Hyppää pääsisältöön

Vinkkejä, linkkejä ja tekemistä

Pikku Kakkonen suosittelee -kuva
Pikku Kakkonen suosittelee -kuva Kuva: Yle / Pikku Kakkonen Pikku Kakkonen

Pikku Kakkosen väki suosittelee katsottavaa ja koettavaa netistä.

LASTENSUOJELUN KESKUSLIITTO: Huoltajan selviytymisopas koronaviruskaranteeniin ja kotiopetukseen
Lastensuojelun Keskusliiton kotiopettajat ja muut asiantuntijat ovat koonneet parhaat vinkkinsä ja linkkinsä huoltajien selviytymiseksi poikkeusajassa.

HARRASTA KOTONA
Harrastakotona.fi on lapsille ja nuorille suunnattu sivusto, josta löytyy ohjeita ja ideoita taiteen kokemiseen, kokeilemiseen ja harrastamiseen kotona, vapaa-ajalla tai osana opetusta. Sivuille on valittu taidetekemistä ja elämyksiä monipuolisesti.

YLEN ETÄKOULU
Areenaan on koottu etäkoululaisille sopivaa katsottavaa.

KIRJASTOKINO
Kirjastokino on valtakunnallinen suoratoistopalvelu, josta löytyy elokuvia ja tv-sarjoja kirjastojen asiakkaille. Palvelu on saatavilla tällä hetkellä ilmaiseksi kirjastokortilla noin 2 miljoonalle suomalaiselle.

LUKULUMO
Lukulumo on varhaiskasvatukseen suunnattu digitaalinen työkalu, joka tarjoaa laajan valikoiman kuvakirjoja suomeksi ääneen luettuina. Helppokäyttöisen sovelluksen avulla voit kuunnella suurta osaa kirjoista myös kymmenillä eri kielillä. Lukulumo on nyt avoinna kaikille käyttäjille.

ILTASATU.ORG
Maksuttomia satukirjoja luettavina lapsille.

MARTAT: Aikaa olla kotona
Aikaa olla kotona -sivustolla on Marttojen vinkkejä koko perheelle ruokaan, käsitöihin ja muuhun ajanvietteeseen liittyen.

MARTAT: Pikkukokki
Pikkukokki-sivusto on Marttojen tekemä sivusto, jolta löytyy reseptejä, siivousvinkkejä, askarteluohjeita, leikkejä ja vaikka mitä.

MLL: Leikkipankki
Mannerheimin lastensuojeluliitto tarjoaa Leikkipankissa leikkejä ja vinkkejä hauskaan yhdessäoloon kaikenikäisille.

KIERRÄTYSKESKUS: Askarteluopas
Kierrätyskeskuksen askarteluideoita.

HOITOPAIKKA.NET: Askarteluvinkit
Perhepäivähoitajien nettiyhteisön askarteluvinkit koko vuodelle.

TAIDEKOTI: vesivärimaalaus
15 helppoa vinkkiä vesivärimaalaukseen.

LORUILLEN, LIIKKUEN, LAULAEN
Materiaalipaketti kehtolauluista ja pienen lapsen kanssa leikittävistä leikeistä.

LIIKUNTAA KOTONA
Sydänliiton Neuvokas perhe -sivuston vinkkejä koko perheen kotona liikkumiseen.

LIIKUNTALEIKKEJÄ
Näkövammaisten liiton vinkkejä sisällä liikkumiseen päiväkoti-ikäisille.

LIIKKUVA VARHAISKASVATUS: 60 lasten omaa leikkiä
LIIKKUVA VARHAISKASVATUS: 100 pientä askelta

RENTOUTTAVAT SATUHIERONNAT
Vinkit ja materiaalit rentouttaviin satuhierontoihin.

TURVAPUPU
Liikenneturvan nettisivut mm. turvallisesta liikkumisesta liikenteessä ja liikennemerkeistä.

KUNNARI-lukudiplomi
Vinkkejä ja tehtäviä kirjojen lukijoille.

HISTORIAN JÄNNÄT NAISET
Toimittaja Maria Pettersson kirjoittaa alakouluikäisille sopivia tarinoita historian jännistä naisista, joita koululainen voi lukea itse tai yhdessä aikuisen kanssa. Tarinan lopussa on muutama kysymys, jota koululainen voi pohtia yhdessä vanhemman kanssa.

NIILO MÄKI INSTITUUTTI: Ekapeli
Ekapeli on tietokoneella ja mobiililaitteilla pelattava oppimispeli, joka harjoittaa lukutaidon perusteita. Pelit on kehitetty Jyväskylän yliopiston ja Niilo Mäki Instituutin työryhmän toimesta.

SANOMA-PRO: Arttu-sovellus
Arttu-sovelluksella voi katsoa painettuun kirjaan liittyvät videosisällöt ja äänitteet uudella tavalla: suoraan omalla puhelimellasi ilman kirjautumista.

SANOMA-PRO: Digitaaliset harjoitustehtävät
Digitaalisia harjoitustehtäviä koululaisille.

OTAVA OPPIMISEN PALVELUT: Otso-sovellus
Otso-sovellus ja painettu oppikirja yhdessä avaavat oppilaan käyttöön äänitteitä ja videoita. Otso tukee oppilasta, kun hän tekee läksyjä, kertaa asioita ja harjoittelee ääntämistä kotona. Helppokäyttöisen Otson voi ladata mobiililaitteeseen sovelluskaupasta veloituksetta.

OTAVA OPPIMISEN PALVELUT
Otava on avannut sarjojansa käyttäville oppilaille digitaalisia tehtäviä. Digitaaliset tehtävät avataan aiemmin koululle tilattujen oppilaan materiaalien mukaan. Opettajat saavat koekäyttöön kaikki digitaaliset materiaalimme kevään 2020 ajaksi Otavan Opepalvelussa.

MOKA MERA
Moka Mera Linguan avulla leikki- ja esikouluikäiset voivat opetella uusia kieliä hauskalla ja helpolla tavalla.

SUKUPUOLEN MONINAISUUDEN OSAAMISKESKUS: Satuja
Satuja lapsille sukupuolen moninaisuudesta

PAPUNET
Pelejä eri tavoin kommunikoiville lapsille.

SUOMEN MIELENTERVEYS RY: Pelejä ja tehtäviä
Mielen hyvinvointiin ja tunteisiin liittyviä pelejä ja tehtäviä.

MEDIA-AVAIN
Media-avain antaa ennakkotietoa elokuvista ja eväitä elämysten purkamiseen. Asiantuntijaraati esikatselee uudet lasten- ja nuortenelokuvat arvioiden niiden myönteisiä viestejä ja soveltuvuutta eri-ikäisille katsojille. Löydä Media-avaimen avulla sopivat elokuvat omalle perheelle.

KOULUKINO
Koulukino on valtakunnallinen elokuvakasvatusyhdistys, joka kannustaa kouluja elokuvan pariin ja tarjoaa opettajille elokuvakasvatuksen välineitä. Koulukinon tavoitteena on tuoda koululaiset elokuvateatterielämyksen äärelle ja saada opettajat käsittelemään nähtyä jälkikäteen yhdessä oppilaiden kanssa.

ELOKUVAPOLKU
Kansallisen audiovisuaalisen instituutin verkkopalvelu on suunniteltu elokuvakasvatuksen tueksi, ja se tarjoaa elokuvanäytteitä ja -materiaaleja opetuskäyttöön maksutta. Elokuvapolkua voi käyttää niin taide- ja kulttuurikasvatuksen kuin mediakasvatuksenkin välineenä.

Oulun yliopiston LUMA-keskus
Peli- ja pulmatehtäväpaketti, josta löytyy tekemistä kaikille esikoulusta lukioon. Matemaattista ajattelukykyä kehittävien pelien lisäksi mukana on myös muutama ympäristöopin, biologian, maantiedon ja fysiikan opetukseen liittyvä peli. Useat pelit ja pulmatehtävät ovat luokkatasosta huolimatta soveltuvia kaikenikäisille.

HEUREKAN TIEDE-ELÄMYKSIÄ KOTIIN
Heureka on koostanut sivuilleen videoita ja tehtäviä kotioloihin.

LASTEN LUOMUS
Luomuksen ja Luonto-Liiton yhteisiltä sivuilta löytyy erilaisia tehtäviä, kuvastoja ja taustatietoja kasveista, eläimistä ja luonnon ilmiöistä.

SUOMEN LUONNONSUOJELULIITTO: Koulumetsät
Koulumetsä on koulua tai päiväkotia lähellä oleva pysyvä metsäluontokohde, joka sopii lasten ja nuorten opetuksen, kasvatuksen ja virkistyksen tarpeisiin.

PARTIO ETÄNÄ
Partion vinkkipaketissa on koottu jokaiselle lähikontaktittomalle viikolle aktiviteetteja, joita voi hyvin toteuttaa missä ja milloin vain.

LUONTO-LIITTO: Kevätseuranta
Luonto-liiton kevätseurantakortti esi- ja alkuopetusikäisille lapsille.

FINNA.FI
Finna.fi -sivulla on Suomen museoiden, kirjastojen ja arkistojen aineistot sekä valmiita aineistopaketteja ja tehtäväideoita kaikkien saatavilla.

MUSEOIDEN VIRTUAALIKIERROKSET
Suomalaisia museoita virtuaaliopastuksessa.

ATENEUMIN VIRTUAALIKIERROS
Virtuaalikierros Ateneumin kokoelmanäyttelyyn.

12 VIRTUAL MUSEUMS
12 museota maailmalla, joihin voi tutustua virtuaalisesti.

KULTTUURIN VUOSIKELLO
Iso tietopankki materiaaleineen ja tehtävineen kulttuurista ja elävästä perinnöstä (koululaisille).

LASTENKULTTUURIKESKUS LOUHIMO
Opetusmateriaalia soitto- ja musiikinteoriaan. Videot käsittelevät musiikin teoriaa, soitinopetusta ja bändissä soittamista.

VIIHDEVINTIÖT
Vinkkejä opettavaisiin, turvallisiin ja hauskoihin peleihin perheen pienimmille.

Linkkejä lisätään jatkuvasti.

  • Pikku Kakkosen syyskuun tärpit

    Pikku Kakkosen arki-illoissa on aina teema.

    Pikku Kakkosen syksyssä on monenmoista mukavaa tarjolla pientä katsojaa varten! Maanantaina käydään koulua, tiistaina katsellaan posteja, keskiviikkoisin liikutaan, torstaisin opetellaan kaveritaitoja ja perjantaisin pohditaan Jaakkopedian toimistossa maailmaa.

  • Jönneli - komediasarja lapsille

    Jönneli on uusi, lapsille suunnattu komediasarja.

    Jönneli on 4-7 -vuotiaille suunnattu lasten komediasarja, jossa seikkailevat arkkityyppiset hahmot satumaisessa maailmassa. Jönneli nähdään lauantaiaamuisin 29.8. alkaen Pikku Kakkosessa ja Areenassa.

  • Salasaaren seikkailijat Pikku Kakkosessa

    Seikkailijalapset lentävät mukaan keskelle satua.

    Salasaaren seikkailijat on uusi sarja, jonka jokaisessa jaksossa kaksi 6-8-vuotiasta lasta pääsee lentämään kuumailmapallolla keskelle satua. Salasaarella lapsi otetaan vastaan seikkailijana - pystyväna, sinnikkäänä, kekseliäänä - sellaisena, jona jokainen lapsi ansaitsee tulla nähdyksi. ”Sinä olet sopiva!” lauletaan Salasaarella.