Hyppää pääsisältöön

Yle varautuu kiihtyvään median muutokseen uudistamalla johtamistaan

Kaksi Yle ulkotuotantojen naista virittävätä kameraa
Kaksi Yle ulkotuotantojen naista virittävätä kameraa Kuva: Ilmari Fabritius Yle,kamerat,ulkotuotanto

Sisältö- ja julkaisujohtamista keskitetään uuteen Luovat sisällöt ja media -yksikköön, jonka johtajaksi on nimitetty Ville Vilén. Marit af Björkesten johtaa jatkossa uutta Strategia ja asiakkuus -yksikköä.

Muutoksilla Yle haluaa vastata nopeaan median muutoksen, jossa sisällöt ja julkaiseminen ovat yhä lähempänä toisiaan. Samalla strategiaa ja asiakkuutta halutaan johtaa entistä kokonaisvaltaisemmin.

“Olemme valmistelleet Ylen uutta strategiaa viime syksystä alkaen. Valmistelun aikana käydyissä lukuisissa keskusteluissa on noussut esille julkaisemisen tulevaisuus digitalisoituneessa mediamaisemassa ja yhtiön entistä kokonaisvaltaisempi johtaminen. Uudistusten tavoitteena on varmistaa sujuva ja tehokas toiminta sekä huolehtia siitä, että pian satavuotias Yle on suomalaisille merkityksellinen myös tulevaisuudessa”, kertoo toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Uuden Strategia ja asiakkuus -yksikön tehtävänä on vastata yhtiön strategiaprosessista, sisältö-, media- ja palvelustrategioista, asiakkuudesta ja yhteiskuntasuhteista. Yksikön johtajaksi on nimitetty nykyinen Svenska Ylen johtaja Marit af Björkesten. Svenska Ylen johtajan haku aloitetaan välittömästi.

Yhtiöön perustetaan myös uusi Luovat sisällöt ja media -yksikkö, joka vastaa tulevaisuudessa kanavien ja palveluiden rakentamisesta ja operoinnista, ohjelmahankinnasta, omien sisältöjen tuottamisesta, arkistosta, myynnistä ja ohjelmamarkkinoinnista. Yksikön johtajaksi hallitus on nimittänyt nykyisen Luovien sisältöjen johtajan Ville Vilénin.

Uudistuksen yhteydessä vahvistetaan myös viestinnän ja brändin roolia. Yhtiö rekrytoi uuden viestintä- ja brändijohtajan, jonka vastuulle tulee viestinnän ja mediasuhteiden lisäksi myös brändi. Viestintä- ja brändijohtaja on johtoryhmän jäsen.

Nykyinen strategia- ja viestintäjohtaja Gunilla Ohls jättää johtoryhmän kesäkuussa ja jää myöhemmin tänä vuonna eläkkeelle. Nykyinen julkaisujohtaja Ismo Silvo jatkaa johtoryhmässä toimitusjohtajan varamiehenä ja vastaa julkisen palvelun tehtävän kehittämisestä tulevaisuuden digitalisoituneessa mediaympäristössä.

Uudistusten valmistelu alkaa välittömästi ja uusi organisaatio astuu voimaan kesällä 2020.

“Yhtiössä aloitettiin johtamisen kehittäminen viime syksynä. Nyt tehdyt muutokset ovat määrätietoista jatkoa tälle työlle. Ylen pitää uudistua muuttuvassa maailmassa ketterästi”, kertoo Ylen hallituksen puheenjohtaja Thomas Wilhelmsson.

Ylen hallitus päätti muutoksista kokouksessaan 11.3. Samassa yhteydessä hallitus hyväksyi yhtiön vuoden 2019 tilinpäätöksen.

Yhtiön johtoryhmän jäsenten vastuualueet 15.6.2020 alkaen

  • Merja Ylä-Anttila, toimitusjohtaja
  • Ismo Silvo, toimitusjohtajan varamies
  • Marit af Björkesten, Strategia ja asiakkuus
  • Ville Vilen, Luovat sisällöt ja media
  • Jouko Jokinen, Uutis- ja ajankohtaistoiminta
  • Panu Pokkinen, Urheilu ja tapahtumat
  • Eija Hakakari, Henkilöstö
  • Janne Yli-Äyhö, Teknologia ja kehitys
  • Maisa Hyrkkänen, Talous
  • Katri Olmo, Lakiasiat, hallituksen ja hallintoneuvoston sihteeri
  • xx, Svenska Yle (nimitetään myöhemmin)
  • xx, Viestintä ja brändi (nimitetään myöhemmin)