Hyppää pääsisältöön

Pianotriolla Vasksin musiikki viiltää terävämmin

Peteris Vasks on Latvian ja varmasti myös levy-yhtiö Ondinen soitetuin nykysäveltäjä. Vasksin mystisen minimalismin sointuisa pehmeys sopii suuren yleisön makuun, mutta sen kovasta ytimestä löytyy materialismin ja henkisen tyhjyyden kritiikkiä. Uudella levyllä Vasksin musiikkia soittaa pianotrio Palladio, ja karuudellaan kokoonpano varmistaa, ettei Vasksin ydin peity höttöisten sointikenttien alle.

Peteris Vasks / Trio Palladio
Peteris Vasks / Trio Palladio Uudet levyt

Latvialaisista muusikoista koostuva pianotrio Palladio on valinnut uudelle Vasks-levylleen kolme teosta. Lonely Angel on varttitunnin mittainen, intensiivisen koskettava enkelikelluttelu, jota Vasks on versioinut eri kokoonpanoille, nyt pianotriolle. Plainscapes on kestoltaan, tyyliltään ja historialtaan samanlainen - alkuperäisversiossa pianon paikalla ulisee sanaton sekakuoro. Näiden välissä tervetullutta vaihtelua tarjoaa Episodi e canto perpetuo vuodelta 1985. Varhaisteos sisältää Vasksille tyypillistä loputonta melodianvalutusta, mutta tuntuu nyky-Vasksia täysipainoisemmalta musiikkiravinnolta, koska mukana on myös burleskia rymistelyä.

Vasksin nykyinen tyylihän sisältää lähinnä laveita ja pehmeitä, välillä yltyviä sointijatkumoita, joiden toteuttamiseen pianotrio äkkiseltään tuntuu turhan pieneltä ja perkussiiviselta, mutta Trio Palladio toteuttaa musiikin yllättävän hyvin. Lonely Angelin pianosäestykseen Vasks yrittää rakentaa jatkumoa kömpelösti tremololla, eikä Plainscapesin pitkälinjainen kuoroulina toteudu pianolla sen paremmin, mutta linjakkuuden ja massan tilalla on herkempää, terävämpää ja inhimillisempää musisointia, jossa yksittäisillä äänillä on enemmän merkitystä. Tavallaan pianotrio paljastaa Vasksin musiikin perusrakenteet, ja ne osoittautuvat terveiksi ja parhaimmillaan viiltäviksi. Siitä pitää kiittää myös viulisti Eva Binderen ja sellisti Kristina Blaumanen kvaliteettia: Tämä musiikki toimii vain, kun herkimmätkin kohdat soitetaan sileällä, maneereista vapaalla tyylillä.

Ondinen edellinen Vasks-levy kuoroineen ja jousiorkestereineen esitteli säveltäjän omimmillaan. Mutta jos se tuntui liian siirappiselta ja säveltäjän henkistynyt viesti kuitenkin jäi kiinnostamaan, tämä pianotriolevy saattaa olla pätevä ratkaisu.

Peteris Vasks: Lonely Angel; Episodi e canto perpetuo; Plainscapes. - Trio Palladio. (Ondine, ODE 1343-2)

Kuuntele Uudet levyt 25.2.2020, toimittajana Kare Eskola.

  • Silvestrov vastustaa sotaa hiljaisella hellyydellä

    Levyarvostelu

    Ukrainalainen seniorisäveltäjä Valentin Silvestrov on tällä hetkellä soitetumpi kuin koskaan, mutta syy on murheellinen: sota. Ukrainan sodan takia myös ECM-yhtiö on nyt julkaissut kuuden vuoden takaisen levytyksen Silvestrovin teoksesta Maidan 2014. Levy vastustaa sotaa ja puolustaa Ukrainaa hiljaisen hellällä, pienimuotoisella musiikilla. Siksi se tuntuu totuudelta keskellä uhkia, toiveita ja propagandaa.

  • Bram van Sambeek ratkoo fagotti-Bachia pätevästi

    Levyarvostelu

    Fagotisti Bram van Sambeek soitti itsestään ilmiön edellisellä Orbi-levyllään, jolla hän versioi hevi-klassikoita varsin erikoisen yhtyeen kera. Tuoreella Bach-julkaisulla van Sambeek palaa yksinään taidemusiikin helmoihin, mutta meno vähintään yhtä kiihkeää, tanssillista ja omapäistäkin. Soolopuhaltajien sammumattomaan Bach-janoon on nimittäin tarjolla peräti kolme erilaista mutta pätevää ratkaisua.

  • Bachin soolosellosarjat paljastavat käyrätorvesta uusia puolia - muttei toisinpäin

    Levyarvostelu

    Jukka Harju piipahtelee RSO:n soolokäyrätorven paikalta solistin ja kamarimuusikon tehtävissä säännöllisesti, mutta harvoin hän joutuu luottamaan osaamiseensa niin yksin kuin Alban uutuuslevyllä, jolla Harju soittaa kolme Johann Sebastian Bachin soolosellosarjaa. Ikonisen ja kevyesti moniäänisen sello-ohjelmiston versiointi vaatii sekä taiteellisten että soittoteknisten ratkaisujen löytämistä käyrätorven mukavuusalueen ulkopuolelta - mutta Jukka Harjun tapauksessa siitä seuraa hyviä asioita ainakin käyrätorvelle jos ei Bachille.

  • Onko Martinaitytėn sointipintaminimalismi saanut sokerikuorrutuksen?

    Levyarvostelu

    Viime vuonna lumouduin taas yhdestä levy-yhtiö Ondinen poimimasta baltialaisesta säveltäjästä. Žibuoklė Martinaitytėn orkesteriteosten hitaat, plastiset ja sointipintavetoiset prosessit tuntuivat raikkailta ja mielekkäiltä siinä trendikkäässä musiikkivirrassa, jota kutsun diatoniseksi mystiseksi minimalismiksi. Nyt Ondine on julkaissut seuraavan annoksen tätä amerikkalaistunutta liettualaissäveltäjää, ja kun sinfoniaorkesteri on typistynyt jousiksi, rikkaat sointipinnat ovat paikoin typistyneet sokerikuorrutukseksi.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua