Hyppää pääsisältöön

Folkmuusikko varastaa aina – kun Topi Saha kirjoittaa lauluja, hän kiipeää Dylanin, Springsteenin ja Karjalaisen harteille

Lauluntekijä Topi Saha katsoo kameraan huppu päässään.
Lauluntekijä Topi Saha katsoo kameraan huppu päässään. Kuva: Sari Casal / Yle Topi Saha,KulttuuriCocktail

Topi Saha putosi pienenä kansanmusiikkipataan Kaustisella ja tekee nyt lauluja, joissa on jälkiä menneisyydestä ja vanhoilta mestareilta. Bob Dylan, Bruce Springsteen, J. Karjalainen – heiltä Saha ammentaa, mutta ei toivo vertailua, koska se olisi puulaakipelaajan rinnastamista Jari Litmaseen. Mutta tietääpä Saha itsekin laulunteosta yhtä ja toista.

– Lapsena kansanmusiikki tarkoitti minulle humalaista, pyylevää, vanhempaa miestä lierihattu päässä vetämässä haitarilla jotain hemmetin valkoakaasioita.

Näin puhuu Topi Saha, joka on kotoisin Kaustiselta. Hänen isänsä Hannu Saha on musiikintutkija ja kansanmuusikko, joka johtaa Musiikin edistämissäätiötä.

Nuorempi Saha on lauluntekijä, jonka musiikkia luonnehditaan useimmiten folkiksi, mutta on joukossa tyylipuhtaita pop-kappaleitakin.

Sahan lapsuudessa heidän kotonaan kävi paljon muusikoita ja pelimanneja. Varsinkin kansanmusiikkijuhlien aikaan hänestä tuntui, että koko ajan tapahtuu, ja soitto soi. Monenkirjavassa ihmisjoukossa oli mukavaa olla, vaikka musiikki tökkikin.

Niihin aikoihin hän inhosi myös Bob Dylanin vinkuvaa huuliharppua. Enää Dylan ei ärsytä, päinvastoin. Äidin ja isän tuhansien levyjen kokoelma osoitti voimansa, kun Saha teininä etsi musiikkimakuaan.

Topi Sahan kappale "Savu taivaan peittää" syntyi KulttuuriCocktailin tilauksesta vuonna 2017. Laulu kunnioittaa kulkuri Matti Pohtoa, joka auttoi pelastamaan suomalaisen kirjallisuuden 1800-luvulla. Musiikkivideo valmistui vuonna 2020.

Kotona kannustettiin musisoimaan, mutta Sahaa kiinnosti paljon enemmän jalkapallo. Hän pelasi sitä ihan tosissaan Kokkolan Pallo-Veikoissa, kunnes putosi 16-vuotiaana B-joukkueeseen.

– Musiikissa ja urheilussa hauskinta on suoritusta edeltävä tai sen jälkeinen yhdessä oleminen ja jauhaminen.

Mutta ennen kuin pääsee notkumaan bändikaverien kanssa, pitää olla bändi ja biisejä. Edellytykset alkoivat täyttyä, kun Saha kävi Kaustisen musiikkilukiota. Ilman sitä hänestä tuskin olisi tullut levyttävää lauluntekijää.

Koulussa oli koko joukko musikaalisia ihmisiä, joita Saha omien sanojensa mukaan katsoi ylöspäin. Hän ihaili heidän taitojaan ja tajusi, että ei pysty kuunaan harjoittelemaan niin paljon, että kehittyisi yhtä hyväksi soittajaksi tai laulajaksi kuin he.

Oli keksittävä jotain muuta. Saha päätti keskittyä kirjoittamaan lauluja. Hän oli kokeillut sitä jo ennen lukiota, aluksi englanniksi, mutta pian kieli vaihtui suomeen. Tuntui, että kirjoittamalla voisi erottua joukosta ja tehdä jotain omaperäistä.

Koulusta löytyi elinikäisiä ystäviä, joista osasta tuli myös bändikavereita. Nykyisessä yhtyeessä soittavat koulukaverit Matias Tyni (koskettimet) ja Tero Hyväluoma (rummut). Bändin muut jäsenet ovat Jaakko Murros (sähkökitara) ja Joni Teirikangas (sähköbasso).

Samalla luokalla oli myös Mikko Joensuu, kehuttu lauluntekijä hänkin. He ovat Sahan kanssa suunnitelleet yhteislevyä, joka muodostuisi historiaan sijoittuvista lauluista.

Musiikkiperheessä ja musiikkipaikkakunnalla kasvaminen teki tehtävänsä. Kunnon hurahduksen aiheutti vanhempien levyhyllystä löytynyt Bruce Springsteenin Darkness on the Edge of Town (1978).

– Kun Racing in the Street lähti soimaan, se oli menoa.

Springsteen ei ollut 2000-luvun alussa muodissa, mutta Saha kuuntelutti ilosanomaa kaikille, jotka suostuivat kuuntelemaan.

Hänelle Springsteenin musiikin hienous on sen mutkattomassa sentimentaalisuudessa. Tunteet pakahduttavat, kun ajetaan yössä ja joki on kuivunut. Springsteen osaa synnyttää illuusion rehellisyydestä ja läheisyydestä.

– Springsteenin kanssa olisi varmaan kiva mennä saunaan. Hänen kanssaan muodostuu semmoinen kieroutunut kaverisuhde.

Springsteenin kanssa olisi kiva mennä saunaan.

Springsteenin vaikutus taitaa kuulua myös ensimmäisessä omassa laulussa, johon tekijä on tyytyväinen. Valmista kamaa on debyyttialbumin Verta ja lihaa (2010) avausraita. Saha teki laulun lukion jälkeen. Se on ainoa ensilevyn kappale, jota hän edelleen esittää.

Olin kai kosketusta vailla
Sä kai vain yksinäinen
Sun vatsa oli kiree rummun lailla
Kun laitoin käden sun paidan alle lepäämään
Mä tiesin tää ei oo ookoo
Sä sanoit pysy siinä jooko

– Tuntui, että tällaisia biisejä osaan tehdä ja voisin tehdä lisääkin, Saha sanoo.

Ensimmäisen levyn jälkeen moni muukin oli samaa mieltä. Esimerkiksi ne kaksi isoa levy-yhtiötä, jotka tarjosivat sopimusta. Saha valitsi Warnerin ja on sittemmin julkaissut kolme levyä: Kolme veljee (2013), Nykyaika (2015) ja Lopunajan rakastavaiset (2018).

Hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat esimerkiksi Pirun ikävä (duetto Anna Puun kanssa), Paskainen sydän ja Se, joka karkuun pääs.

Seuraava levy on sovitusvaiheessa. Sen laulut Saha kirjoitti asuessaan puolisonsa työn takia kaksi vuotta Hongkongissa. Tarkoitus oli tehdä sinne sijoittuvia kappaleita, mutta toisin kävi.

– Ajauduin kirjoittamaan levyllisen lauluja, jotka sijoittuvat pieneen fiktiiviseen maalaispitäjään. Tosin aika lailla sen kaltaiseen, missä olen itse kasvanut.

Sahan mukaan hänen albuminsa ovat tähän asti kulkeneet nopeasta ja spontaanista tekemisestä kohti hiotumpia kokonaisuuksia.

Ensimmäisellä levyllä harjoiteltiin, toisella tärkeintä oli rentous, kolmas nauhoitettiin pääosin livenä studiossa ja neljättä rakennettiin hartaasti erillisistä palasista. Viidennessä on tarkoitus jälleen nojata enemmän bändin yhdessä luomaan tunnelmaan.

Tavoite yhtenäisestä maailmasta on lauluntekijän mielestä täyttynyt vasta kahdella uudemmalla levyllä.

Eheyden tunne syntyy esimerkiksi niin, että käyttää samoja sanoja tai ajatuksia useammassa laulussa. Ja tietysti poimimalla mukaan vain biisejä, joiden tunnelmassa on jotain yhteistä.

– Monesti se lähtee vaikka yhdestä vahvasta biisistä, että tämän ympärillehän voisi rakentaa.

Tosin sitä, mikä laulu lopulta kestää kulutusta, ei tiedä levyttäessä. Sahan mielestä esimerkiksi Nykyaika-levyn avauskappale Nebraska ei jälkikäteen ajatellen ole riittävän hyvä ensimmäiseksi raidaksi ja single-julkaisuksi. Se on kolkkoudessaan levyn huonoin biisi.

Sahasta olisi ihanteellista, jos voisi ensin esittää kappaleita vuoden verran ja vasta sitten mennä studioon nauhoittamaan niitä, jotka on yleisön edessä todettu toimiviksi.

Vielä äänittämättömän uuden levyn kanssa tehtiin niin, että Saha yhtyeineen esitti sen lauluja yleisölle jo viime joulukuussa.

– Teen biisit aluksi yksin, mutta henkiin ne heräävät yleensä sovitusvaiheessa itseäni taitavampien ystävien kanssa. Tosi moni laulujen parhaista levyversioista on syntynyt niin, että sovituksellinen idea on saatu soittokavereilta tai tuottajalta.

Muusikko Topi Saha seisoo metsätiellä.
Muusikko Topi Saha seisoo metsätiellä. Kuva: Sari Casal / Yle Topi Saha,KulttuuriCocktail

Suomalainen kansanmusiikki on Sahalle kovin tuttua, mutta silti hänen keskeisimmät vaikutteensa ovat rockimpaa tavaraa. Hän analysoi hyvän laulun aineksia pohtimalla esikuviaan.

Bruce Springsteenin lisäksi toinen olennainen laulumestari on Bob Dylan – kyyninen, etäinen ja taitava runsaudensarvi, kuten Sahan luonnehdinta kuuluu.

On kuvaavaa, että edellistä kutsutaan Bruceksi ja jälkimmäinen esitellään aina sukunimellä. Se kertoo välimatkasta, jonka takaa Dylan yleisölleen laulaa.

Saha pitää uudemmasta Dylanista enemmän kuin klassisesta 60-luvun Dylanista, jota yleensä hehkutetaan eniten. Hänen mielestään Dylanin ilmaisu on parantunut iän myötä.

– Siinä ei ole läskiä yhtään. Jokainen rivi on perusteltu, tarinaa eteenpäin vievä ja vahvoja mielikuvia vilisevä.

Dylan osaa myös rytmittää sanoja mestarillisesti. Laulutapa pakottaa kuulijan kuuntelemaan tekstiä.

Dylanilla on yhdessä biisissä enemmän asiaa kuin monella koko tuotannossaan.

Sahan mielestä pelkästään nerokas laulutyyli tekee Dylanista legendan. Ilman monien halveksimaa Dylan-fraseerausta ei olisi esimerkiksi Mark Knopfleria tai Dave Lindholmia sellaisina kuin heidät tunnetaan.

Dylanin laulut vilisevät viittauksia ja sanaleikkejä. Folkmusiikin perinteen mukaisesti hän myös lainailee paljon, ottaa omiin nimiinsä pitkiä tekstinpätkiä.

– Se on ihan oikein, koska hän tekee niistä ihan uusia ja omia stoorejaan.

Sahan suosikkeja ovat Dylanin pitkät ja “päättömät”, unenomaiset kappaleet. Esimerkkinä hän mainitsee 16-minuuttisen Highlandsin (1997), joka hyppelehtii irrallisesta kohtauksesta toiseen. Se on tiettävästi pisin Dylanin koskaan levyttämä kappale.

– Dylanilla on yhdessä biisissä enemmän asiaa ja ideoita kuin monella huonommalla laulunkirjoittajalla koko tuotannossaan.

Mistä laulut ja niiden ideat sitten tulevat? J. Karjalaisen legendaarinen vastaus aikanaan oli, että “mä keksin ne”.

Sahakin keksii lauluja, ja se helpottuu hiukan, jos voi tukeutua olemassa olevaan materiaaliin. Sahan mukaan hän tarvitsee yhden hyvän rivin tai lauseen, jotta laulu voi “kirjoittaa itsensä”.

– Minulla on huijauskeinoja. Jos hyvä rivi ei tulekaan, olen usein tehnyt niin, että otan sen jostain kirjasta, vanhasta biisistä tai runosta. Sitten kirjoitan sen ympärille ja otan sen lopulta pois.

Yksi esimerkki tästä tekniikasta on edellisen levyn kappale Pirun ikävä. Tosin sillä erotuksella, että ensimmäistä kertaa lainaus jäi lopulliseen versioon. Toisen säkeistön alussa on muutama rivi Lauri Viidalta, vaikka Anna Puu laulaakin ne hieman puhekielisemmin ja yhden “sinän” pois jättäen.

Oli tähtiä alla ja yllä,
kun kysyit, ja vastasin: "En."
Jos olisin sanonut: "Kyllä",
(sinä) olisit uskonut sen.

– Minulla oli yöpöydällä Lauri Viidan Kootut, jota olin lukenut ja tämä kohta oli jäänyt päähän. Se on paitsi hyvä laini myös rytmisesti mielenkiintoinen.

Kuten edellä todettiin, albumin voi perustaa vahvan biisin varaan. Samalla tavalla laulu lepää yhden kutkuttavan lauseen päällä.

Kun esittää tekemiään lauluja omalla äänellään, saattaa syntyä vaikutelma, että laulu kertoo laulajasta itsestään. Tämä häiritsee Sahaa, koska kappaleet ovat mielikuvituksen tuotetta siinä missä romaanit ja elokuvatkin. Tekijä ei ole yhtä kuin kirjoittamansa hahmot.

Erään keikan jälkeen nuori nainen oli tullut moittimaan Ukkosen tyttö -laulua, jossa mies puhuu rumasti entisestä tyttöystävästään. Naisen mielestä käytetty kieli ei ollut sopivaa.

– Sanoin, että olen samaa mieltä. Laulun kertoja on aika vastenmielinen tyyppi, mutta se en ole minä. Lauluissa täytyy olla myös roistoja.

Saha ajattelee, että taide näivettyisi pystyyn, jos kaikki loukkaava ja ruma riisuttaisiin pois. Antisankarista kertova biisi ei automaattisesti ylistä päähenkilöä.

Mitä sitten pitäisi ajatella Maustetyttöjen kappaleesta, jonka varhaisessa versiossa kertoja käytti rasistista sanaa? Sen ja vaillinaisen anteeksipyynnön takia yhtye ei saanut vuoden tulokkaan Emma-ehdokkuutta.

Sahan mielestä aina pitäisi ottaa huomioon laulun konteksti. Myös ajatus, että minä-muotoisessa laulussa pitäisi selittää kuulijalle, että näkökulma on fiktiivisen henkilön, tuntuu “kohtalaisen poskettomalta”.

Lauluntekijä Topi Saha katsoo kameraan ulkona.
Lauluntekijä Topi Saha katsoo kameraan ulkona. Kuva: Sari Casal / Yle Topi Saha,KulttuuriCocktail

Laulun tekeminen on kiteyttämisen taidetta. Olennaisuudet pitää kertoa vähin sanoin, kuten J. Karjalainen tekee. Saha luonnehtiikin häntä ylivertaiseksi ja miehen levyjä itselleen hyvin tutuiksi. Hän kertoo ottaneensa tietoisesti ja tiedostamattaan mallia Karjalaisen lauluista.

Kahdesta piirteestä hän pitää aivan erityisesti.

Ensimmäinen on monien kappaleiden unenomaisuus. Se että ne eivät etene suoraviivaisesti, vaan koostuvat vahvoista hetkistä, jotka kuulija näkee mielessään.

Toinen on Karjalaisen kyky kirjoittaa surumielisiä lauluja, joissa ei kuitenkaan ryvetä synkkyydessä.

– Vaikka laulu olisi melankolinen, siinä on aina toiveikas pohjavire. Sellainen on kauhean vaikeata saavuttaa.

Saha fanittaa monia suuria lauluntekijöitä. Esikuvien vaikutus varmasti kuuluu, mutta omia tekstejään hän ei halua heihin verrata.

– Se on sama kuin kysyisi, minkälainen minä olen jalkapalloilijana verrattuna Jari Litmaseen, Saha sanoo ja naurahtaa.

Sekä Karjalaisen että Dylanin tuotannossa puhuttelevat nimenomaan unenomaiset laulut. Ne jotka eivät ole kaikkein perinteisintä tarinankerrontaa. Omissa lauluissaan Saha pyrkii samaan – esimerkiksi kirjoittamalla enemmän säkeistöjä kuin mitä päätyy julkaistavaan versioon.

– Laulussa saattaa olla selkeästi lineaarinen tarina, mutta otan siitä kertovimmat säkeistöt pois, jotta siihen jäisi hatarampi tunnelma. Toivon, että kuulijakin ymmärtää sen.

Perinne on laadunvalvontaa. Löysät laulut kuolevat pois.

Isä, minä ja Musta (2015) on laulu, jonka säkeistöjä on karsittu epämääräisyyden lisäämiseksi. Laulun kertoja odottaa pääsevänsä tulisilmäisen isänsä mukaan, kunhan “kruunulta” tulee käsky. Laulua ei voi sijoittaa selkeästi mihinkään aikaan tai paikkaan, mutta menneisyyteen se tuntuu vievän.

Minun isäni on iso ja vahva
minun isäni on iso ja vahva
minun isäni on iso ja vahva
Isän pistoolissa on
visakoivukahva

– Se on biisi, jossa on ne sanat, jotka siinä pitääkin olla. Mitään ei oikein voi ottaa pois eikä lisätä.

Isä, minä ja Musta kuulostaa siltä kuin se perustuisi vanhaan kansantaruun. Saha ei ainakaan muista varastaneensa sitä mistään, vaikka aika ajoin rakenteleekin kappaleitaan historiallisista aineksista.

Yksi inspiraation lähde ovat olleet esimerkiksi arkkiveisut eli pieniin lehtisiin painetut laulut muutamalta edellisvuosisadalta. Niiden aihepiiri yltää Jumalasta rakkaustarinoihin ja paikallisuutisista murhajuttuihin.

Saha innostuu vanhasta musiikista, koska se on läpäissyt ajan testin. Joku 1800-luvun murhaballadi hyytää edelleen, koska se on hioutunut käytössä täydelliseksi. Siksi se muistetaan.

– Perinne on laadunvalvontaa. Jos tiettyä laulua on laulettu kymmeniä tai satoja vuosia, niin siihen on syynsä. Löysät laulut kuolevat pois.

Samasta syystä 1960- tai -70-luvun musiikki tuntuu nyt niin mahtavalta. Saha nimeää ilmiön “popmusiikin nostalgiaharhaksi”.

– Muistamme bowiet ja beatlesit ja ankit ja davet, emmekä kaikkia niitä sontaosaston biisejä, joita on kyllä ennenkin piisannut.

Muusikko Topi Saha kävelee lumisella metsätiellä.
Muusikko Topi Saha kävelee lumisella metsätiellä. Kuva: Sari Casal / Yle Topi Saha,KulttuuriCocktail

Vuonna 2017 KulttuuriCocktail tilasi Topi Sahalta laulun. Aiheena oli unohdettu sankari Matti Pohto. Hän oli köyhä kulkuri, joka keräsi merkittävän kirjakokoelman 1800-luvulla. Pohdosta voit lukea lisää täältä.

Saha ei halunnut tehdä kappaleesta historian oppituntia, mutta valmis teema tarjosi hyviä aineksia. Laulun nimeksi tuli Savu taivaan peittää.

– Ajattelin, että minulla on aika suuri vapaus tehdä Pohdosta oma mytologinen hahmoni. Jos aiheena olisi ollut Kekkonen, liikkumavaraa olisi ollut vähemmän.

Kun Saha tutustui Pohtoon, hän löysi pian dramaattisia tapahtumia, joista alkaa kirjoittaa. Turun suurpalossa vuonna 1827 tuhoutui myös maan tärkein kirjasto. Kun sen kokoelmia parsittiin kasaan, kulkurin keräämistä kirjoista tuli hyvin arvokkaita. Pohdon oma elämä puolestaan päättyi väkivaltaisesti.

– Turun palostahan on hyvä aloittaa. Ai, hän kuoli saatuaan kirveen päähänsä. Tässähän on jo alku ja loppu, Saha kertoo ajatelleensa.

Kun laulu valmistui, Saha esitti sen radiossa ja Matti Pohto -juttukokonaisuuden julkistustilaisuudessa. Ehkä se oli siinä, hän tuumi silloin.

Kunnes Lopunajan rakastavaiset (2018) oli melkein valmis ja levyltä puuttui viimeiseksi raidaksi sopiva kappale. Silloin Saha päätti hyödyntää Pohto-biisin näppäilyrytmiä ja sointukiertoja. Näin syntyi Valo tulee alhaalta.

Folkin idea on kierrättää hyvää ja sovittaa uudelleen.

Hauskaa on se, että molemmat lainaavat melodiaa Bruce Springsteenin The Ghost of Tom Joad -kappaleesta, jonka päähenkilö on otettu John Steinbeckin romaanista Vihan hedelmät (1939). Steinbeck puolestaan oli käyttänyt kirjansa taustamateriaalina toisen kirjailijan 1930-luvulla tekemiä muistiinpanoja kuivuutta ja lamaa paenneista siirtotyöläisistä.

Tom Joadin hahmo päätyi myös folk-laulaja Woody Guthrien balladin päähenkilöksi vuonna 1940. Guthrie taas on sekä Springsteenin että Dylanin tärkeimpiä esikuvia.

Näin hahmottuu vaikutteiden ketju, jota voisi seurata pitkälle niin eteen- kuin taaksepäinkin. Samalla lähestytään folkin ydintä.

Haastattelun jälkeen haluan vielä varmistaa, mitä Topi Saha ajattelee folkin olemuksesta. Hän kirjoittaa sähköpostissaan näin:

Folk tai kansanmusiikki ei tarkoita minulle niinkään mitään tiettyä musiikillista muotokieltä tai tyylisuuntaa kuin laajempaa ajatusta hyvän kierrättämisestä ja uudelleensovittamisesta.

Saha ei halua lokeroida omaa musiikkiaan, koska “laulut ovat lauluja”. Mutta folkin määritelmä sopii häneen hyvin. Vaikutteita otetaan ja kierrätetään, jopa oman tuotannon sisällä.

– Jos on siirtynyt muilta varastamisesta itseltään varastamiseen, se on edistystä sekin!

Muusikko Topi Saha juo mukista metsätiellä.
Muusikko Topi Saha juo mukista metsätiellä. Kuva: Sari Casal / Yle Topi Saha,KulttuuriCocktail
Kommentit