Hyppää pääsisältöön

Säröääniä-teoskokonaisuudessa tutkitaan normia eikä välitetä siitä, miltä radio kuulostaa

Suvi Tuuli Kataja
Suvi Tuuli Kataja haluaa haastaa laiskan radiokerronnan ja rikkoa normeja Suvi Tuuli Kataja Kuva: Nina Varis / Yle henkilökuvat (valokuvat),shortdox

Median ja kulttuurin muutoksessa moniäänisyys on valttia. Säröääniä-kokonaisuuden kuraattori Suvi Tuuli Katajan mielestä herkkiäkin teemoja voisi tutkia enemmän äänilähtöisesti ja rikkaasta suullisesta perinteestä ammentaen. Rock, rap ja elektroninen musiikki tahdittavat kokonaisuuden kolmea radioesseetä: Seksittömät, Nainen ei ole kaiku ja Hopeakulttuuri.

Painetun sanan valtaa pitävä aikakausi on loppumassa, ja tekstinjälkeisen eli toisen suullisen perinteen aika on jo alkanut. Ihmiset lukevat vähemmän ja toisaalta katsovat ja kuuntelevat enemmän. Moni hätääntyy, katoaako painotekstin mukana sivistys? Katoaako tiede? Korvaako viihde taiteen?

Samaan aikaan yhteiskunnassamme on yhä enemmän tilaa moninaisuudelle. Naiset räppäävät päälavoilla pian siinä missä miehetkin, queer-teemaisten spoken word -klubien yleisöt ovat täynnä, erilaisissa tapahtumissa ja kulkueissa marssitaan useassa sukupolvessa yhtäläisten ihmisoikeuksien puolesta. Ikäjakauma muuttuu väestön vanhetessa, ja silloin myös taide muuttuu.

Muutos ja aiemmin hiljaisuuteen tukahdutetut äänet voivat noustessaan tuntua aluksi häiritseviltä, jopa säröääniltä. Mutta äänihän säröytyy juuri siksi, että se on niin voimakas. Taide ja kulttuuri tulevat siis vääjäämättä päivittymään niin tekijöiden, kuluttajien kuin tekstinjälkeisen ajan myötä. Normaali muuttuu.

Vaikka osa valtaväestöstä pitääkin edelleen pelottavana sitä, että pinnan alla kytevä kulttuuri nousee kuuluvaksi, niin tilan uudelleenjako on jo tapahtumassa.

Radiogallerian esseekokonaisuus “Säröääniä” tuo yhteen neljän äänilähtöisen ajattelijan näkemykset normista, yhteiskunnasta, taiteesta ja siitä, miltä radio ja audio voisi nyt ja tulevaisuudessa kuulostaa. Tekijöinä ovat äänisuunnittelija ja musiikkituottaja Tuomas Skopa, elokuva- ja televisioäänisuunnittelija Salla Hämäläinen sekä taiteilijat Kim Modig ja Heidi M. Wee.

Tekijät käsittelevät teoksissaan muuttuvaa normia ja haastavat ajatuksiamme tarkkanäköisillä havainnoilla nykyisyydestä ja tulevasta. Kokonaisuus sukeltaa seksuaalisuuden moninaisuuteen, pohtii naisen rooleja feministisen katseen avulla sekä tarkastelee taidetta ja sukupuolta vanhenevan väestön näkökulmasta. Ja nyt tulee uutinen! Säröääniä-kokonaisuus tutkii aiheitaan äänilähtöisesti.

Kun lähdin kuratoimaan tätä radioesseekokonaisuutta, haaveenani oli polttaa perinteinen radiokäsikirjoitus, unohtaa jäykkä työryhmämalli joustamattomine työnjakoineen, uhmata audion kauneusihannetta sekä säröyttää ääni. Tällöin myös teeman valintana normin tutkiminen tuntui luontevalta.

Suullinen perinne on pitkä ja runsas

Suullisen perinteen aikakaudessa ei varsinaisesti ole ilmiönä mitään uutta. Ennen painokoneita olemme toimineet pääasiassa suusanallisesti. Olemme aina ilmaisseet itseämme rytmein, harmonioin, lauluin, itkuvirsin, loitsuin, sanaleikein, runoin, instrumentein – lista on pitkä. Olemme myös kehittäneet puhekielen, jotta puhumisemme, kuulemisemme ja ymmärtämisemme olisi sujuvampaa. Kuitenkin esimerkiksi radio, joka perustuu kuulemiseen, käyttää hyödykseen vain murto-osaa äänen mahdollistamista kerrontatavoista. Kulttuuriperintöön ja äänenkäsittelyä helpottavaan digitalisoitumiseen nähden radiofoniaa ja -kerrontaa voisi luonnehtia jopa laiskaksi.

Laiska radiokerronta ei kuitenkaan ole vain tekijöiden vastuulla. Kukaan ei näytä tietävän, kuinka sisällöt taivutetaan audiolähtöisiksi, meiltä puuttuu välineelle kirjoittamisen taito radiosta puhuttaessa. Aalto-yliopistossa elokuvakäsikirjoittajat opiskelevat viisi vuotta oppiakseen ajattelemaan kuvan kautta. Teatterikorkeakoulussa näytelmäkirjailijat opiskelevat kirjoittamaan näyttämölle. Vaikka audiokäsikirjoittajien olisi samalla tavalla opittava kirjoittamaan ja ajattelemaan äänen ehdoilla, niin meillä ei ole äänikäsikirjoittamisen koulutusta tai ammattilaisia.

Lisäksi tahmeat tuotantomallit, joissa äänisuunnittelijalla ei ole kosketusta käsikirjoitukseen, tekevät äänen sisältölähtöisen rakentamisen lähes mahdottomaksi. Päädymme usein tilanteeseen, jossa teksti laulaa ja ääni säestää. Silloin äänisuunnittelu ei tuo juurikaan lisäarvoa ääniteokseen.

Säröääniä-teoksissa kerronta yhdistyy musiikkiin

Kuratoimassani teoskokonaisuudessa sain tekijöiksi eri alojen ääniammattilaista, joista jokaisella on rohkeutta haastaa äänellä kertomisen tapoja. Teokset rakentavat myös vivahteikkaan musiikillisen matkan: kuljemme Sydän, sydän -rockyhtyeen improvisaatiosta loitsujen räppäämisen kautta Biitsi-duon elektronisiin sävyihin.

Tuomas Skopan essee Seksittömät, käsittelee haluttomuutta, vakaumusta ja tahdosta riippumatonta pidättäytymistä näkökulmina seksittömään elämään. Sen teemat kulkevat seksuaalisuuden määrittelyn rajapinnoilta vaihtoehtoisen mielihyvän lähteisiin sekä nuorten miesten turhautumiseen ja naisvihaan asti. Tässä rytmikäässä teoksessa ylikansoitetaan audio, etsitään vastauksia kaikenvärisen kohinan joukosta ja improvisoidaan - muun muassa musiikillisesti. Seksittömät-esseetä kuunnellessani tulin monta kertaa yllätetyksi. Tai tavallaan en, onhan teos tekijänsä kuuloinen; villi, humoristinen ja ennakkoluuloton.

Salla Hämäläisen essee Nainen ei ole kaiku sukeltaa suomalais-karjalaiseen kansanrunouteen, jossa kaikille pelottaville asioille, kuten ukkoselle, tulelle – ja naisen sukuelimelle on oma syntyloitsunsa. Teos tutkii ja haastaa naiseuteen liitettyjen roolien ahtautta ja kokoaa mytologisilta juurilta oman syntyloitsunsa rap-musiikin keinoin. Essee hyödyntää rohkeasti kerronnassaan lyriikkaa ja lipuu kauniisti kansanperinteen ja räp-biittien välillä – koukaten välillä stand upissakin. Esseen kuuntelemisen jälkeen minun tekee mieli huutaa. Mutta ei vihasta, vaan siksi että voin.

Kim Modig ja Heidi M. Wee tutkivat esseessään Hopeakulttuuri vanhenevan väestön vaikutusta taiteeseen ja yhteiskuntaan. Teos tutkii vanhuuteen liitettyjä mielikuvia, tabuja ja ennakkoluuloja. Teos kulkee perinteisemmän feature-kerronnan polkuja ja yhdistää puheen Biitsi-duon omintakeiseen musiikkiin. Lopputulos on tunnelmaltaan ympärillämme leijuvan utopian kaltainen, samaan tapaan kuin aiheensakin. Teos avaa uusia näkökulmia minun tulevaisuuteeni ja vanhempieni nykyisyyteen. Se tarjoaa ajattelua, jota minun olisi ollut vaikea tavoittaa ilman tätä esseetä. Jään pohtimaan kysymyksiä siitä, tuleeko meistä kaikista vanhana naisia tai vaikka taiteilijoita, ja millainen olisi muunsukupuolinen vanhuus tai yhteiskunta, jossa ei opeteta kategorisoimaan ihmisiä iän mukaan.

Mutta palataan alun kysymykseen siitä, tuhoutuuko sivistys painotekstin jälkeen.

Älkää peljätkö. Ei se tuhoudu. Painoteksti säilyy omana tyylilajinaan, se saa vain tasa-arvoisemmin rinnalleen muita kerronnan tapoja. Yhteiskuntakaan ei tuhoudu, vaikka se olisi moniäänisempi.

Tekstin jälkeen me opimme uuden käännöstyön. Me opimme kääntämään tekstiä – esimerkiksi tiedettä – kuultavaan, katsottavaan ja vaikka pelattavaan muotoon.

Ja jos me emme tee tätä käännöstyötä tai suhtaudu siihen vakavasti, niin osa porukasta jää ulkopuolelle. Kuten muillakin mediumeilla on omat erikoisosaajansa, me tarvitsemme ammattimaisia äänikäsikirjoittajia myös audion kentälle.Me opimme käyttämään suullista perinnettä tässä jatkuvan muutoksen aikakaudessa, jossa painettu sana on välillä liian jäykkä ja pysyvä.

Toivottavasti Säröääniä-esseekokonaisuus särähtää edukseen näiden muutosten kourissa. Tai toivottavasti se menee ainakin kunnolla särölle.

Teksti: Suvi Tuuli Kataja

Säröääniä-kokonaisuuden teokset julkaistaan maaliskuussa 2020 Yle radio 1 -kanavalla sunnuntaisin klo 18 (uusinta torstaisin klo 22:05). Teokset ovat kuunneltavissa Yle Areenassa julkaisupäivän aamuna.

  • Toimittajalta: Löperöpuhe ympäröi sekä urheilua että musiikkia, vaikka olemme molempien "ihmemaa"

    Miksei sanaa "yllättävä" kuulla Sävelaskelmerkkejä-sarjassa?

    Ammattimuusikon urheiluhulluudessa ei ole minkäänlaista shokkiarvoa. Ei ole koskaan ollutkaan. Sama koskee ammattiurheilijan “sotkeutumista” musiikkiin. Olkoon kyse vakavasta harrastuksesta tai sivutoimesta. Kulttuuriharrastus pelasti liikunnalta, todetaan usein. Uusi ohjelmasarjani Sävelaskelmerkkejä pelastaa kuuntelijansa kaikilta tuollaisilta kliseiltä! Kyllä, onhan näitä.

  • Mitä tulee mieleen, kun kuulet sanan Gambia?

    Köyliöläinen krokotiilidokumentaristi pykäsi saunan Gambiaan

    Tiina Reunanen uudessa radiofeaturessa Saunani Gambiassa: “Paikallisilla on kehittyneemmät silmät kuin meillä; he näkevät ihmisten teeskentelyn, henkimaailman ja onnistuvat ajamaan autoa pimeässä.”

  • Hartauspuhujat elokuussa

    Yle Radio 1:n hartauspuhujat elokuussa 2020

    Aamuhartaus ma-la klo 6.15 ja 7.15 (uusinta) Iltahartaus ma-pe klo 18.50, ehtookellot ja iltahartaus la klo 18.00. Iltahartauden uusinta ma-la klo 23.00.