Hyppää pääsisältöön

Lortie pitää energiatasot yllä

Muutama vuosi sitten pianisti Louis Lortie taltioi Camille Saint-Saënsin ensimmäisen, toisen ja neljännen pianokonserton. Nyt sarjan ikuistaminen kapellimestari Edward Gardnerin johtaman BBC Philharmonicin kanssa sulkeutuu sarjasta puuttuvan kolmannen ja viidennen pianokonserton myötä.

lortie äänitteen kansi
lortie äänitteen kansi Louis Lortie

Kolmas Es-duuri-konsertto viihdyttää, kun selkeästi hahmottuvat kaunistelu-jaksot vaihtuvat komeaan virtuoositekstuuriin. Lortie imeytyy vaihtuviin tunnelmiin innolla. Parempaan lämpöön päästään kuitenkin viidennessä konsertossa. 

Viides pianokonsertto, lisänimeltään ”Egyptiläinen”, valmistui kolmekymmentä vuotta kolmannen pianokonserton jälkeen. Siinä ei voi olla huomaamatta tyylin syvenemistä ja pienten asioiden eteen herkistymistä. Orientalismi ilmenee musiikissa aikalaistapaan kevyenä pintaelementtinä. Lortie kaivaa olennaisuuksia etenkin alkupuolella, kun musiikki pysähtelee äkillisesti kirkastuvien sointien äärelle.

Mitään massiivia määriä ei Camille Saint-Saënsin pianokonserttojen kokonaistaltiointeja äänitemarkkinoilla ole, joten siinäkin mielessä Lortien perusvarmat tulkinnat puolestavat oman paikkansa.

Camille Saint-Saëns: Rhapsodie d'Auvergne op. 73; Allegro appassionato op.70; Pianokonsertto nro 3 op. 29 ja nro 5 op.103 ”Egyptiläinen”. - Louis Lortie, piano ja BBC Philharmonic/Edward Gardner. (Chandos, CHAN 20038)

Kuuntele Uudet levyt 4.2.2020, toimittajana Aki Yli-Salomäki.

  • Viihdeviulisti Linda Lampenius ei pysty elämään ilman klassista – Musiikin syntymäpäiväkalenteri

    Onnittelemme syntymäpäivänä 26. helmikuuta!

    Linda Lampeniuksen tähti syttyi yhdessä yössä keväällä 1996, kun hän soitti Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesterin konserttimestarina elokuvan 100-vuotisjuhlien suorassa tv-lähetyksessä. Media ihmetteli, kuka oli tämä häikäisevän kaunis ja taitava viulisti. Elokuvagaala oli lähtölaukaus Linda Lampeniuksen kansainväliselle viihdetaiteilijan uralle, jota suomalaiset ovat saaneet seurata henkeään haukkoen.

  • Tauno Hannikainen on Taiteilijakukkulan ainoa klassinen kapellimestari – Musiikin syntymäpäiväkalenteri

    Muistamme syntymäpäivänä 26. helmikuuta.

    Helmikuun 26. päivänä syntynyt kapellimestareiden reissumieheksi kutsuttu Tauno Hannikainen (1896–1968) ehti johtaa orkestereita yli 60 maassa. Jyväskyläläiseen Hannikaisen musiikkiperheeseen syntynyt Tauno oli alkujaan sellisti ja pianisti. Amerikan-vuosinaan hän otti Yhdysvaltain kansalaisuuden, mutta viimeiset vuotensa hän toimi Helsingissä.

  • Se erilainen Góreckin kolmas sinfonia

    Se erilainen Góreckin kolmas sinfonia

    Henryk Góreckin Sinfonia nro 3 iski myyntilistojen kautta laajempaan tietoisuuteen 1990-luvun alussa. Sittemmin teos on levytetty parisenkymmentä kertaa. Bulgarialainen kapellimestari Yordan Kamdzhalov tekee perustamansa Genesis Orchestran kanssa vihdoinkin jotain erilaista.