Hyppää pääsisältöön

Avaruusromua: Siis teitä kiinnostaa tämä musiikki?

vinyylilevy levysoittimessa
vinyylilevy levysoittimessa levysoittimet

En ole koskaan kuullut hänestä, eikä minulla sitä paitsi ole aikaa kuunnella mitään BBC:tä!

Näin vastasi Edgar Froese, kun eräs saksalainen musiikkijournalisti soitti hänelle keväällä 1973 ja kysyi tunsiko hän Lontoossa asuvaa John Peel -nimistä tiskijukkaa. Tiskijukkaa, joka soittaa hyvin kiinnostavaa, kokeellista ja progressiivista rockmusiikkia radio-ohjelmissaan BBC:llä.

Ja soittaja kertoi John Peelin soittaneen Edgar Froesen yhtyeen Tangerine Dreamin musiikkia ohjelmissaan jo useasti muutaman kuluneen kuukauden aikana. Edgar Froese ei ollut tiennyt asiasta. Hän ei ollut kuullut Englannista mitään.

Erikoista, että Lontoossa oltiin kiinnostuneita Tangerine Dreamin musiikista. Yhtyeen kotimaassa Saksassa kiinnostus kun oli kovin laiskaa ja vähäistä. Voisikohan meidän musiikillamme olla jotakin tulevaisuutta kanaalin toisella puolella, pohti Edgar Froese.

Tangerine Dream oli tehnyt 1970-luvun alkuvuosina kaikkiaan neljä albumia kotimaassaan Saksassa. Ne olivat rohkeita ja persoonallisia, mutta samalla hyvin marginaalisia levyjä: Electronic Meditation, Alpha Centauri, Zeit ja Atem.

Nuo levyt herättivät enemmän kiinnostusta muualla kuin yhtyeen kotimaassa

Kului kaksi päivää ja Tangerine Dreamin Berliinin toimistoon saapui telex. "Olen Simon Draper, ja edustan lontoolaista Virgin -levy-yhtiötä", luki viestissä, jossa ehdotettiin Tangerine Dream -yhtyeelle levytyssopimuksen tekemistä. Näin kertoo Edgar Froese omaelämäkerrassaan Tangerine Dream - Force Majeure.

Edgar Froese luki tuon Lontoosta tulleen telexin moneen kertaan. Se oli niin uskomaton. Brittiläinen levy-yhtiö halusi tehdä levytyssopimuksen Tangerine Dreamin kanssa. Se oli uskomatonta.

Telexiä seurasi puhelu, jossa herra Draper houkutteli Edgar Froesea saapumaan Lontooseen, kirjoittamaan levytyssopimusta. Edgar Froese ei ollut milloinkaan kuullut Virgin-nimisestä levy-yhtiöstä ja kysyi Simon Draperilta, olivatko he jo kauankin julkaisseet äänilevyjä.

"No, itse asiassa me saimme paperihommat ja veroasiat hoidettua vasta aivan äsken", kertoi Simon Draper ja jatkoi, että varsinaisesti he pääsevät markkinoimaan levymerkkiään vasta parin viikon päästä ja samalla julkaisemaan ensimmäisen levynsä. Se tulee olemaan Mike Oldfield -nimisen hepun tekemä albumi nimeltä Tubular Bells, hän kertoi.

Edgar Froesen mieliala laski hieman. Hän oli siis tekemisissä levy-yhtiön kanssa, joka ei vielä oikeastaan ollut levy-yhtiö lainkaan ja joka ei vielä ollut julkaissut yhtään levyä. Kannattaisiko tuollaisen takia reissata Lontooseen allekirjoittamaan yhtään mitään sopimusta? Enää homma ei vaikuttanutkaan niin uskomattomalta.

Ehkä Simon Draper vaistosi tämän kaiken ja lupasi, että yhtiön pomo, herra nimeltä Richard Branson soittaisi Edgar Froeselle seuraavana päivänä ja keskustelisi hänen kanssaan vielä lisää asiasta.

Elokuun kolmantenakymmenentenä päivänä puhelin soi ja langan päässä oli herra, joka esitteli itsensä Richard Bransoniksi. Hän halusi mahdollisimman pian varata Edgar Froeselle lennon Berliinistä Lontooseen.

Ja niinpä syyskuun toisena päivänä vuonna 1973 Edgar Froese istui taksissa Lontoossa ja oli matkalla tapaamaan Virgin -levy-yhtiön johtajaa Richard Bransonia. Tapaaminen alkoi vähemmän vakuuttavasti lontoolaisen Virgin-levykaupan sotkuisessa takahuoneessa ja jatkui Thames-joella, Richard Bransonin asuntolaivassa.

Mitähän tästä tulee, ajatteli Edgar Froese. Levy-yhtiö, jonka toimisto on levykaupan kaoottisessa takahuoneessa, ja levymoguli, joka asuu veneessä. Ja kun hän sai kuulla, että Virgin -levy-yhtiön studio ei ollutkaan Lontoossa, vaan yli sadan kilometrin päässä, Englannin maaseudulla, nummien keskellä, kansainvälinen kuuluisuus ei tuntunutkaan enää niin todennäköiseltä.

Mutta asiat etenivät, ja kuten myöhemmin kävi ilmi: oikeaan suuntaan, vaikkei siltä aivan heti tuntunutkaan. Parin kuukauden päästä kolme pitkätukkaista muusikkoa: Edgar Froese, Christoph Franke ja Peter Baumann eli Tangerine Dream olivat elektronisine soittimineen matkalla Englannin maaseudulle, erääseen 1600-luvulta peräisin olevaan kartanon päärakennukseen.

Tuo rakennus oli äänitysstudio, kuuluisa The Manor Studio, jonka Virgin-yhtiön perustaja ja omistaja, jo mainittu herra nimeltä Richard Branson oli hankkinut omistukseensa. Sinne hänen levy-yhtiönsä artistit matkasivat levyttämään.

Tässä Tangerine Dream marraskuussa 1973 Englannin maaseudulla, The Manor -studiossa, tekemässä albumia, josta tulisi yhtyeen ensimmäinen kansainvälinen julkaisu englantilaisella Virgin-levymerkillä:

Vuonna 2019 Tangerine Dreamin koko niin kutsutun Virgin-kauden tuotanto julkaistiin valtaisalla kuudentoista CD:n ja kahden Blue Ray -kiekon kokoelmalla In Search of Hades (The Virgin Recordings 1973-1979), jolla on mukana paljon ainutkertaista ja nyt ensi kertaa julkaistua materiaalia.

Boxilla on arkistojen uumenista löytynyttä, aiemmin julkaisematonta Phaedra-sessioiden materiaalia parin CD-kiekon verran. Ja se on hyvin kiinnostavaa materiaalia. Se kertoo paljon siitä, millaisin eväin ja ajatuksin Tangerine Dream lähti valloittamaan maailmaa, tai ainakin tekemään sitä albumia, joka tulisi näyttämään yhtyeelle suuntaa pitkälle tulevaisuuteen.

Näistä aiemmin julkaisemattomista äänityksistä kuulee myös hyvin sen, millaisia uusia ajatuksia studiosessioissa syntyi.

Tangerine Dreamin miehet eivät todellakaan olleet ensimmäistä kertaa studiossa, ja ehkä se oli heidän pelatuksensa. Sillä Englannin maaseudulla, The Manor -studiossa kaikki ei nimittäin mennyt aivan putkeen.

Ensinnäkään Tangerine Dreamin lukuisat syntesoijat, Mellotornit ja muut elektroniset laitteet eivät meinanneet millään mahtua studioon ja niiden viritteleminen soitto- ja levytyskuntoon oli ennalta arvaamaton urakka. Ja kun vielä studion tekniikka ja paikallinen sähköverkko toimivat epävarmasti, olivat katastrofin ainekset valmiina.

Sähkökatkot ja oikosulut suoraan sanoen estivät työnteon. Odoteltiin ja odoteltiin. Levyä tekemään tulleet muusikot alkoivat turhautua. Taisi sittenkin olla huono ajatus tehdä sopimus tämän englantilaisen firman kanssa. Mitähän tästäkin tulee?

Tangerine Dreamia lohduteltiin sanomalla, että Mike Oldfieldkin äänitti Tubular Bellsinsä täällä. Että kyllä tämä on ihan kunnon studio, kunhan kaikki saadaan kuntoon.

Lopulta yhtye oli ollut studiossa jo 11 päivää ja nauhalla oli viitisen minuuttia musiikkia. Tai jotakin ääntä, jonka käyttökelpoisuudesta kukaan ei ollut varma. Yhtäkkiä toimettoman odotuksen keskellä kaksi harmaantunutta englantilaista herrasmiestä saapui yllättäen studioon maaseudun rauhaan. He kertoivat olevansa Bradleyn veljekset. Ja Edgar Froesella sytytti: he olivat miehet, jotka olivat keksineet Mellotronin ja olivat nyt tulossa asentamaan hänen kolmeen Mellotroniinsa hänen tilaamiaan uusia ääninauhoja.

Sähköongelmat olivat jo suurilta osin ratkenneet. Ja kun ääninauhat oli vaihdettu, Tangerine Dream päätti vihdoin alkaa levyn tekoon. Ja tuosta levystä tuli odottamaton menestys, sekä taiteellisesti että taloudellisesti.

Albumi sai nimekseen Phaedra ja se nousi Englannin myyntilistan kärkipaikoille yli sadan tuhannen kappaleen myynnillään. Se oli ennenkuulumatonta. Levyhän oli kokeellista, instrumentaalista elektronista musiikkia. Siinä ei soitettu rumpuja eikä sähkökitaroita. Se oli musiikkia suoraan sisäavaruudesta.

AVARUUSROMUA 29.3.2020 - OHJELMAN MUSIIKKI:
TANGERINE DREAM: Flute Organ Piece - osa - (In Search of Hades: The Virgin Recordings 1973–1979)
TANGERINE DREAM: Phaedra Out-Take 1 (In Search of Hades: The Virgin Recordings 1973–1979)
TANGERINE DREAM: 2nd Day (In Search of Hades: The Virgin Recordings 1973–1979)
TANGERINE DREAM: Phaedra Out-Take Version 2a (In Search of Hades: The Virgin Recordings 1973–1979)

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri