Hyppää pääsisältöön

Pianotriolla Vasksin musiikki viiltää terävämmin

Peteris Vasks on Latvian ja varmasti myös levy-yhtiö Ondinen soitetuin nykysäveltäjä. Vasksin mystisen minimalismin sointuisa pehmeys sopii suuren yleisön makuun, mutta sen kovasta ytimestä löytyy materialismin ja henkisen tyhjyyden kritiikkiä. Uudella levyllä Vasksin musiikkia soittaa pianotrio Palladio, ja karuudellaan kokoonpano varmistaa, ettei Vasksin ydin peity höttöisten sointikenttien alle.

Peteris Vasks / Trio Palladio
Peteris Vasks / Trio Palladio Uudet levyt

Latvialaisista muusikoista koostuva pianotrio Palladio on valinnut uudelle Vasks-levylleen kolme teosta. Lonely Angel on varttitunnin mittainen, intensiivisen koskettava enkelikelluttelu, jota Vasks on versioinut eri kokoonpanoille, nyt pianotriolle. Plainscapes on kestoltaan, tyyliltään ja historialtaan samanlainen - alkuperäisversiossa pianon paikalla ulisee sanaton sekakuoro. Näiden välissä tervetullutta vaihtelua tarjoaa Episodi e canto perpetuo vuodelta 1985. Varhaisteos sisältää Vasksille tyypillistä loputonta melodianvalutusta, mutta tuntuu nyky-Vasksia täysipainoisemmalta musiikkiravinnolta, koska mukana on myös burleskia rymistelyä.

Vasksin nykyinen tyylihän sisältää lähinnä laveita ja pehmeitä, välillä yltyviä sointijatkumoita, joiden toteuttamiseen pianotrio äkkiseltään tuntuu turhan pieneltä ja perkussiiviselta, mutta Trio Palladio toteuttaa musiikin yllättävän hyvin. Lonely Angelin pianosäestykseen Vasks yrittää rakentaa jatkumoa kömpelösti tremololla, eikä Plainscapesin pitkälinjainen kuoroulina toteudu pianolla sen paremmin, mutta linjakkuuden ja massan tilalla on herkempää, terävämpää ja inhimillisempää musisointia, jossa yksittäisillä äänillä on enemmän merkitystä. Tavallaan pianotrio paljastaa Vasksin musiikin perusrakenteet, ja ne osoittautuvat terveiksi ja parhaimmillaan viiltäviksi. Siitä pitää kiittää myös viulisti Eva Binderen ja sellisti Kristina Blaumanen kvaliteettia: Tämä musiikki toimii vain, kun herkimmätkin kohdat soitetaan sileällä, maneereista vapaalla tyylillä.

Ondinen edellinen Vasks-levy kuoroineen ja jousiorkestereineen esitteli säveltäjän omimmillaan. Mutta jos se tuntui liian siirappiselta ja säveltäjän henkistynyt viesti kuitenkin jäi kiinnostamaan, tämä pianotriolevy saattaa olla pätevä ratkaisu.

Peteris Vasks: Lonely Angel; Episodi e canto perpetuo; Plainscapes. - Trio Palladio. (Ondine, ODE 1343-2)

Kuuntele Uudet levyt 25.2.2020, toimittajana Kare Eskola.

  • Pieni mutta taidokas kokoonpano korostaa vokaalipolyfonian herkkyyttä

    Levyarvostelu

    New York Polyphony on renessanssin vokaalipolyfoniaan erikoistunut mieskvartetti, joka pystyy esittämään neliäänistä, korkeaakin satsia musiikin vaatimalla kirkkaudella ja yhtenäisyydellä. Maailmanluokan osaaminen on tarpeen, koska paastonajan levyllään yhtye esittää Francisco de Peñalosan ja Pedro de Escobarin tunteikasta mutta äärimmäisen herkkää polyfoniaa.

  • Kotoisan hallittu perheduo

    Levyarvostelu

    Sopraano Vilja Riutamaa ja kitaristi Matti Riutamaa ovat sisaruksia musikaalisesta perheestä. Nuorilla taiteilijoilla on toki itsenäiset urat, mutta yhteinen Duo Hermanchito lienee heille tärkeä projekti, ja kuulostaa siltä kuin sisarukset viettäisivät yhteistä iltaa rakkaimman musiikkinsa parissa, sanattoman yhteisymmärryksen vallitessa, mutta korkealla ammattitaidolla.

  • Jablonski ymmärtää Skrjabinin masurkat

    Levyarvostelu

    Frédéric Chopin on kaikkien pianosäveltäjien esikuva, mutta hänen merkittävä masurkkatuotantonsa ei saanut juurikaan jatkajia. Syynä lienee lajityypin etnisyys - myös taidemusiikiksi tyylitellyn masurkan on säilytettävä yhteys puolalaisiin juuriin. Aleksandr Skrjabin sentään sävelsi CD-levyllisen masurkkoja, ja Ondinen uutuudella ruotsalainen pianisti Peter Jablonski tekee kauniisti kunniaa lajityypin perinteelle.

  • Kahdeksan tuntia sivistynyttä ITE-musiikkia?

    Levyarvostelu

    Kaikhosru Shapurji Sorabji oli brittiläinen säveltäjä, pianisti, kriitikko ja erakkoeksentrikko, joka 1900-luvun alkupuolella työsti valtavan määrän pianomusiikkia post-myöhäisromanttiseen mutta moninaiseen tyyliin. Monia Sorabjin teoksia on pidetty mahdottomina soittaa, ei vain teknisesti vaan myös keston takia. Esimerkiksi Dies irae -teemaan perustuva muunnelmateos Sequentia cyclica on joidenkin mielestä Sorabjin paras, mutta kestää yli kahdeksan tuntia. Ahkera Sorabji-urakoitsija Jonathan Powell on nyt saattanut senkin levylle, joten entistä laajempi perehtyminen Sorabjin taiteeseen on nyt mahdollista. Mutta onko se suositeltavaa?

Lue myös - yle.fi:stä poimittua