Hyppää pääsisältöön

Alice Guy-Blaché teki tuhat elokuvaa – näin hänen ja muiden naispioneerien urat tuhottiin

Alice Guy-Blaché
Alice Guy-Blaché Kuva: Credit: Peter Horree / Alamy Stock Photo KulttuuriCocktail

Ranskalainen Alice Guy-Blaché ohjasi satoja elokuvia taiteenlajin syntyajoista lähtien. 1920-luvulla hänen uransa loppui kuin seinään. Saman kohtalon kokivat myös monet muut naistekijät. Miksi?

1. Tuhat elokuvaa, jotka katosivat

Kuvittele, että olet elokuvantekijä. Etenet lyhyessä ajassa sihteeristä leikkaajaksi, sitten tuottajaksi, käsikirjoittajaksi ja lopulta ohjaajaksi.

Kykyihisi luotetaan niin paljon, että pääset johtamaan omaa studiota, jonka perustaminen maksaa pari miljoonaa euroa. Saat bisneksen kukoistamaan. Ohjauksiasi pidetään erinomaisina ja uraa uurtavina. Tuotantoosi kuuluu lopulta yli 1000 elokuvaa.

Sitten menetät lyhyessä ajassa avioliittosi ja studiosi, kaiken. Havahdut siihen, ettei kukaan enää tunne sinua ja töitäsi.

Seuraavaksi sinulle selviää, että elokuvasi ovat kadonneet. Olet lastesi taloudellisen avun varassa. Yrität jäljittää teoksiasi ja saada takaisin sitä kunniaa, joka sinulle mielestäsi kuuluu. Et onnistu kummassakaan.

Näin kävi Alice Guy-Blachélle (1873–1968), elokuvahistorian ensimmäiselle naisohjaajalle.

Hänen tarinansa kertoo siitä, miksi naisen asema elokuva-alalla oli loisteliaan alun jälkeen pitkään niin huono – tai ettei sitä oikeastaan edes ollut olemassa.

2. Guy-Blaché -maraton

Luin viime joulukuun alussa BBC:n kokoaman listan 100 parhaasta naisen ohjaamasta elokuvasta. Ärsyynnyin, kun listalta ei löytynyt juuri yhtään teosta 1900-luvun alusta, elokuvahistorian alkutaipaleelta.

Kenties listan laatineet eivät vain arvostaneet riittävästi ensimmäisiä naisten ohjaamia elokuvia. Todennäköisempänä pidin kuitenkin sitä, että äänestykseen osallistuneet eivät tunne taiteenlajin historiaa.

Googlasin sanat "first women directors". Seuraavaksi päädyin tilaamaan Yhdysvalloissa julkaistun Pioneers – First Women Filmmakers -nimisen DVD-boksin. Se on yhteensä 1300 minuutin mittainen kokoelma ensimmäisiä naisten tekemiä elokuvia.

Katsoin ensimmäisen levyn hämmentyneen ihailun vallassa: kuka on tehnyt näin hienoja ja erilaisia elokuvia? Näinkin monta? Miten joku on voinut ohjata nämä aikaansa edellä olevat elokuvat yli 100 vuotta sitten?

Ne olivat Alice Guy-Blachén elokuvia. Hänen nimeään ei mainita lainkaan BBC:n listalla.

Etsin käsiini kaikki ohjaajan säilyneet elokuvat, jotka satuin löytämään.

Guy-Blaché -maratonin jälkeen olin vakuuttunut siitä, että hänen elokuvistaan moni olisi kuulunut kyseiselle listalle.

Alice Guy-Blaché
Alice Guy-Blaché Kuva: Copyright � Everett Collection / Everett Collection/All Over Press KulttuuriCocktail

3. Nuoruus? Se menee ohi!

On ymmärrettävää, miksei BBC:n listalta löydy teoksia elokuvahistorian alusta. Niitä on vaikeampaa arvottaa kuin mykkäkauden jälkeen syntyneitä elokuvia, joissa muotokieli ja tekniikka ovat kehittyneet valtavasti.

1890-luvun lopun elokuvat ovat usein yhdellä otolla tehtyjä, muutamista sekunneista muutamiin minuutteihin kestäviä kokeiluja.

Niitä ei voi arvioida samoilla kriteereillä, joilla nykyajan kriitikko katsoo Oscar-voittaja Parasitea (2019). Melkein yhtä absurilta kuulostaisi kuvataidekriitikko antamassa tähtiä ensimmäisille luolamaalauksille.

Alice Guy-Blachén ensimmäiset työt 1890-luvun lopusta ovat kömpelöitä harjoitelmia. Ne ovat lyhyitä ja sumuisia otoksia, joita katsoo enemmän historiallisina kuriositeetteina kuin elokuvina.

1900-luvun alussa hänen elokuvallinen ilmaisunsa syvenee ja kypsyy hyvin lyhyessä ajassa. Kun Guy-Blaché oli työhaastattelussa tuotantoyhtiössä uransa alussa, hänen epäiltiin olevan liian nuori elokuva-alalle.

– Se menee ohi, latasi Guy-Blaché takaisin.

Sen lisäksi, että tämä on loistavasti lohkaistu, väite on totta. Nuoren ohjaajan osaaminen kehittyi nopeasti. Tätä ei voi olla huomaamatta, kun katsoo hänen tuotantoaan kronologisessa järjestyksessä.

Guy-Blaché oli tiettävästi ensimmäinen ohjaaja, joka teki tarinallisia elokuvia, käytti lähikuvaa, väritti filmiruutuja ja kokeili äänen lisäämistä elokuvaan.

Hänen kekseliäisyytensä ei rajoittunut vain teknisiin innovaatioihin. Elokuvissaan Guy-Blaché käsitteli siirtolaisuutta, syntyvyyden säännöstelyä ja sukupuolten välistä epätasa-arvoa.

1906 valmistui yksi Guy-Blachén merkittävimmistä elokuvista, puolituntinen Kristuksen elämästä kertova La Vie du Christ.

Se on valtavan kaunis ja koskettava teos, jossa jokainen kuva on lavastettu ja sommiteltu taidokkaasti. Erityisesti mieleeni ovat jääneet kuvat nukkuvasta Jeesus-lapsesta ja lopun ylösnousemus.

Toinen Guy-Blachén erityisen onnistunut elokuva on Falling Leaves (1912). Siinä pikkutyttö haluaa pelastaa sairaan isosiskonsa hengen. Hän kuulee lääkärin toteavan tilanteen toivottomaksi: "Kun viimeinen lehti tippuu, hän on kuollut."

Tyttö ottaa lääkärin sanat kirjaimellisesti. Hän rientää ulos kiinnittämään putoavia lehtiä takaisin puihin. Minulle kyseinen kohtaus on mieleenpainuvin ohjaajan koko tuotannosta.

Se kuvastaa myös Guy-Blachén periksiantamatonta ja mielikuvitusrikasta asennetta elokuvantekoon.

Falling Leaves
Alice Guy-Blaché: Falling Leaves (1912) Falling Leaves Kuva: Be Natural: The Untold Story of Alice Guy-Blaché KulttuuriCocktail

A House Divided (1913) ja Les Résultats du féminisme (1906) ovat puolestaan osoitus ohjaajan pirullisen terävästä huumorista ja yhteiskuntakritiikistä. Kumpikin tuntuu edelleen raikkaalta ja ajankohtaiselta.

Les Résultats du féminisme (Feminismin seuraukset) on karnevalistinen leikittely sukupuolirooleilla. Naiset lukevat sanomalehtiä ja ryypiskelevät, kun miehet puolestaan siivoavat ja silittävät vaatteita.

Elokuva on kaikessa yksinkertaisuudessaan ravisuttava. En tiedä, miten aikalaiskatsojat kokivat sen – voisin kuvitella, että miehet närkästyivät näkemästään ja ryhtyivät puolustuskannalle.

A House Divided kertoo eronneesta avioparista, joka päättää jäädä asumaan saman katon alle. Kommunikoinnin he päättävät hoitaa kirjoittamalla toisilleen lappuja.

Liioittelevasta tyylistä huolimatta siinä kuvataan aviokriisin psykologia niin tarkasti, että elokuvaa voisi edelleen käyttää parisuhdeterapiassa opetusmateriaalina.

Guy-Blachén ura tuntuu monipuolisuudestaan liian hyvältä ollakseen totta. Niin se olikin.

Alice Guy-Blaché
Alice Guy-Blaché Kuva: Copyright � Everett Collection / Everett Collection/All Over Press KulttuuriCocktail

4. Naiset, jotka katosivat

Guy-Blachén tarina kiteyttää naisen ristiriitaisen aseman elokuvan historiassa.

Alku oli lupaava – naisilla oli samanlaiset mahdollisuudet työskennellä alalla kuin miehillä suunnilleen ensimmäiset 20 vuotta.

Kun Guy-Blaché aloitti uransa, termiä elokuvaohjaaja ei ollut olemassa, eikä elokuvia kreditoitu. Toisin sanoen alkuvaiheen elokuvista yleisön oli mahdotonta päätellä, olivatko ne miehen vai naisen tekemiä.

1890-luvun loppua ja 1900-luvun alkua leimasi iloinen punk-henkisyys: kaikkea sai kokeilla. Vaikka kritisoin aiemmin Guy-Blachén alkupään töiden kömpelyyttä, niistä löytyy myös aikakaudelle tyypillistä anarkiaa ja villejä ideoita.

Guy-Blaché saavutti enemmän ja nopeammin kuin muut alalla työskentelevät naiset: hän oli ensimmäinen naisohjaaja, joka sai oman studion.

1920-luvun alkuun mennessä hän oli kuitenkin menettänyt lapsiaan lukuun ottamatta kaiken: studionsa, elokuvansa, arvovaltansa ja avioliittonsa.

Osittain kyse oli onnettomien yhteensattumien summasta ja huonosta ajoituksesta.

Koska elokuvia ei ollut kreditoitu ja filmikeloja läheteltiin miten sattuu, mykkäkauden ohjaajat saattoivat kadottaa tuotantonsa.

Guy-Blaché ei ollut myöskään ainoa, joka joutui luopumaan studiostaan – taloudellisesti vaikea 1920-luku pakotti studiot joko lopettamaan tai satsaamaan takuuvarmoihin hitteihin.

Erikoista on se, ettei Guy-Blaché saanut enää ohjata. Saman kohtalon kokivat muutkin naiset elokuva-alalla. Tauko kesti lähemmäs 40 vuotta. Miten helvetissä näin pääsi käymään?

Kysymykseen ei ole yhtä selkeää vastausta. Olisi liian helppoa kuitata asia vain sillä, että miehet valtasivat alan ja pilasivat kaiken.

En löytänyt Suomesta asiantuntijaa, joka olisi osannut selittää vyyhtiä kattavasti.

Kysyin asiaa varhaisia naiselokuvantekijöitä tutkineelta professori Shelley Stampilta. Kalifornian yliopistossa työskentelevä Stamp on kuratoinut aiemmin mainitsemani ensimmäisten naistekijöiden töitä esittelevän DVD-boksin.

Stamp pystyy vastaamaan kysymykseen lähinnä Yhdysvaltojen osalta, mutta samoja syitä voi nähdä muissakin maissa.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeisinä niukkoina vuosina valta alkoi keskittyä vain muutamille elokuvastudioille. Ne haalivat itselleen elokuvateatteriketjuja ympäri Yhdysvaltoja ja laajensivat toimintaa Los Angelesissa ja sen ympäristössä.

Isot studiot tulivat pienempien tontille ja pakottivat indie-yhtiöt pois markkinoilta 1920-luvun alussa.

– Nämä pienemmät tuotantoyhtiöt olivat monessa tapauksessa naisten tai värillisten ihmisten johtamia. Tässä rytäkässä myös Guy-Blaché menetti asemansa, Stamp taustoittaa.

Toisena syynä on Wall Street. Lujittaakseen valtaansa isot Hollywood-studiot lainasivat valtavia määriä rahaa Wall Streetin pankeilta.

Tämän seurauksena studiot tulivat rahan lainaamisen lisäksi omaksuneeksi Wall Streetin kovat arvot ja maskuliinisen johtamiskulttuurin.

Pitääkseen rahahanat auki isot elokuvastudiot pyrkivät miellyttämään Wall Streetin vaikutusvaltaista väkeä. Toisin sanoen miehiä, joiden elokuvamaku oli konservatiivinen.

– Niinpä oli loogista ottaa naisilta pois luovat ja arvovaltaiset tehtävät, kuten ohjaamisen, tuottamisen ja studion johtamisen. Tätä 1920-luvun alkuun sijoittuvaa vaihetta on kutsuttu Hollywoodin studioiden miehistymiseksi.

Kolmantena syynä Stamp mainitsee ammattiliittojen vallan voimistumisen, joka tapahtui samoihin aikoihin. Näille oli tyypillistä harjoittaa rasismia ja naisten syrjimistä.

Amerikkalaisen naisihanteen muuttuminen vaikutti osaltaan myös elokuvakulttuurin rakenteisiin. Kun 1910-luvulla oli tiedostavia naisvaikuttajia ja kansalaisaktivismia, 20-luvulla suosittiin enemmän hedonistista ja nuorekasta feminiinisyyttä runsaine ehostuksineen.

– Aikakauden naisohjaajista esimerkiksi Lois Weber harmitteli tätä feminiinisyyden kevytmielistä ihannetta haastatteluissaan. Weberin mukaan ilmiöllä oli suora negatiivinen seuraus hänen vaikutusvaltansa vähenemiseen elokuvamaailmassa, Stamp kertoo.

Kun Weberin omistama studio kaatui 1920-luvun alussa, hän matkusti Eurooppaan. Palattuaan matkaltaan Weber ylisti haastatteluissa, kuinka eurooppalaisissa elokuvissa saattoi nähdä rooleissa vanhempia naisia, eikä vain kevytmielisiä hahmoja.

– Ikävä kyllä Weber ei tullut maininneeksi haastatteluissa yhtään elokuvan tai näyttelijän nimeä, Stamp sanoo.

Vuosikymmeniä kestäneellä "naisten katoamisen" aikakaudella oli monia kauaskantoisia vaikutuksia. Elokuvan historiaa käsittelevissä teoksissa tämä tarkoitti pitkään sitä, ettei niissä mainittu varhaisia naisohjaajia.

Tämä oli iäkkäälle Guy-Blachélle suuri pettymys.

Hän yritti viimeisinä vuosina löytää kadonneita elokuviaan ja saada mainetta, jonka hän ohjaajana olisi mielestään ansainnut – kummassakaan onnistumatta.

Alice Guy-Blaché
Alice Guy-Blaché Kuva: Copyright � Everett Collection / Everett Collection/All Over Press KulttuuriCocktail

5. Ensimmäiset naiset esiin

Alice Guy-Blachén ja muiden naistekijöiden elokuvia sisältävän DVD-boxin katsominen oli minulle käänteentekevä kokemus.

Tiesin entuudestaan sen, että naisilla on ollut elokuvahistorian alkuvaiheessa hyvät mahdollisuudet tehdä töitä. Ensimmäisten naisten työn jälkeä sen sijaan en tuntenut. Jälki on hämmentävän hienoa.

Nykyään teoksia voi nähdä ja ne tunnetaan paremmin. Tämän lisäksi elämäkertoja on Alice Guy-Blachén lisäksi ilmestynyt Lois Weberistä, Germaine Dulacista ja Nell Shipmanista.

Onko työ nyt tehty?

Ei todellakaan, vastaa Shelley Stamp. Hän toivoisi, että myös muiden maiden varhaisten naistekijöiden elokuvia julkaistaisiin ja tutkittaisiin – tähän mennessä huomio on kohdistunut lähinnä yhdysvaltalaisiin tai Hollywoodissa uransa tehneisiin naisiin.

Stampin mukaan arkistoissa eri puolilla maailmaa on edelleen valtavat määrät huonokuntoisia ja tekijätiedoiltaan vajavaisia naistekijöiden filmejä. Ne vaatisivat kunnollisen restauroinnin, taustoituksen ja julkaisun.

Myös tutkimusten määrässä on merkittävä epäsuhta. Siinä missä D.W. Griffithistä ja hänen kaltaisistaan miesohjaajista löytyy lukuisia teoksia, naistekijöistä on saatavilla vain yksi kirja tekijää kohden, jos sitäkään.

Stampilla on unelma. Hän haluaa tehdä elokuvan ensimmäiset naiset tunnetuiksi.

Historian parempi tietämys auttaisi Stampin mukaan tulevaisuudessa alalla työskenteleviä naisia tajuamaan, mitä lukuisat naiset ennen heitä ovat tehneet ja saavuttaneet. Ja ylipäänsä muistuttamaan, että heitä on ollut.

Teeman, Femin ja Areenan Naisten maaliskuu tarjoaa tämän asian oivaltamiseen monta hyvää dokumenttia ja elokuvaa.

Dokumenttielokuva Ensimmäinen nainen: Alice Guy-Blaché (Be Natural: The Untold Story of Alice Guy-Blaché, 2019) on osa Naisten maaliskuuta. Se on katsottavissa Areenassa vuoden 2021 loppuun.

Kommentit