Taylor Swift silittää kissoja, itkee ja puhuu politiikkaa Netflix-dokkarissa, jota kehutaan rohkeudesta – Elokuva on osa pr-kampanjaa, mutta onko sillä väliä?

Julkkiksilta odotetaan lähestyttävyyttä, ja dokumentit ovat nyt suosittu tapa tehdä artisteja tutuiksi. Miss Americana on samaa jatkumoa kuin Lady Gagan Five Foot Two ja Travis Scottin Look Mom I Can Fly.

Itkuinen Taylor Swift istuu sohvalla ja katsoo vihaisesti eteensä.

– Minun täytyy olla historian oikealla puolella.

Poppari väittelee tiiminsä kanssa siitä, pitäisikö hänen ottaa julkisesti kantaa Yhdysvaltain välivaaleihin. On syksy 2018 ja Swiftin kotiosavaltion Tennesseen gallupeja johtaa äärikonservatiivinen, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia vastustava republikaani.

Vastapäätä istuva isä vastustaa ulostuloa ja sanoo, etteivät Bing Crosby ja Bob Hopekaan sekaantuneet politiikkaan.

– Mitä helvettiä? Come on! Bob Hope ja Bing Crosby!?”, Swiftin vieressä istuva äiti huudahtaa.

Kohtaus on Netflixin tammikuussa julkaisemasta dokumentista Miss Americana, jota on kehuttu intiimiksi, voimauttavaksi ja aidoksi. Dokumentti seuraa suosittua popparia Lover-albumin (2019) tekoprosessin aikana.

Samalla se kertoo siitä, kuinka julkkiksen työ on 2000-luvulla muuttunut.

Swift selittää isälleen, että julkkikset ja poliitikot ovat eri maata kuin tämän nuoruudessa. Crosby (1903–1977) ja Hope (1903–2003) viihdyttivät yleisöjään aikana jolloin julkimon ei odotettu reagoivan jokaiseen maailman virheeseen välittömästi. Crosby nousi lavalle, lauloi ja poistui.

Crosby ei ollut Instagramissa, eikä hänen tarvinnut julkaista täyspitkää dokumenttia selittääkseen, miksei twiitannut kannattavansa Hillary Clintonia.

Taylor Swift on uudessa dokumentissaan herkkänä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Etäisten poptähtien aika on ohi (kiitos koirilleen kiukutellut Ozzy Osbourne) ja artisteilta odotetaan nyt lähestyttävyyttä. He päästävät fanit koteihinsa, auton takapenkille ja vessanpöntölle (kiitos Cardi B).

Suoratoistopalveluihin tehdään julkkisdokkareita enemmän kuin koskaan. Swift, Lady Gaga, Travis Scott ja koomikko Kevin Hart ovat kaikki dokumentoineet elämäänsä Netflixille. Justin Bieber pyörittää omaa dokkarisarjaansa Youtubessa, ja Billie Eilishistä valmistellaan elokuvaa Applelle.

Diilit hyödyntävät molempia osapuolia: palvelut kaipaa sisältöä ja julkkiksia, tähdet taas voivat syventää dokumenttien kautta yleisösuhdettaan ja korostaa sitä, kuinka hekin ovat vain ihmisiä.

Lady Gagan Netflix-dokumentti Five Foot Two näytti supertähden, joka teki täyskäännöstä tanssipopista countryyn, suri päättynyttä parisuhdettaan, viihtyi yläosattomissa ja poltti pilveä hoitaakseen fibromyalgiaansa.

Yhdessä kohtauksessa Gaga avautuu miespuoliselle kiertuemuusikolle pilvipäissään patriarkaatista, joka ajaa naiset tuhoon. Monologin päätteeksi Gaga huikkaa kameran taakse, ettei tätä kohtausta saa käyttää elokuvassa.

Tällaiset kohtaukset saavat meidät uskomaan, että näemme jotain, mitä artisti ei haluaisi meidän näkevän.

Ne ovat samaan aikaan totta ja valetta.

Tällaista dokumenttia Swift on kaivannut, sillä samastuttavuus on ollut hänelle haaste.

Miss Americana ilmestyi reilu vuosi Swiftin edellisen Netflix-elokuvan, kiertuedokkari Reputationin, jälkeen. Se kurkistaa Lover-albumin (2019) kulisseihin ja näyttää muusikon herkkänä, vihaisena, surullisena ja luomisvimmaisena. Aitona.

Heti alussa avataan teinivuosien päiväkirjat. Sitten Taylor Swift soittaa pianoa, rapsuttaa kissoja ja itkee. Puhuu äitinsä syövästä ja naisten asemasta yhteiskunnassa.

Monesti kamera seisoo aloillaan, ikään kuin Swift puhuisi yksin huoneessa videopäiväkirjalle, jota me nyt katsomme. Ja ehkä puhuukin.

Tällaista dokumenttia Swift on kaivannut, sillä samastuttavuus on ollut hänelle haaste.

Reputation-levylle päätyneet julkisuutta käsitelleet biisit eivät tarjonneet samanlaista tarttumapintaa kuin 1989:n (2014) rakkauslaulut. Forbesin toimittaja Bryan Rolli kirjoitti Swiftin edustavan ylintä yhtä prosenttia, joka elää suojattua, etuoikeutettua ja glamoröösiä elämää.

Tästäkö johtui se, että levyn ja sitä seuranneen kiertueen myyntiluvut jäivät edellisistä, Rolli kysyi. (Kiertueesta tosin tuli lopulta Yhdysvaltain historian tuottoisin kiertue.)

Pitkään on myös moitittu sitä, ettei Swift osallistu yhteiskunnalliseen keskusteluun, vaikka sosiaalisessa mediassa seuraajia olisi satoja miljoonia. Vuonna 2009 Swift kertoi (tavallaan) kannattavansa Barack Obamaa, ja vuonna 2014 hän tunnustautui feministiksi. Siinä se.

Missä twiitit Hillary Clintonista ja ilmastonmuutoksesta?

Miss Americanassa Swift kertoo, ettei ollut vuonna 2016 tilanteessa, jossa olisi jaksanut osallistua vaalihulinoihin. Artisti oli käymässä julkiseen oikeussalitaistoon häntä kähminyttä radiojuontajaa David Muelleria vastaan.

On myös hyvä muistaa, että Swiftin juuret ovat countryssa. Hän on tavoittanut ihmisiä niistä osavaltioista ja tuppukylistä, joihin cardyb:t ja arianagrandet eivät yletä. Väistelyllään Swift on varonut suututtamasta näitä ihmisiä.

Isä pelkää dokumentissa, että Trump-siiven vastustaminen leikkaisi yleisömäärät puoleen.

Vielä enemmän hän pelkää sitä, ettei tytär olisi enää turvassa. Kantaaottavuudella on muitakin seuraamuksia kuin keikkamyynnin takkuaminen.

Miss Americana muistuttaa siitä, kuinka kahtiajaukutunut maa Yhdysvallat on.

Elokuvaa katsoessa voi miettiä, miten itse käyttäytyisi somessa, jos jokainen kannanotto revittäisiin konservatiivisilla uutiskanavilla silpuksi. Jos Fox Newsin keulahahmo kutsuisi sinua “kokemattomaksi naiseksi, joka ansaitsisi tulla läpsityksi”.

Kaiken tämän jälkeen tuntuu suorastaan rohkealta, että Swift lopulta avasi suunsa.

Taylor Swift on tähän asti varonut politiikkaa. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Huomionarvoista Miss Americanassa on se, mitä emme näe.

Mediassa Swiftin valtavasta kaveriporukasta (Lena Dunham, Lorde, Selena Gomez, Katy Perry ja lukuisat huippumallit) on poristu vuosia, mutta dokumentissa heitä ei nähdä. Sen sijaan Swift puhuu yksinäisyydestään.

Kanye West -saaga ohitetaan ripeästi.

Cats-elokuvaa ei mainita sanallakaan. Ymmärrettävää.

Ja sitten on Taylor Swiftin mielitietty Joe Alwyn, josta nähdään takaraivo ja käsi. Yhdessä kohtauksessa Swift soittaa kitaraa (kameraa oletettavasti pitelevälle) Alwynille ja kuiskaa väliin “I love you”.

Katsojina janoamme enemmän ja lähempää, mutta Swift on piirtänyt ympärilleen selvät rajat ja yrittää pitää otteen omaan tarinaansa.

Tuon tarinan kärki on se, kuinka tämä koko kansan sweetheart on viimein valmis astumaan kohti yhteiskunnallista vaikuttamista. Elokuvan yhteydessä julkaistu kappale Only the Young maanittelee nuoria barrikadeille. Sanoitukset ovat silkkaa agitointia.

“So every day now / You brace for the sound you've only heard on TV / You go to class, scared / Wondering where the best hiding spot would be / And the big bad man and his big bad clan / Their hands are stained with red / Oh, how quickly they forget”

Anne Lainto huomautti YleX:n Youtubessa, että monien mielestä Swift ottaa kantaa asioihin vain silloin, kun hän voi sillä kiillottaa omaa brändiään. Onko poliittinen herääminen siis aitoa, vai onko kyseessä pr-liike, jolla artisti pidetään relevanttina uudella vuosikymmenellä?

Oikea vastaus on tietenkin “molempia”. Esiintyvän artistin työhön kuuluu tarinoiden kertominen ja oman identiteetin viisas annostelu. Opportunismi ei tarkoita, ettei tausta-ajatus olisi totta.

Miss Americana muistuttaa myös siitä, miksi Swiftin kaltaiset artistit joutuvat miettimään relevanssiaan niin paljon. Artisti puhuu dokumentissa naispuolisten artistien paineista maailmassa, joka on yhä viritetty binäärisen sukupuolijaottelun taajuudelle.

– Tuntemani naisartistit ovat luoneet nahkansa uudelleen 20 kertaa useammin kuin miesartistit. Heidän on pakko. Tai muuten töitä ei ole, Swift sanoo turhautuneella äänellä.

– On jatkuvasti uudistuttava, löydettävä uusia puolia itsestään, jotta säihkyisi yhä.

Lisäys 12.2. klo 13.01: Lisätty maininta siitä, että Taylor Swiftin Reputation-kiertueesta tuli hitaan startin jälkeen Yhdysvaltain historian tuottoisin kiertue.