubiisi Lover View on viileää ja sensuellia elektroa. Se on syntynyt yhdessä kansainvälisissä konemusiikki- ja klubipiireissä menestystä saavuttaneiden Yotton eli Otto Yliperttulan sekä Anton Soninin kanssa.
– Kappale kertoo ultimaattisesta yhteydestä ja rakkaudesta, jota me kaikki tarvitsemme, Sansa kuvailee kappalettaan.
Kolmikon tavoitteena ei ollut tehdä niin sanotusti UMK:lta tai Euroviisuilta kuulostavaa biisiä, vaan Lover Viewistä tehtiin sellainen, että se kuulostaa osiensa summalta. Musiikilta, jollaista voisi löytyä tekijöidensä omilta soittolistoilta.
Lover View on yhdistelmä ranskalaista elektroa ja Robynin skandipoppia
Biisin teksti on Sansan käsialaa ja hän on myös osallistunut yhdessä Yliperttulan ja Soninin kanssa kappaleen säveltämiseen. Kaksikko vastaa myös biisin sovituksesta ja tuotannosta. Lover Viewissa kohtaavat Justice-henkinen ranskalainen elektro ja skandipopin tienraivaaja Robynin groovaavuus.
– Olemme pohjimmiltaan niin klubipoikia, siinä tuotannossa on pakko olla tanssittavuus molemmille läsnä. Se ohjasi sitä maaliin lyriikan jälkeen, Yliperttula kuvailee sävellysprosessia.
Klubimaisesta tanssibiisistä puuttuu monille euroviisukappaleille tyypillinen shokeeraavuus ja hassuttelevuus. Sansa uskoo, että sen vähäeleisyys voikin tehdä siitä yllätyksellisen.
– Koen, että musiikille ei tarvitse olla ennalta-asetettuja raameja. Ehkä tämä biisi erottuu raikkaudellaan muusta tarjonnasta, Sansa sanoo.
Lover View on Sansan sanoittama ja yhdessä Otto Yliperttulan ja Anton Soninin kanssa säveltämä. Yliperttula ja Sonin vastaavat biisin tuotannosta ja sovituksesta. Yliperttula eli Yotto on yksi tämän hetken kansainvälisesti tunnettuimpia suomalaisia DJ-tuottajia, jonka musiikkia on soinut esimerkiksi BBC Radio 1 -kanavalla, minkä lisäksi hän on esiintynyt muun muassa Coachellassa. Anton Sonin on tuottanut musiikkia muun muassa saksalaiselle DJ-tähti Tensnakelle. Lisäksi hän on ollut mukana tuottamassa monien suomalaisartistien kappaleita, esimerkiksi Reinon Nordinin jättihittiä Antaudun.
Näin seuraat Uuden Musiikin Kilpailua 2020
Suomen euroviisuedustaja selviää lauantaina 7.3.2020 suorassa UMK-lähetyksessä. UMK-finaalissa kilpailevat Catharina Zühlke, Erika Vikman, Aksel Kankaanranta, F3M, Sansa ja Tika.
Finaali järjestetään Tampereen Mediapoliksessa ja se näytetään suorana Yle TV1:llä, Yle Areenassa sekä kuullaan Yle Radio Suomi ja Yle X3M-radiokanavilta klo 21 alkaen.
TV-lähetyksen juontavat Krista Siegfrids ja Mikko Silvennoinen. Green Room -haastatteluista vastaavat YleX Aamun juontajat Ville “Viki” Eerikkilä ja Juuso “Köpi” Kallio. Ruotsinkielisestä selostuksesta tuttuun tapaan vastaavat Johan Lindroos ja Eva Frantz.
UMK20-suosikkibiisisi äänestys tapahtuu lähetyksen aikana heti finaalistien esitysten jälkeen. Voit äänestää la 7.3. maksutta yle.fi-sovelluksella sekä maksullisesti tekstiviestillä tai soittamalla äänestysnumeroon. Puhelinäänestyksen tuotot lahjoitetaan Nenäpäivälle maailman lasten auttamiseksi. Äänestyksen lisäksi myös kansainvälinen raati pisteyttää biisit ja esitykset. Voittajabiisin määrittävät finaalissa annetut yleisöäänet ja kansainvälisen raadin antamat pisteet.
Keskustele lähetyksen aikana UMK-chatissa. Chatin keskustelua ylläpitää Yle Kioskin Constantinos ”Gogi” Mavromichalis, Essi Lamppu ja Aleksi Rantamaa. Lataa Yle.fi -sovellus ja keskustele klo 20.50 alkaen koko lähetyksen ajan.
Ruotsin euroviisuedustaja selviää samana lauantaina 7.3.2020 ja sitä voi seurata suorana Yle Areenasta klo 21 tai viivästettynä lähetyksenä Yle TV1:llä klo 22.50 alkaen. Lähetyksen juontaa suomeksi Christian Bertell.