Hyppää pääsisältöön

Palkittu Betoniyö kertoo veljeydestä, epävarmuudesta ja väkivallasta

Betoniyö
Betoniyö betoniyö

Tarina väkivallan kalvamista veljeksistä, joista kumpikaan ei pysty pelastamaan toistaan.

Pirjo Honkasalon palkittu ja ylistetty Betoniyö (2013) palkitsee kärsivällisen katsojan. Alun pimeä ja karu mustavalkoinen estetiikka ja kuvien hitaus koettelee varmasti nopeaan viihteeseen tottuneen katsojan malttia, mutta kun ihmissuhteet keriytyvät esiin, alkaa elokuvan magneettinen vetovoima pitää katsojaa vahvasti otteessaan. Myös näyttelijäntyö on kauttaaltaan henkeäsalpaavan väkevää.

Honkasalon puolison Pirkko Saision romaanista muokattu tarina kertoo puberteetissaan ja identiteettikriisissään hapuilevasta, kasvuikäisestä Simosta, jonka isoveli Ile on seuraavana päivänä lähdössä suorittamaan vankeusrangaistustaan. Tarina kertoo yhden päivän ja yön tapahtumista, joka kulminoituu Simon ja Ilen öiseen vaellukseen, pelkoon ja tragediaan.

Simon perhe ei tarjoa suurtakaan turvaa, alkoholiin menevä yksinhuoltajaäiti ja vankilaan joutuva isoveli eivät anna kovin rakentavaa kasvumallia. Kumpikin veljeksistä halpuilee toisiaan kohti kuin oljenkortta tavoitellen, mutta kykenemättöminä näkemään toisensa tarpeet. Kirkassilmäisen pikkuveljen tavoin Simo ihailee Ileä, joka kivettynyt suojamuuri alkaa pikkuveljen edessä hiljalleen lohkeilla. Ilen tarjoamat elämänohjeet ovat kuitenkin vain väkivaltaisia ja synkkiä. Vastapäisen talon yksin asuva taiteellinen mieshahmo on Simolle samaan aikaan torjuttu "homo" että erilaisuudessaan kiehtova miehen malli.

Elokuvallisena toteutuksena Saision työläisrealismi on saanut tiukan taiteellisen ja symbolistisen ulkomuodon. Betoniyö on hiottua tekoa pienintäkin yksityiskohtaa myöten: miljööt, esineet, äänet, valot, pimeys. Kaikella on sijansa ja merkityksensä kokonaisuuden kannalta, mutta tarinaa ja tapahtumia on helppo seurata ilman analysointiakin. Jokainen detalji tukee veljesten välistä jännitettä ja Simon epävarmaa itsensä etsintää. Ja jokainen kohtaus vie tarinaa kohti vääjäämätöntä loppuaan.

Kolmeen keskeiseen rooliin Honkasalo on kiinnittänyt näyttelijät, joiden kasvot eivät ole valkokankaalla kuluneet. Ileä esittävä Jari Virman on tehnyt useita pikku rooleja, mutta Betoniyössä joutuu ensi kertaa kannattelemaan koko tarinaa harteillaan onnistuen erinomaisesti. Pääroolissa Simona nähtävä 14-vuotias Johannes Brotherus oli tuolloin elokuva-alan noviisi, sittemmin hänen luontainen karismansa ja lahjakkuutensa on tuonut töitä niin elokuvan kuin musiikinkin alueilta. Veljesten repaleista äitiä esittää Jyväskylän kaupunginteatterin näyttelijä Anneli Karppinen, jolle Betoniyö oli myös debyytti pitkiin elokuviin.

Peter Flinckenbergin häikäisevä mustavalkokuvaus saa hetkittäin haukkomaan henkeä ja Jan Alvermarkin äänisuunnittelu tuo epätodellisen kerroksen kaupunkimiljöitten ylle. Pentti Valkeasuon lavastus korostaa suljettujen tilojen ahtautta myös kaupungilla: maisemat muuttuvat äänten kanssa mielenmaisemiksi ja tunnetiloiksi. Niels Pagh Andersen, joka on leikannut myös Honkasalon palkitun dokumentin Melancholian 3 huonetta (2003), antaa tummasävyisille kuville aikaa ja tilaa hengittää.

Elokuva sai kuusi Jussi-patsasta tuotannollisista ansioistaan: paras elokuva, paras ohjaus, kuvaus, äänisuunnittelu, leikkaus, lavastus. Elokuva voitti myös kansainvälisen sarjan Pulan elokuvafestivaaleilla Kroatiassa, ja kuvaaja huomioitiin myös merkittävällä amerikkalaisten elokuvaajien killan Spotlight-palkinnolla. Vaikuttavat näyttelijäntyöt jäivät palkintojenjaossa elokuvallisen estetiikan jalkoihin, ainoastaan Ileä esittävä Jari Virman palkittiin italailaisilla elokuvafestivaaleilla.

Betoniyön alkukuvana nähdään 3.3.2020 Teemalla kokeellinen lyhytelokuva The Whole Truth and Nothing but the Truth vuodelta 1968. Elokuva on syntynyt Taideteollisen oppilaitoksen Kamerataiteen osastola, ja sen ohjaajiksi on kreditoitu Honkasalon lisäksi Elina Katainen ja Timo Linnasalo. Mukana työryhmässä ovat olleet muun muassa saman vuosikurssin opiskelijat Timo Aarniala ja Anki Lindqvist. Lyhytelokuva avaa toisenlaisen näkökulman dokumentaristina ja taidedraaman ohjaajana tunnetun Honkasalon tuotantoon: se on rento ja leikkisä kuvaus kampaamossa käynnistä, josta muotoutuukin avantgardistisesti koostettu kommentti kulutuksesta ja naiseudesta.

  • Betoniyö (2013). Rooleissa Johannes Brotherus, Jari Virman, Anneli Karppinen, Juhan Ulfsak, Alex Anton, Iida Kuningas, Rea Mauranen. Kuvaus Peter Flinckenberg. Äänisuunnittelu Jan Alvermark. Leikkaus Niels Pagh Andersen. Lavastus Pentti Valkeasuo. Pukusuunnittelu Saija Siekkinen. Käsikirjoitus Pirkko Saisio ja Pirjo Honkasalo. Ohjaus Pirjo Honkasalo. Tuotanto Bufo, Plattform Produktion & Magic Hour Films.
  • The Whole Truth and Nothing but the Truth (1968) Ohjaus Pirjo Honkasalo, Elina Katainen ja Timo Linnasalo. Työryhmässä myös Timo Aarniala, Anki Lindqvist, Erkki Seiro ja Inger Nylynd.Tuotanto Taideteollinen oppilaitos.

Yle Teema

Teema Twitterissä ja Facebookissa