Ohjaaja Greta Gerwig, näyttelijä-laulaja Cynthia Erivo, säveltäjä John Williams. Muun muassa he ovat 92. Oscar-gaalan eliittiä. Tapahtumaa voi seurata Yle Teemalla ja Areenassa suorana aamyöllä 10.2. ja suomeksi tekstitettynä seuraavana iltana. Suoran Oscar-lähetyksen kommentaattori Anna Möttölä poimii ehdokkaista suosikkejaan ja pohtii kisan iloja ja murheita.
Great Gerwig!
Tämä koko juttu voisi oikeastaan olla ylistys ohjaaja-käsikirjoittaja-näyttelijä Greta Gerwigille. Hänen sovituksensa Louisa May Alcottin klassisesta tyttökirjasta Pikku naisia on syystä ehdolla parhaaksi elokuvaksi: se on elokuvakerronnan mestarinäyte, älykäs, raikas, rohkea ja lämmin, yhtä aikaa melankolinen ja eloa pursuava.
Ja harva elokuvantekijä osaa puhua haastatteluissa elokuvistaan yhtä avartavasti ja hurmaavasti kuin hän.
Nyt 36-vuotias Gerwig aloitti pienen budjetin mumblecore-elokuvissa kuten Hannah Takes The Stairs (2007) ja Nights and Weekends (2008), joissa molemmissa hän toimi myös toisena käsikirjoittajana. Isomman yleisön huomioon Gerwig nousi loistavassa naisten välisen ystävyyden ja kolmekymppisyyden haasteiden kuvauksessa Frances Ha (2013), jonka nimiroolin hän näytteli ja käsikirjoitti yhdessä ohjaaja Noah Baumbachin kanssa.
Gerwig ja Baumbach kirjoittivat yhdessä myös mainion urbaanin komedian Mistress America (2015). Tätä nykyä he ovat kumppaneita myös yksityiselämässä ja amerikkalaisen indie-elokuvan uusi kuningaspari; Baumbachin hieno erodraama Marriage Story kilpailee Pikku naisten tavoin kuudesta Oscarista.
Seuraavaksi Barbie-elokuva!
Parin seuraava yhteinen projekti on jokseenkin yllättävä: Barbie! Nimiroolissa on tämän vuoden ehdokkaisiin niin ikään kuuluva Margot Robbie. Tämä kolmikko jos kuka saanee aiheesta jotain erityistä irti.
Gerwigin ensimmäinen oma ohjaustyö, piikikkään teinitytön empaattinen muotokuva Lady Bird (2017) toi hänelle Oscar-ehdokkuudet ohjauksesta ja alkuperäiskäsikirjoituksesta. Elokuva myös saattoi Gerwigin yhteen näyttelijä Saoirse Ronanin kanssa, josta sittemmin on tullut ohjaajansa tärkeä työpari ja eräänlainen alter ego. Ilmaisuvoimainen Ronan näytteleekin kirjailijanurasta haaveilevan kapinallisen Jo Marchin – hänkin Gerwigin hengenheimolainen – pääroolin Pikku naisissa.
Räikeä vääryys!
Pikku naisia keräsi ehdokkuudet parhaasta naispääosasta (Ronan, joka nyt jakaa Jennifer Lawrencen kanssa yhden ennätyksen: neljä näyttelijäehdokkuutta 25 ikävuoteen mennessä), naissivuosasta (Marchin sisarussarjan nuorinta, Amya vangitsevasti näyttelevä Florence Pugh), sovitetusta käsikirjoituksesta (Gerwig), pukusuunnittelusta (Jacqueline Durran), musiikista (Alexandre Desplat) sekä parhaasta elokuvasta.
Parhaan elokuvan ehdokkuus on todellinen ilonaihe, mutta Gerwigin puuttuminen parhaan ohjauksen ehdokaslistalta on tämän vuoden Oscareiden kenties räikein vääryys.
92-vuotisen historiansa aikana Oscarit jakava Yhdysvaltain elokuva-akatemia on asettanut miehen ehdolle parhaasta ohjauksesta 449 kertaa. Nainen on ollut ehdokkaana viidesti: Lina Wertmüller (Mies joka osti elämänsä, 1977), Jane Campion (Piano, 1994), Sofia Coppola (Lost in Translation, 2004), joukon ainoa voittaja Kathryn Bigelow (The Hurt Locker, 2010) ja Greta Gerwig siis 2018.
Kategorian historia on myös lähes läpeensä valkoinen. Tänä vuonna ohjauksesta ehdolla ovat Martin Scorsese (The Irishman), Sam Mendes (Taistelulähetit – 1917), Quentin Tarantino (Once Upon a Time…in Hollywood), Bong Joon Ho (Parasite) ja Todd Phillips (Joker). Onnea erityisesti Bong Joon Holle.
Ohjauspalkinnon arvoisia naisia löytyy
Naisten puuttuminen jälleen kerran listalta on kuitenkin herättänyt valtavasti kritiikkiä niin elokuva-alalla, mediassa kuin elokuvafanien keskuudessa.
Tilanne onkin erityisen turhauttava vuonna, jolloin ehdokaslistan olisi helposti voinut koostaa vaikka pelkistä naisista: Gerwigin lisäksi esimerkiksi Jäähyväisten Lulu Wang, Hustlers – Korkojen keran Lorene Scafaria, Nuoren naisen muotokuvan, Céline Sciamma ja Queen & Slimin Melina Matsoukas tekivät kaikki palkintojen arvoista työtä yleisöt valloittaneissa elokuvissa.
Viisi 454:sta! Hollywoodin studiokaudella 1920-luvulta -60-luvulle naisohjaajat olivat harvemmassa, mutta luku on silti pysäyttävä. Se osoittaa, että ongelma on rakenteellinen. Kyse ei ole vain Oscareista vaan elokuva-alasta, kulttuurista ja yhteiskunnasta laajemmin.
Viimeisen viiden vuoden aikana Oscarit jakava elokuva-akatemia on paineen alla pyrkinyt moninaistamaan äänestäjäkuntaansa kutsumalla joukkoonsa kolmisen tuhatta uutta jäsentä. Sen tuloksena organisaation reilusta 9000 jäsenestä naisia on nyt 32 % ja POC-ihmisiä (person of colour) 16 %; vuonna 2015 vastaavat luvut olivat 25 % ja 8 %.
Suunta on oikea, mutta ei yksin ratkaise Oscareiden moninaisuusongelmaa. Pitää myös kysyä, ketkä elokuvia alun perin pääsevät tekemään ja mihin elokuviin studiot ja levittäjät Oscar-kampanjarahansa panostavat.
Ja tämän kaiken taustalla ehdokasasetelmaan vaikuttaa vielä jokin paljon syvempi ja vaikeammin muutettava: kysymys siitä, millaisia tarinoita ja kenen ääntä kulttuurissamme pidetään tärkeänä? Millaista kerrontaa ja millaisia saavutuksia pidämme palkintojen arvoisena?
Ehdokkuuksia keräsivät valkoisten miesten tarinat
Taidetta ei arvostella eikä Oscareita jaeta – tai elokuvia katsota – objektiivisessa tyhjiössä, irrallaan kaanonista, perinteistä ja yhteiskunnallisista rakenteista. Ja koska me olemme kaikki niissä kiinni, moninaisempi Oscar-valitsijakunta ei automaattisesti johda ratkaisevasti moninaisempaan ehdokaslistaan – eikä vastuu vääristyneen tilanteen korjaamisesta voi olla syrjittyjen kontolla.
Vaaditaan laajaa, tietoista työtä normien purkamiseksi. Niillä kun on tapana vahvistaa itse itseään.
Ei ole yllättävää, että tänäkin vuonna eniten ehdokkuuksia keräsivät valkoisten miesten tarinat: antisankarin sairauskertomus Joker sai 11 ehdokkuutta, ja rikollisdraama The Irishman, sotakuvaus Taistelulähetit – 1917 ja kundikaksikosta menneiden päivien Hollywoodissa kertova Once Upon a Time…in Hollywood saivat kukin puolestaan 10 ehdokkuutta. Ongelma ei ole niiden taiteellisissa ansioissa – tosin Jokerista voidaan olla ja ollaan montaa mieltä – vaan siinä, että mitä palkintokisaan tulee, niillä oli alun perinkin etumatka. Kisa ei ole kaikille sama.
Gerwigin Pikku naisissa Amy sanoo viisaasti, että kirjoittaminen tekee kirjoittamisen aiheesta merkittävää. Näin tekee myös palkitseminen. Elokuva-akatemialla olisi mahdollisuus korjata sokeat pisteensä ja olla muutoksen veturi, ei laahata perässä. Yltyvä kritiikki syö Oscareiden arvovaltaa. Naisohjaajat ja naisten tarinat ovat olemassa, ja ovat olleet koko Oscareiden historian ajan. Ne pitää vain nähdä.
Meidän pitää jatkaa tekemistä!
Greta Gerwigin Pikku naisia on kuin löytöretki Alcottin romaaniin. Se on elokuva tytöistä ja siitä, millaisia tarinoita heistä kerromme ja olemme kertoneet. Tämän vuoden Oscar-gaalassa Gerwig nappaa toivottavasti palkinnon käsikirjoituksestaan ja saa tulevaisuudessa myös ohjauspalkinnon, mieluummin useita.
Kun The New York Times ehdokkuuksien julkistamisen jälkeen kysyi Gerwigiltä hänen ajatuksiaan naistekijöiden asemasta ja arvostuksesta, diplomaattinen elokuvantekijä ilmaisi turhautuneisuutensa muutoksen hitauteen, mutta sanoi optimistisena: ”Paljon edistystä on tapahtunut ja meidän pitää jatkaa: jatkaa kirjoittamista, jatkaa tekemistä. [… Työt ovat upeita ja yleisöt rakastavat niitä. Siitä on kyse, se juuri on tärkeää ja antaa minulle niin paljon toivoa.;standard;]”
Cynthia Erivo tavoittelee ennätystä
Jos 33-vuotias brittinäyttelijä, laulaja ja lauluntekijä Cynthia Erivo voittaa Oscar-gaalassa, hänestä tulee kaikkien aikojen nuorin EGOT: siis taiteilija, joka on voittanut viihdeteollisuuden neljä tavoitelluinta pystiä eli television Emmyn, musiikin Grammyn, elokuvien Oscarin ja teatterin Tonyn. Tuohon klubiin kuuluu vain parikymmentä esiintyjää, muun muassa Audrey Hepburn, Whoopi Goldberg, Mike Nichols ja Harry Belafonte.
Tällä hetkellä ennätystä pitää Frozen -animaatioelokuvien toinen laulunkirjoittaja Robert Lopez, joka saavutti virstanpylvään 40-vuotiaana. Erivo on Oscareissa ensikertalainen, mutta heti ehdolla kahdessa kategoriassa: nimiroolistaan tosipohjaisessa draamassa Harriet orjuuden vastaisena vapaustaistelija Harriet Tubmanina sekä samaiseen elokuvaan säveltäneestään ja esittämästään laulusta ”Stand Up”. Laulun voi kuunnella täällä.
Erivo on kolmas henkilö Oscareiden historiassa, joka on saanut samana vuonna näyttelijä- ja lauluehdokkuudet. Kaksi muuta ovat Mary J. Blige vuonna 2018 ja Lady Gaga vuonna 2019. Kaikki merkit näyttävät, että naispääosan Oscar menee Renée Zellwegerille hänen riipaisevasta roolityöstään Hollywood-legenda Judy Garlandina elokuvassa Judy, mutta parhaan laulun kisassa Erivo on vahvoilla.
Seuraavaksi rooli Aretha Franklinina
Erivo opiskeli maineikkaassa Royal Academy of Dramatic Artsissa ja on näytellyt niin Lontoon West Endissä kuin New Yorkin Broadwaylla. Vuosina 2016-2017 hän voitti Tonyn, Grammyn ja Emmyn läpimurtoroolistaan Celiena The Color Purplen musikaaliversiossa. Seuraavaksi Erivo näyttelee toista ikonia, soulin kuningatar Aretha Franklinia tv-sarjassa Genius. Lokakuussa Erivo antoi vaikuttavan näytteen Arethastaan The Late Show with Stephen Colbert -ohjelmassa.
Vaikka valinnanvaraa oli paljon, Erivo on ainoa POC (person of colour) -ehdokas tämän vuoden 20 näyttelijän listassa. Hän kieltäytyi kutsusta esiintyä kotimaansa elokuva-akatemian BAFTA-palkintogaalassa, jossa ei tänä vuonna ollut ehdolla yhtään POC -näyttelijää. Erivo totesi, ettei halua esiintymisensä olevan mikään juhlatemppu.
Vuosina 1822-1913 eläneen Tubmanin roolista näyttelijä sanoi The New York Timesille: ”Minulle merkitsee valtavasti voida esittää häntä, tuoda hänen perintönsä valkokankaalle ja antaa ihmisille mahdollisuus ymmärtää kuka hän oli, mitä hän teki ja saavutti niin vähillä aseilla.”
Maestro John Williams ehdolla jo yli 50 kertaa
Monessa mielessä John Williams on yhtä kuin elokuvamusiikki. 1950-luvulla uransa aloittanut Williams on säveltänyt musiikkia satoihin elokuviin, tehden uusromanttisesta sinfonisesta tyylistään Hollywood-elokuvan perussävelen. Tähtien sota, Tappajahai, Indiana Jones, E.T., Jurassic Park, Harry Potter… niin moni elokuva olisi vähemmän taianomainen, vauhdikas ja muistettava ilman Williamsia. Hän on ollut ohjaaja Stephen Spielbergin luottosäveltäjä yli 40 vuotta ja tehnyt musiikin lähes kaikkiin tämän elokuviin.
Oscar-gaalan aattona 88 vuotta täyttävä Williams paransi tänä vuonna omaa ennätystään saadessaan 52 Oscar-ehdokkuutensa. Se on enemmän kuin kellään toisella elossa olevalla henkilöllä ja vain seitsemän vähemmän kuin ehdokkuuksien kokonaisennätystä hallussaan pitävällä Walt Disneylla, joka ehti urallaan kerätä 59 ehdokkuutta. Voittoja Williamsille on kertynyt tähän mennessä viisi.
Nyt ehdokkuus tuli uusimmasta Tähtien sota -elokuvasta Star Wars: The Rise of Skywalker, jossa Williams kehittelee kiinnostavasti elokuvasarjaan säveltämiään ikonisia teemoja. Williams voitti Oscarin ensimmäisestä Tähtien sota -seikkailusta vuonna 1978 ja sai 1981 ja 1984 ehdokkuudet vielä alkuperäisen trilogian kahdesta muusta elokuvasta Imperiumin vastaisku ja Jedin paluu sekä vuonna 2016 uusimman trilogian avausosasta The Force Awakens. Säveltäjämaestro vilahtaa trilogian päättävässä The Rise of Skywalkerissa itsekin valkokankaalla.
74. Oscar-gaalassa vuonna 2002 John Williams johti orkesteria sovittamassaan potpurissa ikimuistoisista elokuvamusiikkiteemoista. Kooste osoittaa paitsi Williamsin velan ja kunnioituksen edeltäjilleen kuten Bernard Herrmannille, Leonard Bernsteinille ja Max Steinerille, myös hänen oman suuren vaikutuksensa. Esitystä on mahdoton kuunnella liikuttumatta.
Maskeerauksen taikuri Kazu Hiro
Japanilaissyntyinen Kazu Hiro on elokuvamaskeerauksen velho, joka tiimeineen pystyy muuntamaan näyttelijän kasvot kokonaan toiseksi, ilman digitaalisia tehosteita. Gary Oldmanin roolityö Winston Churchillina elokuvassa Synkin hetki (2017) on paljon velkaa proteeseista taidetta tehneelle Hirolle. Itse asiassa Hiro oli jättäytynyt eläkkeelle elokuva-alalta ja omistautunut veistostaiteelleen, kun Oldman sai hänet houkutelluksi mukaan projektiin. Yhteistyö kannatti: molemmat saivat työstään Oscarin.
Tänä vuonna Kazu Hiro on jälleen ehdolla työstään tosipohjaisessa elokuvassa, nyt draamasta Bombshell – hiljaisuuden rikkojat, joka kertoo oikeistolaisen Fox News -kanavan organisaatiossa tapahtuneesta seksuaalisesta häirinnästä.
Hiro tiimeineen muunsi näyttelijä Charlize Theronin uutisankkuri Megyn Kellyksi ja John Lithgown kanavapomo Roger Ailesiksi. Kumpikaan näyttelijä ei tosielämässä juuri näytä roolihahmoltaan, mutta valkokankaalla vaikutelma on hätkähdyttävä.
Hiron maskeeraus ei hankaloita näyttelijän työtä vaan avittaa sitä. Indiewire-sivuston haastattelussa Hiro kertoo työnsä haasteista, kuten tarpeesta muuttaa Theronin kasvojen muoto pyöreästä kulmikkaaksi ja minimoida maskeerausaika työn monimutkaisuudesta huolimatta. Theron ja Hiro ovat molemmat ehdolla Oscarin saajiksi.
Sandy Powell, pukusuunnittelijoiden aatelia
Pukusuunnittelun kategoria on vuosittain yksi Oscareiden vaikuttavimpia mitä tulee ehdokkaiden palkintohistoriaan. Kategorian täyttävät yleensä epookki- ja fantasiaelokuvat ja niiden puvustuksen takaa löytyy useimmiten joku paristakymmenestä kysytystä suunnittelijasta.
Tänäkin vuonna lista näyttää tutulta: Arianne Phillips (Once Upon a Tim in Hollywood, kolmas ehdokkuus), Jacqueline Durran (Pikku naisia, seitsemäs ehdokkuus), Mark Bridges (Joker, neljäs ehdokkuus), Mayes C. Rubeo (JoJo Rabbit, ensimmäinen ehdokkuus) sekä Sandy Powell.
Brittiläinen Powell on pukusuunnittelun kuningattaria, The Irishman toi hänelle jo uran 15. Oscar-ehdokkuuden. Hän on voittanut kolmesti: työstään elokuvissa Nuori Victoria (2010), Lentäjä (2005) ja Rakastunut Shakespeare (1999). Viimeisen kohdalla Powell voitti paitsi kilpailijansa myös itsensä, sillä hän oli ehdolla samana vuonna myös glam rock -kuvauksesta Velvet Goldmine.
Ahkera Powell on itse asiassa kilpaillut Oscareissa itseään vastaan myös kahtena muuna vuonna: vuosi sitten hän oli ehdolla elokuvista Maija Poppasen paluu ja The Favourite ja vuonna 2016 elokuvista Carol ja Cinderella: Tuhkimon tarina.
Urakkana Robert De Niron 102 asua
Powell on erikoistunut epookkiin ja hänen työnsä vaihtelevat historiallisen tarkasta mielikuvituksellisen leikittelevään. Kuvaavasti hän aloittikin filmiuransa brittiläisen ohjaajan ja monilahjakkuuden Derek Jarmanin kokeilevissa elokuvissa Caravaggio (1986), The Last of England (1987) ja Edward II (1991). Powellin filmografiasta löytyvät myös muun muassa Sally Potterin upea Virginia Woolf -sovitus Orlando (1992) ja Neil Jordanin vampyyrieepos Veren vangit (1994). Tärkeä työpari on ollut ohjaaja Todd Haynes. Velvet Goldminen ja Carolin lisäksi he ovat tehneet yhdessä elokuvat Kaukana taivaasta (2002) ja Wonderstruck (2017).
2000-luvulla Powellista on tullut Martin Scorsesen luottosuunnittelija, The Irishman on jo heidän seitsemäs yhteistyönsä. British Film Instituten taannoisessa haastattelussa Powell kertoo, että Scorsesen tuotannoissa on käsikirjoituksen lisäksi tarjolla valtava määrä tutkimusmateriaalia.
The Irishmanin erityinen haaste oli pitkä aikajana, sillä tarina ulottuu 1950-luvulta 70-luvulle. Lisäksi Scorseselle oli tärkeää, että henkilöiden tyyli oli erottuva, mutta ei huomiota herättävä – gangstereiden ei sopinut paljastua. Työn määrä oli valtava: pelkästään pääosan näyttelevällä Robert De Nirolla oli 102 asunvaihtoa ja lisäksi Powell tiimeineen puvusti muut 160 puheosaa ja lähes 7000 ekstraa. Palkinnon arvoinen suoritus.
Kirjoittaja Anna Möttölä on Oscar-entusiasti, Helsinki International Film Festival – Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin toiminnanjohtaja ja elokuvakriitikko.
