Jari Mäkinen
Yle
30 vuotta sitten Nasan Voyager 1 -avaruusluotain suuntasi kameransa kohti maapalloa ja otti erään avaruuslentojen historian tärkeimmistä valokuvista. Äkkiseltään katsottuna kuvassa ei ole juuri muuta kuin mustaa ja Auringon häikäisystä johtuvaa vaaleaa sumua. Mutta kun kuvaa katsoo tarkasti, on siellä pieni valopiste.
Se on maapallo. Me kaikki, jotka olimme hengissä tuolloin 14. helmikuuta 1990 olemme päässeet mukaan tähän ryhmäkuvaan.
Voyager 1 on toinen kahdesta planeettatutkimusluotaimesta, jotka Nasa lähetti vuonna 1977 kohti Jupiteria ja Saturnusta. Luotaimet lensivät läheltä näitä sopivasti samalla suunnalla Aurinkokuntaa olleita kaasujättiläisiä. Voyager 2 onnistuttiin ohjaamaan Saturnuksen jälkeen myös tekemään samanlaiset ohilennot Uranuksen ja Neptunuksen vierestä.
Ohilentojen jälkeen luotaimet jatkoivat matkojaan hieman eri suuntiin ulos Aurinkokunnasta ja nyt ne ovat kumpikin jo ihan virallisesti tähtienvälisessä avaruudessa. Ne eivät enää ota kuvia, mutta tekevät harvakseltaan mittauksia.
Voyager 1 on nyt 148 AU:n päässä meistä ja Kakkonen lähes 124 AU:n päässä. AU (astronomical units) tarkoittaa Maan ja Auringon välistä matkaa, eli noin 150 miljoonaa kilometriä; kumpikin luotain on siis jo reippaasti yli 18 500 miljoonan kilometrin päässä meistä.
Auringon valoa on niin kaukana hyvin vähän, koska Aurinko näkyy enää vain tavanomaista kirkkaampana tähtenä taivaalla. Sähköä luotaimet saavatkin aurinkopaneelien sijaan ydinparistoista, joissa riittää puhkua vielä muutamaksi vuodeksi.
Suuria eivät kuuluisat Voyagerit ole, sillä ne ovat vain noin nelisen metriä halkaisijaltaan. Niiden päällä on suuri lautasantenni sekä kyljessä mastoja, joissa on mittalaitteita ja kamerat. Pienen määrän plutoniumia sisältävä ydinparisto on yhden puomin päässä. Laukaisun aikaan luotaimet painoivat vain noin 720 kg. Nykyajan mittapuun mukaan niiden kamerat sekä tutkimuslaitteet ovat liki antiikkisia
Pieni sininen piste
Kun Voyager 1 otti otsikossa olevan legendaarisen kuvan maapallosta 30 vuotta sitten, oli se kuuden ja puolen miljardin kilometrin päässä meistä. Se oli Neptunuksen rataakin kauempana, siis käytännössä kauempana kuin mikään planeetta kiertää Aurinkoa.
Saturnuksen ohi luotain ohjattiin siten, että rengasplaneetta vempautti luotaimen rataa sen verran vinoon, että se alkoi etääntyä planeettojen ratatasosta. Kun kuva otettiin, oli se 32° ratatason yläpuolella.
Sieltä se pääsi katsomaan aitiopaikalta kohti koko Aurinkokuntaa. Niinpä luotain ohjelmoitiin ottamaan tarkasti suunnitellun suunnitelman mukaan 60 mahdollisimman tarkkaa kuvaa, joissa näkyisi seitsemän planeettaa.
Kenties olennaisinta kuvissa on kuitenkin tyhjä tila planeettojen välissä.
Vaikka omasta mielestämme maapallo vaikuttaa jo varsin suurelta, on se kuitenkin varsin pieni planeetta. Ei tarvitse mennä kovinkaan kauas, kun se muuttuu vain pisteeksi taivaalla. Ja tuolta Voyager 1:n kuvauspaikalta Maa täyttää vain osan yhdestä pikselistä.
Tarkalleen ottaen kuva otettiin luotaimen telelinssillä varustetulla kameralla, jonka kuvan koko oli 453 x 614 pikseliä. Maa oli kooltaan laskennallisesti 0,12 pikseliä.
Kuva maapallosta otettiin itse asiassa kolme kertaa, sillä Voyagerin kamerat kuvasivat mustavalkokuvia ja niistä saatiin värikuvia siten, että kukin kuva otettiin eri värisen suotimen läpi.
Kun violetin, sinisen ja vihreän väriset kuvat yhdistettiin, saatiin "normaali" värikuva.
Kuvat otettiin kolme vuosikymmentä sitten aamulla Suomen aikaa, klo 6.48 - 7.22 välisenä aikana 14. helmikuuta 1990.
Jutun otsikkokuvana oleva kuva on tästä alkuperäisestä kuvasta nyt vuosipäivän kunniaksi tehty uusi versio, jossa on käytetty nykyaikaista kuvankäsittelyä.
Auringon häikäisyä ei ole poistettu, koska ilman sitä kuva olisi liikaa käsitelty. Kyseessä onkin vain parempi versio alkuperäisestä kuvasta.
Kuvankäsittelyn on tehnyt Jet Propulsion Laboratoryssä (missä Voyagerit rakennettiin ja missä on edelleen niiden lennonjohto) työskentelevä Kevin Gill, ja työhön osallistuivat myös alkuperäisen kuvan koostaneet Candy Hansen ja William Kosmann.
Idean kuvan ottamisesta sai tähtitieteilijä ja Voyager-tutkimusryhmän jäsen Carl Sagan, joka halusi näyttää kuvalla kuinka pieni hauras sininen planeettamme on avaruudessa.
Kun nämä viimeiset kuvat oli otettu, Voyager 1 kytki kameransa pois päältä. Siellä kaukana kun ei enää olisi mitään kuvattavaa.
Eikä sitä ole tulossakaan, sillä vaikka sähköä riittäisi loputtomiin, ei kumpikaan Voyager tulisi todennäköisesti kohtaamaan matkallaan koskaan mitään.
Ne eivät ole matkalla kohti mitään tiettyjä kohteita, mutta tulevat ohittamaan kohtalaisen läheltä tähtiä: Kakkonen ohittaa noin 40 000 vuoden kuluttua Andromedan tähdistössä nyt olevan Ross 248 -tähden hieman yli puolentoista valovuoden etäisyydeltä ja Ykkönen pienen, tällä hetkellä Pienen Karhun tähdistössä olevan punaisen kääpiötähden nimeltä AC+79 3888.
Tai sitten joku alieneiden tähtienvälisessä avaruudessa kulkeva alus huomaa luotaimet ja tutkiskelee niitä tarkemmin: kummassakin luotaimessa on mukana kullasta tehty levy, jossa on ääniä, musiikkia ja puhetta maapallolta sekä yksinkertaistettuna kuva siitä, mistä luotaimet ovat kotoisin ja kuka ne on lähettänyt.
Kartta osoittaa Auringon paikan avaruudessa, kuva Aurinkokunnasta maapallon sijainnin siinä ja tietoa meistä.
PS. Äänilevyistä tulee mieleen se, että aikanaan maapallon ollessa nuori, oli se todennäköisesti hieman tuollainen kellertävänhohtoinen pallo. Ns. Arkeeisen aionin aikana noin 4 miljardia vuotta sitten Maan ilmakehässä oli todennäköisesti metaania samaan tapaan kuin Saturnuksen Titan-kuussa on nyt. Se todennäköisesti muodosti tuolloin kellertävää usvaa, joka sai planeettamme näyttämään kellertävän oranssilta ulkopuolelta katsottuna.
Juttussa olleita typoja on korjattu ja lopun huomio lisätty perjantaina 14.2.2020 illalla. Jutussa alun perin ollut väite siitä, että Voyagerin kultaisella levyllä olisi myös suomea, on myös poistettu – suomea ei ole, mutta yksi 55 eri kielillä olevasta tervhedyksestä on ruotsiksi.
