Hyppää pääsisältöön

Liiallinen kunnioitus johtaa sovinnaisille poluille

Viulisti Eldbjørg Hemsing on kolmella aiemmalla nimeään kantavalla julkaisulla taltioinut etenkin kansallisromanttista ohjelmistoa. Tällä kertaa norjalaisviulisti hyppää pianisti Simon Trpčeskin kanssa Edvard Griegin viulusonaattien maailmaan.

hemsing äänitteen kansi
hemsing äänitteen kansi Eldbjørg Hemsing

Epäilemättä Hemsing on suhtautunut oman maansa kansallisaarteiston taltioimiseen innostuneesti ja lämmöllä. Tulkintojen taso on Hemsingin edellisten julkaisujen tapaan korkea, yksityiskohdat huoliteltuja ja sointi raikas.

Entä kaivaako kaksikko Griegin sävelistöstä esiin jotain erilaista, jotain mitä aiemmat taltioinnit eivät olisi jo tehneet? Eipä oikeastaan. Tuntuu, että Hemsing kunnioittaa liikaa ikonista kohdettaan ja tekee sen mitä pitäisi tehdä, eikä sitä mitä kykenisi tekemään. Nämä tulkinnat eivät erotu aiemmista 2000-luvulla tehdyistä julkaisuista esitystensä tai tallennustensa puolesta. Pehmeä ja utuinen sointimaailma toki tekee kokonaisuudesta kutsuvan.

Hemsingin oma, sooloviululle kirjoitettu, romanttishenkinen Homecoming on pätevää tekoa. Griegin kolmen sonaatin jälkeen sijoiteltuna se tosin tuntuu kuin ilman pyyntöä esitetyltä ylimääräiseltä numerolta.

Edvard Grieg. Viulusonaatti nro 1; Viulusonaatti nro 2; Viulusonaatti nro 3. Eldbjørg Hemsing: Homecoming. - Simon Trpčeski, piano, Eldbjørg Hemsing, viulu. (BIS-2456)

Kuuntele Uudet levyt 17.3.2020, toimittajana Aki Yli-Salomäki.

Lisää ohjelmasta

  • KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    KPKO:n iskevä juhlajulkaisu osoittaa orkesterin vahvuudet

    Äänitysprojektien toteuttaminen pandemiaolosuhteissa ei useimmiten ole ihan suoraviivainen prosessi. Tämän sai omakohtaisesti todeta myös 50-vuotisjuhlavuottaan viettävä Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri. Lykkäyksistä huolimatta saatiin ensimmäinen julkaisu uuden taiteellisen johtajan viulisti Malin Bromanin kanssa tehtyä.

  • Eero Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Hämeenniemen improvisaatioissa on luonnetta ja syvyyttä

    Säveltäjä Eero Hämeenniemen (s. 1951) itsenäisen ajattelun tulokset ovat viime vuosikymmenten aikana löytäneet muotonsa niin soivassa ja kuin kirjallisessakin muodossa. Tällä kertaa puhuu muusikko Hämeenniemi, jonka pianoimprovisaatiot heijastelevat muun muassa jazz-, gospel-, barokki- ja karnaattista musiikkia.

  • Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Laulu-Miehet tulkitsevat Melartinia tulisesti

    Säveltäjä Erkki Melartinin (1875–1937) musiikkia ei äänitteillä tai konsertiohjelmistoissa liian usein vastaan tule. Tämä on tietysti harmillista, koska Melartinin herkkävireistä äänistöä kuulisi mielellään enemmänkin. Melartin hehkui etenkin orkesterisäveltäjänä, mutta muutakin kiinnostavaa hänen tuotannostaan löytyy.

  • Seitakuoro juhlii ensitaltoinneilla

    Seitakuoro juhlistaa neljällä uudella ensitaltoinnilla

    Rovaniemellä toimiva Seitakuoro on yksi pohjoisen tärkeistä kulttuuritoimijoista ja lappilaisen identiteetin ylläpitäjistä. Kadri Joametsin johtaman kokoonpanon uusin julkaisu huipentaa kymmenen vuotta sitten alkaneen Lappi-trilogian. Edeltävillä levyillä soi pääosin vuosien varrella kuoron konserteissa tutuksi tullut ohjelmisto.