Hyppää pääsisältöön

Kiinalaiset maksoivat useita Mika Niikon matkoja – kansanedustajan Kiina-yhteydet vielä tiedettyä laajemmat

Kuvakaappauksia.
Mika Niikon Kiina-suhteista löytyy paljon näyttöä kiinalaisilta ja suomalaisilta verkkosivuilta. Kuvakaappauksia. Kuva: Kuvakaappaukset sivustoilta iltalehti.fi, vantaansanomat.fi ja caai.cn MOT,Mika Niikko,Kiina

Perussuomalaisten kansanedustajien Mika Niikon ja Ville Vähämäen isäntänä Kiinassa on toiminut myös kiinalainen järjestö, jonka vaikuttamisyrityksistä Suojelupoliisi on varoittanut. Niikon kiinalaisystävä sanoo, että kohu on naurettava ja vahingoittaa hänen liiketoimiaan.

Perussuomalaisten kansanedustajien Mika Niikon ja Ville Vähämäen yhteydet kiinalaisiin tahoihin ovat selvästi tiedettyä tiiviimmät.

Kaksikko on tehnyt useita matkoja Kiinaan ja isännöinyt vastavierailuja eduskunnassa. Matkoilla kansanedustajat ovat pyrkineet edistämään Realmax-yhtiön liiketoimia.

Realmaxin pääomistaja on Niikon ystävä ja vaalitukija Hang Si. Niikko ja Vähämäki olivat yhtiön perustajaosakkaita vuonna 2017.

Mistä kansanedustajien Kiina-kytköksissä on kyse?

  • Mika Niikon ja Ville Vähämäen Kiina-yhteydet nousivat keskusteluun tammikuussa, kun Suomen Kuvalehti kertoi kansanedustajien olleen perustajaosakkaita kiinalaisen liikemiehen omistamassa yhtiössä. Niikko ja Vähämäki luopuivat omistuksestaan pian yhtiön perustamisen jälkeen.
  • Ylen MOT uutisoi jo keväällä 2019 Mika Niikon salanneen vaalirahoituksen, jonka hän sai kiinalaiselta liikemiesystävältään. Niikko oli myöhemmin perustajaosakkaana saman ystävän Realmax-yhtiössä. Myös tämän tiedon Niikko salasi.
  • MOT:n selvityksen mukaan Mika Niikko ja Ville Vähämäki ovat vierailleet ahkerasti Kiinassa. Matkoilla on edistetty Niikon kiinalaisen liikemiestuttavan liiketoimia.

Erityisesti Mika Niikko on tehnyt vuosia yhteistyötä kiinalaisten tiede- ja teknologiayhdistysten kanssa. Niikko osallistui yhdessä Hang Sin kanssa Jiangsun alueen tiede- ja teknologiayhdistyksen maksamaan seminaariin vuonna 2017.

MOT kysyi Niikolta myös kahdesta vuosina 2013 ja 2015 järjestetystä alueellisten tiede- ja teknologiayhdistysten seminaarista, joiden kutsuvieraiden joukossa Niikko mainitaan. Niikko kieltäytyy paljastamasta sekä Kiinan-matkojensa tarkkaa määrää että niiden rahoittajia.

Hän suostuu kuitenkin kommentoimaan vuoden 2013 matkaa. Niikon mukaan hän oli paikalla suomalaisen Hermia Yrityskehityksen kutsusta. Yhtiön toimitusjohtajan Pekka Jussilan käsityksen mukaan Hermia ei kuitenkaan ollut lopullinen maksaja.

– Kaikkien seminaareihin osallistuneiden matkat aina maksettiin järjestäjien puolesta. Siksi en usko, että kulu olisi jäänyt meille. Si Hanghan keräsi ja jakoi matkalippujen kulut kaikille suomalaisille osallistujille ja niissä nettomaksaja oli paikallinen tiede- ja teknologiajärjestö, Jussila kertoo.

Suojelupoliisi ei kommentoi Niikkoa, mutta varoitti järjestöstä

Suojelupoliisin lausunnon mukaan juuri tiede- ja teknologiayhdistykset ovat yksi väline, jota Kiina hyödyntää vaikuttamistyössään.

– Kohteelle toiminta voi näyttäytyä esimerkiksi kutsuina ulkomaisiin seminaareihin, tutkimusrahoituksena tai investointeina. Kohteet eivät tässä vaiheessa osaa epäillä taustalla olevia intressejä, kirjoittaa Suojelupoliisi MOT:lle toimittamassaan lausunnossa.

Niikon Kiina-suhteisiin liittyvää kohua Suojelupoliisi ei kommentoi.

Poikkeuksellista matkustelua

Kansanedustajan osallistuminen vieraan valtion kustantamille matkoille on hyvin poikkeuksellista.

Eduskunnan sidonnaisuusilmoitusten perusteella perussuomalaisten lisäksi vain kokoomuksen Elina Lepomäki ja kristillisten Peter Östman ovat matkustaneet vieraan vallan piikkiin. Lepomäen opintomatkan vuonna 2017 maksoi Yhdysvaltain ulkoministeriö, ja Östman osallistui Israelin parlamentin kustantamalle matkalle vuonna 2018.

Mikään valtio ei ole maksanut yhtäkään vienninedistämismatkaani.― Mika Niikko

Mika Niikko kommentoi asiaa MOT:lle sähköpostilla. Kansanedustaja kieltää minkään valtion maksaneen hänen matkojaan. Niikko kirjoittaa, että matkoja maksanut tiede- ja teknologiajärjestö on verkkosivujensakin mukaan ei-valtiollinen toimija. Sen yhteistyökumppaneita ovat muiden muassa Suomen valtion omistama Teknologian Tutkimuskeskus VTT ja viennin edistämistä tekevä Business Finland.

Samoilla verkkosivuilla kuitenkin kerrotaan myös, että järjestö toimii yhdistäjänä kommunistisen puolueen, Kiinan hallituksen ja maan tiedeyhteisön välillä.

Kuvakaappaus sivustolta: kuvia Mika Niikosta Kiinassa.
Kiinalaisilla verkkosivuilla julkaistuista kuvista ilmenee, että tapaamisissa maaliskuussa 2018 oli paikalla isäntien lisäksi vain perussuomalaisten kansanedustajat Niikko ja Vähämäki sekä Realmaxin edustajia. Kuvakaappaus sivustolta: kuvia Mika Niikosta Kiinassa. Kuva: Kuvakaappaus sivustolta https://cloud.tencent.com/developer/news/140018 MOT,Mika Niikko,Kiina

Automessumatkalla hoidettiinkin Realmaxin bisneksiä

Maaliskuussa 2018 Niikko ja Vähämäki matkustivat Kiinan Autoteollisuuden kustannuksella automessuille.

Matkan tarkoitus näyttää kuitenkin olleen Mika Niikon kiinalaisen liikemiesystävän Hang Sin yhtiön Realmax Oy:n liiketoimien edistäminen.

Sidonnaisuusilmoituksissaan Niikko ja Vähämäki kertoivat olleensa edustus- ja vienninedistämismatkalla automessuilla sekä osallistuneensa Pekingissä tapaamisiin. Niiden aiheena olivat kansanedustajien mukaan Suomen ja Kiinan välinen kulttuurivaihto sekä Pekingin talviolympialaiset.

Tosiasiassa automessujen kyljessä edistettiin Kiinan Realmaxin toimintaa. Niikko ja Vähämäki olivat kunniavieraina Realmaxin amerikkalaisen yhteistyökumppanin messutapahtumassa.

Messuja seuranneena päivänä Niikko ja Vähämäki vierailivat Kiinan keinoälyjärjestössä, joka on osa Kiinan tiede- ja teknologiajärjestöä. Isäntien ja suomalaisten kansanedustajien lisäksi tapaamisessa oli läsnä vain Realmaxin edustajia.

Vastavierailuja Kiinasta Suomeen

Kesällä 2018 oli kiinalaisten vastavierailun aika. Kiinan keinoälyjärjestön edustaja Li Deyi vieraili Suomessa sekä Business Finlandissa että eduskunnassa.

Eduskunnassa pidetystä tapaamisesta Kiinassa julkaistut kuvat osoittavat, että tässäkin tapauksessa Niikko ja Vähämäki osallistuivat vientiponnisteluihin yhden yrityksen eli Realmaxin apuna.

Kuvakaappaukset, joissa näkyy Mika Niikko.
Niikko, Vähämäki ja Realmaxin edustajat kiinalaisvieraineen eduskunnassa 7.6.2018. Kuvakaappaukset, joissa näkyy Mika Niikko. Kuva: Kuvakaappaus sivustolta http://www.caai.cn/index.php?s=/Home/Article/detail/id/521.html MOT,Mika Niikko,Kiina

”Olen tavallinen yrittäjä”

Realmaxin omistajan, pitkään Suomessa asuneen Hang Sin mielestä Niikon vientiponnistelut ovat edistäneet Suomen etua.

Hang Si vastasi MOT:n kysymyksiin sähköpostilla.

Sähköpostissaan Hang Si kritisoi tapaa, jolla hänet on viime aikojen uutisoinnissa yhdistetty Kiinan yrityksiin vaikuttaa suomalaiseen päätöksentekoon.

– Tämän kautta luotu mielikuva on täysin väärä. Olen tavallinen yrittäjä, kirjoittaa Hang Si.

– Tilanne on kannaltani hyvin vaikea, se uhkaa vahingoittaa yhtiötäni.

Hang Si kertoo työskennelleensä Nokiassa ja Accenturessa yhteensä 14 vuotta.

Töiden loppumisen jälkeen hän veti vuodesta 2012 aina Realmaxin perustamiseen vuonna 2017 kiinalais-suomalaista yritystä. Sen toiminta liittyi suomalaisyritysten Kiinan viennin tukemiseen.

– Olen auttanut monia suomalaisia pk-yrityksiä Kiinan markkinoille. Nähdäkseni olen tehnyt sen ammatillisella tavalla, josta ovat hyötyneet sekä suomalaiset yritykset että kansantalous.

Juuri tämän vienninedistämistyön kautta syntyi yhteistyö Kiinan tiede- ja teknologiayhdistysten ja myöhemmin perussuomalaisten kansanedustajan Mika Niikon kanssa.

Juttua täydennetty 9.2.2020 klo 13.19. Tekstiin on lisätty: Niikko ja Vähämäki luopuivat omistuksestaan pian yhtiön perustamisen jälkeen.
Juttua korjattu 13.2.2020 klo 18.26. Jutussa sanottiin virheellisesti, että Mika Niikko olisi saanut vaalitukea Realmax-yhtiöltä. Todellisuudessa tuen maksoi kiinalaisystävä, joka vasta myöhemmin perusti Realmaxin.

Kommentit