Hyppää pääsisältöön

Päällikkönimityksiä Ylen aluetoimituksissa: Häme, Lounais-Suomi ja Pohjanmaa saavat uudet päälliköt

Henkilökuvat Teemu Kahilasta, Satu Takalasta ja Antti Korhosesta.
Teemu Kahila (vas.), Satu Takala ja Antti Korhonen. Henkilökuvat Teemu Kahilasta, Satu Takalasta ja Antti Korhosesta. Kuva: Yle henkilökuvat,Yle

Ylen kolmessa aluetoimituksessa vaihtuu päällikkö. Kaikki uudet päälliköt aloittavat tehtävissään 6.4.2020 mennessä.

Yle Hämeen päälliköksi on nimitetty Teemu Kahila. Hän on toiminut vuodesta 2018 Yle Lounais-Suomen radiotuottajana ja johtoryhmän jäsenenä. Teemu Kahila on satakuntalaisille tuttu radioääni, sillä ennen tuottajapestiä hän oli useita vuosia Radio Suomen aamujuontaja Satakunnassa. Yle Hämeen päällikön paikka tuli avoimeksi, kun Päivi Kuisma siirtyi tehtävästä Yle Lapin päälliköksi.

Yle Pohjanmaan päälliköksi on nimitetty Satu Takala. Hän on tullut Yleen tammikuun lopussa, kun hänet valittiin Yle Pohjanmaan verkkotuottajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Satu Takala on ollut ennen Yle-uraansa seitsemän vuotta sanomalehti Ilkan päätoimittajana. Yle Pohjanmaan päällikkyys tuli haettavaksi, koska nykyinen päällikkö Hannele Haanpää-Holappa siirtyy eläkkeelle.

Yle Lounais-Suomen päälliköksi on nimitetty vuoden loppuun saakka Antti Korhonen. Hän on toiminut aiemmin mm. Yle Turun päällikkönä ja siirtyy uuteen tehtävään Yle Lounais-Suomen suunnittelevan tuottajan tehtävästä. Yle Lounais-Suomen päällikön paikka tuli avoimeksi, koska nykyinen päällikkö Mari Kunttu-Kauppi on nimitetty aluetoiminnan kehitystiimiin kehityspäälliköksi.