Hyppää pääsisältöön

Farrencin orkesterimusiikki saa tarpeellisen ja onnistuneen uuden luennan

Louise Farrencin orkesterimusiikkia ei tähän mennessä ole liikaa ollut mahdollisuutta päästä äänitteillä kuulostelemaan. Luxemburgin eurooppalaiset solistit taltioivat kaksi vuotta sitten säveltäjän toisen ja kolmannen sinfonian. Nyt projekti täydentyy kattaen samalla Farrencin keskeisen orkesterituotannon.

farrenc äänitteen kansi
farrenc äänitteen kansi Louise Farrenc

Kaksi alkusoittoa vihjailevat eleistöllään näyttämömusiikin maailmaan. Niiden verraten lyhyiden kestojen aikana ehtiikin rakentua vahvaa draamaa.

Ensitaltiointinsa saa pianolle ja orkesterille muotoillut variaatiot Kreivi Gallenbergin teeman pohjalta. Teos valmistui heti toisen alkusoiton jälkeen. Kreivi Gallenberg, siis Wenzel Robert von Gallenberg, oli itävaltalainen säveltäjä, jonka kiinnostuksen kohteena oli etenkin balettimusiikki. Teema ei sinällään jätä lähtemätöntä vaikutusta, mutta variaatiot ovat oiva osoitus Farrencin käsityötaidosta. Pianisti Jean Muller pääsee osoittamaan virtuoosin kykyjään näissä näyttävissä ja leikkisissä variaatioissa.

Painokas julkaisu vahvistuu, kun vain muutaman kerran aiemmin taltioitu Sinfonia nro 1 saa kaivatun tuoreen tulkinnan. Vuonna 1841 valmistunut teos pohjaa selkeästi austrogermaanisen säveltaiteen perinteeseen. Hyvin orkestroidussa musiikissa on aina vahva melodinen ote ja selkeä suunnan tuntu.

Christoph Königin johtaman Luxemburgin eurooppalaisten solistien soitossa on aiempiin tallennuksiin verrattuna uusi ja raikkaampi ote. Nämä taltioinnit eivät sorru edeltäjiensä tavoin paikoin hieman erikoisiin tempovalintoihin tai raskaaseen laahusteluun. Rennosti rullaavissa tulkinnoissa on vahva ja varma ote, aivan kuten musiikissakin.

Louise Farrenc. Sinfonia nro. 1; Alkusoitto nro 1; Alkusoitto Nro 2; Variaatiot Kreivi Gallenbergin teemaan. - Jean Muller, piano, Luxemburgin eurooppalaiset solistit/Christoph König. (Naxos, 8.574094)

Kuuntele Uudet levyt 3.3.2020, toimittajana Aki Yli-Salomäki.