Jos osaa tehdä pisteen, osaat tehdä dot paintingin. Dot painting on suosittu tekniikka, joka perustuu suureen joukkoon erikokoisia, eri suuntiin ja eri väreillä maalattuja pisteitä, jotka muodostavat miellyttävän kuvion.
Pisteitä tehdään erilaisilla arkisilla esineillä kuten pullonkorkeilla ja kynänpäillä. Tekniikkaa voidaan käyttää eri materiaaleihin kivistä paperiin, mutta suuremmat maalaukset on parasta tehdä maalauskankaalle.
Maalaukseni inspiraationa on aboriginaalien tapa tehdä dot paintingejä ja siksi pohjana on siveltimellä tehty maalaus, joka esittää orgaanisia muotoja luonnonväreissä.
Toisin kuin aboriginaalien kuvat, jotka perustuvat kertomuksiin, kulttuurin kunnioittamiseen, heimolaisuuteen ja henkimaailmaan, minun maalaukseni ovat täysin abstrakteja.
Aloita pohjaväristä
Aloita maalamalla koko kangas pohjavärillä. Maalaa sitten karkeasti joitakin yksinkertaisia muotoja, jotka peittävät melkein koko kankaan.
Monen kokoisia pisteitä
Kun ensimmäisen kerroksen väri on kuivunut, on pisteiden aika. Käytä muutamaa erikokoista pyöreää muotoa, joita voit vaihdella. Kolme, neljä kokoa riittää.
Käytin liimapuikon korkkia, lääkeputkiloa, viinipullon korkkia ja lyijykynää.
Purista lautaselle nokare akryyliväriä ja kasta korkki väriin ja ala töpötellä pisteitä!
Vaihtelu on tärkeää
Vaihtele sekä pisteiden kokoa että niiden etäisyyttä. Käytä apuna maalaamaasi kuviota ja seuraa sen muotoja.
Jännitys syntyy vaihtelusta!
Värien tasapaino
Kuvion tasapaino luodaan muutamilla väreillä, jotka toistuvat maalauksen eri pinnoilla.
Tosiaan tasapainottavat värit saavat lisäjännitettä siitä, että pisteet vaihtavat välillä suuntaa eli toisissa kohdissa on pisteitä suhteellisen suorissa riveissä ja toisissa kohdissa ei ole lainkaan pisteitä.