Hyppää pääsisältöön

Kahdeksan tuntia sivistynyttä ITE-musiikkia?

Kaikhosru Shapurji Sorabji oli brittiläinen säveltäjä, pianisti, kriitikko ja erakkoeksentrikko, joka 1900-luvun alkupuolella työsti valtavan määrän pianomusiikkia post-myöhäisromanttiseen mutta moninaiseen tyyliin. Monia Sorabjin teoksia on pidetty mahdottomina soittaa, ei vain teknisesti vaan myös keston takia. Esimerkiksi Dies irae -teemaan perustuva muunnelmateos Sequentia cyclica on joidenkin mielestä Sorabjin paras, mutta kestää yli kahdeksan tuntia. Ahkera Sorabji-urakoitsija Jonathan Powell on nyt saattanut senkin levylle, joten entistä laajempi perehtyminen Sorabjin taiteeseen on nyt mahdollista. Mutta onko se suositeltavaa?

Sorabji: Sequentia cyclica
Sorabji: Sequentia cyclica Uudet levyt

Sequentia cyclica on läpileikkaus Sorabjin tuotannosta. Kahdenkymmenenseitsemän muunnelman sekaan mahtuu koraalipreludi, passacaglia ja fuuga, jotka kaikki kestävät yli tunnin, kolme hidasta, minimalistista puolen tunnin fiilistelyä, joukko päälle vyöryviä ikiliikkujia, kasa epämääräisen väkivaltaisia fantasioita sekä muutama karaktäärikappale, kuten valssi.

Vaikka teos on tyylillisesti vaihteleva ja selvästi jaksoteltu, massiiviset mittasuhteet aiheuttavat sen, että kuulijan stamina ei riitä seuraamaan musiikin sisältöä perinteisessä mielessä. Levyn äärellä tuntuu selvältä, että Sequentia cyclica on tavallista suuremmalta osalta käsitetaidetta. Sitä ei ole tarkoitettu kuunneltavaksi; kokemiseen riittää tieto siitä, että se on sävelletty, soitettu ja levytetty. Siinä mielessä tuntuu hienolta, että Jonathan Powell on vienyt tämän käsitteellisen performanssin loppuun asti, ja että ihmiskunta ylipäänsä käyttää voimavarojaan myös tällaiseen.

Teos synnyttää mielleyhtymiä myös kansanomaiseen ITE-taiteeseen. Sorabji oli musiikillisesti oppinut henkilö, mutta kahdeksan tunnin järkäleessä jokaisen nuotin paikka ei tunnu yhtä tarkkaan punnitulta kuin tavallisessa musiikissa, ja merkitykset syntyvät laveammin. Sorabji on täyttänyt aikaa omalla pianotekstuurillaan niin kuin ITE-taiteilijat täyttävät peltoja ihmisfiguureilla tai pintoja koristeilla. Toki metodi tuottaa myös radikaalia ja omaäänistä taidemusiikkia - esimerkiksi puolen tunnin nokturnikelluttelu yhden sävelen urkupisteen päällä iskee lujaa, tai ainakin lujempaa kuin meluisa, kaoottisesti ryöppyävä viisinkertainen fuuga.

Sorabji ei ole kyllästänyt Sequentia cyclican laveaa pianotekstuuria minkäänlaisilla esitysohjeilla, minkä takia teos korostaa esittäjänsä tyyliä tai maneereita enemmän kuin tarkemmin kontrolloidut sävellykset. Powellin urakointia on toki pakko kunnioittaa, samoin hänen kykyään pitää moninaiset karaktäärit selvinä, mutta ajoittain urakan määrä kuuluu. Haastavampien variaatioiden virta hidastelee, kun Powell fraasien välillä yrittää omaksua paksua satsia, ja monesti bassopuolen mäiske peittää oikean käden tiheää koristelua. Olisi kiinnostava kuulla muutama paksumpi variaatio metronomin kanssa perattuna.

Tuotannon haasteet kuuluvat myös Powellin passivis-aggressiivisena taustahyräilynä ja paljaimpien harmonioiden ajoittaisina vireongelmina.

Yli kahdeksan tunnin kuuntelu-urakkaan mahtuu monta hienoa hetkeä, ja Sorabjin pelkistetyintä sävelkieltä kuuntelee mielikseen. Debussy-tyylittelyt ja nokturnit todistavat hänen kiistämättömästä taidostaan ja luovuudestaan. Mutta epätoivoiseksi pitää kotikaranteenitilanteen yltyä, ennen kuin voin suositella lähimmäisilleni Sequentia cyclican kokonaiskuuntelua. Etenkin tunnin mittaiset barokkimuodot tuntuivat kuormittavan vastustuskykyäni kohtuuttomasti.

Kaikhosru Shapurji Sorabji: Sequentia cyclica super Dies irae. - Jonathan Powell, piano. (Piano Classics, PLC10206)

Kuuntele Uudet levyt 24.3.2020, toimittajana Kare Eskola.

  • Huippuammattilaiset upeasti Ellington-amatööreinä

    Levyarvostelu

    Duke Ellington kokosi uransa lopulla kolme hengellisen musiikin konserttia, joissa hänen oma jazz-idiominsa yhdistyi gospeliin ja kirkkomusiikkiin. Sopraano Anu Komsi ja multi-instrumentalisti Marzi Nyman ovat vuosien mittaan esittäneet teoksesta omaa versiotaan, joka on nyt saatu myös Alba-yhtiön levylle. Komsi ja Nyman ovat rohkeita ja monialaisia, mutta joutuvat levyllä laajan mukavuusalueensa rajoille - ja tekevät äimistyttävän hienon levyn siitä huolimatta tai juuri siksi.

  • Peteris Vasks - lisää samaa mutta alttoviululla

    Levyarvostelu

    Jos tuntee Peteris Vasksin, Latvian lahjan mystiselle minimalismille, BIS-yhtiön uusi Vasks-levy ei yllätä, muttei myöskään petä. Paatokseen asti tunteellinen, selvälinjainen ja tukevasti tonaalinen musiikki virtailee jälleen kerran hiljaisuudesta tuttujen huippukohtien kautta kauniimpaan hiljaisuuteen. Mutta on sillä oma arvonsa, että alttoviulisti Maxim Rysanov ja Sinfonietta Riga toteuttavat Vasksin idiomin niin kuin pitää.

  • Vivaldi-projektin laaduntarkistus - priimaa pukkaa!

    Levyarvostelu

    Vuonna 2000 levy-yhtiö Naive alkoi levyttää Torinon kansalliskirjaston Vivaldi-kokoelmassa käsikirjoituksina säilyneitä teoksia. Maailmanluokan esittäjistöt ovat tähän mennessä taltioineet kuutisenkymmentä levyä, ja nyt projektissa debytoi ranskalainen barokkiorkesteri Le Concert de la Loge johtajansa, viulisti Julien Chauvinin kanssa - ja laatu pysyy.

  • Laulu antaa Lindbergille ryhtiä

    Levyarvostelu

    Magnus Lindbergin teokset ensilevyttää yleensä Radion sinfoniaorkesteri, ja niin nytkin, vaikka uutuuslevyn teokset Lindberg sävelsi hiljattain Lontoon filharmonisen orkesterin residenssisäveltäjänä. Alkusoiton tapainen Two episodes sekä pitkä vokaaliteos Accused eivät paljasta Lindbergin työkalupakista uutuuksia, mutta lauluteoksen ryhdikkyys saa odottamaan tulevaa oopperaa.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua