Nuoruuden ja ärsyttävyyden puolesta

Musiikkitoimittaja Mervi Vuorela vietti illan Luukas Ojan ja Ursus Factoryn kanssa Tavastialla. Ensimmäinen bändi on pirskahteleva tulokas, toinen suosiossa oleva keikkajyrä. Illan aikana selvisi, mikä on Ursus Factoryn hittiresepti – eikä se ole vain hyvä asia.

Tavastian takahuoneessa haisee hiuslakka.

– Älkää antako niitä bäkkärirannekkeita kaikille, Luukas Ojan laulaja-kitaristi Iita Ylönen huutaa bändikavereilleen samalla kun tupeeraa tukkaansa yhtä isoksi kuin yläasteella.

– Joojoo, kuuluu vaimea vastaus.

Se on kieltä, jonka käytössä nuoret miehet ovat maailmanmestareita.

On enää puoli tuntia siihen, kun joensuulaislähtöinen Luukas Oja nousee Tavastian lavalle lämmittelemään illan pääesiintyjää Ursus Factorya.

Toistaiseksi takahuoneessa on väljää ja rauhallista, sillä Ursus Factoryn pojat ovat lähteneet käymään kotona soundcheckin jälkeen.

– Jännittää hemmetisti, Ylönen hölisee.

– Ei tätä oikein edes käsitä. Välillä tulee sellainen what-fiilis, mutta sitten se jotenkin unohtuu, ja sitten on vaan, että en mä tajua.

Ylönen ja Luukas Ojan toinen laulaja Jessica Kräkin sanovat jännittävänsä jokaista keikkaa. Stressaaminen alkaa jo viikko ennen esiintymistä, tai aivan viimeistään pari päivää aikaisemmin.

Nyt jännitys on erityisen kovaa, sillä ollaan Tavastialla – eikä vain Tavastialla, vaan loppuunmyydyllä Tavastialla.

Vain parisen vuotta kasassa olleelle Luukas Ojalle se on uusi kokemus, vaikka bändi onkin soittanut Urho Kekkosen kadulla kahdesti aiemmin: ensimmäisen kerran Kynsien ja Ghost Worldin lämmittelijänä maaliskuussa 2019 ja toisen kerran Indie Awards -tapahtumassa tammikuussa. Ihka ensimmäisen keikkansa bändi soitti Tavastian alakerrassa Semifinalissa puolisentoista vuotta sitten.

Tavastialla soittaminen jännittää Ylöstä ja Kräkiniä muistakin syistä. He ovat kovia Pitkä Kuuma Kesä -elokuvan (1999) faneja, ja kyseisessä Perttu Lepän nuorisokuvauksessa Kalle Päätalo -niminen joensuulaisyhtye päätyy lopulta nimenomaan Tavastian lavalle.

Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Tänä vuonna viisikymppisiään juhlivan Tavastian merkitys uraansa aloitteleville ja jo asemansa vakiinnuttaneille yhtyeille ei ole kadonnut mihinkään.

Se, onko soittanut Tavastialla vai ei, on yhä eräänlainen merkkipaalu tai statuksen määrittelijä, jota vasten bändin suosiota peilataan.

Tavastian rooli keskisuurten keikkojen tarjoajana vain vahvistuu jatkossa, sillä Helsingin keskustassa lopetti vuodenvaihteessa kaksi saman kokoluokan livemusiikkipaikkaa: Nosturi ja Virgin Oil. The Circus seuraa perässä kesäkuussa.

Jo nyt Tavastialle on tunkua. Paikka teki viime vuonna yleisöennätyksensä reilulla 150 000 kävijällä. 86 keikkailtaa oli loppuunmyytyjä, ja lisäksi vuodesta 2009 järjestetty Lauantaidisko myy loppuun harva se lauantai.

Ylösen ja Kräkinin ensikosketus Tavastiaan oli juurikin Lauantaidisko, jossa 23-vuotiaat kaverukset ramppasivat paljon 18–19-vuotiaina.

– Mutta ei Tavastiasta ole muodostunut itselle mitään kotipaikkaa. Näin ei varmaankaan saisi sanoa, mutta minulle (Joensuun) Kerubi on se rakkausmesta, Ylönen sanoo.

Ja nauraa äänekkäästi päälle.

Viime viikolla oltiin keikkojen jälkeen jopa pilkkuun asti juhlimassa. Me ollaan skarpattu!― Jessica Kräkin

Tämäniltaista keikkaansa varten Luukas Oja ei ole ehtinyt harjoitella niin paljon kuin oli suunnitellut. Bändin treenikämpällä sattui vesivahinko, ja yhdet harjoitukset tuhraantuivat siihen, että huone piti tyhjentää.

Valmistautuminen on muutenkin jäänyt puolitiehen. Ylönen on tullut Tavastialle suoraan töistä SuomiLove-tv-ohjelmasta, jossa hän toimii tuotantoassistenttina. Kräkin on matkustanut Helsinkiin 400 kilometrin päästä Outokummusta, jossa hän asuu vielä kolme kuukautta ennen valmistumistaan tanssijaksi. Sitten on edessä muutto Helsinkiin, jossa muut Luukas Ojan jäsenet jo asuvat.

Sillä välin kun Kräkin istui junassa, Luukas Oja julkaisi videon sosiaalisessa mediassa.

– Koska Jessi ei ollut siinä mukana, sen pää liimattiin siihen, Ylönen sanoo.

Toimintamalli kertoo Luukas Ojasta paljon. Asioita tehdään mieluummin kieli poskessa kuin keskellä suuta. Bändin Instagram-esittelyssäkin lukee: Ei jakseta olla virallisia.

Ylösen ja Kräkinin mukaan Luukas Ojalla ei ole erityisiä rutiineja ennen keikkaa, paitsi basisti Ilkka Nanouchen etsiminen.

– Se on yleensä häviksissä juuri, kun me ollaan menossa lavalle. Sitten se aina löytyy vähän myöhässä, Kräkin sanoo ja vilkaisee, onko Nanouchen paraikaa kateissa.

Ei ole – ainakaan vielä.

Tytöillä on myös tapana napista pojille kaikesta yleisestä, koska asiat eivät kuulemma etene, ellei poikia komenna. Keikkamatkoilla pojat jämähtävät liian pitkäksi aikaa tupakalle, hampurilaiselle, pelikoneelle tai ostamaan energiajuomaa.

Jatkuvassa käytössä ovat ainakin fraasit ”käyttäytykää!” ja ”älkää haaveilko!”.

Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Viisi minuuttia ennen Luukas Ojan keikan alkua Tavastia on puolitäysi.

Yleisössä näkyy paljon parinkympin molemmin puolin olevaa yleisöä: entisiä ja nykyisiä taidelukiolaisia, opiskelijoita sekä ihmisiä, jotka ovat katsoneet peiliin ennen kotoa lähtemistään. Paikalla on myös jonkin verran keski-ikäisiä miehiä ja yllättävän iso prosentti hevipaitoja.

Luukas Oja aloittaa keikkansa Muijista-singlellään. Se on riehakas, itseironinen, pöhkö mutta terävä punkpopbiisi, joka sähköistää Tavastian. Samat adjektiivit sopivat Luukas Ojan lavaolemukseen. Bändi suorastaan pirskahtelee nuoruutta, eikä yritäkään peitellä sitä.

Rasavillistä ilottelustaan huolimatta Luukas Oja ottaa myös kantaa. Ei on ei -biisi käsittelee #metoo-liikkeen teemoja ja Ostan, ostan kritisoi kulutuskulttuuria. Viimeksi mainitun biisin kohdalla Ylönen kysyy yleisöltä, onko kukaan ostanut tänään mitään. Rumpali Olavi Tanttu ja kitaristi Iivari Nenonen viittaavat laulajan selän takana – pitäähän tyttöjä härnätä.

Luukas Ojaa on verrattu PMMP:hen, mutta henkisesti bändin lähin sukulainen on alkuaikojen Apulanta. Maaliskuun 7. päivä Luukas Oja esiintyykin Apulannan lämmittelijänä Turun loppuunmyydyssä Logomossa.

Ei ole poissuljettua, etteikö Luukas Oja itsekin voisi myydä loppuun pienempiä keikkapaikkoja jo tämän vuoden puolella.

Ainakin mediasta löytyy uskoa bändiin: Luukas Oja ylsi kolmannelle sijalleYleX Läpimurto -listauksessa, jossa valitaan vuoden 2020 lupaavimpia kotimaisia artisteja ja bändejä.

Luukas Oja itse ei taida vielä läpimurtoonsa uskoa – sen verran häkeltyneenä se poistuu lavalta. Ylönen lähtee keikan jälkeen suoraan kotiin, koska hänellä on aamulla töitä. Kräkin ja pojat jäävät juhlimaan, joskin Kräkin sanoo tilanteen olevan harvinainen.

– Usein me lähdetään Iitan kanssa keikan jälkeen himaan, haha! Mutta viime viikolla oltiin keikkojen jälkeen jopa pilkkuun asti juhlimassa. Me ollaan skarpattu!

Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Kun kello alkaa lähestyä yhtätoista, ei uskoisi, että on torstai-ilta. 700 henkeä vetävä Tavastia on pakkautunut täyteen väkeä, mutta illan pääesiintyjälle Ursus Factorylle se ei ole yllätys.

Laulaja-kitaristi Jussi Pelkosen ja rumpali-laulaja Aleksi Ripatin muodostama duo soitti loppuunmyydylle Tavastialle viimeksi edellisviikon lauantaina. Sitä ennen yhtye myi Tavastian loppuun toisen levynsä julkaisubileissä maaliskuussa 2019.

Yksi syy suosioon on kotikenttäetu. Helsingissä vuonna 2013 perustettu Ursus Factory on soittanut kotikaupungissaan ylivoimaisesti enemmän kuin muualla.

– Jyväskylässä, Joensuussa ja Seinäjoella oli alkuvuodesta ihan hyvä meininki ja paljon jengiä, mutta vähän rauhallisempaa, Pelkonen sanoo.

– Kun soitettiin lauantaina stadissa, täällä oli tuttuun tapaan kaikista eniten kuulijoita. Ne olivat myös kaikista eniten fiiliksissä ja osasivat sanat. Silloin on hyvällä tavalla tosi helppoa soittaa.

Kotikenttäetu ei yksinään selitä suosiota. Ursus Factory on onnistunut luomaan samanmielisten kultin, jossa avainsanoja ovat vanha kunnon taidekoululaisuus, performatiivisuus, näsäviisastelu ja noh, ärsyttävyys. Bändin henkisiä sukulaisia Suomessa ovat Tiisu ja Henrik!, eivät niinkään punk- tai garagerock-skenen yhtyeet.

Tietyllä tapaa Ursus Factory tajuaa itsekin tekevänsä musiikkia, jota vierastetaan yhtä paljon kuin diggaillaan. Soundcheckissä Pelkonen on vetänyt traditionaalista gospel-kappaletta Down in the river to pray, koska ”checkissä tuntuu nololta laulaa omia biisejä ja lyriikoita”. Keikalla tunne häviää.

– J. Karjalainen sanoi mielestäni joskus, että jos sua vähän nolottaa sun oma biisi, sitten se on varmaan aika hyvä. Jos on pieni pelko perseessä, että hyväksytäänköhän mut, kun sanon näin, silloin biisissä on jotain aitoa tai rehellistä, Pelkonen sanoo.

– Mutta sitten jos se biisi nolottaa ihan saatanasti, sitten se on varmaan oikeasti nolo.

Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Hetki ennen keikkaa Ursus Factorylla on muutama rituaali. On punnerrettava ja varjonyrkkeiltävä. On halattava ja sanottava, että tulee paras keikka ikinä. On myös valittava juustoinen ja eeppinen alkunauha. Tällä kertaa se on irlantilaisen folklaulajan Declan O’Rourken kappale Galileo.

Poikia ei erityisemmin jännitä mennä lavalle – onhan siellä tullut käytyä. Sen sijaan he ovat innoissaan, koska edellislauantain Tavastian-keikka meni niin hyvin.

Ursus Factorya on kehuttu kovaksi livebändiksi. Siitä on käytetty myös YleX:n toimittaja Teppo Vapauden lanseeraamaa termiä ”Suomen tärkein rockbändi”. Se ei tietenkään pidä paikkaansa.

Ursus Factorylla on kuitenkin oma tenhoava tyylinsä luoda keikoilleen vuorovaikutteisuutta, josta fanit riemastuvat ja riehaantuvat - niin myös tänään.

Otetaan esimerkki: Yksi fani heiluttaa puolen tunnin ajan ilmassa Ursus Factoryn debyytti-lp:tä. Kun vinyyli ei laskeudu, Pelkonen osoittaa arvostuksensa fanille kysymällä, minkä biisin tämä haluaisi kuulla. Fani valitsee Hääyön, 7-minuuttisen revittelyn vanhalta ep:ltä. Ursus Factory soittaa kappaleen, koska miksikäs ei, ja ketä kiinnostavat settilistat.

Keikan aikana käy selväksi, mikä Ursus Factoryn hittiresepti on. Se ei ole vain hyvä asia.

Keikan aikana käy selväksi, mikä Ursus Factoryn hittiresepti on. Se ei ole vain hyvä asia. Kappaleet kuten Aikansa kutaki, Pakko mennä keskukseen ja Oot pomo noudattavat kaikki samaa kaavaa: puhelaulusäkeistö ja pomppumetalli-tyylinen kertosäe.

Osa sävellyksistä lainailee myös vähän turhan näkyvästi rockin kaanonista.

Parhaimmillaan Ursus Factoryn biiseissä on samaa oivaltavuutta kuin Sur-rurissa, vokaaleissa samaa ilmaisuvoimaa kuin Se-yhtyeen Yarilla ja asenteessa tarpeeksi härskiyttä tehdä slovareita, joissa yhdistyvät Prince ja Backstreet Boys. Vielä toistaiseksi bändi kuitenkin kompastelee omaan nokkeluuteensa. Se voi olla este isommalle suosiolle – ainakin hetkellisesti.

Keikan jälkeen Ursus Factoryn pojat ovat väsyneen tyytyväisiä.

– Keikka meni tosi hyvin. Siihen muodostui kiinnostava draaman kaari. Vedettiin yllättävän paljon myös slovareita, mutta jengi oli messissä ja täpinöissä alusta loppuun, Pelkonen kuvailee.

Kahden loppuunmyydyn Tavastian-keikan luulisi synnyttävän kunnon bakkanaalit takahuoneeseen. Mutta ei: Ursus Factoryn katse on jo seuraavassa esiintymisessä. Se on ymmärrettävää bändiltä, joka on rakentanut statuksensa keikkojensa ympärille.

Pelkosen viimeinen kommentti onkin paljonpuhuva:

– Jäätiin hetkeksi Tavastialle fiilistelemään ja juttelemaan jengin kanssa. Sitten mentiin himaan, kun aamukasilta lähti juna Ouluun keikalle.