Hyppää pääsisältöön

Kiellettyjä levyjä, lastenlauluja, sähköulinaa, haitarijatsia...
Mistä taidenautinnosta muistat
M. A. Nummisen parhaiten?

Läpileikkaus kansainvälisesti tunnetun baritonilaulajan urasta

M. A. Numminen on keksinyt uusrahvaanomaisuuden ja Gommi-jäniksen, karkottanut yleisön Sofian sirkuksesta, laulanut Kulkusia siansaksaksi, istunut naisensa kanssa eduskuntatalon puistossa, käynyt Suomen Talvisotaa 1960-luvulla, ollut boogie, hurmannut ulkomaiset filosofit kiekumalla Wittgensteinin mietelmiä ja jenkannut ulkosynnyttimistä. Katso ja kuuntele, miten kulttuuriradikaalista härnääjästä sukeutui Suomen kansan lemmikki ja kunniatohtori.
Orkesterimme pianisti sanoi minulle: Laula! Ja minä lauloin.― M. A. Numminen Eemelin haastattelussa 1966

26-vuotiaan Mauri Antero Nummisen pujopartainen habitus ja naukuva ulosanti nousivat yleisön tietoisuuteen vuonna 1966. Taiteilijakollega Eemelin haastattelussa tuore levyartisti paljasti heti kättelyssä, miksi oli ryhtynyt ilmaisemaan itseään laulamalla.

Somerolta Helsinkiin

M. A. Numminen syntyi Somerolla 12.3.1940 päivää ennen talvisodan päättymistä. Isä, paikallisen osuusliikkeen toimitusjohtaja, iskosti vesaansa puhetaitoa pienestä pitäen. Lauluntekijän uransa Numminen aloitti kuusivuotiaana siansaksankielisellä muunnelmalla joululaulusta Kulkuset.

Koska koulutoverit arvostivat jazzia suuresti, Numminenkin päätti ryhtyä sen kannattajaksi. Hän osti rummun ja alkoi lyömäsoittajaksi. Hieman myöhemmin hän viehättyi myös ns. vakavasta musiikista, etenkin sen avantgardistisimmasta äärilaidasta.

Koulupoikana Numminen soitti toisinaan tangomestari Unto Monosen yhtyeessä, vaikka pitikin sen ohjelmistoa kaupallisena. Vasta yliopistovuosinaan Helsingissä hän perehtyi populaarimusiikkiin ymmärtääkseen, miksi se oli suosittua.

Tahto olla radikaali voitti ujouden.― M. A. Numminen vuonna 1992 ohjelmassa Miten minusta tuli minä

Tutustuminen pääkaupungin kulttuuriradikaaliin älymystöön herätti Nummisessa halun tulla itsekin moderniksi ja radikaaliksi. Vanhoillista ajattelua oli 1960-luvun alun Suomessa vielä jonkin verran jäljellä, ja tabuja riitti murrettaviksi.

"Hätkähdysten aikaansaamisesta" tuli Nummisen ohjenuora. Ystävänsä Pekka Gronowin kanssa hän mm. perusti sattumanvaraisuuteen nojaavan jazzyhtyeen The Orgiastic Nalle Puh Cultivators, jonka jäsenyyteen riitti soittamisen halu.

Skandaalia ja sensuuria

Musiikkipyrintöjensä ohessa Numminen opiskeli mm. sosiologiaa, valtio-oppia, filosofiaa, tähtitiedettä ja kielitiedettä. Tähtäimessä oli kielisosiologin ura. Historia muuttui, kun ensilevy ilmestyi kevätkesällä 1966. Koska muut eivät halunneet asiaa edistää, sen kustansi Nummisen ja Gronowin oma Eteenpäin!-levymerkki.

M. A. Nummisen levy on hulluinta musiikkia mitä koskaan olen kuullut.― Kari Rydman Suosikki-lehdessä 1966

Numminen oli jo tehnyt yhtyeelleen lauluja, joissa hyödynsi sosiologisia ja filosofisia opintojaan. Esikois-EP sisälsi sävellyksiä professori Erik Allardtin oppikirjateksteihin, kielifilosofisen mietelmän Jos jäsennämme sekä Peter von Baghin pienoisnovelliin pohjautuvan, aistikkaasti zoofiliaan viittaavan tangon Hevoset ja minä. Viimemainittu nousi kaikkien yllätykseksi Ylen Kahdeksan kärjessä -radiolistan viidennelle sijalle. Ylessä levyä pidettiin kylläkin syystä tai toisesta sen verran outona, että sen käyttöä oli "harkittava".

Ennen seuraavaa levyjulkaisuaan Numminen aiheutti skandaalin esittämällä seurueineen seksuaaliaiheisia lauluja Jyväskylän kulttuuripäivien Visuaalisessa varieteessa. Laulut, kuten Jenkka ulkosynnyttimistä, oli sävelletty lääketieteellisten sukupuolioppaiden ja Suomen asetuskokoelman teksteihin.


Ilta-Sanomien ja Hufvudstadsbladetin otsikoita Visuaalisen varieteen keskeyttämisestä Jyväskylän kesässä 1966.
Poliisi keskeytti Visuaalisen varieteen Jyväskylän kulttuuripäivien johdon vaatimuksesta. Ilta-Sanomien ja Hufvudstadsbladetin otsikoita heinäkuulta 1966. Ilta-Sanomien ja Hufvudstadsbladetin otsikoita Visuaalisen varieteen keskeyttämisestä Jyväskylän kesässä 1966. Jyväskylän kesä,1966,M A Numminen,Ilta-Sanomat,Hufvudstadsbladet

Numminen sai Jyväskylän tapahtumien ansiosta "seksilaulajan" maineen, mikä epäilemättä kasvatti hänen julkista painoarvoaan. Kiistanalaisia sukupuolilauluja kuultiin hänen toisella EP:llään M. A. Numminen laulaa jälleen (1966), jonka radio kiirehti panemaan kokonaisuudessaan soittokieltoon.

Samalla joutui pannaan myös Unto Monosen säveltämä kaunis tango Naiseni kanssa eduskuntatalon puistossa. Sen tekstin rohkein ilmaus oli "ei liian pitkälle".

Naiseni kanssa eduskuntatalon puistossa: Seksuaalisesti kärjistetyt ilmaisut.― Ylen luettelo esitysrajoituksen alaisista äänilevyistä ja niiden kieltoperusteista
Yleisradion äänilevystön merkintöjä soittorajoituksista M. A. Nummisen levyissä.
Ylen sensuurimerkintöjä M. A. Nummisen varhaisissa levyissä. Esikois-EP sai koteloonsa tekstin "levyn käyttöä harkittava", ja ns. sex-EP joutui kokonaan soittokieltoon. Yleisradion äänilevystön merkintöjä soittorajoituksista M. A. Nummisen levyissä. M A Numminen,sensuuri,Yle,äänilevyt,1960-luku

Liedeistä elektroniujellukseen

M. A. Nummisen varhaistuotanto oli hengästyttävän monipuolista. Hän hääräsi epäröimättä kaikkien mahdollisten musiikinlajien kimpussa, olipa kyse taide-, perinne- tai elektronimusiikista.

Eteenpäin!-levymerkin ilmoituksia mm. M. A. Nummisen levyistä Stump-lehdessä.
Eteenpäin!-levyjen mainontaa nuorisolehti Stumpissa. Eteenpäin!-levymerkin ilmoituksia mm. M. A. Nummisen levyistä Stump-lehdessä. M A Numminen,1960-luku,Stump,Eteenpäin!

Ylelle tekemissään radio-ohjelmissa Numminen iloitteli mm. klassisen musiikin "hillittömyyksien" kustannuksella. Hänen omat tulkintansa Franz Schubertin liedeistä eivät kuitenkaan saavuttaneet kaikkien konserttimusiikin ystävien varauksetonta hyväksyntää. Niiden esittäminen tv:n Jatkoaika-ohjelmassa vuonna 1968 aiheutti voimakkaita tunnekuohuja ja mielipahaa. Liedeistä tehdyllä levyllä hänet esiteltiin "kansainvälisesti tunnettuna baritonilaulajana".

Uuden Suomen toimituksen kommentti yleisönosastokirjoituksiin, joita M. A. Nummisen Schubert-tulkinta Jatkoaika-ohjelmassa vuonna 1968 aiheutti.
Uuden Suomen toimitus kommentoi Nummisen Schubert-tulkinnan inspiroimaa palautetta maaliskuussa 1968. Uuden Suomen toimituksen kommentti yleisönosastokirjoituksiin, joita M. A. Nummisen Schubert-tulkinta Jatkoaika-ohjelmassa vuonna 1968 aiheutti. M A Numminen,Franz Schubert,Jatkoaika (tv),1968

Nummisen elektronimusiikillisten pyrkimysten eittämätön huipentuma oli Erkki Kurenniemen rakentama Sähkökvartetti-laite. Sen kavahduttava ulina aiheutti joukkopaon Maailman nuorison ja ylioppilaiden festivaalilla Sofiassa vuonna 1968.

Se on edelleen suurin kansainvälinen menestykseni.― M. A. Numminen Sähkökvartetin esiintymisestä Sofiassa 1968

Maanalaisuuden kausi

1960-luvun viimeisinä vuosina M. A. Numminen löysi underground-taiteen ja harrasti sitä turkulais-helsinkiläisen Suomen Talvisota 1939–40 -taiteilijaryhmän kanssa.

M A Nummisen underground-kirjoitusten otsikoita Intro-lehdessä vuonna 1969.
M. A. Numminen levitti undergroundin ilosanomaa Intro-lehdessä vuonna 1969. M A Nummisen underground-kirjoitusten otsikoita Intro-lehdessä vuonna 1969. Intro,1969,M A Numminen,Underground

Underground merkitsi Nummiselle dadan ja surrealismin sukuista taidesuuntausta, jossa keskeistä oli iloisen anarkistinen yhteiskuntakoneiston eli "Systeemin" vastaisuus, tabujen pahoinpitely ja "tajunnan räjäyttäminen" rajun rock and rollin avulla. Hämmennystä ja pahennusta herättäneiden esiintymisten lisäksi agendaa toteutettiin Suomen Talvisodan oman lehden ja radio-ohjelmien kautta. Maanalaista menoa -sarjassa kuultu Vihreä valta joutui levytettynä soittorajoitukseen Ylessä.



Suomen Talvisota -ryhmän levyt olivat merkittäviä katalysaattoreita suomenkieliselle rockille ja myöhemmälle punk-musiikille. Niiden myötä nousi esiin myös Nummisen löytämä somerolaiskyky Rauli "Badding" Somerjoki.

M. A. Numminen muisteli suomirockin syntyä, Baddingin varhaisvuosia ja Love Recordsin vaiheita Axa Sorjasen tekemässä haastattelussa vuonna 1994.

Uusrahvaanomaisuuden nousu

Laajasta toimeliaisuudestaan huolimatta M. A. Numminen oli 1960- ja 1970-lukujen taitteessa yhä melko lailla kuriositeetti, toisien mielestä virkistävä tai ainakin huvittava, toisista pelkästään ärsyttävä.

Olin tunnettu ja inhottu ihminen. Ajattelin tehdä jäähyväislevyn Suomen kansalle. Siitä tuli ensimmäinen suurmenestys.― M. A. Numminen vuonna 1992 ohjelmassa Miten minusta tuli minä

Viimeiseksi levyksi tarkoitetusta jatsi-iloittelusta Kissa vieköön (1970) tulikin suuri menestys. Itse keksitty taidesuuntaus nimeltä "uusrahvaanomaisuus" – aineksina vanhaa haitariswingiä ja saksalaisia schlagereita – teki hänestä laajojen kansankerrosten suosikin ja viihdyttäjän sanan varsinaisessa merkityksessä.

Nummisen tunnetuimpiin ja suosituimpiin iskusäveliin kuuluvat mm. Olen nähnyt Helga-neidin kylvyssä (1972), Maailma se on kuin silkkiä vaan (1976) ja Kumpallona luokses pompin ain (1976). Erikieliset tulkinnat loivat hänelle vannoutuneen ihailijakunnan myös vieraissa maissa. Keskeisiä yhteistyökumppaneita olivat Jani Uhlenius, Seppo Hovi ja lopulta Pedro Hietanen.

Penikat sipuliks!

Uusrahvaanomaisten jatsien kautta myös lapset ihastuivat M. A. Nummisen kauniiseen ääni-ilmaisuun. Hän teki ensimmäiset heille tarkoitetut laulunsa 1970-luvun alussa Ylen Lasten radion toimittajan Tytti Paavolaisen aloitteesta.

Nummisen tarjoama lastenviihde poikkesi totutusta. Vuonna 1971 julkaistua Joulupukki puree ja lyö -kappaletta ei kenties ollut tarkoitettu nimenomaan lapsille, mutta siitä tuli epäsovinnaisuutensa ansiosta heidänkin suosikkinsa. Vuonna 1973 Numminen esitti penskoja pelottelevaa Herra Huuta elokuvassa Jestapa jepulis, penikat sipuliks.

Erityisesti jäniksenä olo on suuresti viehättänyt Nummista. Hän ei ole tyytynyt vain laulamaan kyseisistä otuksista vaan käsikirjoitti televisiolle vuonna 1978 draamasarjan Jänikset maailmankartalle, jossa Kukurtaja-jänönä puolusti lajitoveriensa oikeuksia.

1980-luvun lopulla alkoivat tv-ruudussa seikkailla gummallisuuksiin ja gummidugsiin viehättynyt Gommi-jänis ja hänen stadilainen kissaystävänsä Pommi.

Katse yli maapallon

M. A. Nummisen epäämättömin tavaramerkki laulajana oli hänen epätavallinen äänenkäyttönsä, jota sekä rakastettiin että inhottiin. Vuonna 2007 hän selvitti kiekaisujensa salaisuuksia julkisesti.

- Miten M. A. Numminen -ääni muodostuu?
- Kyllä se ennen kaikkea muodostuu käymällä kurkkuun kiinni.
― Iiro Rantala ja M. A. Numminen Iirottelua-ohjelmassa 2007

Varhaiset sosiologiset, filosofiset, seksologiset tai armeijan hevosenhoitosääntöjä selostavat laulut toivat Nummiselle pysyvän maineen tieteellisten ja virallisten asiatekstien tulkitsijana. Hän musikalisoi – monasti tilaustöinä – mm. sanomalehden ilmoituksenjättöohjeita (1973), lakia Tilastokeskuksesta (1971) ja Lempäälän kunnalliskertomusta (1992).

Etenkin 1970-luvulla Nummisen tuotannolle olivat lastenlaulujen ja uusrahvaanomaisten iskelmien lisäksi tyypillisiä isot ja hieman pienemmätkin yhteiskunnalliset aiheet. Hän teki lauluja ja tuotti levyjä oikeuslaitoksesta, tulonjaosta, luonnonsuojelusta, kaupunkisuunnittelusta, kirjastolaitoksesta ja osuustoimintaliikkeestä.

Herra Numminen ei askartele pelkästään kotoisissa ympyröissä vaan hän on luonut humaanin katseensa myös yli maapallon ongelmien. Ympäristön, niin ihmisten, eläinten kuin luonnonkin, suojelu on M. A. Nummisen sydäntä lähellä.― Päivi Istala ohjelmassa Finnische Dägä vuonna 1974

Punktohtori kohtaa baarien miehen

1980-luvulla M. A. Numminen jatkoi uurastusta moniailla musiikin aloilla. Samalla hän, undergroundin hengessä, ylläpiti kamppailua yhteiskunnan lamaantuneisuutta vastaan. Otollinen hengenheimolainen löytyi "punk-tohtorina" tunnetusta filosofi Esa Saarisesta.

Esa Saarinen on vakuuttavin tyyppi, jonka olen tavannut 15 vuoteen.― M. A. Numminen ohjelmassa Pääosassa Esa Saarinen

Miesten yhteinen Terässinfonia-kirja ilmestyi vuonna 1981. Samana vuonna Saarisesta tehdyn henkilökuvan alussa Numminen (adjutanttinaan kevytpukeinen nuori nainen) kertoo ystävänsä avuista.

Ahkera kulttuurikeskustelija profiloitui mm. keskiolutbaarien muodostaman arvokkaan kulttuuri-instituution puolestapuhujana. Nummisen faktapohjainen romaani Baarien mies tuli julki vuonna 1986.

Uusundergroundia, teknoa, tangoa

1990-luvulle tultaessa Numminen havaitsi kansakunnan olevan jälleen undergroundin tarpeessa. Hän herätti uudelleen henkiin jo 1980-luvun taitteessa kokoamansa (ja vielä 2010-luvulla keikkailevan) Underground Rock Ochestran.

URO ei ainoastaan lämmitellyt 1960-luvun rienauksia vaan esitti myös uusia. Soundcheck-ohjelma seurasi sitä keikalle syksyllä 1993.

Vuosituhannen vaihteen lähestyessä Numminen löysi uutta innoitusta elektronisesta tanssimusiikista. Vuonna 1995 ilmestyi Taikapeili-duon innoittama M. A. Numminen Goes Tech-No. Levy toi hänelle ensimmäisen listahitin sitten 1970-luvun.

2000-luvulla Numminen vieraili eräiden nuorempien eksperimentalistien julkaisuilla ja teki mm. scratch-levyn DJ Sanen kanssa. Uudet sukupolvet näet muistavat hänet lastenlaulujen lisäksi suomalaisen elektroniavantgarden merkkihenkilönä.

Numminen ei sähköisen dancenkaan myötä toki hylännyt pitkäaikaista rakkauttaan, suomalaista tangoa. Syvällinen paneutuminen sen olemukseen poiki 1990-luvun lopulla näyttämöteoksen Pohjoinen tango-oratorio (1997) ja romaanin Tango on intohimoni (1998).

Olen helpottunut siitä, että suomalaisen tangon askeleet ovat kävelyä.― M. A. Numminen tv-haastattelussa vuonna 1990

Suosimaansa tangokävelyä Numminen demonstroi juontaja Maria Guzeninalle vuonna 1998.

Lapsifilosofista kunniatohtoriksi

Rakkaus tieteeseen ja erityisesti filosofiaan on näkynyt M. A. Nummisen tuotannossa alusta alkaen. Hän arvelee olleensa filosofi jo kuusivuotiaasta lähtien.

Nummisen ehtymätön inspiraationlähde on ollut Ludwig Wittgensteinin tuotanto, jonka pohjalta hän teki ensimmäisiä omia sävellyksiään jo ennen levytysuransa alkua. Vuonna 1989 yhtenä kokonaisuutena julkaistu The Tractatus Suite oli kansainvälinen merkkitapaus filosofisen vokaalimusiikin alalla.

Olen onnistuneesti yhdistänyt tiedettä ja hauskuutta keskenään, Åbo Akademi sanoo perustelussaan.― M. A. Numminen tv-haastattelussa vuonna 2011

Vuonna 2011 Numminen sai avantgardismistaan vihdoin virallisen tunnustuksen, kun nykymusiikkifestivaali Musica Nova ensi kertaa esitti hänen tilaustyönsä. Tuo täysatonaalinen teos oli sekin Wittgensteinille omistettu.

Samoihin aikoihin osui toinenkin tunnustus: Åbo Akademi nimitti takavuosien ärsyttäjän ja rienaajan kunniatohtorikseen. Helsingin yliopiston filosofinen tiedekunta noudatti esimerkkiä kolme vuotta myöhemmin.

Tämä kooste kykenee esittelemään vain osan kaikesta kiinnostuneen M. A. Nummisen tähänastisista aikaansaannoksista. Hän teki Yleisradiolle 1960- ja 1970-luvuilla mm. musiikkipitoisia radio-ohjelmia eri aiheista (musiikkipolitiikka, polttohautaus, WC:n historia ja rakkauden olemus ym.). Radiotyö jatkui 1980-luvulla muun muassa Yömyöhä-ohjelmassa Juha Siltasen kanssa.

Nummisen kirjallinen tuotanto käsittää mm. runoja, novelleja, satuja, dekkariparodioita, kuunnelmia, romaaneja ja muistelmia. Väsymätön mies on tehnyt kokeellisia lyhytelokuvia sekä elokuva-, näytelmä- ja näyttelymusiikkia, laulusarjoja runoteksteihin, yksinlauluja, mieskuoroteoksia (Kanteletar-sarja 1982, Gustaf II Adolfs afskedstal1994), pienoisoopperan Rameaus brorson (1993), filosofisen ooppera-oratorion Aenigma Aeternum (2001) ja kantaatin Verliebte Philosophen – Hannah Arendt und Martin Heidegger (2019/2015).

Humoristi olen ollut kuusivuotiaasta asti. Pitkät yliopisto-opinnot ovat taanneet, että kirjo on laaja.― M. A. Numminen Arto Nybergin haastattelussa 2003