Hyppää pääsisältöön

Mitä jos tietokone ei toimi yo-kokeessa? Näin selviät teknisistä häiriöistä kirjoituksissa

yo-koesali
yo-koesali Kuva: Jenni Joensuu/Yle Abitreenit

Yo-kirjoitusten tekninen vika pilasi monen abin keskittymisen! Abiturientit odottivat ylioppilaskokeen alkua tunteja, kun tekninen vika iski! Kun ylioppilaskirjoitukset ovat sähköistyneet, tekniset ongelmat ovat herättäneet huolta. Hyvä uutinen on se, että ongelmia ei tarvitse ratkoa itse.

Ylioppilastutkintolautakunnan erityisasiantuntija Thomas Vikbergin mukaan tekniset ongelmat yo-kokeissa ovat melko harvinaisia, mutta kun samanaikaisesti tehdään kymmeniä tuhansia kokeita, ongelmilta ei voida välttyä. Todennäköisesti jossain jokin piuha menee rikki tai kone hajoaa kesken päivän.

– Kokelaan on kuitenkin hyvä ymmärtää on, että tähän on varauduttu. Jos tulee häiriö, kokeen suorittaminen ei pääty siihen, eikä se ole katastrofi. Näihin tilanteisiin pystytään vaikuttamaan, Vikberg sanoo.

Se, mitä kokelaan tulee häiriötilanteessa osata, on ainoastaan ilmoittaa siitä kokeen valvojille heti. Jos esimerkiksi kone ilmoittaa verkkovirheestä, korvakuulokkeet hajoavat tai tulee mikä tahansa tekninen häiriö, täytyy nostaa käsi pystyyn ja kertoa kokeen valvojille tilanteesta.

– Ilmoittaminen on tärkeää siksi, koska kaikki kokelaasta riippumattoman teknisen vian selvittämiseen käytetty aika luetaan kokelaalle täysimääräisesti hyväksi. Jos menetät koeaikaa 15 minuuttia, saat 15 minuuttia lisää suoritusaikaa. Lisäaika alkaa siitä hetkestä, kun olet itse ilmoittanut ongelmasta. Teknisistä häiriöistä kannattaa siis ilmoittaa hyvin herkästi, Vikberg kehottaa.

Lukioilla on velvollisuus varautua ongelmatilanteisiin

Mistään teknisestä ongelmasta yo-koetilanteessa ei siis tarvitse itse selvitä. Eri asia on, jos ei osaa käyttää jotain kokeeseen liittyvää ohjelmistoa. Se ei ole tekninen virhe.

Kokelaan velvollisuus on osata käynnistää ylioppilaskoejärjestelmä USB-tikulta omaan koneeseen. Sitä tulee harjoitella etukäteen Abitti-ohjelmalla. Määräykset velvoittavat lukioita opastamaan harjoittelussa ennen koepäivää.

Jos laite hajoaa, yhteydet eivät toimi tai sähköt katkeavat, valvojien tehtävä on huolehtia näistä ongelmista. He ovat harjoitelleet tilanteita varten: YTL:llä on yo-kokeiden valvojille katastrofiharjoitus, jossa käydään läpi erilaisia ongelmatilanteita ja harjoitellaan niitä.

Lukioilla on myös velvollisuus olla tietty määrä varakoneita ja -kuulokkeita. Palvelimet tallentavat koko ajan kaiken, mitä kokelaat syöttävät vastauksiin. Jos kone joudutaan vaihtamaan, kirjoittaja voi jatkaa siitä mihin jäi.

Jos on asioita, joita valvojat eivät osaa hoitaa koetilanteessa, Vikberg kannustaa soittamaan YTL:n tekniseen tukeen hyvin matalalla kynnyksellä. Koko ongelmien ratkomisen ajan kokelas saa aikahyvityksenä takaisin.

Merkittävät häiriöt voidaan huomioida arvostelussa

Mutta entä jos aikaa häiriön selvittämiseen menee tunteja? Siinähän vastaamisen flow katkeaa, voi väsähtää ja epätoivo iskeä.

– Jos puhutaan merkittävästä häiriöstä koetilanteessa, lukio tekee meille siitä raportin. Meillä on määräykset, joiden perusteella luokittelemme häiriötapaukset eri kategorioihin, Vikberg kertoo.

– Kokeen maksimipistemäärästä on myös mahdollista saada vähän hyvityspisteitä. Jos puhutaan yli tunnin sähkökatkoksesta, häiriö otetaan huomioon myös arvostelussa.

YTL on alkuvuodesta 2020 lisännyt yleisiin määräyksiin ja ohjeisiinsa luvun kokeessa tapahtuneen häiriön huomioon ottamisesta arvostelussa. Uudet määräykset vastaavat niitä käytäntöjä, jotka ovat olleet YTL:llä käytössä aiemminkin. Häiriöitä on otettu huomioon arvosteluissa jo silloin, kun kuullunymmärtämiskokeissa on käytetty kelanauhoja, ja niissä on voinut olla nauhahäiriöitä. Nyt YTL on tehnyt menettelystä läpinäkyvämpää kirjoittamalla käytänteet auki.

Hyödynnä asian selvittämiseen kuluva aika

Jos tekninen häiriö sattuu omalle kohdalle, Vikberg kehottaa ottamaan asian selvittämiseen kuluvan ajan mahdollisimman rennosti.

– Sinä aikana voi käydä vaikka vessassa, syödä eväitä tai jotenkin muuten yrittää rentoutua ja olla sellaisella fiiliksellä, että tässä vielä päästään eteenpäin. Se varmaan on se, mikä helpottaa koesuorituksen jatkamista, kun sen aika taas tulee.

Kommentit

Artikkelit