Hyppää pääsisältöön

Topi Sahan sankarilaulu varoittaa tiedon vähättelyn tuhoisuudesta – Filosofi Jarkko S. Tuusvuori kuuntelee teosta säe säkeeltä

Lauluntekijä Topi Saha kävelee lumisella metsätiellä.
Lauluntekijä Topi Saha kävelee lumisella metsätiellä. Kuva: Sari Casal / Yle Topi Saha,KulttuuriCocktail

On tiedettävä, on muistettava. Sen osoitti köyhä kulkuri Matti Pohto, joka keräsi tuhansia kirjoja 1800-luvulla. Hänen työnsä auttoi pelastamaan suomalaisen kirjallisuuden, jonka kokoelma kärsi tuhoja Turun palossa 1827. Pohdon muistamiseksi KulttuuriCocktail tilasi nuorelta bardilta Topi Sahalta laulun – nyt filosofi Jarkko S. Tuusvuori kuulostelee, mistä se on tehty. Savu taivaan peittää kertoo vanhoista ajoista mutta puhuu tästä hetkestä. Totuutta uhkaavia liekkejä on sammutettava joka päivä.

1. ”Jos ei kukaan eilistä muista/ onko mitään ollutkaan” – Laulu esittää ohittamattoman kysymyksen

Auschwitzin vapauttamisen 75-vuotisjuhlia hapattivat tiedot antisemitismin ja vierasvihan noususta. Uutisointi museoidulta tuhoamisleiriltä menikin vaikeaksi. ”Uudelleen ja uudelleen ’Ei koskaan uudelleen’”, otsikoi The Boston Globe. ”Epävarma ’Ei milloinkaan enää’”, säikäytti The New York Times. ”Poliittisia kiistoja ei poista pelkkä ’Ei ikinä enää’”, juotti Le Monde ehkä karvaimman kalkin.

Niemals vergessen! -nimen sai fasisminvastainen näyttely Wienissä jo joulukuussa 1946. Juuri päättyneet tappamisen, kidutuksen ja sorron vuodet pyrittiin saattamaan unohtumattomiksi. Linjaa on jatkettu eri tavoin. Toukokuussa 2019 Hampurin yliopisto halusi erottua edukseen. Se ei tyytyisi työstämään natsiaikaa 1933–1945 vain tieteellisen tutkimuksen kohteena. Lisäksi se mieli kantaa vastuunsa eilisen unohtamattomuudesta tukemalla muistomerkein ja tapahtumin erityistä muistokulttuuria.

Laulaja-lauluntekijä Topi Sahan Savu taivaan peittää vaalii muistamista. Tilausteos onnistuu tunnistamaan joukkomittaisen tai sivilisaatiosyvyisen unohtamisen vaarat. Kertosäkeen ajatus muistamatta jääneiden asioiden liukumisesta olemattomiin jättää kuulijan pohtivaiseksi.

Topi Saha soittaa kitaraa ja laulaa.
Topi Saha. Topi Saha soittaa kitaraa ja laulaa. Kuva: Sari Casal / Yle Topi Saha,KulttuuriCocktail

Osuvastihan kappaleen muistamisen kohde ei ole ilmiselvä. Se näyttää olevan jotakin vielä pulmallisempaa kuin Wienissä 1946, Hampurissa 2019 tai Auschwitzissa 2020. Kansallissosialismin tai totalitarismin eri muunnelmien muistajaisissa itse aiheesta vallitsee jonkinmoinen yksituumaisuus, vastarintaperinne elää ja keskustelu on käynnissä. Hienosti Saha välttää mantran ja pysyttelee kysymysmuodossa. Vaan minkä olemattomaksi joutumisesta laulu meitä varoittaa?

2. ”Maanteitä kiertää totinen mies/ miehellä tiedon painava taakka” – Sankariteot ovat yksilöä isompia

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle ja nykyisen Kansalliskirjaston edeltäjälle arvokkaita teoksia hankkinut ja lahjoittanut oppimaton kulkuri Matti Pohto (1817–1857) on laulun nimeltä mainitsematon päähenkilö. Säkeistöt kutsuvat pitämään mielessä tätä kirjaston pihaan kirjanmuotoisen muistokivensä saanutta mutta koko lailla unohtunutta hahmoa.

Kappale tavoittaa vaatimattoman tiedonritaruuden ja tilittää sankarin väkivaltaisen kohtalon. Tämä yhtaikaa vastaa tositapahtumia ja kohottaa kerronnan jonkinlaiseksi universaalisepitteeksi.

Kaksi seikkaa pohjustaa Sahan teosta. Ensinnäkin viipurilainen Pietari Mansikka (1825–1871) tekstitti 1858 erään vanhan virren uudelleen Pohdon murhasta kertovaksi. Toisin sanoen Sahan työ rakentuu aiemman laulun varaan, vaikka suorat yhtymäkohdat (kirves, taivas, muisto) jäävätkin vähäisiksi.

Toiseksi ”Kirja-Matti” rahoitti keruutoimintansa myymällä vastaavia tekstejä sisältäneitä kansanomaisia laululehtisiä eli arkkiveisuja. Kun Suometar julkaisi 14. huhtikuuta 1848 hänestä henkilökuvan, se mainitsi, että Pohto ympäri eteläistä Suomea ”[k]ulkeissansa saa Arkkikirjojen kaupalla elatuksensa”.

Niinpä Savu taivaan peittää on viisu viisujen miehestä.

Nimeämättömyys ja löyhä henkilöinti ovat silti omiaan tekemään yksilön sijasta tiettäväksi hänen toimintansa yleistä luonnetta. Kirjankerääjä oli itse unohtuvainen mutta tiukasti eilisen muistamisen asialla.

Matti Pohdon muistokivi
Matti Pohdon muistomerkki Kansalliskirjaston puutarhassa Helsingissä. Matti Pohdon muistokivi Kuva: Kansalliskirjasto Matti Pohto,matti pohdon muistokivi

Tässä pohtolainen heräte yhdistyy natsirikosten esillä pitämiseen. Erilaiset suorat kieltämiset eli denialismin raikuvat toisinnot eivät suinkaan ole ainoa tapa ohittaa holokausti. Tai ilmastonmuutos tai oikeusvaltion rapautuminen. Kokonaista elämänmuotoa varjostavat kysymykset sivuutetaan tavallisesti vähin äänin: mieltämällä niiden koskevan vain erityisryhmien erityisasioita.

Suvereenisti Sahan laulu sekä kattaa holokaustin asettaman velvoituksen että levittäytyy laajemmallekin. Kappaleessa maalaillut tiedottomuus ja pimeys uhkaavat peittää kaiken tärkeän näkyvyyden, muistamattomuus ja olemattomuus nielaista todella tapahtuneen.

3. ”Ja valkea raivosi yön yli aamuun” – Sahan teos yhdistyy muihin tuholauluihin

Muurien suojaama Lontoo oli ilmiliekeissä viisi päivää syyskuussa 1665. Keskiaikainen vanhakaupunki selvisi palosta huonosti: viisi asumusta kuudesta tuhoutui. Muiden menetysten muassa lieskat turmelivat myös balladeistaan kuuluisan Richard Rigbyn suutarinverstaan. Tärviöön kiinnittyvä London’s Burning tyytyy vähään. Lastenloruna ja tuutulauluna tunnettu kansanviisu parahtaa, että tuli on irti ja tukahdutettava: ”palaa, palaa, palaa, palaa/ ammentakaa, valelkaa.”

Myös Sahan laulu alkaa syttymisestä. Turun palo syyskuussa 1827 todella päättyi alle vuorokaudessa. Silti se tuhosi ison pohjoismaisen kaupungin ja tuotti toistakymmentätuhatta asunnotonta.

Trubaduurin käsittelyssä tapahtuma vavisutti kokonaista kulttuuria ja sysäsi päähenkilön liikkeelle. Melodisen kappaleen alkaminen ”tuulesta” nyökkää Sahalle ilmeisen tärkeään Bob Dylaniin (s. 1941), mutta perusratkaisuissaan se varaa tämän rauhanhymnin Blowin’ in the Wind (1962) tapaan paljon vanhempiin kansanlaulukerrostumiin.

Chicago roihusi puolestaan lokakuussa 1871. Onnettomuutta pohjustivat Turun malliin turvaton rakentaminen ja kuuma kesä. Vahinkoja äidytti kaupungin vesilaitoksen romuttuminen heti kärkeen. Lähes kolmannes asukkaista jäi kodittomaksi. Kahden päivän liekehdintä jätti jäljelle historiallisina monumentteina yhä komeilevat vesitornin ja pumppuaseman.

Folk-laulu Jim Fisk sivuaa tapahtumaa. Se kertoo liikemies James Fisk Jr:sta (1835–1872) ja sanoo tämän Chicagon mahtimiehen tarjonneen apuaan suurpalosta kärsineille vähäväkisille: ”vaan ei koskaan pettänyt köyhää”. Tämä pitää paikkansa.

Mutta laulu ei ole väittämä eikä perustelu. Eikä se ole yhtä kuin jollain lailla kuvastamansa todellisuus. Jim Fisk syntyi, kun Jim Fisk kuoli. Koska hänet murhattiin, broadsidesta tai arkkiveisusta tuli puolusteleva. Koska hänet murhasi toinen vielä ahneempi bisneshai, balladi kallistui alleviivaamaan Jim Fiskin sosiaalista sydäntä.

The Clash -yhtye esiintyy.
The Clashin Mick Jones ja Joe Strummer 1970-luvulla. The Clash -yhtye esiintyy. Kuva: Rex Features / AOP Joe Strummer,The Clash

London’s Burning on myös The Clashin (1976–1985) punkrock-numero. Nimisäettä toistetaan pariminuuttisessa rallissa viisitoista kertaa. Kitaristi-laulaja Joe Strummerin (1952–2002) rypistyksessä vuosimallia 1975 metropoli loimuaa tylsyyttä ja työttömyyttä. Pohjalla soivat vanha lastenlaulu ja varhaismoderni koettelemus.

Saha pystyy samanaikaisesti kertomaan tietystä henkilöstä ja määrätapahtumista. Hänen onnistuu myös puhua eilisen hahmosta ja tämänpäiväisistä vastuista. Hän kykenee tuomaan väenpaljouksia koskevat ja heidän elämänmuotoonsa vaikuttavat mullistukset pohdittaviksi myös irrallaan erityisistä tapauksista. Savu taivaan peittää esitteleekin kerralla sankari- ja murhalaulun sekä onnettomuus- ja opetuslaulun typistymättä mihinkään näistä lajityypeistä tai niitä hallitsevista tyylilajeista.

4. ”Ja heinäkin kutsuun vastaa” – Laulussa eletään ja ajatellaan katastrofi uudelleen

Jättimäiset tuhot ovat kansanlaulujen tavanomaista ainesta. Kanadalaista muusikkoa Buffy Sainte-Marieta (s. 1941) seuraten tätä voi selittää sillä, että ne sekä yhdistävät kokijoita että paljastavat heidän erilaiset asemansa ja etunsa.

Valtamerijahti Titanicin uppoamisesta Atlantilla 1912 syntyi Pohjois-Amerikassa kymmeniä sävelmiä. Aihepiirissä yhdistyvät luonnon arvaamattomuudet ja kulttuurin puutteet. Jopa Dylan palasi teemaan Tempest-albuminsa (2012) lähes 14-minuuttisella nimiraidalla.

Pohjolassakin tehtiin samasta haverista sekä korkeataiteellista lyriikkaa että kansanomaisia sävelteoksia. Olihan laivan kyydissä yli puolensataa suomalaista.

Kotimaan historian pahimmasta sisävesiliikenneturmasta, matkustajalaiva Kurun haaksirikosta, ovat surulaulunsa tehneet niin kulkukauppias Basilius Marttinen (1871–1943) tuoreeltaan 1929 kuin pop-tähti Topi Saha 2013. Kanadalainen Gordon Lightfoot (s. 1938) taas pitää parhaimpana luomanaan tosipohjaista balladia The Wreck of the Edmund Fitzgerald (1975), jossa höyrylaivallinen väkeä ja lastia vajoaa Yläjärveen.

Kanadassa sosiologi Joe Scanlon (1933–2015) toimi peräti onnettomuustutkimuksen professorin virassa ja ruoti erilaisten turmien laulettavia sovituksia. Hänen kanssaan yhteistyötä tehnyt Heather Sparling on kerännyt satoja tuhoveisuja. Etnomusikologina hän kuvaa niitä yrityksinä käsitellä vahvoja ja vaikeita tunteita, niin että yleisö ja esittäjä yltävät jonkinlaiseen katharsis-kokemukseen.

Hyvän kansanlaulujen tekijän ja tulkitsijan vaatimuksiin kuuluu taito virittää tapahtuma kuin uudelleen tapahtuvaksi laulun kuluessa. Tätä kuvataan usein harhaanjohtavasti tarinankerronnaksi. Monesti tärkeämpää kuin tapahtumakulun selostaminen on valmius luoda jonkinlainen tilanteiden ja kokemusten vastaavuus itse sattumuksen ja sen laulumuotoisen rekonstruoinnin välille.


Topi Sahan kappale "Savu taivaan peittää" syntyi KulttuuriCocktailin tilauksesta vuonna 2017. Laulu kunnioittaa kulkuri Matti Pohtoa, joka auttoi pelastamaan suomalaisen kirjallisuuden 1800-luvulla. Musiikkivideo valmistui vuonna 2020.

Yhdysvaltalaisajattelija John Dewey (1859–1952) huomautti Reconstruction of Philosophyssaan (1919) kulttuurin syntymiselle ylimalkaan olennaisesta piirteestä. Kun tapahtumista kerrotaan tai ne esitetään, saadaan kokea ne uudelleen vailla alkuperäisten kokemusten uhkaa ja ajatuksettomuutta. Laulu on tilaisuus kokea jokin alkujaan vaarallinen ja vaistonvaraista toimintaa vaatinut tilanteiden seuraanto, elää se läpi ajatellen ja keskustellen. Sen kuuluukin vakioitua, ja varioitua. Kaikki kokemus rakentuu aiemmin koetusta syntyneiden käsitysten ja ajatustenvaihtojen varaan, niiden hetimmiten muokkaamana, niiden mahdollistamana, niitä jälleen uusien.

Sahan Kuru on tyypiltään lähes antikvaarinen kansanlaulu. Siihen verrattuna Savu taivaan peittää on selvästi tämänhetkisempi kappale, joka kertoo enemmän vallitsevasta tilanteesta ja meidän ajatustavoistamme kuin mistään tai kenestäkään menneestä. Sahan tuotantoa tuntevat yhdistävät sen rinnakkaissävellyksen Helsingin taivas (2015) melkein välityksettömään nykyhetkisyyteen.

Paljon folkia julkaissut levymoguli Moses Asch (1905–1986) viittasi ’yhteiseen kokemukseen’ kansanlaulujen pohjalla. Hänestä Yhdysvaltojen historia on ”sydänsurujen, vitsauksien, riemuvoittojen ja rakkauksien” aarteistona muovannut ajattelua ja toimintaa. Aschin mukaan ”toisen maailmansodan jälkeen nuoriso kaikilla elämänaloilla […] käytti tätä perinnettä omaan tapaansa ilmaista tunteita ja sitoa menneisyyttä tulevaisuuteensa”. Folkin muuttuminen nuorisomusiikiksi merkitsi uusia mahdollisuuksia yhdistää historialliset tapahtumat ja aikalaiskritiikki, liittää toisiinsa kerrostunut kokemus ja kurantit tunnot.

Tunteita ei pidä ylikorostaa. Liikapaino niille saattaa syrjäyttää ajatukset ja tiedon tai yhteisen kokemuksen muotoutumisen osana sosiaalistumisen tapahtumakulkua.

Sahan teos sopii hyvin deweylaiseen kuvioon. Yhtäältä se tekee Pohdosta perityn tiedon merkkihahmon, joka vastaa toiminnallaan todelliseen kulttuurituhoon. Toisaalta se luo hänen tapauksestaan nykyisiin unohdusmuotoihin iskevän moraliteetin. Näin kaksinkertaistuu merkityksessään ja voimassaan muistamisen eetos, joka kannattaa laulua. Kirja-Matin hanke oli hyvinkin suomalaisen kokemus- ja käsitysvarannon elävänä pitämistä. Sitä on myös tässä päivässä tämänpäiväisesti liikkuva Savu taivaan peittää.

5. ”[…] varjoa heittää/ […] loitsua keittää” – Muodon rosoisuus tähdentää sisältöä

Sahan kappaleen alussa kiinnittyy huomio epätäydellisiin riimeihin. Parit ”vastaa–maksaa” ja ”poika–soita” särähtävät. Myöhemmissä säkeistöissä loppusoinnuttelu käy kurinalaisemmin.

Tämä vastaa perinnettä. Aleksis Kiven (1834–1872) romaaniin Seitsemän veljestä (1870) sisältyvä pilkkaviisu käyttäytyy koko lailla samoin. Korrektit vastineet ”tammi–Aaprahammi”, ”häärii–väärii” ja ”velisarja–sonnikarja” saavat rinnalleen myös korkeintaan sinne päin yhteen soinnahtavia säepäätteitä. Mukana sattuu olemaan myös Sahan kertosäkeeseen päässyt moitteeton paritus ”keittää–heittää”. Saman romaanin Oravan laulu on siitä poiketen riimitetty lähes rikkumattomasti.

Myös Dylanin Blowin’ in the Wind sisältää yhtä lailla korrekteja kuin epäkorrekteja riimejä ja Sahan työstä muistuttavaa riimikaavan häilyvyyttä. Lightfootin laivalaulussa taas kohdataan täysien loppusointujen ohessa jopa sellaiset hilpeästi summittaiset äänneparit kuin Wisconsin–seasoned ja Cleveland–feeling.

Viimeistelemättömät loppusoinnut asettuvat palvelemaan ainakin kolmea tarkoitusta. Ensinnäkin ne varjelevat teosta silotelluudelta. (Tämä istuu Kivi-muistumaan ja mukautuu myös suomiräppiin ja sen kutakuinkin säännönmukaiseen riimityksen ontuvuuteen). Ne takaavat vapaan kansanlaulunkaltaisuuden (ja populaariuden), jännitteisen suhteen taiteeseen ja määrämuotoisuuteen.

Topi Saha soittaa kitaraa ja laulaa mikrofoniin.
Topi Saha soittaa kitaraa ja laulaa mikrofoniin. Kuva: Sari Casal / Yle Topi Saha,KulttuuriCocktail

Toiseksi loppusointuvaje nostaa esille muuta äänteellisyyttä. Alliterointia on Sahalla mukana runsaahko annos. Puhdasta esiintymää ”sanomatta sanaakaan” saattelevat painokkaat puolialkusoinnuttelut ”maailmassa myydäänkään” ja ”huumaava hiljaisuus”, kertosäkeen avaava ”yön yli”, kolminkertainen ”oli oppinut olemaan” ja kaiken peräti kahdentuvana päättävä ja käänteisen sanajärjestyksensä ansiosta kohostuva ”unta uudenlaista”. Tavataan muitakin rinnasteisia muodosteita. Alkusoinnun keskeinen asema folkloressa vahvistetaan, mutta ryöstöviljelystä tai edes Kalevala-kaiuttelusta ei voida puhua. Teksti hyödyntää myös sisäsointuja (”tuovansa–Marian–vanhin” ja ”Pohjoisen noidat”).

Kolmanneksi esteettiseen pintaan jätetty särö tähdentää sisältöä. Kun ensimmäisen säkeistön mietelmä kaiken joutavankin kauppatavaran synnyttämästä maksuvalmiudesta sujuu vain riimittelyodotusta osin rikkoen, tämä alleviivaa itse havainnon tai viisauden etusijaa verrattuna esitystapaan. Repliikiksi, sananparreksi tai aforismiksi hahmottuva rivi on itsessään merkittävämpi kuin sen saattaminen täyteen sopuun vastasäkeensä kanssa. Näin on kenties siksi, että kertosäkeen lopun ohella kappale tuntuu juuri tuossa kohtaa irtoavan historiallisista kiinnikkeistään ja kommentoivan omaa aikaamme: ainakin tismalleen samoin sanoin uutisoitiin viime vuonna kiristyshuijausten yleistymisestä verkossa.

Yhteys kansalliseepokseen on poljennon yhtäläisyyden sijaan tietämisen ylistystä asia-aineksena. Sisällöllisen painokkuuden etuajo-oikeus jää voimaan, vaikka rimmaus lujittuukin kappaleen edetessä.

”Tarkka on oltava sanoissaan”, Saha laulaa. Tämä osoittautuu selvästi enemmän otteeksi tiedonvälityksen huoneentaulusta kuin viisunikkarin niksikirjasta.

6. ”Marian vanhin poika/ […]/ Pohjoisen noidat ne Hyrynsalmella” – Taikausko ja paskapuhe väistyvät tiedon tieltä

Keskiaikainen Turun tuomiokirkko on omistettu Jeesuksen äidille. Matteuksen evankeliumissa kerrotaan galilealaisten kyselleen synnyinseudulleen puhumaan tulleesta opettajasta, ”ovatko Jaakob, Joosef, Simon ja Juudas hänen veljiään?” (Matt. 13:54). Markuksen evankeliumissa mainitaan myös Jeesuksen ”sisaret” (Mark. 6:3). Sen enempää Raamattu ei Marian ja Joosefin muista lapsista puhukaan.

Laulun epäsuora viittaus sisarussarjaan tuo jumalalliseen selitykseen apokryfisen ja viittä vaille kansanuskomuksellisen jengan. Puuseppä Joosefin evankeliumissa ja eräissä muissa pipliaan päätymättömissä vanhoissa teksteissä kerrotaan lisää Jeesuksen lapsuudenperheestä.

Toinen Sahan säe osuu Luukkaan evankeliumiin. Kun Jeesus on matkalla Jerusalemiin, hän alkaa kovistella tuhansiin noussutta yleisöään tekopyhyydestä. Ennen tätä hän lausuu jo opetuslapsilleen, että on saapunut tarjoamaan rauhan sijasta riitaa: ”Tulta minä olen tullut tuomaan maan päälle – ja kuinka toivonkaan, että se jo olisi syttynyt!” (Luuk. 12:49)

Vanhemmissa käännöksissä puhutaan ”sytyttämisestä” ja ”palamisesta”. Ei ihme, jos suuria tuhoja on tulkittu niin eKr. kuin jKr. korkeampien voimien rangaistuksena. Saha ei viittaa kosmiseen hyvän ja pahan yhteenottoon. Jeesusta määrittää evankeliumissa kreikan sana tekton (τεκτον), joka suomentui ennen ”sepäksi”, sitten ”rakentajaksi” ja ”rakennusmieheksi”. Laulu puhuu rakentamisesta tuhotyön äärellä. Se mainitsee Marialle pystytetystä ”talosta” eikä kirkosta tai pyhäköstä. Näin Saha pitää kokemuksen riittävän matalana, vartalonmyötäisenä, kelle tahansa lähestyttävänä.

Turun tuomiokirkko
Turun tuomiokirkko Kuva: Jyrki Lyytikkä / Yle Turun tuomiokirkko,Turku,kirkkorakennukset

Yhdysvaltalaisessa folk-perinteessä vakiintuivat 50-luvulla uskonnollista kuvastoa välttelevä päävirtaus ja hengellistäkin perinnettä käyttänyt sivu-uoma. Dylan osoitti luovuutta ja omintakeisuutta siinä, että hän kykeni liikkumaan tämän jaon ylitse ja hyödyntämään juutalaiskristillistä traditiota monin tavoin myös maallisissa lauluissaan.

Kansanuskomuksiin viitataan Sahan kertosäkeessä ”Pohjoisen noidista” ja heidän ”laihoista loitsuistaan”. Puhe ”keittämisestä” saattaa oudoksuttaa, mutta vaikkapa Elias Lönnrotin kokoelmassa Suomen kansan muinaisia loitsurunoja (1880) kyllä keitetään voiteiden lisäksi muun muassa kipuja ja ihmismieliä. Vaan mikä on pohjoisvelhojen osa Sahan teoksessa?

Pohtoa ilkuttiin velhojenpelosta hänen jätettyään yhden kaukomatkansa sikseen. Se tiedetään, että Hyrynsalmella vaikutti aikoinaan vielä vähintään 1930-luvulle muistettu ”mahtava Kokko-niminen lappalaisnoita Kokkojärven rannalla”. Samalla paikkakunnalla vaalittiin kohtalon huijaamisen tenhokeinoja 1890-luvulla ja paljastettiin erilaisten taikuuksien saloja 1910-luvulla perinnettä keränneelle Samuli Paulaharjulle (1875–1944).

Dewey täydentää kuvaamalla muistin ensisijaisuutta ihmistoiminnan ohjaajana. Se ei ole laadultaan niinkään tosiasiallisesti tapahtuneen mieleenpalautusta kuin mielleyhtymää. Muisti on oikukkaita yllykkeitä ja ”dramaattista kuvittelua”. Vasta yhtenäisen ”perinteen tekstuurin” kehittyessä pääsee oikeuksiinsa todellisuuden yliyksilöllinen todistusvoima, luotettava näkemys. Kokemistavoista sovitaan, käsityksistä kiistellään.

Houkuttelevaa on pitää niin kristillismausteista onnettomuusselitystä kuin hyrynsalmelaismagiikkaa vastavoimina laulussa päärooliin nousevalle tiedolle ja historiantajulle. Varsinkin kun alluusio historioitsija Mirkka Lappalaisen tutkimuspohjaiseen kirjaan teroittaa noitavainojen perusteettomuutta enemmän kuin noituuden arveluttavuutta.

Magiasta käytetty laatusana ”laiha” asettuu joka tapauksessa tiedon ”painavuuden” vastavoimaksi. Kohta tosin viittaa yhtä hyvin suurin piirtein Turun palosta alkavaan murrokseen, kun loitsujen käyttö väistyi tai jäi takapajulle. Adjektiiviin tuo lisäjujua totutumpi puheenparsi ”laiha lohtu”: niin kuin litku ei liennä kipua, loitsuistakaan ei ole hälventämään hätää tai hyvittämään katoa.

Kontrastista ei tarvitse väkisin tehdä antagonismia. Riittää ajatella, että niin Marian vanhin poika kuin Kainuun tai Lapin noidat olivat osa suuronnettomuuden aikalaisten puhetta ja toimintaa. Ne täyttivät muun jokapäiväisen aineksen ohella heidän kokemisiaan ja käsittämisiään, käytäntöjään ja kanssakäymisiään.

Deweyn mukaan on turhaa vaatia väkisin voimaan vanhoja luotettavuutensa menettäneitä taiteen ja uskonnon lähteitä. Yhtä joutavaa on hänestä kammota ja vieroksua niitä, sillä niiden elinvoimaisina pysyneet osat saattavat yhä ravita kuvittelukykyä ja tukea näin uusia pyrintöjä. Ajattelun tehtävänä on sovittaa perinteessä viipyileviä ja arjessa vaikuttavia tapoja, ihanteita ja uskomuksia yhtä hyvin toisiinsa kuin myös sopuun alati karttuvan koetellun ja ehkä mitattavankin tiedon kanssa.

Sahan laulussa kainuulainen paikkakunta yhdistyy Turkuun myös tuhon näyttämönä. Hyrynsalmi kärsi Lapin sodassa alueensa pahimmat vahingot, kun vetäytyvät saksalaiset sotilaat polttivat kunnasta kutakuinkin kaiken muun paitsi 1786 rakennetun kirkon. Tämänkin asian muistaminen on välttämätöntä ja vaativaa (eikä noin vain ”haasteellista” tai ”voimauttavaa”).

Viittaus kohti nykyaikaa on tärkeä jo mainitun myymis- ja maksamiskohdan valossa. Yhdessä noitahahmojen kanssa se tuntuu puhuvan kansalaisia harhaan johtavista mielipidejohtajista ja huuhaakauppiaista. Niin vanhaa hapatusta ja totalitaristista propagandaa kuin meillä tavalliseksi tullutta uutta häränsonta- ja itseapumaakarointia vastaan pannaan tieto koko painossaan. Se toimii myös viranomaisten ja poliitikoiden sortuessa hölynpölyyn.

7. ”Kaikki on katoavaista” – Tuhon torjuminen on jokaisen tehtävä

Laulun raamatulliset ainekset ovat jo sanottua tuntuvammat. Koko ajatus savuavasta taivaasta uhkaavana merkkinä ihmisille tuoksahtaa vanhatestamentillisesti. Turun palon aikaan englanninkielisessä maailmassa veisattiin esimerkiksi Siinaista, joka pilvien, savun ja tulen paikkana jyrähtelee Herran karmaisevaa nimeä, mitä vastaan asetetaan Siionin laulujen lammas(paimen)mainen hellyys.

Vuoriveisu perustuu 2. Mooseksen kirjan kuvaukseen Jumalan ilmestymisestä palavana ja jylisten Siinailla (2. Moos. 19:18–19). Myöhemmin vieläpä Jumalaa itseään luonnehditaan ”polttavaksi tuleksi” (5. Moos. 4:24).

Sahan teokseen kertyykin profeetallista momenttia. Samoin kuin Jeesuksen annetaan siinä uhata tulella, kappale itsekin hetkauttaa ja vannottaa, niin lempeän surumielisesti ja lauhkean toteavasti kuin sen melodia ja näppäily kulkevatkin. Mutta viriääpä kulttuuria tai luontoa tuhoava palo mistä tahansa kenties selityksettä jäävästä syystä, sammutusvastuu asetetaan yksiselitteisesti kuulijoiden kannettavaksi.

Laulaja Topi Saha hymyilee mikrofonin vieressä.
Laulaja Topi Saha hymyilee mikrofonin vieressä. Kuva: Sari Casal / Yle Topi Saha,KulttuuriCocktail

Ehkä kappaleen omaa juoksua uhkaavat eniten ensimmäistä kertoa seuraavat säkeistöt. Kun niissä etualalle kohoaa ”totinen mies”, joka vielä tyypitellään vähäpuheiseksi, riskit ovat ilmeiset. Peräti neljän säkeistön ajan veistetään maskuliinisen heeroksen tyyppiä tuomatta järin paljon uutta ainesta tai käännettä laulun kertomukseen tai draamaan. Joku ehkä miettii, eikö arkkiveisuja kaupitellut kiertäjä voinut olla päinvastoin hyvinkin seurallinen ja vuolaasti kaskuillut hahmo.

Tälle on kuitenkin selityksensä. Etusijaisin niistä tähdentää kirvessurman tarvitsemaa pohjustusta: tässä murhalaulussa itse päiviltäpäästöön mennään vasta lopuksi. Turun palon vahvan alkukuvan ja hyytävän nitistyksen välissä pitääkin olla suvantoa.

Lisäksi kansanballadeissa tapaa olla toisteisuutta ja tapahtumattomuutta. Kuulija siirretään arkiasemastaan toiseen maailmaan, taiteen sfääriin. Esimerkiksi Niilo V. Valleniuksen (1892–1945) Luopioisissa 1913 kynäämä Titanicin laulu sisältää 20 nelirivistä säkeistöä, jotka pikemminkin vellovat heti mainitussa pohjaanmenossa kuin etenevät asiasta toiseen. Laulujen äärellä tai sisällä, niiden taikapiirissä on määrä viipyillä, vaikka ne uhkuisivat valistavaa ja sivistävää väkevyyttä. Tarvitaan kertautuvia säkeitä ja hidastettua toimintaa, jonka aikana sävel- ja tapahtumakulun käänteet ja painot iskostuvat vastaanottajaan. Vakavuus ja hiljentyminen eivät niinkään tue henkilökuvausta kuin varmistavat yhteiseen hetkeen virittäytymisen ja erojen verkkaisen erottumisen.

Yhtymäkohdat uskonriittien toisteisuuteen ovat ilmeiset. Säkeessä ”kaikki on katoavaista” sanotaan yhtaikaa hyvin käyttökelpoisuutensa säilyttänyt arkipuheenparsi ja johdetaan ajatukset Paavalin kirjeissä suoranaisena kertona toistuvaan katoavan ja katoamattoman suhteeseen. Apostolin sanat kilpajuoksijoiden havittelemasta ”katoavasta” ja uskonkilvoittelijoiden tavoittelemasta ”katoamattomasta seppeleestä” heläävät Sahan teoksen taustalla (1. Kor. 9:25). Hyväntekijän kunniaksi lausuttu säe ei tosin saa vastapainokseen viittausta mihinkään ajattomaan mutta kylläkin ”tiedon viljan” aina uuteen kasvuun. Vihjataan laulun itsensä loppumisesta ja mahdollisesta unohtumisesta mutta muistamistarpeen pysyvyydestä.

Bob Dylan
Bob Dylan. Bob Dylan Bob Dylan,Teemalauantai,Nobelin kirjallisuuspalkinto

Myös Blowin’ in the Wind syntyi vanhaa gospelia tai negro spiritualia No More Auction Block mukaillen ja ihmisoikeustaisteluiden tunnussävelmäksi sukeutunutta toista kansanlaulua We Shall Overcome tapaillen. Dylanin raamattuviittauksin ryyditetty laulu kaiuttaa perusajatuksessaankin Johanneksen evankeliumin jaetta ”Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita.” (Joh. 3:8)

Tässä katkelmassa alkuperäinen kreikan sana pneuma (πνεύμα) tarkoittaa sekä henkeä että tuulta tai sen henkäystä. Niinpä esimerkiksi 400-luvun latinannos hoitelee spiritus-sanalla sekä viiman että hengen. Uudemmissa käännöksissä, kuten Martti Lutherin (1483–1546) Bibelissä (1522/1534), on erotettu luonnonilmiö yliluonnolliseksi mieltyvästä syntymisestä, jota uusin suomennos paisuttelee isolla alkukirjaimella.

Sattumoisin myös Dewey mainitsee viitatussa kirjoituksessaan evankeliumikohdan sen varhaismodernissa Kuningas Jaakon Raamattua (1611) mukailevassa muodossa "the wind of the spirit bloweth where it listeth". Filosofi viittaa sillä ”tuhansiin ja tuhansiin jokapäiväisiin sattumuksiin ja kohtaamisiin”, joissa ajattelu lujittuu ja kuvitteluvalmius kypsyy.

Sahan teos asettuu tähän yhteyteen luontevasti. Tuulen lennättävästä voimasta alkava, huumaavan hiljaisuuden kautta kulkeva ja hengen karkaamiseen huipentuva esitys kuvaa perinteen säilymiselle elämänsä omistaneen ihmisen tien. Samalla se maalaa näkymän ylisukupolvisesta vastuusta. Moninaista hengenperintöä täytyy käyttää niin, että vastustetaan tietämättömyyttä ja epätietoa (”sammutetaan liekkejä”) ja suositaan kuvittelukykyä (”unta uudenlaista”) edellyttävää luovaa kriittisyyttä.

Hyvä laulu soi ja ajattelee kanssamme.

Jarkko S. Tuusvuori

Kirjallisuus:

An Arrangement of the Psalms, Hymns, and Spiritual Songs of the Rev. Isaac Watts, D. D., to which is added A Supplement. Toim. James W. Winchell & Jedidiah Morse. 2. p. Richardson & Lord, Boston 1820.

Moses Asch, Foreword [to Pete Seeger, American Favorite Ballads (1961)]. Teoksessa The Pete Seeger Reader. Toim. Ronald D. Cohen & James Capaldi. Oxford University Press, New York 2014, luku 29.

Annneli Asplund, Balladeja ja arkkiveisuja. Suomalaisia kertomalauluja. SKS, Helsinki 1994.

Joanna Dawson, The Disaster Song Tradition. Canada’s History = canadashistory.ca 8/iv/2012.

John Dewey, Filosofian uudistaminen (Reconstruction in Philosophy, 1919). Suom. Tuukka Perhoniemi. Vastapaino, Tampere 2011.

Kerttuli Hoppa, Paarmuskoista koulutettuihin kätilöihin.Kunnankätilön työ sekä raskauden seurannan ja synnytyksenmedikalisoituminen Pohjois-Suomessa vuosina 1900–1960. Pro gradu. Turun yliopisto, Turku 2010. (Lapin sodasta)

Tenka Issakainen, Tavallista taikuutta. Tulkinta suomalisten taikojen merkityksestä Mikko Koljosen osaamisen valossa. Väit. Turun yliopisto, Turku 2012. (Paulaharjusta)

Marjaana Kukkonen, Lappalaiset suomalaisissa kansantarinoissa. Pro gradu. Oulun yliopisto, Oulu 2016. (Kokko-noidasta)

Mirkka Lappalainen, Pohjoisen noidat. Oikeus ja totuus 1600-luvun Ruotsissa ja Suomessa. Otava, Helsinki 2018.

Angela McShane, Ne sutor ultra crepidam. Political Cobblers and Broadside Ballads in Late Seventeenth-Century England. Teoksessa Ballads and Broadsides in Britain, 1500–1800. Toim. Patricia Fumerton ym. Ashgate, Farnham 2010, 207–228.

Edward J. Renehan, Dark Genius of Wall Street. The Misunderstood Life of Jay Gould, King of the Robber Barons. Basic, New York 2005.

Suomen kansan muinaisia loitsurunoja. Toim. Elias Lönnrot. SKS, Helsinki 1880.

EDIT 1.3.2020: Korjattu, että Auschwitzin vapauttamisesta on kulunut 75 eikä 50 vuotta.

Kommentit