Paniikkikohtaus helpotti Woiton seurassa – koulukoira auttaa opiskelijoita aina, kun stressaa ja ahdistaa
Woitolla on koulupäivän aikana lukuisia tärkeitä työtehtäviä. Vastuisiin kuuluu muun muassa auttaa opiskelijoita keskittymään, oppimaan paremmin tai esiintymään, vaikka jännittäisi.
Sibelius-lukion psykologian luokasta on tullut viime aikoina erityisen suosittu paikka opiskelijoiden keskuudessa. Syy siihen on selvä: kun luokkaan astuu, tuijottaa opettajanpöydän alta lempeä silmäpari, ja tervehdykseksi saa heti muutaman hännän heilautuksen.
Luokka on koulukoira Woiton työhuone, ja siellä se on omistajansa Minka Kallion mukana neljänä päivänä viikossa.
Woitto on Kallion mukana psykologian tunneilla, missä oppilaat saavat hakeutua koiran seuraan, jos keskittyminen herpaantuu tai opiskelu ei suju. Lisäksi labradoodle-rotuinen koira on ollut läsnä esimerkiksi koepäivissä, matikkakerhossa ja jännittävissä esiintymistilanteissa rauhoittamassa tunnelmaa.
Palkaksi satelee rapsutuksia, huomiota ja hellyydenosoituksia, jotka työstään motivoitunut koulukoira ottaa vastaan mielellään.
Lisäksi Woittoa saa tulla tervehtimään välitunneilla, jos tuntee kaipaavansa päivän aikana koiran hiljaista, mutta sitäkin leppoisampaa ja ymmärtäväistä seuraa. Kuulostaa aika hyvältä, eikö vain?
Eläimen läsnäolo helpottaa stressiä ja nostaa mielialaa
On helppoa ymmärtää, miksi psykologian opettaja Kallio näki Woiton kouluttamisen koulukoiran tehtäviin tarpeelliseksi: syksyllä 2019 julkaistun lukiolaisbarometrin mukaan 40 prosenttia opiskelijoista kokee lukio-opinnot henkisesti raskaiksi.
Koiran läsnäolo taas laskee kierroksia ja helpottaa stressiä ympäristössä, joka voi tuntua monelle opiskelijalle kuormittavalta.
Woiton ensisijainen ja virallinen tavoite koulussa on lisätä motivaatiota ja tarkkaavaisuutta. Kallio on kuitenkin huomannut koiran vaikutuksen olevan paljon laajempi opiskelijoiden keskuudessa.
Kallion mukaan Woitosta on ollut iso apu esimerkiksi sellaisille opiskelijoille, joilla on ahdistuneisuutta tai paniikkihäiriö.
– Opiskelijat on sanoneet, että Woitolla tuntuu toisinaan olevan parempi tilannetaju kuin ihmisillä. On ollut myös sellaisia tilanteita, missä oppilas on saanut paniikkikohtauksen ja hän on hakeutunut Woiton seuraan. Kohtaus on helpottanut, kun koira on ollut läsnä ja sitä on saanut silitellä.
Eläinten läsnäololla on myös tutkitusti positiivisia vaikutuksia oppimiseen. Pelkkä koiran läsnäolo luokassa rauhoittaa mieltä ja vaikuttaa myönteisesti muistin toimintaan sekä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.
Eläimet voivat opettaa meille myös arvokkaita ihmissuhdetaitoja.
– Koira opettaa myös tunnetaitoja ja empatiaa. Lisäksi Woitto opettaa kaikkien elävien olentojen kunnioittamista.
Myös tiede antaa vahvat perusteet sille, miksi Woiton kannattaa makoilla psykologian luokassa oppilaiden seurana. Koiran läsnäolo ja koskettaminen vapauttaa oksitosiinia, joka tunnetaan mielihyvähormonina. Samalla se vähentää kortisolia, joka on vastuussa stressistä.
"Woitolla tuntuu toisinaan olevan parempi tilannetaju kuin ihmisillä."
Miten stressikierrokset voi kääntää laskuun itsenäisesti?
Valitettavasti kaikille stressaantuneille opiskelijoille ei ole tarjolla koulukoiraa, jonka puoleen voisi kääntyä ahdistuksen nostaessa päätään – vaikka useimmista se kuulostaisi varmasti loistavalle idealle.
Onneksi oksitosiinitulvan voi saada aikaan myös muilla keinoilla kuin koiraa rapsuttelemalla. Mistä arkisista lähteistä oksitosiinia voi oikein etsiä?
– Oksitosiini on yhteenkuuluvuuden hormoni. Niin fyysinen kuin henkinen yhteys vapauttaa sitä kehoon.
Kallio muistuttaa, että pelkästään koskettaminen vapauttaa oksitosiinia. Kun silität lemmikkiäsi, halaat ystävääsi tai makaat oman kullan kainalossa, kehoon vapautuu mielihyvähormonia.
Kaikki eivät kuitenkaan pidä koskettamisesta. Silloin on tärkeää muistaa, että myös keskustelu ja läsnäolo toisen ihmisen kanssa saa oksitosiinin virtaamaan ja stressitasot laskuun.
Kallion mukaan myös yhteys luontoon saa oksitosiinitasot nousemaan. Voit lähteä liikkumaan luontoon tai viettää aikaa perheen lemmikin kanssa.
– Tunne tietoisesti myötatuntoa eläimiä, luontoa, itseä ja muita ihmisiä kohtaan. Hakeudu sellaisten ihmisten seuraan, jotka hyväksyvät sinut sellaisena kuin olet. Woittohan hyväksyy kaikki sellaisena kuin he ovat, Kallio summaa.