Hyppää pääsisältöön

Christian Lindberg esittelee Bernsteinia vaihteeksi sinfonikon roolissa

Säveltäjä-kapellimestari Christian Lindberg on etenkin viime vuosina levyttänyt ahkerasti. Nyt vuorossa on toisen kapellimestari-säveltäjän Leonard Bernsteinin sinfoninen tuotanto. Jokaisessa Bernsteinin kolmessa sinfoniassa sinfoniaorkesteria vahvistaa joko solisti tai solistiryhmä. Uudella julkaisulla kuultavassa kahdessa ensimmäisessä sinfoniassa Arctic Philharmonicin mukana musisoivat pianisti Roland Pöntinen sekä mezzosopraano Anna Larsson.

bernstein äänitteen kansi
bernstein äänitteen kansi Christian Lindberg

Ohjelmallinen Sinfonia nro 1 “Jeremiah” pohjaa Raamattuun. Kaksi ensimmäistä osaa lipuvat eteenpäin notkeasti. Etenkin sutjakasti keinahteleva toinen osa on Lindbergin käsittelyssä iskevä. Viimeisessä kolmannessa osassa mukaan liittyy mezzosopraano Anna Larsson, joka ei ilmaisussaan vibratoa säästele. Esitystapa voi ehkä toimia oopperoissa, mutta Bersteinin musiikissa ei.

Sinfonia nro 2 “The Age of Anxiety” lainaa nimensä W. H. Audenin pitkästä kuusiosaisesta samannimisestä runosta. Yli puolen tunnin kestoinen teos jakautuu niin ikään kuuteen osaan, pyrkien samalla seurailemaan Audenin runoa. Pianon painokas rooli tuo mukaan konserttomaisuutta ja samalla lajityyppiin kiinnostavaa häilyvyyttä. Viidennessä osassa The Masque rennot jazzmaisuudet ja vallaton hurlumhei nousevat vihdoin ilmaisun keskiöön. Teoksen sulkeva Epilogi alkaa pohdiskellen kasvaen komeaan nousuun.

Yleensä Bernsteinin teosten joukosta poimitaan aina mukaan ne isoimmat hitit, vaikka muutakin kiinnostavaa tekijän tuotannosta voisi löytää. Tämä uusi julkaisu tuokin kaivattua lisää taltioituun Bernstein-repertoaariin.

Leonard Bernstein. Sinfoniat nro 1 ja 2. - Anna Larsson, mezzosopraano, Roland Pöntinen, piano, Arctic Philharmonic/Christian Lindberg. (BIS-2298)

Kuuntele Uudet levyt 17.3.2020, toimittajana Aki Yli-Salomäki.

Lisää ohjelmasta

  • KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    Äänitysprojektien toteuttaminen pandemiaolosuhteissa ei useimmiten ole ihan suoraviivainen prosessi. Tämän sai omakohtaisesti todeta myös 50-vuotisjuhlavuottaan viettävä Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri. Lykkäyksistä huolimatta saatiin ensimmäinen julkaisu uuden taiteellisen johtajan viulisti Malin Bromanin kanssa tehtyä.

  • Eero Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Säveltäjä Eero Hämeenniemen (s. 1951) itsenäisen ajattelun tulokset ovat viime vuosikymmenten aikana löytäneet muotonsa niin soivassa ja kuin kirjallisessakin muodossa. Tällä kertaa puhuu muusikko Hämeenniemi, jonka pianoimprovisaatiot heijastelevat muun muassa jazz-, gospel-, barokki- ja karnaattista musiikkia.

  • Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Säveltäjä Erkki Melartinin (1875–1937) musiikkia ei äänitteillä tai konsertiohjelmistoissa liian usein vastaan tule. Tämä on tietysti harmillista, koska Melartinin herkkävireistä äänistöä kuulisi mielellään enemmänkin. Melartin hehkui etenkin orkesterisäveltäjänä, mutta muutakin kiinnostavaa hänen tuotannostaan löytyy.

  • Seitakuoro juhlii ensitaltoinneilla

    Seitakuoro juhlistaa neljällä uudella ensitaltoinnilla

    Rovaniemellä toimiva Seitakuoro on yksi pohjoisen tärkeistä kulttuuritoimijoista ja lappilaisen identiteetin ylläpitäjistä. Kadri Joametsin johtaman kokoonpanon uusin julkaisu huipentaa kymmenen vuotta sitten alkaneen Lappi-trilogian. Edeltävillä levyillä soi pääosin vuosien varrella kuoron konserteissa tutuksi tullut ohjelmisto.