Konstalla oli jo odotusaikana diagnosoitu vakava kehitysvamma eikä toivoa juuri ollut.
Vastoin odotuksia Konsta kuitenkin eli lähes vuoden - ja se vuosi muutti monen ihmisen elämän.
Lapsen vakavaan sairauteen ei voi etukäteen valmistautua. On elettävä päivä kerrallaan ja toivottava, että tulee vielä toinenkin päivä. Ja seuraava.
Näin eli arkeaan myös Konstan ja Pepin äiti Miisu. Kaksosten vauvavuosi kuluikin suurimmalta osin sairaalassa.
Huoli omasta lapsesta oli jatkuvasti läsnä - aina Konstan kuolemaan saakka.
Konsta kuoli alle 1-vuotiaana.
Oman lapsen kuolema on asia, jota sen kokenut käsittelee varmasti elämänsä loppuun saakka. Vaikka kuoleman läheisyys oli tiedossa alusta saakka, se yllättää silti.
Vaikka Konstan kuolemasta ei ole vielä vuottakaan, Miisu on käynyt asiaa läpi jo pitkään. Hän alkoi käsitellä asiaa jo odotusaikana, sekä yksin että yhdessä perheen ja ystäviensä kanssa.
Ystävyyden syvin olemus tulee esiin siinä, kun käydään yhdessä läpi tällainen kokemus.
Miisun läheinen ystävä ja Konstan kummitäti Sanni on ollut tämän rinnalla vaikeina aikoina:
‘Ystävyyden syvin olemus tulee esiin siinä, kun käydään yhdessä läpi tällainen kokemus. Olemme eläneet tunteita laidasta laitaan ja matkaan on mahtunut monenlaisia päiviä.
Aluksi tietysti niitä huonompia oli paljon enemmän, mutta nyt väliin mahtuu jo ihan hyvääkin arkea. Ystävyys syvenee koettelemuksen myötä ihan toisenlaisiin sfääreihin.’
Konsta ehti lyhyen elämänsä aikana opettaa monelle ihmiselle paljon.
Ajatusmaailma on muuttunut tämän kaiken koetun myötä ihan täysin - nykyään haluaa eri tavalla keskittyä elämän hyviin asioihin.
‘Tapahtuneet asiat ovat tuoneet perspektiiviä ihan meidän kaikkien elämään. Ja paljon kiitollisuutta, osataan olla onnellisia niistä asioista ja ihmisistä mitä meidän elämässämme on.
Ajatusmaailma on muuttunut tämän kaiken koetun myötä ihan täysin - nykyään haluaa eri tavalla keskittyä elämän hyviin asioihin. Eikä myöskään takerru pikkujuttuihin!’
Sanni pyrki kummitätinä olemaan paljon läsnä Konstan elämässä. Hän vietti yhdessä Miisun kanssa paljon aikaa sairaalassa Konstan ollessa siellä.
Sairaalassa oli myös aikaa jutella ja vähitellen käsitellä luopumista.
Tiedettiin, että matka ei tule olemaan pitkä, joten kaikki mahdolliset hetket olivat kullan arvoisia.
‘Konsta oli ihan käsittämättömän tyytyväinen ja iloinen lapsi. Hän ei itkenyt paljoakaan ja hymyili aina aurinkoisesti. Siitä voidaan olla onnellisia, ettei hänellä ollut sellaisia vammoja tai kipuja, jotka olisivat sattuneet kovasti.’
Tällä hetkellä Miisun perheessä arki on lähtenyt jälleen rullaamaan.
Huolen aihetta tosin tuottaa se, että Konstan kaksoissisko Peppi on hiljattain saanut diagnoosin kehityshäiriöstä.
Tieto on ollut tavallaan helpottava, mutta osittain tuonut pientä varjoa tunnelin päässä kajastaneen valon tielle.
Sanni halusi yllättää Miisun SuomiLOVEssa kappaleella, joka on tuonut lohtua tämän yhdessä kuljetun matkan varrella.
Miisu alkoi kuunnella kappaletta jo kaksosten odotusaikana, kun sai tietää, että toinen vauvoista ei eläisi pitkään.
Kappale toimi myös terapiana siinä vaiheessa, kun kotona oli pakko pitää itsensä koossa.
Aina sopivan tilaisuuden tullen, joskus keskellä yötäkin, Miisu hyppäsi autoon, ajoi, kuunteli kappaletta täysillä- ja itki.
Ootko siellä kun mä tuun? / Saanko taas sua koskettaa? / Kohta kun kylmenee, ja värit katoaa.
Onko vielä ikuisuus jonka kanssas viettää saan?
Reino Nordinin kappaleen myötä ystävykset haluavat uskoa, että Konstan kanssa vielä aikanaan ikuisuudessa kohdataan.
Kaikki päättyy aikanaan / kaikki syntyy luopumaan
Kaikki tiet vie tuonelaan / elämä liittyy kuolemaan.
Ja juuri siksi mä omistan sulle laulun kauneimman /
Annoit mulle unelman, matkan uskomattoman /
Ootko siellä kun mä tuun? / Saanko taas sua koskettaa? / Kohta kun kylmenee, ja värit katoaa.
Onko vielä ikuisuus jonka kanssas viettää saan?
