Mira Pelo
Yle
Pienet tyypit ovat täynnä energiaa eikä rauhassa istuskelu ole välttämättä se mielenkiintoisin leikki. Jos meno ei kuitenkaan ota rauhoittuakseen ja lapsen on vaikea pysähtyä mieluistenkaan touhujen äärelle, saattaa vanhemman huoli herätä. Onko lapsi liian vilkas?
Juoksujalkaa paikasta toiseen säntäilevä muksu on tuttu kaveri monelle vanhemmalle. Kehotukset hiljentää tahtia kimpoilevat kuin kuuroille korville ja meno lähentelee välillä mahdottoman rajoja.
Kuulostaa tavalliselta lapsiperhe-elämältä tiettyinä annoksina. Jos meno ei kuitenkaan ota rauhoittuakseen, saattaa vanhemman huoli herätä. Onko lapsen vilkkaus normaalia?
Vanhemman odotukset vs. realismi
Normaalin vilkkauden määritelmä on vaikea. Yli 20 vuotta adhd:n parissa työskennellyt lastenpsykiatrian erikoislääkäri Anita Puustjärvi muistuttaakin normaalin määritelmän häilyvyydestä, lasten yksilöllisistä eroista ja toisaalta lapsen ikään suhteutetuista realistisista odotuksista.
– Aikuiset helposti odottavat lapsilta liian varhain liian paljon.
Pienellä lapsella ei pysy päässä kuin yksi asia kerrallaan ja menohalut voivat olla kovat. 1–2-vuotiaiden taaperoiden vilkkaus on usein aivan tavallista, eikä synttärikutsuilla riehaantuvalle ja muun lapsikatraan mukana juoksentelevalle naperolle kannata maalailla adhd-diagnoosia vaikka hän ei ihan heti rauhoittuisikaan, Puustjärvi muistuttaa.
Äärimmäinen vilkkaus voi kuitenkin olla kuormittavaa ja haaste niin lapselle itselleen kuin vanhemmillekin. Kun vanhemman huoli herää tai hän kaipaa asiantuntijoiden apua, on se jo riittävä syy tarkastella, mistä on kyse. Apua kannattaakin lähteä hakemaan esimerkiksi neuvolasta tai kouluterveydenhuollon kautta.
– Vaikka kyse ei olisikaan adhd:sta tai mistään muusta neuropsykiatrisesta häiriöstä, on vanhemmalla oikeus tulla kuulluksi ja saada tietoa, ohjausta ja vinkkejä, Anita Puustjärvi sanoo.
Huoli on riittävä syy kysyä apua
Adhd:n (aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö) ydinoireet ovat tarkkaamattomuus, ylivilkkaus ja impulsiivisuus. Oireet näkyvät ja painottuvat yksilöllisesti ja ne haittaavat jokapäiväistä toimintakykyä.
Lyhytaikainen ja ohimenevä yhdessä tilanteessa esiintyvä vilkkaus ei ole koskaan yksin riittävä syy adhd-diagnoosille.
Adhd:lle tyypillisiä oireita tulee esiintyä pitkäaikaisesti, useissa eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa.
Huoli voi herätä vanhemmilla kotona tai esimerkiksi lapsen päivähoidossa. On mahdollista, että lapsen käytös on erilaista eri tilanteissa. Hän käyttäytyy eri tavalla ryhmätilanteissa päiväkodissa kuin vaikka kotona rauhallisissa oloissa tai toisin päin.
– Tällaisissa tilanteissa ei kannata miettiä, että toinen havainto olisi väärä vaan ennemminkin miettiä, mistä on kyse. Pääasia ei ole diagnoosi vaan positiiviset keinot auttaa lasta ilman negatiivista kierrettä, Puustjärvi pohtii.
Ihan pienille lapsille diagnoosia ei kovin helposti aseteta. Viidestä ikävuodesta eteenpäin lasten yksilölliset erot alkavat tasaantua ja diagnosointi on varmempaa.
Tytöillä ja pojilla adhd-oireet poikkeavat jonkin verran toisistaan. Kun pojat juoksevat hiki päässä, voi tyttöjen ylivilkkaus näkyä pienimuotoisempana näpräämisenä ja puuhailuna.
Yleistäminen sukupuolen mukaan ei kuitenkaan ole vedenpitävä. Juoksentelevia tyttöjäkin on ja toisaalta kaikkia tarkkaamattomuusoireita ei tunnisteta pojiltakaan.
– Hiljaa nurkassa istuva poika, jonka ajatukset lentävät omia ratojaan, ei välttämättä kiinnitä huomiota, koska hän ei häiritse ympäristöään, muistuttaa Anita Puustjärvi.
Diagnosointi – tarpeen vai ei?
Pienten lasten kohdalla olennaista ei ole niinkään adhd-diagnoosi. Sitäkin tärkeämpää on lapsen ja vanhempien tukeminen. Diagnoosi auttaa vanhempaa ymmärtämään lasta, miettii Anita Puustjärvi.
Pitää myös muistaa, ettei lapsen adhd-diagnoosi tarkoita menetettyä peliä. Päinvastoin.
Sen jälkeen tiedetään, että lapsi tarvitsee enemmän ohjausta ja valvontaa.
– Lapselle pitää esimerkiksi opettaa tunnetaitoja aktiivisemmin, hän hyötyy opiskeluympäristön ärsykkeiden karsimisesta ja oikea-aikaisesta positiivisesta palautteesta, Puustjärvi sanoo.
Huomaa hyvä, tue lasta onnistumaan ja vältä huomion kiinnittämistä epäonnistumisiin tai negatiivisiin asioihin.
Puustjärven mukaan lapsi tarvitsee kannustusta ja positiivista palautetta vuorovaikutuksessa aikuisen kanssa. Hän tarvitsee hyväksyntää yrityksestä tehdä sitä, mikä on tarkoitus.
– Aika monesti adhd-oireiset lapset kuulevat “EI! EI!” ja “Joko taas!” vaikka pienen lapsen kohdalla tärkeämpää olisi ohjata ajatukset tekemisen kautta toiseen juttuun. Juoksevalle lapselle olisi parempi huutaa “kävele!” kuin “ei, älä juokse”, Anita Puustjärvi huomauttaa.
Olipa kyse adhd:sta tai mistä tahansa lapsen erityisvaikeudesta, voivat oireet olla aikuista kuormittavia ja voimavaroja vaativia. Stressin ja väsymyksen keskellä on hankala nähdä tai muistaa, mikä toimintatapa olisi paras lapsen kannalta. Siksi vanhemmat ja muut lähiaikuiset tarvitsevat apua ja ohjausta.
On tärkeää saada työkaluja auttaa lasta ilman jatkuvaa negatiivista palautetta.
– Positiivinen palaute ei kuitenkaan tarkoita löysiä rajoja tai lepsua vanhemmuutta. Kuten kuka tahansa lapsi, myös adhd-oireiset lapset tarvitsevat aikuisen vastuuta sekä turvallisia rajoja, Puustjärvi sanoo.
Rauhoittumisen hetki
Säännöllinen päivärytmi sekä vanhemman ja lapsen yhteiset pysähtymisen hetket ovat tärkeitä jokaisen lapsen hyvinvoinnille ja rauhoittumiselle. Yhteiset hyvää mieltä tuottavat hetket aikuisen kanssa ovat jokaisen lapsen oikeus.
Yhteinen leikki- tai lukuhetki ja aikuisen aito läsnäolo rauhoittaa lapsen mieltä ja tukee hänen vuorovaikutustaitojensa kehitystä. On tärkeää, että lapsen arjessa on hetkiä, jolloin edetään lapsen ehdoilla ja hänen aloitteensa leikkiin huomioidaan.
Vilkas lapsi kaipaa myös keinoja purkaa energiaa turvallisesti. Siksi riittävästä liikunnasta huolehtiminen on ehdotonta. Liikkuminen luonnossa tai vaikkapa leikkipuistossa vanhemman kanssa on yksi hyvä keino lisätä arkeen yhteisiä jaettuja ilon hetkiä.
–Liikkuminen vaikuttaa myös kielen kehitykseen ja vuorovaikutustaitoihin. Siksi se on ihan ensiarvoisen tärkeää, muistuttaa Puustjärvi.
Häiriö voimavarana ja vahvuutena
Jokainen lapsi on yksilö ja jokaisella lapsella omat vahvuutensa. Adhd-oireinen lapsi tarvitsee aikuisen tukea ja apua, etteivät hänen vahvuutensa ja voimavaransa jäisi oireiden alle vaan pääsisivät kukoistamaan.
– Onneksi koko ajan aletaan saavuttaa vakiintunut käsitys siitä, millainen häiriö adhd on. Nykyään jo tiedetään, että yleisissä tilanteissa adhd saattaa olla haitaksi, jolloin kyse on häiriöstä, ja toisissa tilanteissa sama ominaisuus voi olla voimavara ja vahvuus, josta on hyötyä ja iloa, Puustjärvi vielä muistuttaa.
Akuutti Areenassa: ADHD:n piilevä voima
Seuraa Akuuttia myös Facebookissa ja Instagramissa @yleakuutti!
