Hyppää pääsisältöön

Bachia vereslihalla mutta puhuttelevasti

Thomas Zehetmair levytti Johann Sebastian Bachin sooloviulusonaatit ja -partitat ensimmäisen kerran vuonna 1983, nuorena miehenä, huikean uransa alussa. Nyt hän on palannut saman ohjelmiston pariin, mutta soittaa barokkiviulua, ja on villimpi ja vapaampi kuin osasi nuorena olla.

Bach: Sei Solo / Zehetmair
Bach: Sei Solo / Zehetmair Uudet levyt

Itse asiassa Zehetmair soittaa levyllä kahta barokkiviulua. Partitojen selväpiirteiset tanssit hän muotoilee varhaisella, napakkasointisella viululla, mutta sonaattien polyfonisiin haasteisiin hän vastaa myöhäisemmällä viululla, jonka pehmeä resonanssi helpottaa moniotteiden soivuutta. Luulen kyllä, että Zehetmair voisi levyttää vaikka pärekorilla.

Jo ensimmäistä levytystään hän työsti puhuvan musiikin mestarin Nikolaus Harnoncourtin kanssa, mutta uudella levyllä kolmen vuosikymmenen kokemus nostaa ilmaisuvoiman toiseen potenssiin. Karaktäärit ja tanssilajit saavat lisäarvoa, kun Zehetmair jatkuvasti kysyy, vastaa, toteaa ja julistaa.

Viulistinen ilmeikkyys on kuitenkin vain keino ilmaista nerokkaan eksentrisiä ajatuksia. Monessa kohdassa Zehetmair soittaa toisin kuin yleensä. Chaconnen ja fuugien arpeggioista hän ei muotoile monumentaalisesti kohoavia tasopintoja, vaan ujuttaa niihin aivan omanlaisiaan koristeita, ja mikäs siinä, koska Bach jätti niihin käsikirjoituksessaan soolotilaa. H-molli-partitan doublet ovat tempoiltaan ja tulkinnoiltaan äärimmäisiä, ja sekin on hyvä, koska muuten ne jäisivät nimensä mukaisesti tupliksi.

Bachin moniäänisyyttä Zehetmair toteuttaa vapaasti mutta sointuisasti, nauttien siitä jännitteestä, jonka Bach rakensi polyfonisen ideaalin ja viulun rajoitusten välille.

Zehetmair on teknisesti äärimmäisen taitava myös barokkiviulistina, mutta tavallaan hänen soittonsa on sekä rytmisesti että soinnillisesti roskaista - täynnä rahinoita, pysähtelyjä, hälyääniä ja oikkuja. Yleensä roskaisuus häiritsee minua, mutta nyt en välitä siitä pätkän vertaa, niin voimakkaasti Zehetmairin vereslihainen vapaus vie mukanaan, ja niin tuoreelta musiikki tuntuu. Viktoria Mullova rakentaa barokkiviulullaan Bachista paljon kiiltävämpiä ja korkeampia monumentteja, mutta Zehetmairin soittoon verrattuna ne tuntuvat kylmiltä ja epähenkilökohtaisilta. Zehetmairin aiemmalla levytyksellä voi kuulla paljon samoja hyveitä kuin uudella versiolla, mutta kenties juuri modernin viulun kontekstiin kuuluva siisteys tekee soitosta takakireää.

Kaikkiaan Thomas Zehetmair on siis tehnyt uransa kruunuksi merkittävän Bach-tulkinnan. En kuitenkaan voi sanoa, että Zehetmairin tulkinta olisi parempi tai paras, koska se asettuu omaan avaruuteensa eikä tunnetulle janalle.

J.S. Bach: Sooloviulusonaatit ja -partitat. - Thomas Zehetmair. (ECM New Series, 2551/52)

Kuuntele Uudet levyt 25.2.2020, toimittajana Kare Eskola.

  • Myöhäisromantiikkaa ja tasa-arvoa kokonaisvaltaisella laadulla

    Levyarvostelu

    Viulisti Eriikka Maalismaan ja pianisti Emil Holmströmin uutuuslevy upottaa minut vielä syvemmälle romantiikkaan kuin heidän edellinen, tunteiden myllertämisestä Emma-palkittu Schumann-levynsä. Periodiromantiikkaan hurahtanut duo jatkaa tunneilmaisuaan suolikielisellä viululla ja vuoden 1882 Bösendorferilla, mutta musiikki on aivan romantiikan lopusta. Richard Straussin ja Amy Beachin sonaatit osallistuvat taidemusiikin tasa-arvokeskusteluun, mutta miten, sen saa kuulija päättää.

  • Tarkkapiirtoiset eleet, huokoiset taustat

    Levyarvostelu

    Suomalaistaustainen Ondine-yhtiö on alkanut syventyä Baltian taidemusiikkiin myös historiallisesti. Viime syksynä ihastuin levyyn, jolla Ondine esitteli kanadanlatvialaisen Talivaldis Keninšin lakonisen kirkasta musiikkia. Nyt kuva tästä vuonna 2008 kuolleesta, omaäänisestä impressionisti-modernistista täydentyy kahdella sinfonialla, jotka Keninš sävelsi 1970-luvulla uudessa kotimaassaan Kanadassa.

  • Kolmen levyn kommenttiraita Brandenburgilaisille

    Levyarvostelu

    Vuonna 2001 kapellimestari Thomas Dausgaard ja Ruotsalainen kamariorkesteri alkoivat tilata nykysäveltäjiltä sisarteoksia Johann Sebastian Bachin Brandenburgilaisille konsertoille. Kahden vuosikymmenen projekti on nyt pakattu tripla-CD:lle, jonka hauskuus kumpuaa Brandenburgilaisten konserttojen rikkaista kokoonpanoista ja nykymusiikin vapaudesta.

  • Nico Muhlyn kimmoisuus sopii Pekka Kuusistolle

    Levyarvostelu

    Pari vuotta sitten Pekka Kuusisto aloitti Norjalaisen kamariorkesterin vierailijana. Suhde on kehittynyt niin, että tällä kaudella hän jatkaa taiteellisena johtajana. Kuusiston ja norjalaisten yhteinen debyyttilevy paljastaa, että suhteen kiihkeys perustuu rohkealle rosolle. Nico Muhlyn intensiivinen viulukonsertto Shrink sopii esittäjilleen kuin nenä päähän ja saa äärimmäisen tiiviin tulkinnan, kun taas Philip Glassin minimalismi ei raikastu edes Kuusiston taikakosketuksesta.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua