Eve Mantu
Yle
Mitä mielessä tapahtuu tällaisen kriisin aikana, ja miten sitä voi auttaa selviämään? Kokenut työterveyspsykologi Susanna Paarlahti suosittelee koronaähkyyn ja yleiseen ahdistukseen muun muassa päiväkirjan kirjoittamista ja ärhäkän someseurannan vaihtamista johonkin leppoisaan.
Meidät kaikki on heitetty kummalliseen tilanteeseen, joka uhkaa hallinnan tunnetta. Mieli käsittelee kriisejä asteittain. Kun järkyttävä asia tapahtuu, ensimmäisenä päälle käy shokkireaktio.
Mieli pyristelee vastaan
Hallituksen tiedotustilaisuus maanantaina 16.3. oli monelle itkun paikka. Lisää järkyttäviä uutisia on todennäköisesti tulossa, sillä pandemia ei ole yksittäinen tapaus, vaan kehittyvä ja pitkäaikainen jatkumo. Tulee yhä uusia uutisia, yhä uusia käänteitä.
– Normaalisti viikossa ei tapahdu niin paljon kuin nyt tapahtuu joka päivä, toteaa työterveyspsykologi Susanna Paarlahti.
Mieli ei pidä suurista muutoksista, ja siksi sen ensireaktio voi olla tilanteen vähättely, jopa kieltäminen. En muuta mitään, jatkan elämää ihan entiseen malliin.
Mieli suojelee meitä liian suurilta heilahduksilta. Vastaanpyristely ei ole tietoista eikä aktiivista, niin vain tapahtuu.
Työterveyspsykologian palvelupäällikkö Susanna Paarlahti löytää vertauskuvan hiihtoladulta: – Kun ladulla kaatuu, ja sukset irtoavat monoista, ensinhän sitä silti jatkaa matkaansa mäkeä alas. Liikkeen jatkumisen laki toimii myös mielen puolella.
Vastarintaa tässä koronakriisissä vahvistaa se, että mieli ei heti löydä työkalupakistaan toimintaohjeita.
– Ei ole vastaavaa aikaisempaa tapahtumaa, jonka toimintamallia voisi käyttää! Me tiedämme esimerkiksi, että kun joku läheinen kuolee, silloin järjestetään hautajaiset, ja niin edelleen. Mutta mitä ihmettä pandemiatilanteessa kuuluu tehdä?
Kuumeista tiedonahmintaa ja taistelua
Shokkivaihetta seuraa tunteiden ja loputtomien kysymysten hyökyaalto, jota kutsutaan reaktiovaiheeksi. Mikä kaikki muuttuu? Miten järjestän työt? Miten lastenhoito? Kestääkö talous tämän? Päällä on monenlaisia kriisejä yhtäaikaisesti.
Reaktiovaiheessa on vaikeaa keskittyä mihinkään muuhun kuin ajankohtaiseen kriisiin. Ihminen ahmii uutisia, somettaa vimmaisesti ja yrittää ottaa selvää asioista pärjätäkseen.
Reaktiovaiheessa ihminen ahmii uutisia.
Joihinkin iskee suorastaan kuumeinen kiivaus ja outo into. Ei tule uni eikä nälkä, kun pitää ottaa tilannetta haltuun 24/7.
Säpinä voi kiihottaa mielen ja kehon ylikierroksille, kun adrenaliini puskee eteenpäin.
Kokenut työterveyspsykologi Susanna Paarlahti ei pidä hetkellistä henkistä ylikuumenemista ongelmana, kunhan se ei jää pitkäksi aikaa päälle.
Superhessun koukuttava rooli
Erityisesti terveydenalalla työskentelevät ovat nyt koronataistelun etulinjassa, mutta poikkeustila kuormittaa varhaiskasvatuksen ammattilaisia, opettajia, toimittajia, rajaviranomaisia ja monia muitakin yhteiskunnan tukipilareita.
Joistakin ammateista voi tulla eräänlaisia supersankareita, joita kannattelee sankaruuden gloria. Yhtäkkiä heidät nostetaan tämän maan pelastajiksi. Se, että voi kokea olevansa ratkaisijan roolissa koko yhteiskuntaa uhkaavassa kriisissä, saattaa kompensoida kuormitusta jonkin aikaa, mutta jos kriisi pitkittyy, sitä ei enää voi ratkoa talvisodan hengessä “superhessujoukon” voimin.
Susanna Paarlahti puhuu etulinjassa puurtavien puolesta lätkävertauksin:
– Otetaan mallia siitä, miten jääkiekkoilijat toimivat. Pelissähän on aina yksi ketju kerrallaan jäällä, lyhyen aikaa. Voisiko niillä paineisimmilla työpaikoilla järjestää töitä niin, ettei ketään peluuteta siinä kaikkein kovasykkeisimmässä pelitilanteessa liian pitkään?
Esimiesten rooli on tärkeä, sillä etulinja on paitsi kova paikka, myös kiihottavan houkutteleva. Työntekijä voi itse olla niin adrenaliinipöllyssä, ettei tajua vetää henkeä.
Onko mahdollista kierrättää työpaikalla roolituksia, ettei kenenkään tarvitse olla etulinjassa koko aikaa?
Jos taistelumoodi vie unet
Taisteluhormoniksi mainitun adrenaliinin voimilla kun vedetään, uni voi häiriintyä. Adrenaliinin tarjoama tuki on tarkoitettu purettavaksi fyysiseen toimintaan. Jos illalla tuntuu, että olet ylikierroksilla, eikä uni meinaa tulla, pura rauhaton olo liikkumalla.
Akuutin stressin aikana uni tyypillisesti lyhenee, sillä elimistö alkaa erittää kortisolia aikaisemmin aamuyöllä kuin se normaalisti erittäisi.
Tunteet vievät voimia
Reaktiovaihe syö energiaa, sillä tunteiden tunteminen on voimia kuluttavaa puuhaa, selittää Susanna Paarlahti.
Tunnemylläkkää ihminen jaksaa muutaman päivän, ehkä viikon, mutta sitten voimat loppuvat, ja on pakko ottaa etäisyyttä.
– Tämä pätee, tunnet sitten mitä tahansa tunteita – raivoa, innostusta tai surua.
Koronakriisin osalta osa meistä tuntee näihin aikoihin saaneensa tarpeeksi. Väsyttää ja kyllästyttää. Ei halua kuulla enää sanaakaan tuosta kirotusta viruksesta. Ihminen haluaa tehdä ja ajatella jotakin ihan muuta.
Noin viikon kuluttua shokista iskee väsymys ja kyllästyminen.
Tässä suvantovaiheessa on kyse henkisten akkujen lataamisesta. Vetäytyminen päällä olevasta kriisistä ei ole passiivista pakoa, vaan sulattelua.
Kun on saanut hetken aikaa ajatella jotakin muuta, pystyy taas palaamaan kriisin käsittelyyn. Silloin voi nähdä uuden tulokulman asiaan. On ikään kuin noussut yhden portaan verran ylemmäs, ja näköala on avartunut.
– Se on sellaista letkajenkkaa, jossa otetaan askeleita eteenpäin ja taaksepäin, kiteyttää Susanna Paarlahti.
Vältä somen myrkylliset pyörremyrskyt
Järkytys ja kyllästyminen vuorottelevat ja aaltoilevat eri tahtisesti eri ihmisillä. Somessa joku saattaa revitellä ja naureskella, toinen heittää kyynistä kommenttia ja kolmas on syvästi ahdistunut ja peloissaan. Kun nämä voimat törmäilevät keskusteluissa, odotettavissa on kuohuntaa ja ylilyöntejä.
– Ei kannata lähteä kierroksille. Somessa kannattaa nyt todellakin valita missä aikansa viettää, ettei heittäydy ikäviin pyörremyrskyihin. On viisautta hakeutua myönteisiin ketjuihin, etenkin iltaisin.
Susanna Paarlahti suosittelee nauraen vanhoja VHS-kasetteja. Jotakin lempeää, kuten Pieni talo Preerialla.
Kriisin portaita rampataan tulevina viikkoina edestakaisin, sillä koronatilanne elää. Tulee uusia shokkeja sulateltavaksi, uusia muutoksia, joihin on reagoitava, kyllästyttävä ja sopeuduttava.
Tulevina viikkoina on luvassa uusia shokkeja sulateltaviksi.
– Me kaikki kehittelemme uusia toimintamalleja tässä todella poikkeuksellisessa tilanteessa, muistuttaa työterveyspsykologi Susanna Paarlahti.
Olemme keskellä luovaa prosessia. Sellaiselle on tyypillistä hämmennyksen tila. Olemme globaalisti pihalla, ennen kuin alamme nähdä mitä tästä on syntymässä.
– Antti Holma teki aivan loistavan teon julkaistessaan THL:n ohjeita rentoutusvideon muodossa. Se toimii kansanvalistuksena ja rentoutusvideona yhtä aikaa.
Antti Holman lisäksi myös Suomen Punaisen ristin valmiusryhmän kriisipsykologit Nina Lyytinen ja Ferdinand Garoff ovat julkaisseet lyhyitä vinkkivideoita otsikolla Pienillä teoilla on merkitystä.
Ei ole mitään rajaa ideoille, joilla voimme helpottaa omaa ja toisten oloa. Jo nyt on järjestetty parvekelaulajaisia ja Instagram-konsertteja, sekä tarjottu naapuriapua.
Päiväkirja auttaa kaaoksessa
Joka päivä selkeyttä ja hallinnan tunnetta tulee lisää. Susanna Paarlahti vinkkaa, että päivittäisten ajatusten ja tapahtumien kirjaaminen auttaa näkemään tämän:
– Me ratkaisemme joka päivä erilaisia osaongelmia, vaikkemme sitä ehkä huomaa. Päiväkirjan pitäminen auttaa näkemään kehityksemme. Viikon päästä olemme saaneet jo jotakin tästä outoudesta haltuun, ja kolmen viikon päästä olemme jo aikamoisia etätyön ja uudenlaisen arjen hallitsemisen asiantuntijoita.
Kolmen viikon päästä olemme jo aikamoisia asiantuntijoita.
Kolmen kuukauden kuluttua heräämme huomaamaan, että olemme onnistuneet rakentamaan toimintamalleja, joihin voimme turvautua, jos vastaavanlainen kriisi iskee uudelleen. – Siinä vaiheessa voimme ylpeinä todeta, että mehän ollaan näissä epidemiatilanteissa jo ihan vanhoja tekijöitä.
