Hyppää pääsisältöön

Yle Areena jatkoi suosituimpana audiopalveluna – Radio Suomi kuunnelluin radiokanava

Yle Radio 1:n Areena-sivu
Yle Radio 1:n Areena-sivu Kuva: Tuuli Laukkanen / Yle Yle Areena,radio,Yle Radio 1,Matkapuhelimet ja mobiililaitteet

Yle Radio Suomea kuuntelee lähes kolmannes suomalaisista. Areenan audiosisällöistä suosituin oli Radio Sodoma -podcast.

Yle Areenan suosio kasvaa myös audiopalveluna. Areena tavoittaa viikoittain noin puoli miljoonaa kuuntelijaa. Se on suomalaisten audiopalveluiden ykkönen, käy ilmi Finnpanelin kansallisesta radiotutkimuksesta.

Suosituin Ylen podcast oli viime vuonna Radio Sodoma, joka on näyttelijä Antti Holman luoma kuvitteellinen radiokanava helvetissä. Toisen tuotantokauden jaksoja käynnistettiin Areenassa yli miljoona kertaa neljän viikon aikana. Tämä oli kaikkien aikojen ennätys, koska mikään audiosarja ei ole aiemmin yltänyt yhtä nopeasti vastaaviin lukemiin. Myös Kaverin puolesta kyselen ja Yhden yön juttuja kiinnostivat kuulijoita.

Muista Yle Areenan audiosisällöistä suosituimpia olivat YleX:n Viki ja Köpi, Kikka – tarina tähdestä -musiikkidraama sekä lastenohjelma 100 lastenlaulua. Runsaasti kuuntelua saivat myös Ralliradion lähetykset sekä YleX Naurumaraton, joka palkittiin aiemmin Kultaisella Venlalla.

“Näen Areenassa valtavasti potentiaalia ja kasvun mahdollisuuksia. Iloitsen myös siitä, että audio-osaaminen yksityisissä tuotantoyhtiöissä on noussut. Saamme sieltä erittäin laadukkaita sisältöjä, kuten esimerkiksi Yle Puheella kuultava Vammaiskultti ja Miki Liukkosen maailma”, radiopäällikkö Marja Keskitalo toteaa.

Kansallisen radiotutkimuksen mukaan suosituin radiokanava oli Yle Radio Suomi, joka sai 31 prosenttia kaikesta radionkuuntelusta Suomessa. Toiseksi kuunnelluin oli Radio Nova ja kolmanneksi Yle Radio 1.

Areenan ruotsinkielisen palvelun, Yle Arenanin, kuuntelijoita kiinnosti etenkin Vegas sommarpratare -sarja. Se kipusi ruotsinkielisten sisältöjen kaikkien aikojen kuunnelluimmaksi kokonaisuudeksi Areenassa.

Ted Forsströmin ja Kaj Korkea-ahon podcast Ted & Kaj jatkoi kestosuosikkina. Vuodesta 2015 asti ilmestynyt viikoittainen podcast on kuunnelluin ruotsinkielinen podcast. Selvässä nosteessa oli myös Hannah Norrenan ja Eva Frantzin ihmissuhdepodcast Norrena & Frantz.

Suomalaiset kuuntelivat radiota viime vuonna 2 tuntia 40 minuuttia päivässä. Kotimaisia podcasteja, muita audiosisältöjä sekä musiikki- ja äänikirjapalveluja kuunneltiin keskimäärin 43 minuuttia päivässä.

Finnpanel Oy mittaa Suomessa television katselua sekä radion kuuntelua. Toimeksiantajina ovat mm. Yleisradio Oy, Bauer Media, Nelonen Media, RadioMedia sekä Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto MTL ry. Finnpanelin tekemän Kansallisen radiotutkimuksen tulokset perustuvat 21 000 suomalaisen vastauksiin.