Hyppää pääsisältöön

Rocktähti Lauri Ylösen markkinoimasta projektista asunnonostajien painajainen – Ylösen yhtiö sanoo tulleensa rakentajan huijaamaksi

30.3.2017 Helsingissä.
30.3.2017 Helsingissä. Kuva: Nella Nuora / Yle Lauri Ylönen,The Rasmus,musiikki,yhtyeet

The Rasmuksesta tutun Lauri Ylösen firman yhteistyöprojekti rakennusyhtiö Siscon kanssa jätti asunnonostajat pahaan pulaan. Ylösen yhtiön Alvardagin toimitusjohtajan mukaan puutalorakentaja huijasi heitä projektissa, joka liittyy uudiskohteeseen Porvoossa.

Harmoninen kokonaisuus, kaunis asuinalue, suunnittelijana rocktähti Lauri Ylönen. Näillä sanoilla markkinoitiin Porvooseen noussutta uudisasuntokohdetta. Moni innostui.

Ostajien piti päästä muuttamaan uusiin koteihinsa alun perin vuoden 2019 maaliskuussa. Sitten juhannuksena. Uusia muuttopäiviä tuli monia, mutta mikään niistä ei pitänyt.

Nyt kohteesta on tullut asunnonostajien painajainen. Kymmeniä tuhansia euroja ennakkomaksuja maksaneet ostajat eivät ole vieläkään päässeet muuttamaan uusiin koteihinsa.

Porvoon asuinalue on yksi esimerkki siitä, minkälaisen sotkun suomalainen rakennusyhtiö Sisco on jättänyt jälkeensä.

MOT julkaisi tänään yhtiötä käsittelevän ohjelman, jonka voit katsoa alla olevasta linkistä.

Katso ohjelma:

Sisco-konserni rakensi viime vuosien aikana yli tuhat asuntoa ympäri Uuttamaata. Parhaimmillaan puutalorakentaja pyöritti lähes 60 miljoonan euron liikevaihtoa. Vuonna 2015 Sisco nousi suurimmaksi uusien asuntojen rakennuttajaksi Porvoossa. Yhtiöllä meni lujaa: vuonna 2017 se julkisti aloittaneensa yhteistyön Alvardag Oy:n kanssa.

Alvardag on The Rasmus -yhtyeestä tutun rocktähti Lauri Ylösen perustama rakennusalan suunnitteluyritys. Alvardag on tuttu tositelevisiosarjoista Laurin Talot ja Design by Lauri, joissa Ylönen suunnitteli hulppeita koteja julkkisystävilleen.

Se oli sopimuksen vastaista tuotantoa ja meidän nimeä oli käytetty.― Toimitusjohtaja David Vatka, Alvardag

Sisco-konserni ja Alvardag julkistivat vuoden 2017 lopulla yhteistyöprojektin: Porvooseen nousevan noin neljänkymmenen asunnon rakennushankkeen.

Projektista järjestettiin lehdistötilaisuus, jossa Ylönen oli mukana markkinoimassa projektia. Kauppa kävi hyvin.

Muuttopäivä siirtyi siirtymistään, kukaan ei vastaa

Yksi ostajista on belgialainen Rémi Defays. Belgian nuorisomaajoukkueessakin pelannut jalkapalloilija muutti Suomeen viisi vuotta sitten, sillä hän halusi tutustua äitinsä kotimaahan.

Elämä Suomessa sujui hyvin ja hän päätti hankkia Porvoosta asunnon.

Rémi Defays.
Uuden asunnon ostanut Rémi Defays kertoo olevansa hyvin pettynyt siihen, miltä talot lopulta näyttävät. Rémi Defays. Kuva: Janne Järvinen / Yle MOT,Rémi Defays

Asuntokaupasta on tullut Defaysille talouskurimus. Hän on maksanut 52 000 euron etumaksun, mutta ovet uuteen asuntoon eivät ole vieläkään auenneet.

– On iso kysymysmerkki, milloin pääsen oikeasti muuttamaan ja miksi en saa enempää infoa siitä, mikä tilanne on, Defays sanoo.

Asuntokohteesta vastaaviin henkilöihin ja myyjiin on ollut erittäin vaikeaa saada yhteyttä.

– Se on ollut tosi sekavaa. Moni ihminen, jonka kanssa olen ollut yhteydessä, ei enää yhtäkkiä vastannut sähköposteihini.

Rocktähden suunnittelema ulkoasu houkutti

Rémi Defays kertoo, että alun perin hän ihastui Porvoon kohteessa siihen, miltä asunnot näyttivät.

– Varsinkin mainokset ja kuvat. Kiinnostuin heti. Uusi kohde ja ulkopuolikin näytti tosi modernilta.

Porvoon talojen piti näyttää tältä:

Yllä olevat kuvat ovat rocktähti Lauri Ylösen Siscolle tekemiä julkisivupiirustuksia, joita käytettiin Porvoon talojen markkinoinnissa.

MOT olisi halunnut kysyä Lauri Ylöseltä kysymyksiä liittyen Alvardagin ja Siscon yhteistyöhön. Hän ei kuitenkaan halunnut antaa haastattelua. Kysymyksiin vastaa Alvardagin toimitusjohtaja David Vatka.

– Kyseessä oli suunnitteluyhteistyö. Talojen ulkoasua ja sisätilojakin muutettiin tietyillä speksauksilla: ikkunoiden kokoa ja vähän taidetta ulos, Vatka sanoo Alvardagin roolista Porvoon asuntoprojektissa.

Käynti kohteessa avasi silmät

MOT on tutkinut Sisco-konsernia viime kesästä asti.

Yhtiön rakentamissa asunnoissa on vuodesta ja asuinalueesta toiseen lukemattomia vikoja. Yhtiö on jättänyt toistuvasti takuukorjaukset tekemättä, kadonnut paikalta ja jättänyt asukkaat pulaan.

Alvardagia yhteistyökumppani Siscon toiminta alkoi epäilyttää vuoden 2018 lopussa, kun toimitusjohtaja Vatka kävi yhtiökumppaneidensa kanssa paikan päällä Porvoon asuntokohteessa.

– Totesimme, että kyllä varmasti on pettynyt olo monella, Vatka sanoo.

Noudattavatko talot teidän visiota?

– Ei sinne päinkään, talot ovat selkeän erilaisia. Oli hyvin suuttunut olo ja reklamoin asiasta. Se oli sopimuksen vastaista tuotantoa ja meidän nimeä oli käytetty.

Siscon rakentama asuintalo Porvoossa.
Asuintaloista Porvoossa ei tullut ihan sellaisia kuin piti. Siscon rakentama asuintalo Porvoossa. Kuva: Janne Järvinen / Yle MOT,sisco oy

Huijasiko Sisco teitä?

–Käytännössä, meitä myös. Kyllä, näin se tietysti on, Vatka sanoo.

Mitä Lauri Ylönen ajattelee tästä?

– Hän on ollut hyvin ihmeissään. Todennut kuvat ja todennut tilanteen.

Alvardag Oy:n toimitusjohtaja David Vatka
Alvardagin toimitusjohtaja David Vatkan mukaan yhteistyö sai alkunsa Siscon ehdotuksesta. Alvardag Oy:n toimitusjohtaja David Vatka Kuva: Janne Järvinen / Yle MOT,David Vatka

Johdettiinko tässä harhaan ja sotkettiin Lauri Ylönen, yksi Suomen tunnetuimmista rocktähdistä, mukaan aika kyseenalaiseen toimintaan?

– Valitettavasti, tavallaan julkisuutta käytettiin vähän väärin.

Uusi omistaja lupasi korjata viat – tapahtui jotain ihan muuta

Vuoden 2019 alussa Sisco-konsernissa tapahtui mullistus, kun Permiso-niminen rakennusalalla toimiva yhtiö osti Siscon. Permiso lupasi huolehtia loppuun Siscon kesken jääneet kohteet, joihin Porvoon projekti kuului.

Tilanne on kuitenkin ajautunut asunnonostajien kannalta täydelliseen kaaokseen. Permiso haki konkurssiin taloyhtiötä, jonka asunnot sen piti viimeistellä. Permison toimitusjohtaja ei halua kommentoida syytä konkurssihakemukselle millään tavalla. Myöskään taloyhtiön palkkaama asianajaja ei anna kommentteja.

Joudunko maksamaan koko elämäni asuntoa, johon en pääse?― Rémi Defays

Oikeuden papereista selviää, että taloyhtiö pitää Permison konkurssihakemusta perusteettomana ja että Permiso on toimillaan vahingoittanut taloyhtiötä.

Permisossa on työskennellyt useita henkilöitä, jotka olivat aiemmin Siscon palkkalistoilla.

Kymppitonneja sijoittaneet odottavat yhä muuttopäivää

Asunnonostajien kannalta tilanne on epätoivoinen: He eivät ole tähän päivään mennessä päässeet muuttamaan uusiin koteihinsa. Mitään tietoa muuttopäivästä ei ole.

– Kysymys joka ilta, joka päivä ja joka viikko on se, että joudunko maksamaan koko elämäni asuntoa, johon en pääse. Vai saanko sen ja milloin? On ollut tosi vaikeaa, Rémi Defays sanoo.

Rémi Defays
Rémi Defaysin elämä sujui Suomessa sujui hyvin, mutta kaaokseen päättynyt asuntokauppa kävi hyvin raskaaksi. Defays muutti viime joulukuussa takaisin Belgiaan. Rémi Defays Kuva: Janne Järvinen / Yle MOT,Rémi Defays

Sisco-konsernin rakentamissa asunnoissa on ollut pahoja vikoja muun muassa lämmitysjärjestelmissä, salaojituksessa, kylpyhuoneiden vedeneristyksessä ja niiden edelleen.

– Meillä ei ole mitään tietoa siitä, missä kunnossa asunnot ovat. On pelko, että joudumme muuttamaan asuntoon, mistä voi tulla isoja laskuja, kun puhutaan keittiöstä tai kylpyhuoneesta.

Defays ehti irtisanoa vanhan asuntonsa vuokrasopimuksen ja asui haastatteluhetkellä pankkilaina niskassaan tätinsä luona.

Defays kokee, että hän joutui asuntoa ostaessaan huijatuksi.

– Tosi surullista, ei voi muuta sanoa.

– Onneksi olen vahva ihminen. Mutta mietin, että jos olisi iso lapsiperhe, niin miten tässä tilanteessa toimisi?

The Rasmus -keulakuvan nimi mainostaa kesken jäänyttä työmaata

Alvardag on tehnyt yhteistyötä myös Permison kanssa, joka osti Siscon vuoden 2019 alussa. Alvardag antoi Permisolle luvan käyttää nimeään ja tämän takia Permiso tunnettiin vuoden 2018 aikana nimellä Alvardag Group.

Alvardag Group järjesti vuoden 2018 loppupuolella osakeannin, jossa oli tavoitteena kerätä kaksi miljoonaa euroa kasvurahaa.

Alla olevalla videolla Lauri Ylönen mainostaa osakeantia:

Myöhemmin Alvardag Groupin nimi vaihtui takaisin Permisoksi. Toimitusjohtaja Vatkan mukaan osakeanti keskeytettiin.

Alvardag Oy ja Permiso tekivät yhteistyötä muun muassa Porvoon Haikkoossa sijaitsevan asuntokohteen parissa.

MOT kävi kyseisellä rakennustyömaalla helmikuun lopussa. Työmaan edustalla olevassa kyltissä kohdetta mainostetaan sillä, että design-suunnittelijana toimii Alvardag Oy/Lauri Ylönen.

Rakennukset ovat täysin kesken ja työt jäissä. Paikalla lojui runsaasti rakennustarvikkeita ja muun muassa sähkökaappi säiden armoilla. Rakennustöiden jatkuminen on tällä hetkellä täysi kysymysmerkki.

Sisco meni konkurssiin, rikostutkinta jatkuu

Sekä Sisco että Permiso ovat nyt konkurssissa. Jäljellä on kymmenien miljoonien eurojen sotku. Siscosta on käynnissä erittäin laaja talousrikostutkinta, jossa tutkintanimikkeitä ovat muun muassa törkeä petos, törkeä velallisen epärehellisyys ja törkeä kavallus.

Alvardagin toimitusjohtajan David Vatkan mukaan yhteistyö sekä Siscon että Permison kanssa katkaistiin, kun epäselvyydet alkoivat tulla esille.

Miten näette oman vastuunne tässä sotkussa? Olitte mukana markkinoimassa taloja, joiden ostajat ovat joutuneet aika ikävään tilanteeseen.

– On ollut todella surullista todeta tapahtumien kulku suhteessa ostajiin. Ja miten helppoa lopulta on jättää noudattamatta sopimuksia, Vatka vastaa.

Onko tämä teille jonkinlainen oppimiskokemus?

– Ehdottomasti on. Ehkä se kiteytyy siihen, että pitäisi vielä paremmin pystyä tutkimaan eri asioiden taustoja.

Vatkan mukaan yhteistyökuviot kävivät Alvardagille kalliiksi. Sisco jäi yhtiölle velkaa.

– Puhutaan merkittävistä summista.

Juttua muokattu klo 15.36: Toimitusjohtaja Vatka täsmentää, että osakeanti keskeytettiin. Aiempi muotoilu oli, että osakeanti jäi lopulta kesken.

Kukaan ei ota vastuuta Sisco-sotkusta

  • Enemmistöosuuden Sisco-konsernista vuonna 2016 hankkinut pääomasijoittaja Sentica Partners ei antanut haastattelua MOT:lle. Yhtiön näkemys kuitenkin on, että sen alaisuudessa asunnoissa esiintyviä yritettiin korjata isolla rahalla.
  • Vuoden 2019 alussa Siscon osti Senticalta rakennusalan suunnitteluyritys Permiso Oyj. Permison toimitusjohtaja ei halua vastata mihinkään kysymyksiin.
  • Siscon toimitusjohtajana vuoden 2017 loppuun asti työskennellyt Lauri Halminen sanoo, että hän ei vastannut rakentamisesta ja kehottaa kysymään asioita Henry Seppälältä.
  • Henry Seppälä sanoo olleensa Siscon suunnittelujohtaja vuoden 2017 loppuun saakka. Lukuisten MOT:n haastatteluiden perusteella Seppälä käytti yhtiössä erittäin suurta valtaa ja ohjaili muita. Hänellä on useita tuomioita törkeistä talousrikoksista. Seppälä ei halua antaa haastattelua.

MOT-ohjelmassa Tuhat tuhottua asuntounelmaa käsitellään tarkemmin rakennusyhtiö Siscon toimintaa ja pulaan joutuneita asukkaita. Ohjelman voit katsoa tästä linkistä.

Rakentaminen

Kommentit