Hyppää pääsisältöön

Conrad Tao tuo politiikan pianomusiikkiin - ja onnistuu

Pianisti-säveltäjä Conrad Tao on isompi nimi Yhdysvalloissa kuin Euroopassa, mutta hänen tuore levynsä American Rage (Amerikkalainen raivo) on herättänyt huomiota globaalisti. Warner Classicsin kiinnittämä entinen teinitähti vetäisee niin poliittisen ohjelmiston niin hyvin, että sekä eliitin että kansan on syytä lotkauttaa korviaan, olipa niiden poliittinen sijainti vasemmalla tai oikealla.

Conrad Tao / American Rage
Conrad Tao / American Rage Uudet levyt

Taon valitsema ohjelmisto on yksinkertainen mutta tehokas. Alkuun ja loppuun hän jytistelee poliittisesti tiedostavan pianisti-säveltäjä Frederic Rzewskin kappaleet, jotka ovat saaneet innoituksensa 1930-luvun työväenliikkeestä. Mutta välissä on pianosonaatti Aaron Coplandilta, joka nousi Yhdysvaltain kansallissäveltäjäksi poliittisesta ajojahdista ja homoudesta huolimatta. Oiva veto on myös levyn uusin teos, Julia Wolfen Compassion syyskuun yhdennentoista päivän muistolle, joka aiheensa kansallisella pyhyydellä ylittää jakolinjat.

Teosten peruskaraktääri on toteavan traaginen, ja on nerokasta otsikoida juuri se mielentila amerikkalaiseksi raivoksi. Tao ei ole poiminut mukaan mitään julistavaa, aggressiivista tai yksiselitteistä, vaikka juuri sellaista aineistoa maailma pursuaa. Sen sijaan hän on antanut tilaa viiltävälle, analyyttiselle ja moniulotteiselle musiikille. Levyä kuunnellessa on päivänselvää, että näiden teosten raivo on merkityksellistä ja täynnä muutosvoimaa, toisin kuin äkäisen presidentin twiitit.

Jo teosvalinnat ja otsikointi riittäisivät tämän levyn sisällöksi, mutta mikä parasta Conrad Tao myös soittaa erinomaisesti. Taolla riittää iskuvoimaa ja herkkyyttä sointiväreille, ja etenkin tummat murinat hän rakentaa todella uhkaaviksi ilman suttuisuutta, mutta keskeistä on, että mutkattoman viiltävä tulkintaote paljastaa musiikin ei-käsitteelliset viestit koko hyytävyydessään.

Innolla odotan, kuka kotimainen taidemuusikko pystyy kuratoimaan itselleen levyn, joka on poliittisesti ja musiikillisesti näin täysipainoinen. Festivaaliohjelmistoissa vastaavaa on jo nähty, mutta vaatii enemmän ladata staattinen äänilevy täyteen dynaamista politiikkaa.

"American Rage". Frederic Rzewski: Which Side Are You On; Winnsboro Cotton Mill Blues. Aaron Copland: Pianosonaatti. Julia Wolfe: Compassion. - Conrad Tao, piano. (Warner Classics, 9029535477)

Kuuntele Uudet levyt 11.2.2020, toimittajana Kare Eskola.

  • Pieni mutta taidokas kokoonpano korostaa vokaalipolyfonian herkkyyttä

    Levyarvostelu

    New York Polyphony on renessanssin vokaalipolyfoniaan erikoistunut mieskvartetti, joka pystyy esittämään neliäänistä, korkeaakin satsia musiikin vaatimalla kirkkaudella ja yhtenäisyydellä. Maailmanluokan osaaminen on tarpeen, koska paastonajan levyllään yhtye esittää Francisco de Peñalosan ja Pedro de Escobarin tunteikasta mutta äärimmäisen herkkää polyfoniaa.

  • Kotoisan hallittu perheduo

    Levyarvostelu

    Sopraano Vilja Riutamaa ja kitaristi Matti Riutamaa ovat sisaruksia musikaalisesta perheestä. Nuorilla taiteilijoilla on toki itsenäiset urat, mutta yhteinen Duo Hermanchito lienee heille tärkeä projekti, ja kuulostaa siltä kuin sisarukset viettäisivät yhteistä iltaa rakkaimman musiikkinsa parissa, sanattoman yhteisymmärryksen vallitessa, mutta korkealla ammattitaidolla.

  • Jablonski ymmärtää Skrjabinin masurkat

    Levyarvostelu

    Frédéric Chopin on kaikkien pianosäveltäjien esikuva, mutta hänen merkittävä masurkkatuotantonsa ei saanut juurikaan jatkajia. Syynä lienee lajityypin etnisyys - myös taidemusiikiksi tyylitellyn masurkan on säilytettävä yhteys puolalaisiin juuriin. Aleksandr Skrjabin sentään sävelsi CD-levyllisen masurkkoja, ja Ondinen uutuudella ruotsalainen pianisti Peter Jablonski tekee kauniisti kunniaa lajityypin perinteelle.

  • Kahdeksan tuntia sivistynyttä ITE-musiikkia?

    Levyarvostelu

    Kaikhosru Shapurji Sorabji oli brittiläinen säveltäjä, pianisti, kriitikko ja erakkoeksentrikko, joka 1900-luvun alkupuolella työsti valtavan määrän pianomusiikkia post-myöhäisromanttiseen mutta moninaiseen tyyliin. Monia Sorabjin teoksia on pidetty mahdottomina soittaa, ei vain teknisesti vaan myös keston takia. Esimerkiksi Dies irae -teemaan perustuva muunnelmateos Sequentia cyclica on joidenkin mielestä Sorabjin paras, mutta kestää yli kahdeksan tuntia. Ahkera Sorabji-urakoitsija Jonathan Powell on nyt saattanut senkin levylle, joten entistä laajempi perehtyminen Sorabjin taiteeseen on nyt mahdollista. Mutta onko se suositeltavaa?

Lue myös - yle.fi:stä poimittua