Hyppää pääsisältöön

Prisma: Rakkauden anatomia – pakahduttava olotila on muutakin kuin tunne

Tyttö piirtää huulipunalla sydäntä ikkunaan tai peiliin.
Tyttö piirtää huulipunalla sydäntä ikkunaan tai peiliin. Kuva: Yle Kuvapalvelu Prisma,Prisma: Rakkauden anatomia

TV1 keskiviikkona 18.3.2020 klo 19.00, lauantaina 21.3. klo 13.35 ja maanantaina 23.3. klo 23.05, Areenassa

Rakkaus luo turvaa, kietoo pauloihinsa ja sytyttää halun sulautua yhteen rakastetun kanssa. Rakastuminen voi mullistaa elämän.

Ensimmäiset rakkauden kokemuksensa ihminen saa elämänsä alkuvaiheessa, vanhemman ja lapsen välisessä suhteessa. Varhaisvuosien kiintymyssuhteella on tutkimusten mukaan vaikutuksia kykyyn luoda läheisiä ihmissuhteita myöhemmin elämässä.

Rakkauden ominaisuuksia ja syntymekanismeja on tutkittu tieteellisesti. Tutkijoiden mielenkiinto kohdistuu muun muassa aineeseen nimeltä oksitosiini, joka on aivoissa muodostuva kemiallinen yhdiste. Hormonia erittyy esimerkiksi halatessa tai suudellessa ja se liittyy kaikkeen sosiaaliseen kanssakäymiseen.

Uusin tutkimus kertoo, että myös sydän erittää tätä hellyyshormonia.

Rakkaus voi satuttaa sydäntä

Rakastuminen on vahva vietti, joka muokkaa aivojamme ja kehoamme voimakkaasti ja hallitsemattomasti.

Saksalainen dokumentti Rakkauden anatomia tutkii, mitä rakastuneen sydämessä ja aivoissa oikein tapahtuu? Miten rakastuminen ihmiseen vaikuttaa ja onko olotila meille hyväksi?

Rakkaus voi satuttaakin ja aiheuttaa sekä fyysisiä että henkisiä oireita. Eräs sydänkohtauksen muoto, takotsubo-oireyhtymä tunnetaan myös nimellä särkyneen sydämen syndrooma.

Rakkaus on tunteista voimakkain, mutta miksi se on paljon enemmän kuin tunne?

Pleasure and Pain – The Science of Love. Ohjaus: Judith König. Tuotanto: A&O Buero/ZDF/Arte, Saksa, 2018. Lukijana on Virpi Haatainen.