Hyppää pääsisältöön

Janne Marja-ahon laulukarisma kantaa Brelistä barokkiin

Janne Marja-aho on näyttelijä, tanssija ja koreografi, mutta barokkiyhtye Cornucopian kanssa hän on tehnyt uuden levyn laulajana. Otsikolla "Minä olin yö" Marja-aho yhdistää Jacques Brelin lauluja barokin lauluihin - ja onnistuu.

Minä olin yö / Marja-aho & Cornucopia
Minä olin yö / Marja-aho & Cornucopia Uudet levyt

Hyvän laulun ainekset ovat pysyneet kohtuullisen muuttumattomina ikiajat, joten periodimusisointia on vuosien mittaan ongelmitta yhdistetty sekä jazz-standardeihin että pop-hitteihin, eikä taidemusiikin käytännöistä poikkeava äänenmuodostus ole laulujen tulkintaa haitannut, pikemminkin päinvastoin. Niin myös Marja-aho ja Cornucopia-yhtye ovat löytäneet Brelistä ja barokista sen verran musiikillista yhteismaata, että levy tuntuu kohtaamiselta eikä törmäämiseltä. Folia-teema linkittyy Brelin Porvareihin ja Greensleaves Amsterdamiin, ja lisää yhteyksiä on rakennettu sovittamalla barokkilaulujen sanoiksi Suomen kansan vanhoja runoja.

Cornucopia-yhtyeen nokkahuilu, gamba, teorbi ja cembalo rakentavat Brelin ikivihreille kekseliäitä ja koskettavia, mutteivät aina kovin luontevia taustoja. Vieraantuneisuutta lievittää, että norjalaisvahvistus Solmund Nystabakk teorbeineen uskaltaa välillä ottaa kitaran roolin.

Mutta mitä Cornucopia tekeekin, kokonaisuus toimii Janne Marja-ahon karisman kantamana. Hänen ilmaisunsa on niin laaja-alaista ja tarkkaan fokusoitua, että laulujen sisällöt välittyvät rikkaampina kuin parhaankaan taidelaulajan äänenmuodostuksella. Eikä kyse ole vain komean, kaljupäisen täyspartahipsterin katukarismasta. Esimerkiksi Brelin Porvarit muuttuu kliseisestä vasemmistopaatoksesta traagiseksi yhteiskunta-analyysiksi, koska Marja-aho uskaltaa heittäytyä syrjäytyneen rooliin äänellisesti ja ilmaisullisesti.

Karisma säröilee vain Nymfin valituksessa, kun kieli vaihtuu suomesta englantiin, jota Marja-aho ei falsetilla saa äännettyä luontevasti. Vaikka kyseessä lienee postmoderni kiepsahdus populaarikulttuurin kerrostumiin, esimerkiksi poptähti Ane Brunin hittiin, se tuntuu tyylittömältä, etenkin kun Liisa Ryömän Brel-käännökset ja vanhat kansanrunot ovat niin hienoa suomea. Lievästi häiritsevä on myös levyn äänityksen pop-estetiikka, joka sopii Marja-aholle ja musiikille muttei barokkisoittimille.

Levy ei varmastikaan sovi jokaiseen musiikkimakuun, mutta Marja-ahon osaaminen kannattaa panna taidemusiikkipiireissä merkille. Tarjolla on uskottava solisti Sibeliuksen ja Beethovenin melodraamoihin tai kokeileviin monitaideprojekteihin.

"Minä olin yö - Jacques Brelin ja barokin lauluja", säv. Jacques Brel, Peter Phillips, Giulio Caccini, Claudio Monteverdi ja Stefano Landi. - Janne Marja-Aho, laulu, ja barokkiyhtye Cornucopia. (FUGA-9458)

Kuuntele Uudet levyt 25.2.2020, toimittajana Kare Eskola.

  • Silvestrov vastustaa sotaa hiljaisella hellyydellä

    Levyarvostelu

    Ukrainalainen seniorisäveltäjä Valentin Silvestrov on tällä hetkellä soitetumpi kuin koskaan, mutta syy on murheellinen: sota. Ukrainan sodan takia myös ECM-yhtiö on nyt julkaissut kuuden vuoden takaisen levytyksen Silvestrovin teoksesta Maidan 2014. Levy vastustaa sotaa ja puolustaa Ukrainaa hiljaisen hellällä, pienimuotoisella musiikilla. Siksi se tuntuu totuudelta keskellä uhkia, toiveita ja propagandaa.

  • Bram van Sambeek ratkoo fagotti-Bachia pätevästi

    Levyarvostelu

    Fagotisti Bram van Sambeek soitti itsestään ilmiön edellisellä Orbi-levyllään, jolla hän versioi hevi-klassikoita varsin erikoisen yhtyeen kera. Tuoreella Bach-julkaisulla van Sambeek palaa yksinään taidemusiikin helmoihin, mutta meno vähintään yhtä kiihkeää, tanssillista ja omapäistäkin. Soolopuhaltajien sammumattomaan Bach-janoon on nimittäin tarjolla peräti kolme erilaista mutta pätevää ratkaisua.

  • Bachin soolosellosarjat paljastavat käyrätorvesta uusia puolia - muttei toisinpäin

    Levyarvostelu

    Jukka Harju piipahtelee RSO:n soolokäyrätorven paikalta solistin ja kamarimuusikon tehtävissä säännöllisesti, mutta harvoin hän joutuu luottamaan osaamiseensa niin yksin kuin Alban uutuuslevyllä, jolla Harju soittaa kolme Johann Sebastian Bachin soolosellosarjaa. Ikonisen ja kevyesti moniäänisen sello-ohjelmiston versiointi vaatii sekä taiteellisten että soittoteknisten ratkaisujen löytämistä käyrätorven mukavuusalueen ulkopuolelta - mutta Jukka Harjun tapauksessa siitä seuraa hyviä asioita ainakin käyrätorvelle jos ei Bachille.

  • Onko Martinaitytėn sointipintaminimalismi saanut sokerikuorrutuksen?

    Levyarvostelu

    Viime vuonna lumouduin taas yhdestä levy-yhtiö Ondinen poimimasta baltialaisesta säveltäjästä. Žibuoklė Martinaitytėn orkesteriteosten hitaat, plastiset ja sointipintavetoiset prosessit tuntuivat raikkailta ja mielekkäiltä siinä trendikkäässä musiikkivirrassa, jota kutsun diatoniseksi mystiseksi minimalismiksi. Nyt Ondine on julkaissut seuraavan annoksen tätä amerikkalaistunutta liettualaissäveltäjää, ja kun sinfoniaorkesteri on typistynyt jousiksi, rikkaat sointipinnat ovat paikoin typistyneet sokerikuorrutukseksi.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua