Hyppää pääsisältöön

Janne Marja-ahon laulukarisma kantaa Brelistä barokkiin

Janne Marja-aho on näyttelijä, tanssija ja koreografi, mutta barokkiyhtye Cornucopian kanssa hän on tehnyt uuden levyn laulajana. Otsikolla "Minä olin yö" Marja-aho yhdistää Jacques Brelin lauluja barokin lauluihin - ja onnistuu.

Minä olin yö / Marja-aho & Cornucopia
Minä olin yö / Marja-aho & Cornucopia Uudet levyt

Hyvän laulun ainekset ovat pysyneet kohtuullisen muuttumattomina ikiajat, joten periodimusisointia on vuosien mittaan ongelmitta yhdistetty sekä jazz-standardeihin että pop-hitteihin, eikä taidemusiikin käytännöistä poikkeava äänenmuodostus ole laulujen tulkintaa haitannut, pikemminkin päinvastoin. Niin myös Marja-aho ja Cornucopia-yhtye ovat löytäneet Brelistä ja barokista sen verran musiikillista yhteismaata, että levy tuntuu kohtaamiselta eikä törmäämiseltä. Folia-teema linkittyy Brelin Porvareihin ja Greensleaves Amsterdamiin, ja lisää yhteyksiä on rakennettu sovittamalla barokkilaulujen sanoiksi Suomen kansan vanhoja runoja.

Cornucopia-yhtyeen nokkahuilu, gamba, teorbi ja cembalo rakentavat Brelin ikivihreille kekseliäitä ja koskettavia, mutteivät aina kovin luontevia taustoja. Vieraantuneisuutta lievittää, että norjalaisvahvistus Solmund Nystabakk teorbeineen uskaltaa välillä ottaa kitaran roolin.

Mutta mitä Cornucopia tekeekin, kokonaisuus toimii Janne Marja-ahon karisman kantamana. Hänen ilmaisunsa on niin laaja-alaista ja tarkkaan fokusoitua, että laulujen sisällöt välittyvät rikkaampina kuin parhaankaan taidelaulajan äänenmuodostuksella. Eikä kyse ole vain komean, kaljupäisen täyspartahipsterin katukarismasta. Esimerkiksi Brelin Porvarit muuttuu kliseisestä vasemmistopaatoksesta traagiseksi yhteiskunta-analyysiksi, koska Marja-aho uskaltaa heittäytyä syrjäytyneen rooliin äänellisesti ja ilmaisullisesti.

Karisma säröilee vain Nymfin valituksessa, kun kieli vaihtuu suomesta englantiin, jota Marja-aho ei falsetilla saa äännettyä luontevasti. Vaikka kyseessä lienee postmoderni kiepsahdus populaarikulttuurin kerrostumiin, esimerkiksi poptähti Ane Brunin hittiin, se tuntuu tyylittömältä, etenkin kun Liisa Ryömän Brel-käännökset ja vanhat kansanrunot ovat niin hienoa suomea. Lievästi häiritsevä on myös levyn äänityksen pop-estetiikka, joka sopii Marja-aholle ja musiikille muttei barokkisoittimille.

Levy ei varmastikaan sovi jokaiseen musiikkimakuun, mutta Marja-ahon osaaminen kannattaa panna taidemusiikkipiireissä merkille. Tarjolla on uskottava solisti Sibeliuksen ja Beethovenin melodraamoihin tai kokeileviin monitaideprojekteihin.

"Minä olin yö - Jacques Brelin ja barokin lauluja", säv. Jacques Brel, Peter Phillips, Giulio Caccini, Claudio Monteverdi ja Stefano Landi. - Janne Marja-Aho, laulu, ja barokkiyhtye Cornucopia. (FUGA-9458)

Kuuntele Uudet levyt 25.2.2020, toimittajana Kare Eskola.

  • Maa oli Pietari Brahen luutunsoittoon sangen tyytyväinen

    Levyarvostelu

    1600-luvulla elänyt Pietari Brahe tunnetaan Suomen kuvernöörinä, joka laittoi hallintoa, kulttuuria ja arkielämää kuntoon sivistyneellä otteella ja siksi päätyi kansallisuusaatteen monumentiksi. Nykyajan musiikki-ihmisenä haluan ajatella, että Pietari Brahen suosio poliitikkona johtui siitä, että hän harrasti musiikkia. Brahen taidoista luutunsoittajana on jäänyt todisteeksi nuottikirja, johon hän kopioi suosikkikappaleensa opiskeluaikanaan Saksassa, ja Mikko Ikäheimon uutuuslevyn myötä pääsemme eläytymään nuoren Brahen musiikkimakuun.

  • Valoisa perusvigilia Latvian-tehtaalta

    Levyarvostelu

    Kaikki tietävät että Latvian radiokuoro on taitava, ja kaikki tietävät, että silloin tällöin se levyttää ortodoksista kirkkomusiikkia, jota Ondine innolla julkaisee. Siksi uusien levyjen tulvasta voisi perustellusti poimia jotain aivan muuta. Mutta toisaalta Latvian kuorotehtaan uusin valmiste, Aleksandr Gretshaninovin vigilia, on valonhohtoista, täyteläistä ja yksinkertaista kuoroherkkua, joka mainiosti sopii marraskuun lohtumusiikiksi.

  • Sibeliuksen pientä pianomusiikkia niin hyvin kuin se antaa myöten

    Levyarvostelu

    Suomalaisen kansallisromantiikan pienistä pianokappaleista on joskus vaikea ammentaa musiikkia, mutta pianisti Janne Mertanen on siinä onnistunut. Esimerkiksi Mertasen hiljattainen suursaavutus, viiden levyn Sibelius-boksi, on tyylikkäin, tasapainoisin ja musikaalisin katsaus Sibeliuksen opusnumeroituun eli varsinaiseen pianomusiikkiin. Nyt Mertanen on jatkanut projektia kaapimalla laarinpohjalta mukaan myös Sibeliuksen opusnumeroimattomia pianokappaleita. Mokomaa silppua ei Mertasen taikakosketuskaan muuta kullaksi, mutta musiikkia hän kaivaa esiin niin paljon kuin se on mahdollista.

  • Pehmeän luutun syleilyyn

    Levyarvostelu

    Ruotsalaissyntyinen luuttuguru Jakob Lindberg on saanut käsiinsä harvinaisen, ikivanhan luutun, jonka pehmeää, henkevää sointia olen aiemminkin ylistänyt Uudet levyt -ohjelmassa. Nyt Lindberg luuttuineen on tarttunut Bachin musiikkiin, mikä vaatii näkemyksellistä sovitustyötä. Lindbergin kokemus ja hänen luuttunsa erityinen sointi kuuluvat BISin julkaisemalla levyllä, mutta omassa levyhyllyssäni kilpailu on kovaa tälläkin erikoisalalla.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua