Hyppää pääsisältöön

Kaikki rakkauden takia – Rahti-sarja kertoo tarinan kansainvälisen ihmissalakuljetuksen takaa

Kiki (Evelyn Rasmussen Osazuwa) istuu puoliksi meren äärellä väsyneen näköisenä.
Kiki (Evelyn Rasmussen Osazuwa) joutuu pakomatkalle Eritreasta Suomeen. Rahti-sarjan kuvaukset ovat alkaneet helmikuussa 2020. Sarja nähdään Ylellä syyskuussa 2021. Kiki (Evelyn Rasmussen Osazuwa) istuu puoliksi meren äärellä väsyneen näköisenä. Kuva: FremantleMedia Finland Oy Rahti,Rahti (Cargo) S1

Kansainvälisesti puhuttelevaksi sarjaksi tähtäävä Rahti kertoo Kikin (Evelyn Rasmussen Osazuwa) tarinan tämän pakomatkasta Eritreasta Suomeen. Omaa, itsenäistä elämää kotimaassaan rakentanut Kiki joutuu jättämään kaiken taakseen, kun perheenjäsenen auttaminen johtaa hengenvaaralliseen tilanteeseen, josta ei ole muuta poispääsyä kuin pako. Rooli ihmissalakuljetusta ja pakolaiskriisiä käsittelevässä sarjassa on pääosaa esittävälle Osazuwalle monella tavalla merkittävä.

– Asenteita pakolaisia kohtaan tulisi haastaa. Minä olen syntynyt Norjassa, en ole tehnyt pakomatkaa itse, mutta minulla on läheisiä, jotka ovat joutuneet sen tekemään, syksyllä 2021 ilmestyvässä Rahti-sarjassa pääosaa esittävä Evelyn Rasmussen Osazuwa kertoo.

Rasmussen Osazuwan nigerialaisesta pikkukylästä kotoisin oleva isä ja Pohjois-Norjassa syntynyt äiti tapasivat ja rakastuivat Oslossa, ja asettuivat asumaan Norjaan. Synnyinmaastaan huolimatta Osazuwaa on kohdeltu näyttelijän ammatissaan ihonvärinsä edustajana, toisinaan kaikista stereotyyppisimmillä tavoilla.

– Muille kuin norjalaista perhetaustaa edustaville ihmisille ei ole ollut juuri rooleja tarjolla viime vuosina, Osazuwa kertoo.

Koulusta valmistuttuaan Osazuwa sai tarjouksia esittää “tyypillistä” mustaa ihmistä; rikollista tai seksityöntekijää – usein hyvin vähillä repliikeillä.

– Olisin minä voinut tehdä näitä rooleja, jos tarina olisi ollut hyvä, Osazuwa toteaa.

Ensimmäinen rooli, jossa Osazuwan mukaan hänen ihonvärillään ei ollut juuri merkitystä oli Norjan pitkäkestoisimmassa sarjassa Hotel Cæsarissa. Rooli toteutti Osazuwan pitkäaikaisen toiveen: hän sai esittää ihan tavallista nuorta ihmistä, joka eli normaalia elämää, edustamatta mitään muuta kuin omaa itseään. Mutta miten hän sitten päätyi näyttelemään eritrealaista pakolaista?

Avainajatus on ollut kuvata kaikkea sitä, mikä ihmisiä eri puolilla palloa yhdistää, sen sijaan mikä meitä erottaa.― Ohjaaja-käsikirjoittaja Matti Kinnunen

Rahti on kansainvälisestä ihmissalakuljetuksesta kertova yhteiskunnallinen jännitysdraama. Se kuvaa maailmaa, joka perustuu ahneudelle, väkivallalle ja hyväksikäytölle, mutta jossa on myös toivoa, unelmia ja peräänantamatonta taistelua selviytymisestä. Sarjan ohjaaja-käsikirjoittaja Matti Kinnusen mukaan tarinan aihe ja tematiikka on universaali.

– Avainajatus on ollut kuvata kaikkea sitä, mikä ihmisiä eri puolilla palloa yhdistää, sen sijaan mikä meitä erottaa. Kokemukset kodista, ystävistä, rakkaista ovat samoja kaikille ja kaipa sen pitäisi olla eräänlainen ihmisyyden velvollisuus osata asettua toisen nahkoihin, ymmärtää ja tajuta, mitä se tarkoittaa ja miltä tuntuu, jos tämänkaltaisia asioita aletaan itseltä viedä, Kinnunen miettii.

Eurooppaan tulee satoja tuhansia turvapaikanhakijoita joka vuosi. Rajoja vartioidaan jatkuvasti tiukemmin, ja koska laillisia maahantuloväyliä ei ole, on pakolaisten pakko turvautua ihmissalakuljetukseen. Kinnusen tekemän taustatyön mukaan Suomeen saapuvista turvapaikanhakijoista 90 prosenttia on salakuljetettu maahan. Yksi salakuljetettu maksaa matkastaan noin 10 000 - 15 000 euroa, ja Suomeen suuntautuvan ihmissalakuljetuksen liikevaihto on yli 30 miljoonaa euroa.

– Taloudellinen eriarvoisuus on tämän maailman häpeäpilkku numero yksi. Olen sarjaa työstettyäni entistäkin turhautuneempi, että tämä järjettömyys sallitaan, ikään kuin se olisi jollain lailla luonnollista tai hyväksyttävää. Enkä tarkoita nyt vain globaalia asetelmaa, vaan myös sitä, mitä tapahtuu yksittäisten maiden sisällä – myös Suomessa, ohjaaja-käsikirjoittaja Kinnunen puuskahtaa.

Kuvassa meri ja grafiikkaa, joista hahmottaa tietoa Suomeen saapuvista turvapaikanhakijoista.
Kinnunen teki käsikirjoitusta varten esimerkiksi poliisin kanssa taustatyötä, joka toi ikäviä arvioita esiin. Kuvassa meri ja grafiikkaa, joista hahmottaa tietoa Suomeen saapuvista turvapaikanhakijoista. Kuva: Yle / Petra Salmi Rahti,Rahti (Cargo) S1
Kuvassa meri ja grafiikkaa, joista hahmottaa tietoa Suomeen saapuvista turvapaikanhakijoista.
Eräiden arvioiden mukaan Suomeen suuntautuvan ihmissalakuljetuksen liikevaihto olisi yli 30 miljoonaa. Luvut perustuvat Kinnunen tekemään taustatyöhön. Kuvassa meri ja grafiikkaa, joista hahmottaa tietoa Suomeen saapuvista turvapaikanhakijoista. Kuva: Yle / Petra Salmi Rahti,Rahti (Cargo) S1

Rahdin käsikirjoituksen luettuaan Osazuwa tunsi yhteyden tarinaan, jossa kaikesta yhteiskunnallisuudestaan huolimatta on keskiössä ihan tavallista elämää elänyt Kiki.

– Kikillä on kotimaassaan oma kahvila ja perhe – mies ja tytär. Sitten tapahtuu asioita, joihin hänen ei ole mahdollista vaikuttaa, ja hän joutuu lähtemään pakomatkalle, Osazuwa toteaa.

Ymmärtääkseen Kikin tarinaa Osazuwa teki taustatutkimusta keskustelemalla eritrealaisten pakolaisten kanssa. Vaikeaa tiedon hankkimisesta teki pakolaisiin syvään juurtunut pelko oman ja perheen turvallisuuden puolesta.

– Eritreassa vallitsee diktatuuri. Ei ollut helppoa löytää ihmisiä, jotka halusivat kertoa kokemuksistaan, sillä vaikka he eivät itse asu kotimaassaan enää, heillä saattaa olla siellä perhettä, joka voi joutua vaaraan heidän puheidensa takia, Osazuwa kertoo.

Kotimaansa olosuhteisiin nähden vapaata elämää elävällä Kikillä ei ole halua tai suunnitelmia lähteä maasta ennen kuin perheenjäsenen avunhuuto saattaa koko perheen hengenvaaraan. Juuri tällainen tarina on monen pakolaisen elämän realiteetti.

– Useimmat ihmiset jättävät kotinsa tietäen, ettei heillä ole paluuta, mutta harvalla on myöskään paikkaa minne mennä, koska kukaan ei halua heitä, Kinnunen toteaa.

Matti Kinnunen hymyilee kameralle.
Käsikirjoittaja-ohjaaja Matti Kinnunen Matti Kinnunen hymyilee kameralle. Rahti,Matti Kinnunen,Rahti (Cargo) S1

Kyllästyttyään hänelle tarjottuihin stereotyyppisiin mustan naisen rooleihin Osazuwa tarttui itse kynään. Omilla sanoillaan tarinansa kertoakseen hän alkoi kirjoittaa “spoken word” -runoutta, eli julkisesti esitettävää lavarunoutta. Paljaana yleisön edessä tekstinsä kanssa seisominen on Osazuwan mukaan erityinen tilanne, jossa esittäjän taustalla ei ole enää merkitystä – lavalle tullaan sellaisena kuin ollaan, ainoastaan kerrotulla tarinalla on merkitystä.

– Tuntuu hyvältä seistä lavalla oman tarinansa kanssa ja antaa yleisön päättää, pitävätkö he siitä vai eivät. Yleisö edustaa monimuotoisuudessaan yhteiskuntaa, jota tv ja elokuva eivät ole onnistuneet esittämään kovinkaan hyvin.

Norjan kansallisteatterissa esitetyn näytelmän ja lukuisten spoken word -runojen jälkeen kantava teema Osazuwan kirjoittamien tarinoiden alla paljastui.

– Kirjoitan rakkauden eri muodoista – rakkaudesta kumppania, vanhempaa, itseä tai yhteiskuntaa kohtaan. Tarina voi kertoa huonoista treffeistä tai ilmastonmuutoksesta, mutta kaiken takana on aina rakkaus.

Rakkauden voi ulottaa Osazuwan mukaan myös hänen rooliinsa Rahdissa. Vaikeaan tilanteeseen Kikin sysää nimenomaan rakkauden takia tehty teko, ja kaiken epätoivon keskellä se on häntä eteenpäin puskeva voima.

– Kyllä. Kaiken mitä hän tekee, hän tekee rakkauden takia.

Noora Kulta,
freelancetoimittaja

Rahti kokonaisuudessaan Yle Areenassa 3.9.2021 ja Yle TV1:ssä 5.9. alkaen.

Muissa rooleissa muun muassa: Alain Azerot, Johannes Holopainen, Amos Brotherus, Oona Airola, Tommi Rantamäki. Tuotantoyhtiö: FremantleMedia Finland Oy, vastaava tuottaja/FremantleMedia Finland Oy Kirsi Hatara, tuottaja/FremantleMedia Finland Oy: Rea Dominicy, tuottaja/Yle Matti Kajander

Muokkaus 11.8.2021: Lisätty sarjan tarkka julkaisupäivä.

Evelyn Rasmussen Osazuwa ja Matti Kinnunen keskustelevat kiviseinän edessä.
Evelyn Rasmussen Osazuwa ja Matti Kinnunen kuvausten keskellä. Evelyn Rasmussen Osazuwa ja Matti Kinnunen keskustelevat kiviseinän edessä. Kuva: Mark Cassar Rahti,Matti Kinnunen,Rahti (Cargo) S1

Lisää ohjelmasta

Keskustele