Hyppää pääsisältöön

"Emme haluaisi, että lapsemme joutuvat selittämään, miksi heillä on kaksi äitiä”

Ella yllättää Suskin SuomiLOVEssa
Ella ja Suski - kaksosten äidit Ella yllättää Suskin SuomiLOVEssa Kuva: Yle / SuomiLOVE SuomiLOVE

Ella ja Suski tapasivat työpaikalla kuusi vuotta sitten. He huomasivat pian viihtyvänsä toistensa seurassa hyvin.

Vuosi tapaamisen jälkeen Ella huomasi olevansa kiinnostunut Suskista muutenkin kuin työkaverina. Eräissä juhlissa hän lopulta teki aloitteen ja kaikeksi onneksi Suski vastasi siihen.

Seurustelu alkoi ja muuttui pian tiiviiksi. Myöhemmin pari kuitenkin päätti erota.

Molemmat ymmärsivät pian eron jälkeen, että se oli suuri virhe ja päättivät palata yhteen - tällä kertaa lopullisesti.

Yhteen paluun jälkeen Ella ja Suski ovat olleet erottamaton tiimi. Vuonna 2017 vietettiin heidän häitään. Ellasta ja Suskista tuli toistensa vaimot.

Vuotta myöhemmin syntyivätkin hedelmöityshoitojen tuloksena kaksoset, Elsi ja Sulo.

Ella, Suski ja kaksoset
Ella, Suski, Elsi ja Sulo Ella, Suski ja kaksoset Kuva: Ellan ja Suskin kotialbumi SuomiLOVE

Ihmiset ovat suhtautuneet erilaiseen perheeseen pääasiassa hyvin. Omat perheet ovat ottaneet uutiset iloisina vastaan.

"Kaupungilla emme oikeastaan kiinnitä huomiota. Monet luulevat, että olemme kaverukset, joilla on samanikäiset lapset."

Elävässä elämässä pari ei ole oikeastaan kokenut ihmettelyä, mutta monessa tilanteessa he ovat huomanneet, että sateenkaariperheisiin ei joka päivä törmätä.

”Neuvolassa taisimme olla sateenkaariperheenä harvinaisuus. Meihin suhtauduttiin sielläkin tosi hyvin, emme saaneet osaksemme kummasteluja tai mitään asenteita."

Haluamme tuoda esiin, että me elämme ihan tavallista perhearkea kaikkine iloineen ja haasteineen…ja tietysti sotkuineen. Se on meidän tapamme kantaa kortemme kekoon lastemme tulevaisuuden hyväksi.― Ella ja Suski perhearjestaan

Ella ja Suski lataavat sosiaaliseen mediaan paljon sisältöä ihan tavallisesta lapsiperheen arjesta. Lasten odotus, joulut, HopLop -reissut - kaikki on dokumentoitu videoina tai kuvina.

“Me haluamme omilla teoillamme tehdä erilaisia perheitä tunnetuksi. Emme haluaisi, että lapsemme joutuvat tulevaisuudessa selittämään kenellekään, miksi heillä on kaksi äitiä.”

Sosiaalisen median kautta on tullut paljon ihmettelyä ja myös negatiivisia kommentteja perhemuodosta - mutta myös käyty paljon rakentavaa keskustelua mm. miehen mallista ja isän roolista perheessä.

Kysymyksiin vastataan asiallisesti ja sen myötä saadaan usein aikaan hyvä vuoropuhelu.

"On hienoa huomata, että ihmisten ennakkoluulot hälvenevät keskustelun myötä.

Joku saattaa olla aluksi todella epäluuloinen ja skeptinen sateenkaariperheitä kohtaan, mutta mielipide muuttuu, kun aiheesta saa enemmän tietoa. Tämä on juuri se syy, miksi tätä tehdään!"

"Aluksi saimme aika paljon vihaviestejä, mutta meillä on hyvät suodattimet. Emme päästä vihaa oman ihomme alle ja osaamme käsitellä tällaiset yhteydenotot niiden edellyttämällä tavalla.

Tavallaan olemme iloisia, että viha kohdistuu meihin ja on sitten ehkä pois jostain muusta kohteesta."

Ella kertoo sateenkaariperheen elämästä
Ella haluaa vaimonsa kanssa tehdä erilaisia perheitä tunnetuksi, jotta lasten ei tarvitsisi tulevaisuudessa selittää asiaa. Ella kertoo sateenkaariperheen elämästä Kuva: Yle / SuomiLOVE SuomiLOVE

Ella ja Suski toivovat, että lasten kasvaessa maailma olisi vielä vähän suvaitsevaisempi.

"Luultavasti lapset joutuvat jokaisen uuden ihmisen kohdalla 'tulemaan aina uudestaan kaapista' perhemuotonsa suhteen.

Haluamme tarjota heidän elämäänsä sellaiset lähtökohdat ja pohjan, että he voivat kertoa perheestämme kuten mistä tahansa muusta tavallisesta asiasta, kuten esimerkiksi siitä, että tykkääkö kissoista vai koirista."

Ellalla ja Suskilla on selkeä visio myös parisuhteesta ja sen tulevaisuudesta.

Jatkuva rakentaminen on tärkeää, niin myös rakkaudessa. Ja jos joku kohta hajoaa, se korjataan― Ella parisuhteen peruselementeistä
Ella ja Suski
Ella ja Suski, toistensa vaimot, parhaat ystävät ja psykologit Ella ja Suski Kuva: Ellan ja Suskin kotialbumi SuomiLOVE

“Parisuhteessa meille helppous ei ole se juttu, miksi tässä ollaan. Kun eletään vuosia, toivottavasti kymmeniäkin yhdessä, niin aina ei voi olla pelkästään mukavaa ja helppoa.

Vastaan tulee erilaisia elämänvaiheita ja niiden läpi kulkeminen yhdessä on se asia, joka ratkaisee.

Jatkuva rakentaminen on tärkeää, niin myös rakkaudessa. Ja jos joku kohta hajoaa, se korjataan.

Suhteessa vaaditaan ponnisteluja molemmilta, että päästään sellaiseen yhteisymmärrykseen ja tilanteeseen, jossa molemmilla on hyvä olla.

Kun on löytänyt sen ihmisen, jonka kanssa oikeasti haluaa olla, ne voimavarat löytyvät kyllä. Vähän niin kuin itsestään. “

Koska Suski on yleensä ollut se osapuoli, joka yllättää Ellan, halusi Ella vuorostaan olla yllättäjä.

Hän otti yhteyttä SuomiLOVEen, jossa heidän parisuhteensa kiteyttää molempien suosikkiartisti Sanni.

Ella ja Suski
Ella halusi järjestää Suskille superyllätyksen SuomiLOVEssa. Kuvassa Ella ja Suski. Ella ja Suski Kuva: Yle / SuomiLOVE SuomiLOVE

"Sä kysyt mitä mä teen sun kaa / Eikö mun olis helpompaa / Vetää takki niskaan ja / Takana sulkee ovi

Anna mä silitän sun naamaa / Siirrän hiuksesi korvan taa / Rakas rimpuile vaan

Mut mun duuni ei oo ohi / Mä oon sun psykologi"

Lue lisää Ellan ja Suskin perheestä: Syntyvyys laskee, mutta sateenkaariperheissä lapsia toivotaan heteropareja hartaammin – naispari sai kaksoset mutta haaveilee vielä kolmannesta vauvasta

Kaikki SuomiLOVE-tarinat