Hyppää pääsisältöön

Vaara on akrobaatin arkea –

"Tikka läpi sormen sattuu joka keikalla ja kehossa on yli 20 murtumaa"

Race Horse Companyn nykysirkus nojaa sirkuksen ikiaikaiseen ajatukseen. Tehdään temppu jota kukaan mattimeikäläinen ei osaa eikä edes uskaltaisi yrittää.

Ryhmän akrobaatit haluavat tehdä ohjelmanumeroista vaarallisemman näköisiä kuin ne ovatkaan.

Mutta itse asiassa temput ovat silti oikeasti hyvin vaarallisia. Aina sattuu vahinkoja. Nyt akrobaatit kertovat pahimista haavereistaan ja miten niistä on selvitty.

Kulttuuricocktail seurasi Race Horse Companyn akrobaatteja vuoden verran.

Teemu Skön ja tikkataulutemppu Race Horse Companyn koomisessa katusirkusesitys Motosikaissa.

Tikka lävisti jälleen Teemun sormen Motosikain esityksessä.

– Tikka läpi sormen on semmonen juttu, joka sattuu joka Race Horse Companyn Motosikai-shown keikalla.

– Mulla on rintalasta kahdesti murtunut, kummatkin kerrat siitä, että on tullut niskoilleen, trampoliinilla kerran ja vipulaudalla kerran. Ensimmäisen kerran jo yläasteikäisenä. Ja muuten on kehossa yli 20 luunmurtumaa.

– Kaikkea pientä mustelmaa ja nirhamaa tulee melkein aina. Ihan perusjuttuja, kertoo Teemu Skön.

Teemu unohtaa ensin mainita kaikkein pahimman vahingon.

– Sen lisäksi, että Raulilla meni polvi rikki Ranskassa Super Sunday-esityksessä, muutama viikko ennen enskaria keväällä mä tulin triplavoltin niskoilleen vipulaudalta.

– Niska alkoi tosin oireilemaan vasta 2016 keväällä, ja se johtikin välilevyn pullistuman leikkaukseen ja neljän kuukauden sairaslomaan. Mikko Karhulta meni myös nilkka ympäri treeneissä ensi-iltaa edeltävä päivänä. Silti saatiin aikaiseksi hyvä show, korostaa Teemu Skön.

– Mulla on tavallista korkeampi kivun sietokynnys. Mun mielestä sellainen pieni kipu on ihan kiva.

– Olen tykännyt aina hulluista jutuista, ja ehkä itsensä satuttaminen on siistiä. Se ei ole duudsonismia vaan sirkusta ja side-show-elementtejä sekoitettuna. Tehtiin vähän temppuja riskillä ja sellaisessa sattuu.

– Joskus pelattiin esityksissä kivi-paperi-sakset-peliä siten, että mikä loukku tulee mihin ruumiinosaan. Yleisö saa valita. Kaksi hiirenloukkua korviin ja yksi kieleen.

– Eihän siinä mitään järkeä ole. Rotanloukkua käteen ja samalla mietin, että toivottavasti tässä ei murru sormet... No, ei sentään murtunut, naurahtaa Teemu Skön.

– Tykkään tekniikan vaativuudesta ja tempun vaikeudesta ja vaarallisuudesta. Kaksi volttia kahdella kierteellä on tietenkin vaarallisempi kuin yksi voltti, mutta missä vaan voi käydä pahasti.

– Se on tosi paljon fiiliksestä kiinni. On ihan eri asia, mikä on tekninen taso kuin se että mikä sun fiilis on. Joskus tulee paniikkifiilis, että tämä on ihan hirveätä. Silloin teet jonkun muun tempun. Tai sitten on rento fiilis, että nyt lähtee kaikki mitä mä osaan. Se on se idyllinen fiilis. Se on aina niin.

Jengi kysyy aina, mikä on akrobaatin eläkeikä. No sitten kun ei pysty enää tekemään temppuja. Se on se.― Teemu Skön, akrobaatti.

– Ei ole vielä tullut sellaista tilannetta, ettei pysty tekemään temppua, ennemminkin osaa kokemuksen myötä paremmin varoa. Mutta selkä- ja niskasäryt on ihan arkipäivää.

Teemu loukkasi harjoituksissa vipulautahypyssä nilkkansa, ja häneltä peruuntuivat syyskuun Race Horse Companyn Urbotek-shown keikat.

Se tapahtui neljä vuotta sitten Pariisissa Ranskassa...― Rauli Dahlberg, akrobaatti

– Oltiin esittämässä Super Sunday -esitystä. Lämmiteltiin kaikki muut paitsi yksi helppo temppu. Mä menin Petri Tuomisen kanssa vipulautaan ja tehtiin samaan aikaan hypyssä takaperinvoltit ulos siitä. Ei me sitä oltu harjoiteltu, kun se on helppo temppu. Mentiin vaan laudalla tekemään sitä. Mulla menee yleensä oikea käsi sinne Petrin selän taakse, ja häneltä meni käsi tänne ylös niskan taakse.

Mutta mulla jäi käsi sinne jumiin Petrin selän taakse, ja huomasin ilmassa, että voi vitsi, nyt on tosi huono tilanne...― Rauli Dahlberg, akrobaatti

– Riuhtaisin käteni hänestä irti, kävin pyörittämään ulos, joten en keskittynyt laskeutumiseen, kertoo Rauli Dahlberg.

– Sitten tulin lattiaan. Ei se näyttänyt kovin pahalta, eikä ollut edes kovin korkea hyppy. Mä olin niinku kierteessä ja suoraan toisella jalalla tulin alas. Ja se sitten väänsi polven ihan paskaksi.

– Ei siinä muuta kuin jäin sinne lattiaan huutamaan, ja sitten mut kärrättiin ulos ja show jatkui. Polvi leikattiin, ja edelleen mä kärsin niistä jälkiseuraamuksista. Sen kanssa nyt on taistellut tässä sen rikkinäisen polven kanssa, sanoo Rauli Dahlberg.

Katso miten Raulin paluu esiintymislavoille onnistuu loukkaantumisen jälkeen.

Vaaran ammattilaiset -dokumentin voit katsoa täältä.

Toukokuusssa Rauli pomppi hyppykepillä Etelä-Koreassa Motosikai-esityksissä ja heitti voimamiesshown.

Elokuussa Rauli hyppi vaativassa Super Sunday -showssa Skotlannissa. Syyskuussa hän otti vastaan myös roolin Urbotek-esityksessä, kun Teemu Skön oli loukkaantunut. Kaikki sujui erinomaisesti

– Teen kaikkia hulluja temppuja lavalla, tulen kotiin ja sitten mennään vaimon kanssa kävelylle, niin voi vaan naureskella, kun olen ihan kuin vanha ukko. Että hidasta hidasta, älä mee niin lujaa. Linkkaan siellä kadulla silleen, että sattuu, sattuu, hymähtää Rauli Dahlberg.

Lassi Tauriaisen piti mennä Race Horse Companyn mukaan Etelä-Koreaan esiintymään Motosikaissa voimamiehenä. Mutta sitten tapahtui vahinko.

– Vipulautaharjoituksissa onnistuin murtamaan telaluun vasemmasta nilkasta. Tein sivuttain volttia takaisin lautaan. Aika vaikea temppu, mutta viisi kertaa onnistui hyvin ja sitten viimeisellä kerralla vähän liian väsyneenä ja vähän liian itsevarmana hyppäsin.

– Koko paino tuli alastulossa vasemmalle nilkalle. Se oli siinä ja tajusin, että en pääse esiintymään Koreaan.

Isolta miehellä tuli pieni itku, ei kylläkään kivun takia.― Lassi Tauriainen, akrobaatti.

– Sairasloma kesti kuukausia. Toipuminen ja harjoittelu on ollut pitkä prosessi. Paljon joutui tappelemaan motivaation kanssa, murahtaa Lassi Tauriainen.

Kuolemanpyörä on Race Horse Companyn suurin laite.

Hannu Abonce Muhonen kävelee korkeuksissa Kuolemanpyörän päällä Super Sunday -esityksessä.

Mikko Karhu kertoo kuolemanpyörän ensimmäisestä kokeilusta.

– Se oli todella iso tunne, kun pääsi ekan kerran kävelemään sen ison kuolemanpyörän ympäri. Jännitti siihen aikaan tosi paljon.

– Testattiin heti vaikka kukaan meistä ollut aikaisemmin edes kokeillut kuolemanpyörää. Meillä ei ollut edes turvapatjoja eikä mitään, oltiin otettu muutama kalja siihen alle rohkaisuksi.

– Ja sitten me lähdettiin kävelemään sitä kuolemanpyörää ympäri.

– Se adrenaliiniryöppy oli todella voimakas. Mentiin sen jälkeen kaljalle, ja kaikki oli ihan kuin pikkupoikia.

– Myöhemmin alettiin treenaamaan sitä ja alkoi valikoitua ne henkilöt, jotka oikeasti haluaa sitä tehdä. Mä itse aloin näkemään painajaisia siitä kuolemanpyörästä. Sanoin ihan suoraan kavereille, että mua kuolemanpyörä ei kiinnosta niin paljon, että henkeni siihen lajiin haluaisin antaa, tunnustaa Mikko Karhu.

Mikko Karhu lentää vipulautahypyn voimalla korkealle ja silmäilee alastuloa.

– Just ennen Super Sundayn esitystä lämmittelin triplavolttia taakse. Se oli siihen aikaan tosi helppo temppu, joka ei paljoa vaatinut lämmittelyä. Tein sen rutiininomaisesti, mutta kun laskeuduin jaloilleni, niin toinen polvi vaan vääntyi sivuun. Puoli vuotta oli sitten vähän hankalaa, jalka tai pohje “pallona”.

– En tosin käynyt lääkärillä enkä tiedä mitä siinä kävi. Siitä palautuminen kesti kuitenkin pisimpään.

– Esiinnyin kuitenkin päivittäin, silloin joutui varomaan. Tuli pohkeen sellainen pallura, varmaan joku venähti ja revähti, laitettiin paljon voltarenia (kipugeeli) ennen keikkoja, pahimmilta vahingoilta.

– Olisiko se tunnettu suomalainen sisu. Näitä on muutamia esityskertoja ollut, kun mä tai jollakin muulla on ollut tosi paljon kipuja. Sitten on vaan juttuja, että jatketaan niin pitkään kun pystyy. Sit jos ei pysty, niin lähtee kävelemään pois. Mutta aina ollaan saatu jatkettua.

– Ainahan käytännössä voi sattua, missä vaan mitä vaan. Ei mua pelota eikä pitäisikään pelottaa mikään mitä tekee. Se on nimenomaan kohtalon ivaa, jos joskus sattuu jotain pahempaa ei sitä voi ikinä tietää. Aina voi varautua riskeihin. Sitä me varmaan yritetään parhaamme mukaan tehdä.

Hannu Abonce Muhonen loukkasi polvensa elokuussa kuolemanpyörässä Edinburghin Fringen esityssarjan loppupuolella ja joutui leikkaukseen.

Loukkaantuminen ei Hannua kauaa haitannut. Lokakuussa hän oli taas mukana kuvioissa.

Rauli treenaa pallotemppuja.

Hollantilaiselle akrobaatti Jarno Polhuijsille tapahtui pieni pallohaaveri Super Sundayn Fringe-festivaalin esityssarjan harjoituksissa.

Jumppapallo on yllättävän vaarallinen temppuväline.

– Varmaan vaarallisin vahinko urallani oli semmoinen, kun jumppapallo puhkesi alta esityksessä, sanoo Kalle Lehto.

– Olin tulossa takaperinvolttia pallon päälle. Ja tipuin tietysti pää edellä suoraan maahan, koska siellä ei ollutkaan mitään selän alla, mistä olisi pitänyt pompata takaisin, muistelee Kalle Lehto.

– Sairaalan aivokuvissa ei näkynyt lähtökohtaisesti mitään vikaa, mutta pientä kuumottelua oli mielessä pitkän aikaa sen jälkeen, että onkos tässä nyt oikeasti kaikki kunnossa. Että onko verenvuotoa päässä vai onko jotain muuta? Mutta ei siinä lopulta sitten ollut mitään.

Oli vaikea ehkä jotenkin vaan hyväksyä se, että ei muista yhtään mitään, mitä on tapahtunut viimeiseen kahteen päivään.― Kalle Lehto, akrobaatti

– En muistanut edes, että esitykset on jo ohi.

– Se oli nimittäin Pariisin esityssarjan viimeinen esitys eikä vasta ensimmäinen esitys, sanoo Kalle Lehto.

– Mun loukkaantumisen jälkeen Odilon Pindatin piti tuurata minua Super Sundayssa ja aloitti treenaamisen. Viikkoa ennen ensi-iltaa hän tuli triplavoltin niskoilleen trampoliinilla ja mursi pari niskanikamaa. Ja hän ei päässytkään sitten mukaan siihen, kertoo Rauli Dahlberg.

– Onneksi siinä ei käynyt pahemmin, olisin voinut halvaantua. Ei tarvinnut edes leikata, vaan selvisin niskatuella. Olin sairaslomalla puoli vuotta, kertoo Odilon Pindat.

Ihmiskatapultti on singonnut Odilonin korkeuksiin.

Odilon Pindatin ihmiskatapultti näyttää todella vaaralliselta. Akrobaatti sinkoutuu kohti ison sirkusteltan kattoa.

– Siinä on varaa vain yhteen onnettomuuteen (naurua). Salaisuus on siinä, milloin päästää irti trapetsista. Jos päästää irti liian myöhään, lentää liian kauas. Jos liian aikaisin, voi tippua rakenteiden päälle eikä turvakankaalle.

– Ja joissakin paikoissa se on pelottava, jos katto on matalalla. Mutta ei siinä tosiaan ole minulle mitään riskiä, vakuuttaa Odilon.

Odilon tuulettaa.

Skotlannin Fringe-festivaalin 20 esityksestä Race Horse Companyn akrobaatit selvisivät yhdellä leikkauksella, kahdella jalkavammalla ja muutamalla lihaksen revähdyksellä. Yhtäkään esitystä ei keskeytetty tai peruutettu.

Vauhdikasta elämää kiertueilla, välillä asunnottomana Helsingissä – Mikon vanhemmat eivät hyväksy ammatinvalintaa