Hyppää pääsisältöön

Janne Marja-ahon laulukarisma kantaa Brelistä barokkiin

Janne Marja-aho on näyttelijä, tanssija ja koreografi, mutta barokkiyhtye Cornucopian kanssa hän on tehnyt uuden levyn laulajana. Otsikolla "Minä olin yö" Marja-aho yhdistää Jacques Brelin lauluja barokin lauluihin - ja onnistuu.

Minä olin yö / Marja-aho & Cornucopia
Minä olin yö / Marja-aho & Cornucopia Uudet levyt

Hyvän laulun ainekset ovat pysyneet kohtuullisen muuttumattomina ikiajat, joten periodimusisointia on vuosien mittaan ongelmitta yhdistetty sekä jazz-standardeihin että pop-hitteihin, eikä taidemusiikin käytännöistä poikkeava äänenmuodostus ole laulujen tulkintaa haitannut, pikemminkin päinvastoin. Niin myös Marja-aho ja Cornucopia-yhtye ovat löytäneet Brelistä ja barokista sen verran musiikillista yhteismaata, että levy tuntuu kohtaamiselta eikä törmäämiseltä. Folia-teema linkittyy Brelin Porvareihin ja Greensleaves Amsterdamiin, ja lisää yhteyksiä on rakennettu sovittamalla barokkilaulujen sanoiksi Suomen kansan vanhoja runoja.

Cornucopia-yhtyeen nokkahuilu, gamba, teorbi ja cembalo rakentavat Brelin ikivihreille kekseliäitä ja koskettavia, mutteivät aina kovin luontevia taustoja. Vieraantuneisuutta lievittää, että norjalaisvahvistus Solmund Nystabakk teorbeineen uskaltaa välillä ottaa kitaran roolin.

Mutta mitä Cornucopia tekeekin, kokonaisuus toimii Janne Marja-ahon karisman kantamana. Hänen ilmaisunsa on niin laaja-alaista ja tarkkaan fokusoitua, että laulujen sisällöt välittyvät rikkaampina kuin parhaankaan taidelaulajan äänenmuodostuksella. Eikä kyse ole vain komean, kaljupäisen täyspartahipsterin katukarismasta. Esimerkiksi Brelin Porvarit muuttuu kliseisestä vasemmistopaatoksesta traagiseksi yhteiskunta-analyysiksi, koska Marja-aho uskaltaa heittäytyä syrjäytyneen rooliin äänellisesti ja ilmaisullisesti.

Karisma säröilee vain Nymfin valituksessa, kun kieli vaihtuu suomesta englantiin, jota Marja-aho ei falsetilla saa äännettyä luontevasti. Vaikka kyseessä lienee postmoderni kiepsahdus populaarikulttuurin kerrostumiin, esimerkiksi poptähti Ane Brunin hittiin, se tuntuu tyylittömältä, etenkin kun Liisa Ryömän Brel-käännökset ja vanhat kansanrunot ovat niin hienoa suomea. Lievästi häiritsevä on myös levyn äänityksen pop-estetiikka, joka sopii Marja-aholle ja musiikille muttei barokkisoittimille.

Levy ei varmastikaan sovi jokaiseen musiikkimakuun, mutta Marja-ahon osaaminen kannattaa panna taidemusiikkipiireissä merkille. Tarjolla on uskottava solisti Sibeliuksen ja Beethovenin melodraamoihin tai kokeileviin monitaideprojekteihin.

"Minä olin yö - Jacques Brelin ja barokin lauluja", säv. Jacques Brel, Peter Phillips, Giulio Caccini, Claudio Monteverdi ja Stefano Landi. - Janne Marja-Aho, laulu, ja barokkiyhtye Cornucopia. (FUGA-9458)

Kuuntele Uudet levyt 25.2.2020, toimittajana Kare Eskola.

  • Valonhohtoista marraskuumusiikkia ukrainalaisin juurin

    Levyarvio

    Taidemusiikkiyleisö janoaa tällä hetkellä syystäkin lohdullisuutta. Levy-yhtiö Ondine on viime vuodet vastannut kysyntään Latvian radiokuoron varmatyylisillä levyillä, joista uusin sisältää Alfred Momotenkon arkaaista, kirkollista ja mystistä diatoniikkaa. Levy erottuu edukseen suitsukkeentuoksun ja valonhohteen tavallista luontevammalla yhdistelmällä, eivätkä Momotenkon ukrainalaiset juuret liene kokonaiselämykselle haitaksi.

  • Walter Sallisen musiikki kasaa soivia merkityksiä niin kuin postmodernin monitaiteen pitää

    Levyarvio

    Modest Musorgskin Näyttelykuvia Viktor Hartmannin näyttelyn pohjalta on kuuluisin esimerkki kuvataiteen innoittamasta taidemusiikista, vaikka usein unohtuu ettei Musorgski muuttanut musiikiksi tauluja vaan kuvitteellisen katselijan mielikuvia. Säveltäjä Walter Sallinen ja kuvataiteilija Markus Jäntti-Tuominen ovat nyt uuden sukupolven innolla tarttuneet Näyttelykuvien materiaaliin ja luoneet siitä postmodernin monitaideteoksen, jonka keskiössä ei ole vain visuaalisuuden ja musiikin vuorovaikutus, vaan myös se, miten vaikutteet, luennat, tekstit peilautuvat, muokkautuvat ja välittyvät taiteiden, aikojen ja ihmisten välillä. Kuulostaa sekavalta mutta tulos on rikkaudessaan luonteva.

  • Vaihteleva yksinlaululevy korostaa Aarre Merikannon melodisuutta

    Levyarvio

    Säveltäjä Aarre Merikannon narratiivi Suomen musiikinhistoriassa on yleensä traaginen. Modernistina hän oli niin paljon aikaansa ja paikkaansa edellä, ettei saanut teoksilleen esityksiä ja sortui oopiumiin. Alban tuore julkaisu säveltäjän kaikista yksinlauluista antaa osaltaan uusia sävyjä kömpelölle narratiiville. Nykykuulijalle Merikanto hahmottuu synnynnäisenä melodikkona, jonka liedeissä on niukalti modernismia mutta viljalti omaleimaista, tiivistä yötunnelmaa.

  • Barokkiviulisti Rachel Podger yksin keskellä hauskaa moninaisuutta

    Levyarvio

    Otsikko kertoo, että maailman parhaisiin barokkiviulisteihin lukeutuva Rachel Podger soittaa uutuuslevyllään "Tutta sola", ihan yksin. Barokin sooloviuluaarteistosta Podger löytää kuitenkin rikkautta, jota ei uskoisi, kun levy käynnistyy sovituksella Bachin urkumonoliitista Toccata ja fuuga d-molli.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua