Hyppää pääsisältöön

Elokuvan moniäänisyys ja tasa-arvo eivät voi olla pelkkä ilmiötrendi – "Tarvitsemme pitkäjänteistä tarkkailua pitkän aikavälin kuluessa"

Mimosa Willamon esittämä Aurora makaa lumihangessa.
Miia Tervon Jussi-ehdokkaana oleva Aurora kertoo rovaniemeläisnaisen ja iranilaismiehen rakkaustarinaa. Auroran roolissa nähdään Mimosa Willamo. Mimosa Willamon esittämä Aurora makaa lumihangessa. Kuva: Dionysos Films Oy Yle Areena,Aurora Aksnes

Naisten tekemät elokuvat tuntuvat olevan yleissivistyksen erikoistietoa – syvältä kaivettuja elokuvahistorian salaisuuksia. Vaikka meillä Suomessa elokuva on muuttunut tasa-arvoisemmaksi, silti yhä pohdimme, mitä naisen elokuvalla tarkoitetaan. Miksi yhä oletamme, että miehen katse on normi, ja naisen katse se jokin toinen? Onko edelleen miehen kertoma tarina se yleispätevä tarina ihmisestä, jolle muut tarinat ovat alisteisia? Yle Teeman, Femin ja Yle Areenan Naisten maaliskuu on tarjonnut löytöretken naisten ohjaamiin elokuviin, onko mikään toisin?

Valtaosa näkemistämme elokuvista on miesten tekemiä. Naisten tekemistä elokuvista yleissivistyksemme tunnistaa lähinnä yksittäisiä mestariteoksia, kuten Jane Campionin Pianon. Määrällinen epäsuhta on kertynyt elokuvahistorian saatossa niin suureksi, ettei sitä kurota umpeen kenties ikinä, ellemme sitten toivo naisten ylivaltaa elokuvabisneksessä, mutta tämä ei liene kenenkään tavoite.

Turha siis soimata itseään, jos et osaa nimetä kuin yhden naisen ohjaaman elokuvan. Kotimaisista tänä päivänä toivottavasti useamman, mutta laajemmassa mittakaavassa on inhimillistä, että emme tiedä naisten tekemistä elokuvista tarpeeksi. Naisen ohjaama elokuva on neula heinäsuovassa, eivätkä nuo neulat ole olleet kovin näkyvillä. Naisten tekemiä elokuvia pitää kaivaa, ja siksi ne tuntuvat olevan erikoistietoa.

Olemme huomaamattamme tottuneet pitämään normina ajatusta, että elokuva on miesten bisnes. Siinä samalla elokuvalliseen lukutaitoomme on piirtynyt hollywoodmainen kuvakerronta, eräänlainen rikkomaton kerronnan kuvasto siitä miten asioita, maailmaa ja naista kuvataan – millaisia tarinoita kerrotaan ja mitkä ovat naisen toiminnan mahdollisuudet noissa tarinoissa. Olemme turtuneet siihen, kuinka naisia katsotaan elokuvassa mieheen katseen kautta.

– Miten naisruumista kuvataan, miten kamera kuvaa naista ja miten naisen katse muuttuu katsoessa naista, pohjustaa elokuvatutkija ja SKS:n arkistojohtaja Outi Hupaniittu ja lisää:

Anna Paavilaisen Kaksi ruumista rannalla kommentoi juuri sitä, kuinka naisen osa on olla se ruumis siellä rannalla muoveihin käärittynä.

Laura Birn istuu punaisessa valossa baaritiskillä. Kuva lyhytelokuvasta Kaksi ruumista rannalla.
Anna Paavilaisen elokuva Kaksi ruumista rannalla on osa Naisten maaliskuun ohjelmistoa ja nähtävillä Yle Areenassa. Laura Birn istuu punaisessa valossa baaritiskillä. Kuva lyhytelokuvasta Kaksi ruumista rannalla. Laura Birn,lyhytelokuvat,Anna Paavilainen,Jussi-ehdokas

Paavilaisen lisäksi Hupaniittu nostaa esiin tuoreita elokuvia kuten Miia Tervon Aurora, Pamela Tolan Teräsleidit, Zaida Bergrothin Marian paratiisi sekä Céline Sciamman Nuoren naisen muotokuva. Hänen mukaansa nämä elokuvat hehkuvat jotain uudenlaista katsetta, ilmaisun halua, joka on aivan muuta kuin alisteisuus miehen katseelle.

– Nuoren naisen muotokuvassa naisen ruumiillisuutta kuvataan tavoilla, joita ei tarvitse puhua auki. Rakastavaiset naiset makaavat sängyllä alasti, mutta eivät tavalla, jolla olemme tottuneet alastoman naisen näkemään. Kuva on esteettisesti todella kaunis, vaikka siitä puuttuvat painovoimaa uhmaavat rinnat ja vartalon täydellisesti valittu asento. Pari on todella kauniisti kuvattu siihen oman rakkautensa ja tunteidensa keskelle. Kuvaa ei ole aseteltu länsimaisen miesten luoman kauneusihanteen mukaisesti, jossa nainen on miehen katseen kohteena.

– Tai Marian paratiisin kylpykohtauksessa, kun Maria nostaa säärensä kylpyammeen reunalle ja säärtä kuvataan aistillisesti läheltä. Marialla on säärikarvat. Se on todella kaunis kuva, herkkä, ja totta kai sillä on ne säärikarvat!

Aurora -elokuvan ohjaaja Miia Tervo kertoo, että monet hänen suosikkielokuvistaan ovat vaistonvaraisesti olleet naisen ohjaamia. Katsoessaan elokuvaa hän ei pohdi ohjaajan sukupuolta, hän vain katsoo elokuvaa. Tervo mainitsee elokuvat Sally Potterin Orlando, Anu Kuivalaisen Orpojen joulu sekä Kanerva Cederströmin Trans-Siberia – merkintöjä vankileiriltä.

– Nämä elokuvat menivät syvälle ja ovat aivan muuta kuin yleinen massa, Tervo sanoo.

“Ei niitä muoviin käärittyjä naisia”

Tervon mukaan edelleen hyvin usein olettamuksena on, että mies on normi ja naisen katse on toissijainen, toinen katse. Hän kysyy, mikä on taustalla oleva olettamuksemme ihmisyydestä, jos pohdimme yhä naisen katsetta verrattuna miehen katseeseen.

– Mikä yksinoikeus miehillä on kertoa ihmisistä? Olettamuksemme ihmisyydestä on edelleen mies, ja niin kauan näitä asioita täytyy jauhaa, kunnes se olettamus on ihminen. Ihmisyyden kokemus pitää tulla ihmiseltä, eikä se kokemus ole sukupuolisidonnainen. Siinä ei voi olla erilaisuutta mihinkään suuntaan.

Miia Tervo seisoo studiossa taustalavasteen ja studiolamppujen edessä. Kuva otettu lyhytvideosarjaan Me elokuvantekijät.
Miia Tervo puhuu työstään Naisten maaliskuun Me elokuvantekijät -sarjassa. Katso Tervon haastattelu Yle Areenasta. Miia Tervo seisoo studiossa taustalavasteen ja studiolamppujen edessä. Kuva otettu lyhytvideosarjaan Me elokuvantekijät. Kuva: Maria Seppälä / Yle Miia Tervo,elokuvaohjaajat,Me elokuvantekijät
“Ihmisyyden kokemus pitää tulla ihmiseltä, eikä se kokemus ole sukupuolisidonnainen. Siinä ei voi olla erilaisuutta mihinkään suuntaan.”― Miia Tervo, elokuvaohjaaja

Tervo ei ajattele tekevänsä elokuvaa erityisestä näkökulmasta siksi koska on nainen. Hän haluaa kertoa tarinoita, joilla on merkitystä, ja toivoo, että hänen elokuvissaan tavataan henkilöitä joihin voi samaistua – hahmoja, joiden kautta saamme luvan olla ihmisinä keitä olemme.

– Haluan kuvata ihmisiä silmän tasolta, samalta tasolta. Haluan nähdä ihmiset rakkaudella ja myötätunnolla. Sellaisina, jotka muistuttavat meille itsellemme keitä me olemme ihmisinä. Teen sinä ihmisenä elokuvia, kuka olen. Olen se elokuvaohjaaja ja se ihminen mikä olen. Siksi naisohjaaja on yhtä kauhea termi kuin naisihminen, Tervo lisää.

Hupaniittu kiteyttää, että maailma jota elokuvat kuvaavat ja se maailma missä me elämme, on moniääninen maailma. Naisen elokuvaa voidaan kuitenkin avata kolmen asian kautta.

– Naisen elokuva on sitä, että meillä on tällä hetkellä runsaasti elokuvaohjaajia, jotka identifioituvat naisiksi, ja ovat samalla elokuvaohjaajia. Toinen tapa tarkastella asiaa on, että elokuvat sisältävät kantavia vahvoja naisrooleja. Kolmanneksi elokuva tuo näyttelijälle kokonaisuutta omassa näyttelijätaiteessaan. Se tuo katsojalle kokonaista ja uskottavaa naisten kuvausta. Ei niitä muoviin käärittyjä naisia.

Hupaniittu nostaa esiin klassisen Bechdelin puolileikillisen näytelmäelokuvien tasa-arvotestin: elokuva läpäisee testin, kun elokuvassa on kaksi naista, jotka keskustelevat keskenään muustakin kuin miehistä – ja joilla on nimet, hän lisää. Tätä esimerkiksi Paavilaisen Kaksi ruumista rannalla kommentoi rooleillaan nuorempi nainen ja vanhempi nainen.

Naisia juoksee pellolla
Nuorempi nainen ja vanhempi nainen elokuvassa Kaksi ruumista rannalla. Naisia juoksee pellolla Kuva: Mitro H�rk�nen / Bufo Oy Yle Areena,Kaksi ruumista rannalla
“Naisia ei ole kirjoitettu vain tukemaan miehen tarinaa tai olemaan ruumis peräkontissa.“― Outi Hupaniittu, elokuvatutkija

– Marian paratiisissa kaikki miehet ovat sivulaidoilla ja naiset ovat se elokuva. Nuoren naisen muotokuvassa yhdelläkään miehellä ei ole nimeä. Naisia ei ole kirjoitettu vain tukemaan miehen tarinaa tai olemaan ruumis peräkontissa. Tai olla se nainen, jonka tehtävä on tulla hakatuksi silloin, kun naisen tarina on aina suhteessa miehen väkivaltaan tai selviämiseen miehen väkivallan kierteessä, Hupaniittu avaa.

Hupaniitun mukaan nämä kaikki kolme tekijää eivät välttämättä ole läsnä samassa elokuvassa samaan aikaan, mutta nämä tekijät yhdessä rakentavat ilmiötä naisen elokuva.

– Nainenhan voi tehdä minkälaista elokuvaa tahansa. Ei sen pidä olla niin, että on vain yhdenlaista naisen elokuvaa. Lisäksi meidän täytyy muistaa intersektionaalisuus ja valkoisen naisen etuoikeutettu asema, eli pitäisi muistaa naiseuden olevan hyvin paljon.

“En tehnyt elokuvaa vähemmistöleiman kautta”

Viime vuosina toimittaja työskennelleen Susani Mahaduran elokuvaura odotti oikean tarinan löytymistä. Mahaduran esikoisohjaus, dokumenttielokuva Kelet, kertoo ensimmäisenä Suomessa person of color eli poc-transnaisen tarinan.

– Luottamukseen Keletin kanssa auttoi se, että ymmärrän näkökulman millaista on olla rodullistettu nainen Suomessa. Toki minäkin olen etuoikeutettu, koska olen cisnainen, mutta tein paljon töitä sen eteen, ettei Keletin tarvinnut selittää minulle mistä sukupuolten moninaisuudessa on kyse, Mahadura avaa.

Susani Mahadura seisoo studiossa taustalavasteen ja studiolamppujen edessä. Kuva otettu lyhytvideosarjaan Me elokuvantekijät.
Susani Mahadura puhuu työstään Naisten maaliskuun Me elokuvantekijät -sarjassa. Katso Mahaduran haastattelu Yle Areenasta. Susani Mahadura seisoo studiossa taustalavasteen ja studiolamppujen edessä. Kuva otettu lyhytvideosarjaan Me elokuvantekijät. Kuva: Maria Seppälä / Yle Susani Mahadura,Naisten maaliskuu

Mahaduran mukaan ihmiset usein haluavat nähdä tarinoita tiettyjen linssien läpi, ja kivut, joita päähenkilöiden elämässä on ollut, nekin halutaan nähdä tietyllä tavalla.

– En halunnut katsoa länsimaalaisten linssien läpi Keletin tarinaa, koska tiedän, että omaa tarinaani on katsottu niiden linssien läpi, ja tiedän sen vääristyneen. Tärkeää oli se, miten Kelet halusi tulla nähdyksi ja mitä hän yritti minulle itsestään ja omasta tarinastaan kertoa. En tehnyt elokuvaa minkään tietyn vähemmistöleiman kautta.

“Tärkeää oli se, miten Kelet halusi tulla nähdyksi ja mitä hän yritti minulle itsestään ja omasta tarinastaan kertoa.”― Susani Mahadura, toimittaja, elokuvaohjaaja
Poc-transnainen poseeraa
Susani Mahaduran esikoisohjaus Kelet on osa Naisten maaliskuun ohjelmistoa ja nähtävillä Yle Areenassa. Poc-transnainen poseeraa Kuva: Baba Lybeck Productions Oy Docstop,Dokumenttiprojekti: Kelet

Pohtivatko elokuvantekijät sitten paljonkin tasa-arvoon liittyviä kysymyksiä tehdessään elokuvia? Kun Laura Birn käsikirjoitti yhdessä Anna Paavilaisen kanssa elokuvaa Kaksi ruumista rannalla, he huomasivat miten olivat itse hyväksyneet tietynlaisen naiskuvan ja naisen roolin. Birnin mukaan ajatuksellisesti piti mennä monta kierrosta, että hahmot saivat aktiivisen roolin.

– Naishahmoni ovat olleet aktiivisia, mutta niissä voi olla muita rakenteellisia pinttymiä, koska niitä rakenteellisia pinttymiä voi olla minussa. Samaistun siihen, että joudun kyseenalaistamaan ajatuksiani, etten ole enää sen toiseuden vanki, kertoo Miia Tervo.

Tervon Jussi-ehdokkaana useissa kategorioissa ehdolla oleva Aurora kertoo rovaniemeläisnaisen ja iranilaismiehen rakkaustarinaa. Elokuvaa onkin kehuttu paljon juuri siksi, millaisia henkilöitä elokuvassa tavataan.

– Halusin, että ne rakkauden esteet ovat sisäisiä, eivät ulkoisia. En halunnut tuoda elokuvaan polttopulloja tai mitään suoraa rasismia. Halusin kuvata heitä ihmisinä ihmisen tasolla. Että rakastaminen on kahden ihmisen välinen asia, joka on meille kaikille joskus hyvin kompleksinen, ja johon kuuluu sisäisiä ristiriitoja, Tervo avaa.

– Auroran meininkiä katsoo voimaannuttavasti, koska se on holtitonta, mutta siinä kokee sympatiaa hahmoa kohtaan. Siinä nauraa, mutta nauraa sen henkilön kanssa: kokee samaistumista, että ok, välillä homma karkaa ja sukkahousuissa on silmäpako, Hupaniittu analysoi.

Aurora mellan Darian och dennes hustrukandidat i baksätet på en bil.
Aurora on päähenkilönä holtiton, mutta olemuksessaan vahva. Aurora mellan Darian och dennes hustrukandidat i baksätet på en bil. Kuva: Dionysos Films Mimosa Willamo

Tärkeää onkin, että elokuva antaa tilaa tarinalle ja antaa tilaa ihmiselle. Dokumenttielokuvaa tehdessään Mahadura pohti aktiivisesti millä tavalla tarina Keletistä kerrotaan, miten, ja miksi se kerrotaan. Missä tarinan fokus on.

– Keletiä ei esitetä uhrina vaan aktiivisena toimijana, jonka tarinan on tarkoitus voimaannuttaa ja näyttää että näin voi elää Suomessa ja saavuttaa omia unelmiaan. Ehkä voimme historian saatossa todeta, että tämä oli se ensimmäinen elokuva, joka antoi ääneen ruskeille ja mustille transnaisille, jotka ovat suomalaisia, Mahadura sanoo.

“Toivon, että naiset uskaltaisivat unelmoida isosti”

Viime vuosien kasvanut tietoisuus elokuva-alan epätasa-arvosta ja rakenteellisista ongelmista on saanut aikaan murroksen. Vielä kymmenen vuotta sitten Suomessa naisten ohjaamat elokuvat olivat harvinaisia ja muutama vuosi sitten puhuttiin siitä, ettei niitä ole. Nyt puhutaan siitä, että niitä on useita joka vuosi.

Hupaniitun mukaan olemmekin yhtäkkiä tilanteessa, että naisten ensi-iltoja tulee paljon ja elokuvat keräävät tunnustusta. Elokuvat kuten Teräsleidit, Aurora tai Kaksi ruumista rannalla näyttävät toisenlaista tapaa kertoa ja antavat tuoreita näkökulmia.

– Olemme päässeet tilanteeseen, että Suomessa on useita sellaisia ohjaajia, jotka ovat ohjanneet enemmän kuin yhden näytelmäelokuvan. Ensimmäisen näytelmäelokuvan tekeminen on vaikeaa, mutta hankalampaa on saada se toinen elokuva siihen perään ja työhönsä jatkuvuus, kertoo Hupaniittu.

Tervo puolestaan toivoo, että naiset ottaisivat enemmän elokuva-alaa haltuun bisneksenä, ja että tasa-arvon myötä myös rahat jakautuisivat tasan. Hän uskoo, että suunta on hyvä.

– Meillä on rahoittajina naisia, meillä rahoitetaan naisia, jos suunta pysyy, olemme varmasti tyytyväisiä. Toivon, että naiset uskaltaisivat unelmoida isosti. Emme tyytyisi taloudellisesti ihan hyvään, Tervo pohtii.

– Nyt on hyvin tärkeää se, että naiset toimivat myös tuottajina. On äärimmäisen tärkeää, että koko prosessissa on naiset mukana. Eihän elokuvassa ole mitään sellaista osa-aluetta, joka olisi jotenkin vain miehille mahdollinen. Elokuva on kaikkien taideilmaisun muoto, sanoo Hupaniittu.

Koostejulistekuva elokuvaan Tottumiskysymys.
Tervo on yksi Tottumiskysymys -elokuvan ohjaajista. Hänen mukaansa elokuvan tekeminen alkoi jo ennen kuin me too -liike käynnistyi. Tottumiskysymys Yle Areenassa. Koostejulistekuva elokuvaan Tottumiskysymys. Kuva: Tuffi Films elokuvat,Krista Kosonen,Pirjo Lonka,Naisten maaliskuu

Mahaduran mukaan on tärkeää pohtia naisen asemaa elokuva-alalla, mutta on myös tärkeää pohtia, mikä on ruskean naisen asema alalla – tai ihmisen, joka kuuluu vähemmistön vähemmistöön. Hän kaipaa edelleen kotimaiseen elokuvaan lisää eri näkökulmia.

– Aika vähän siellä ruskeita päähenkilöitä näkyy. Toivon, että meidän tarinat päätyisivät valkokankaalle, ja että meidät nähtäisiin toisella tapaa kuin vain jonain typistettyinä maahanmuuttajatarinoina. Toivoisin kunnianhimoisia käsikirjoituksia, rooleja ja tarinoita ruskeista suomalaisista, jotka elävät tässä yhteiskunnassa.

Mahadura uskoo, että käsillä on mahdollisuus näyttää tarinat eri tavalla. Edessämme on uusi aikakausi, jossa todella näemme toisemme.

Tervo lisää, ettei sen pitäisi enää olla mikään kysymys kuka elokuvan on tehnyt.

– Nyt kun rahoitus muuttuu, toivon, ettei rahoituksen jakoa tehtäisi enää niin, että on olemassa pieniä aiheita ja suuria aiheita, ja ne suuret aiheet on miesten tekemiä ja ne pienet jää tuonne jonnekin sivuun muiden tehtäviksi, Tervo kiteyttää.

“Toivoisin kunnianhimoisia käsikirjoituksia, rooleja ja tarinoita ruskeista suomalaisista, jotka elävät tässä yhteiskunnassa.”― Susani Mahadura, toimittaja, elokuvaohjaaja

Tarvitsemmeko silti kampanjoita kuten käsillä oleva Naisten maaliskuu?
Toki, mutta Tervon mukaan tarvitsemme pitkäjänteistä tarkkailua pitkän aikavälin kuluessa. Tasa-arvokysymykset eivät voi olla pelkkä ilmiötrendi.

– Tämä Naisten maaliskuu on hieno asia, mutta se kertoo kuitenkin siitä, että muuten emme näy. Vaikka nyt tehdään elokuvaa ja rahoitetaan, niin pitää muistaa, että kyse on vasta muutamasta kuluneesta vuodesta, ei vuosikymmenistä. Naisen ohjaama elokuva on edelleen ihan marginaalissa. En kuitenkaan kannata sitä, että asiat kääntyvät niin, että naiset tekisivät enemmän elokuvia kuin miehet. Tekemiseen pitäisi löytyä luonnollinen tasapaino, hän sanoo.

Ilmapiiri tulevaisuuden suhteen on yleisesti ottaen toiveikas. On tärkeää, että naisten tekemiä elokuvia nousee nyt esiin, ja että niille annetaan arvoa ja tilaa. Toki kaikki toivovat, että tulevaisuudessa tasa-arvokysymykset ovat muuttuneet selviöksi, eikä tällaisia kampanjoita enää tarvita.

– On hienoa elää tällaista upeiden, rohkeiden, uskaltavien ja erikoisten naisista kertovien elokuvien aikaa sekä Suomessa että muualla, Hupaniittu kiteyttää.

Naisten maaliskuun tunnuskuva: naisen käsi pitelee kaitafilmikameraa.
Katso koko Naisten maaliskuun ohjelmisto Yle Areenasta. Naisten maaliskuun tunnuskuva: naisen käsi pitelee kaitafilmikameraa. Kuva: Kirsi Kukkurainen / Yle Naisten maaliskuu

Haastateltavien tärpit Naisten maaliskuun ohjelmistosta Yle Areenassa:

Miia Tervo: Orlando, Piano, Tottumiskysymys, Agnès Vardan tuotanto, Mitä meistä puhutaan
Outi Hupaniittu: Orlando, Kaksi ruumista rannalla, Tottumiskysymys
Susani Mahadura: Seksipommi Hedy Lamarrin tarina, Uudistaja - nainen imaamina, Tottumiskysymys

Toiveita tulevaisuuteen Areenalle:

Selma Vilhusen Tyttö nimeltä Varpu ja Hölmö nuori sydän
Miia Tervon Aurora
Věra Chytilován Tuhatkaunokit
Pirjo Honkasalon Tanjuska ja 7 perkelettä