Parasite voitti ensimmäisenä ei-englanninkielisenä elokuvana parhaan elokuvan Oscar-palkinnon. Mutta kuka on sen ohjaaja Bong Joon-ho? Esittelyssä ohjaajan viisi aiempaa elokuvaa.
Veikkasin viime viikolla, että Oscarien isoimman palkinnon vie Taistelulähetit – 1917 -elokuva. Ja kuinka iloinen asia onkaan, että olin väärässä!
Voiton vei historiallisesti eteläkorealainen Parasite, jota ei hyvällä tahdollakaan kutsua Taistelulähettien kaltaiseksi perinteiseksi Oscar-elokuvaksi, eli Oscar-baitiksi. Se on samaan aikaan jännityselokuva, komedia ja draama. Se on myös poliittinen tavalla, mitä harva Oscar-voittaja on, eikä se anna selviä vastauksia.
50-vuotias Bong Joon-ho on Etelä-Korean uuden aallon ohjaajista parhaiten onnistunut paketoimaan yhteiskuntakritiikin ja persoonallisen ohjaustyylin suuria joukkoja viihdyttävään muotoon. Samaan eivät ole pystyneet muut korealaiset auteur-kollegat, kuten vaikkapa äärimmäisistä elokuvistaan tunnetut Kim Ki-duk ja Park Chan-wook.
Bongin elokuvat ovat poikkeuksellisen monipuolisia: ne vaihtelevat hillityistä draamoista monimutkaisiin kulutuskulttuuria kritisoiviin toimintaspektaakkeleihin.
Parasite on Bongin elokuvista ehkä kaikista Bongein: se yhdistää ohjaajan viimeaikaisten englanninkielisten toimintaelokuvien teemat ohjaajan hillitympien eteläkorealaisten elokuvien esillepanoon.
Jokainen Bongin elokuva on tapaus. Alla on esiteltynä viisi hänen aiempaa elokuvaansa. Elokuvien alle on merkitty, jos ne on katsottavissa Suomessa.
The Host (2006) – Kun hirviöt tulevat, vain perhe voi auttaa
“Quentin [Tarantino], rakastan sinua”, Bong sanoi kiitospuheessaan pokatessaan parhaan elokuvan palkinnon.
Rakkaus on ilmeisesti molemminpuoleista. Tarantino on nimennyt Bongin korealaisen The Host -hirviöelokuvan yhdeksi 2000-luvun suosikeistaan. Elokuva on Bongin ensimmäinen ison luokan toimintaelokuva, ja se rikkoi ilmestyessään kaikki eteläkorealaiset kassaennätykset.
The Hostin alussa yhdysvaltalainen sotilas dumppaa korealaiseen jokeen 200 pulloa formaldehydiä. Tämä kostautuu tavan kansalle, kun joesta loikkaa mutatoitunut norsun kokoinen sammakko, joka nappaa kieleensä hökkelikioskia pitävän Park Gang-dunin (Bongin luottonäyttelijä Song Kan-ho) tyttären.
Elokuvassa koskettavinta on se, miten Park ei käänny poliisin puoleen vaan perheensä. Avuksi hirviötä vastaan kamppailuun tulevat Parkin sisko, alkoholistiveli ja iäkkäät vanhemmat. Uskoisin, että sammakkohirviön hyökätessä itsekin kääntyisin ensimmäisenä perheeni puoleen.
Vuokrattavissa SF Anytime ja Blockbuster -palveluissa.
Memories of Murder (2003) – Kompuroivaa kyttäilyä
Memories of Murderin taustalla ovat Koreaa 80- ja 90-luvuilla järkyttäneet Hwaseongin sarjamurhatapaukset, jotka olivat pitkään ratkaisemattomia. Murhat olivat poikkeuksellisen raakoja.
Yksi mieleenpainuvimmista asioista elokuvassa on yllättäen sen huumori. Murhia selvittävä kyttäkaksikko (jälleen Song Kan-ho ja Kim Sang yung) nimittäin potkii ja kaatuilee tiensä koomisesti eteenpäin yhä toivottomammassa ajojahdissa. Taianomaisesti se ei tunnu ollenkaan irvokkaalta käsittelytavalta vakavalle aiheelle. Ohjaajan nuorallatanssi onnistuu.
Memories of Murderia on verrattu etenkin David Fincherin Zodiac-sarjamurhaklassikkoon (2007), mutta on muistettava, että Bong teki elokuvansa neljä vuotta ennen Fincheria.
Mother (2009)
Mother on pikkutarkka draama äidistä, joka yrittää todistaa murhasta syytetyn kehityshäiriöisen poikansa syyttömyyden. Elokuva on poikkeuksellisen mielenkiintoinen Etelä-Korean kontekstissa: pääosaa näyttelee suosittujen televisio-ohjelmien äitihahmona tutuksi tullut Kim Hye-ja.
Se on hillityin ja ehkä vaikuttavin Bong Joon-hon draamoista. Elokuvan tunnusmusiikki tulee aina soimaan päässäni, kun ajattelen elokuvaa.
Snowpiercer (2013) – luokkasotaa junassa
Oscar-voittaja Parasite rakentui luksuskodin arkkitehtuurien ympärille: kuka asuu missäkin kerroksessa ja mitä se kertoo henkilön asemasta ja luokasta? Bongin ensimmäinen englanninkielinen elokuva Snowpiercer vei ajatuksen ehkä askelta pitemmälle.
Elokuva kertoo ilmastotuhon jälkeisestä jäätyneestä maailmasta, jossa ainoat selvinneet asuvat pikajunassa, jonka pitää lämpimänä sen jatkuva liike.
Juna on jaettu eri luokkiin. Kastin pohjimmaiset, eli työläiset asuvat aivan junan perällä vartijoiden alistamina, kun taas pikajunan kärjessä asuu rikas luokka ja koko järjestelmän luonut kuljetusalan pamppu Wilford. Työläiset huomaavat, että vartijoiden aseissa ei ole luoteja, ja he aloittavat luokkasodan kohti Wilfordin hyttiä.
Vuokrattavissa SF Anytime, Blockbuster ja Elisa Viihde -palveluissa.
Okja (2017) – Superpossu suurkaupungissa
Kaikista Bong Joon-hon elokuvista juuri Okja tuntuu villeimmältä: se alkaa hellyttävänä satuna metsässä elävästä superpossu Okjasta, mutta ei kestä kauaa ja elokuva muuttuu toimintakomedian kautta yhteiskuntakriittiseksi kauhuksi.
Okjasta ovat kiinnostuneet niin tehotuotantoa harrastava suuryritys kuin ekoterroristitkin. Elokuvassa on erityisen herkullinen roolisuoritus maaniselta Jake Gyllenhaalilta, joka on yksi possun perässä ravaavista pahiksista.
Elokuva oli 50 miljoonan dollarin budjetilla Netflixin jättisatsaus. Okja on kuin animaatiomestari Hayao Miyazakin sydämellinen lastenelokuva Naapurini Totoro, jos elokuvassa kaikki yrittäisivät viedä rakastettavaa Totoroa teuraalle.
Elokuva on katsottavissa Netflixissa.
Bongin Parasite voitti parhaan vieraskielisen elokuvan ja parhaan elokuvan palkinnot. Yksikään ei-englanninkielinen elokuva ei ole pystynyt samaan. Sen lisäksi elokuva voitti parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen ja parhaan ohjauksen palkinnot.
Tarkoittaako tämä, että Parasite oli jotenkin historiallinen vieraskielinen elokuva, joka yksinään ansaitsi parhaan elokuvan palkinnon? Ei tietenkään. Parasite ei ole mikään poikkeus. Enemmän sen voitto muistuttaa siitä, että Oscar-gaalassa on tähän saakka oltu aivan pihalla siitä, miten hyviä elokuvia tulee muualtakin kuin Yhdysvaltojen länsirannikolta.
