Hyppää pääsisältöön

Naisia vanhuuden partaalla - Kuinka selvisin kuudenkympin kriisistä

Riikka Rahi tupakoi nahkarotsi päällä
Riikka Rahi Riikka Rahi tupakoi nahkarotsi päällä Kuva: Jussi Nahkuri / Yle dokumentaristi,Naisia vanhuuden partaalla

“Mun pitää varmaan tappaa itteni sit kun mä olen 30-vuotias. Kolmekymppinenhän on jo ikivanha raakki eikä sen ikäisellä voi oikeasti olla enää mitään hauskaa elämässään!” Näin kypsästi ajattelin ikääntymisestä täytettyäni 15 vuotta.

Seisoin vinon ja haalean valon tekemässä laikussa syksyisellä pihallamme ja tunsin itseni hyvin kypsäksi ja aikuiseksi. 15 vuotta tuntui minusta ihan hirveän pitkältä ajalta. Muistinhan jo lukemattomia kesiä, talvia, koulun kevätjuhlia, matkoja, retkiä ja ihastumisia.

Riikka Rahi 90-luvulla, mustavalkoinen kuva
Riikka Rahi 90-luvulla Riikka Rahi 90-luvulla, mustavalkoinen kuva Kuva: Riikka Rahi / Yle toimittajat,Naisia vanhuuden partaalla

Vuosikymmenet vierivät ilman, että mietin enää ikääni kunnes edessä häämötti 60-vuotissyntymäpäivä. Ikäkriisi iski ja pahasti! Miksi kukaan ei kertonut minulle, millaista elämä on tämän ikäisenä?! En minä tajunnut, että silmät kuivuu, että uuden oppiminen hidastuu, että hahmotuskyky muuttuu, että tulee aika, jolloin tunnen eläväni vähän väärässä ajassa.

Ikätoverit kuolevat, suru ja kaipaus kumuloituvat vuosi vuodelta lastiksi, jota joutuu raahaamaan mukanaan. Ajattelin, että elämä ei ole enää kivaa, että nyt se paska vanhuus iski ja elämä muuttuu jatkossa vielä ankeammaksi.

Vertaistuen verraton vaikutus

Lähdin tutkailemaan sitä, mitä tämä ikääntyminen oikein on, mitä muutoksia tässä iässä oikein tapahtuu ja miten voisin ikäkriisin selättää ja elää hyvää elämää vielä tästä eteenpäinkin.

Tapasin joukon asiantuntijoita, jotka olivat tutkimustensa lisäksi eläneet itsekin oman ikääntymisensä kanssa. Keskustelin myös ystävättärieni kanssa oikeastaan ensimmäistä kertaa kunnolla siitä, mitä elämä tässä iässä on.

Riikka Rahi Lontoossa vuonna 1978
Riikka Rahi Lontoossa vuonna 1978 Riikka Rahi Lontoossa vuonna 1978 Kuva: Riikka Rahi / Yle toimittajat,Naisia vanhuuden partaalla

Dokumenttisarjan teon aikana opin lohduttavia ja valaisevia, isoja ja pieniä asioita ikääntymisestä. Ymmärsin, että tämän ikäisellä voi olla edessä vielä kymmeniä vuosia hyvää elämää haaveineen, tavoitteineen ja iloineen.

Yli 60-vuotiaan arki ei olekaan jäähdyttelyä ja kuoleman odottelua! Uutta voi oppia vielä 80-vuotiaana lähes samalla tavalla kuin ennenkin.

Eläkkeelle jääminen ei ole maailmasta ulos jättäytymistä vaan oman näköisensä vanhuuden aktiivista ja vapaata rakentamista. Kannattaa myös opetella pitämään puoliaan ja vaatimaan oikeuksiaan arvostettuna ja hyödyllisenä yhteiskunnan jäsenenä.

Tärkein havainto oli kuitenkin se, että arvokkainta on pitää huolta suhteistaan perheeseen ja ystäviin. Lähipiirin tuki ja lämpö kannattelee kaiken yli ja vielä senkin tuolle puolen!

Nyt olen selättänyt suurimman osan tulevia vuosia koskevista kauhukuvistani yksinäisestä, hyödyttömästä, näkymättömästä ja vaivaisesta vanhuudesta. Odotan tulevaisuuttani iloisen jännityksen vallassa ja koen, että minulla on vielä paljon annettavaa maailmalle ja sillä minulle.

Riikka Rahi joulukuussa 1960
Riikka Rahi joulukuussa 1960 Riikka Rahi joulukuussa 1960 Kuva: Marjatta Rahi lapsiperheet

Miltä vanhuus tuntuu?

Nuoren ihmisen on vaikea tavoittaa sitä, miltä vanhuus tuntuu. Nuori ja keski-ikäinen voi vain hetkittäin saada kiinni niistä tunteista ja ajatuksista, joiden kanssa vanhemmat ihmiset elävät.

Minun kohdallani ensimmäinen havahtuminen todelliseen vanhuuteen tapahtui 80-luvun alussa, kun olin kävelyllä vanhan setäni kanssa. Yli 80-vuotias setä kulki vaivalloisesti kanssani kaupungilla, jota hän katseli valtavan paksujen silmälasien läpi. Laseillakin hän näki huonosti ja varmaan hänen niiden kautta maailma näyttäytyi hämärältä ja vääristyneeltä. Itsekin hän käveli ihan vinossa ja haparoiden.

Nuoren ihmisen on vaikea tavoittaa sitä, miltä vanhuus tuntuu.

Vastaan tuli nuori mies, jonka kuulokkeista kaikuva musiikkia tahditti hänen joustavia ja sulavia askeleitaan. Olin itsekin vasta parikymppinen mutta tajusin tuossa hetkessä jotain, mitä en ollut tullut aiemmin ajatelleeksi. Setäni eli siinä rinnallani oman pitkän elämänsä radalla ja maailma meni ohi hänelle täysin käsittämättömänä ja vieraana.

Mietin, mikä häntä tässä ajassa jaksaa enää kiinnostaa. Ystävät ja melkein kaikki sukulaisetkin olivat jo kuolleet, se maailma, jossa hän oli elänyt ja jota hän oli rakentanut, oli kuollut. Asiat ja arvot, jotka olivat hänelle ovat olleet tärkeitä, olivat siinä uudessa ajassa tuntemattomia. Ymmärsin, että hän tunsi paljon suurempaa yksinäisyyttä kuin mitä minä saatoin nuorena ihmisenä koskaan tavoittaa.

Nyt kun olen itse jo kuusikymppinen, tajuan, että elämä voi kuitenkin näyttäytyä jopa mielenkiintoisena ja huvittavana, varsinkin jos sitä katsoo vähän vinosta kulmasta. Ei siis paskempaa!

Lämmin kiitos ystävilleni Arjalle, Irmelille, Tiialle, Tarjalle ja Maijulle hauskoista ja valaisevista keskusteluista sekä siitä, että jaoitte ohjelmasarjassa tarinanne, ajatuksenne ja naurunne!

Naisia vanhuuden partaalla, Yle Radio Suomi lauantaisin klo 12.15. Kaikki jaksot kuunneltavissa Yle Areenassa jo nyt!