Hyppää pääsisältöön

Audiokilpailu Shortdox – Vuoden 2020 Suomen finalistit on valittu

Shortdox 2020 finalistien nostokuvat
Shortdox 2020 finalistien nostokuvat Kuva: Yle Valokuvakollaasi,shortdox 2020

Audiokilpailu Shortdoxiin osallistui tänä keväänä yhteensä 54 teosta. Näiden joukosta Ylen esiraati poimi kymmenen finalistia. Kansallisen Shortdox finaalin voittajat julkistetaan tänä vuonna poikkeuksellisesti vain verkossa 10.9. julkaistavassa artikkelissa.

Kuuntele tämän vuoden TOP 10 (satunnaisessa järjestyksessä) tästä!


#HUORA (Nea Lundström)

nuori nainen kädet ylävartalon peittona
nuori nainen kädet ylävartalon peittona Kuva: Laura Iikkanen / Yle radio-ohjelmat

Teoksessani käsittelen henkistä ja seksuaalista väkivaltaa omakohtaisen tapahtuman kautta. Tunsin asiasta pitkään syvää häpeää ja vaikenin siitä täysin. Nyt olen kuitenkin valmis kertomaan selviytymistarinani, ja haluan tätä kautta tarjota vertaistukea muille samankaltaisten kokemusten uhreille. Dokumentti on toteutettu Laajasalon opiston audiotyökurssin lopputyönä.



OPITTU AVUTTOMUUS (Elise Hujanen)

ihmisen kuva heijastuu lätäköstä
ihmisen kuva heijastuu lätäköstä Kuva: Elise Hujanen / Yle radio-ohjelmat

”Lause 'mikään mitä teen, ei vaikuta mihinkään' - kuvastaa hyvin opitun avuttomuuden kokemusta.” Olen hiljattain dokumentaariseen kerrontaan siirtynyt taiteilija Elise Hujanen. Oheisessa audioteoksessa ”Opittu avuttomuus”, kuvailen kohtaamistani ruuhkaisessa terveyskeskuksessa. Valokuva heijastelee tunnettani kaiken keskiössä.



DU HAR TAPPAT DIN KRONA (Elena Sulin & Rasmus Pietilä)

merimaisema, etualalla kasveja
merimaisema, etualalla kasveja Kuva: Elena Sulin / Yle radio-ohjelmat

Du har tappat din krona ​ on autofiktiivinen audiodokumentti, joka käsittelee hiuksia osana ihmisen identiteettiä. Hiukset määrittävät sen, kuinka meidät otetaan vastaan, kategorisoidaan ja nähdään. Kenelle nuoren naisen hiukset kuuluvat, dokumentti kysyy. Mitä tapahtuu, kun yhteiskunnallisen narratiivin määrittämä kruunu katoaa? Käsikirjoittaja ​Elena Sulin​ ja äänisuunnittelija ​Rasmus Pietilä​ ovat taiteellinen työpari Arcada-ammattikorkeakoulusta. Parin erikoisalaa ovat ulkopuolisuutta käsittelevät dokumentaariset teokset.



LOOPILLA (Tuomas Luoma)

mies jolla on pelleperuukki päässä
mies jolla on pelleperuukki päässä Kuva: Tuomas Luoma / Yle radio-ohjelmat

Olen Tuomas Luoma ja opiskelen media-alaa Laajasalon opistossa. Dokumenttini käsittelee painajaista, joka kiusasi minua vuosia ja jollain tasolla häiritsee arkeani edelleen. Aihe kuulostaa naurettavalta, sillä sehän on vain uni. Työ tehty osana Laajasalon opiston audiotyönopetusta.



"F31" (Saara Elo)

oma versio Huuto-taideteoksesta
oma versio Huuto-taideteoksesta Kuva: Saara Elo / Yle radio-ohjelmat

Olen 38-vuotias helsinkiläinen radio -ja TV-journalismin opiskelija. Lisäksi olen mielenterveyskuntoutuja. Ääniteokseni “F31” tarjoaa kuuntelijalle kurkistuksen kaksisuuntaisen mielialahäiriön maailmaan. Sen tarkoitus on audion keinoin viedä kuulija mielialahäiriön maailman eri sykleihin, ja lisäksi herättää toivoa että toipuminen on mahdollista.



KOKO AJAN SATAA (Ville Aalto)

kohinaa
kohinaa Kuva: Ville Aalto / Yle radio-ohjelmat

Kesä, syksy, talvi, kevät. Koko ajan sataa.



SUUTELEN SINUA (Kaija Rantakari, Lauri Wuolio)

koko sivun täydeltä teksti Suutelen sinua
koko sivun täydeltä teksti Suutelen sinua Kuva: Lauri Wuolio / Yle radio-ohjelmat

Suutelen sinua syntyi suutelemalla. Kesällä 2017 aloin kirjoittaa itselleni merkittävistä suudelmista. Niin suudelmien kuin niistä kirjoittamieni rivien määrä kasvoi nopeasti ja seuraavina vuosina runo tuli ahkerasti esitetyksi lukuisissa eri muodoissaan. Tämä runo onkin runoistani toistaiseksi ainoa, jonka olen alunperin kirjoittanut nimenomaan esitettäväksi. Vaikka kirjoittamani rivit ovat juuri minun suudelmiani, ne ovat toivottavasti myös universaaleja. Suutelen sinua -taiteilijakirja ja siihen liittyvä ääniruno on toteutettu yhteistyössä Lauri Wuolion kanssa (jonka kanssa emme muuten ole suudelleet).



ONKO TÄÄLLÄ KETÄÄN (Tuisku Lehto, Heta Pyhäjärvi, Saarlotta Virri)

tiilitalo jonka päällä teksti onko täällä ketään
tiilitalo jonka päällä teksti onko täällä ketään Kuva: Tuisku Lehto, Heta Pyhäjärvi, Saarlotta Virri / Yle radio-ohjelmat

Sysmä on paikkakunta Päijät-Hämeen maakunnassa. Sysmä on paikkakunta, jossa asuu vakituisesti 3663 ihmistä ja jossa syntyy vuosittain noin 20 vauvaa. Sysmä on paikkakunta, jossa kerran murhattiin joku. Sysmä on paikkakunta, jossa on harmonikkamuseo, joka on joskus auki. Sysmässä ei ole mitään muuta kuin mehtää. ”Onko täällä ketään” on montaasi yllättävistä kohtaamisista Sysmässä. Lähdimme etsimään hiljaisuutta, löysimme tarinoita ja ääniä, jotka voimistuivat tyhjyyden keskellä. Olemme ensimmäisen vuoden dokumentaarisen elokuvan ja äänisuunnittelun opiskelijoita Aalto-yliopistossa. Tunnemme olomme kotoisiksi pikkupaikkakunnilla ja meitä yhdistää kiinnostus elämän absurdeihin hetkiin.

Englanninkielinen sitaatti Theodore Zeldinin kirjasta An Intimate History of Humanity.



ÄÄNI YKSINÄISYYDELLE (Jesse Ryynänen)

maisema, taustalla kaupunki
maisema, taustalla kaupunki Kuva: Jesse Ryynänen / Yle radio-ohjelmat

Oon 21-vuotias innokas, mutta introvertti media-alan opiskelija Helsingistä. Rakastan mukaansatempaavia kirjoja jotka vievät miut mukanaan jonnekin kaukomaille sekä rauhallisia ja syvällisiäkin keskusteluja. Yksinäisyys on avunhuuto jota emme kuule. Se pysyy visusti päämme sisällä ja sen tulkitseminen muille jotka eivät sitä ole kokeneet on usein työlästä ja uuvuttavaakin. Siksi kääntyminen yksinäisyyden itsensä puoleen ja sen kanssa keskusteleminen voi lopulta avata yksinäisen ihmisen mielenmaisemaa paremmin kuin mikään yksittäinen adjektiivi. Ääni Yksinäisyydelle syntyi tarpeesta ymmärtää ja tulla ymmärretyksi, kuulluksi omien tunteidensa kanssa, jotka muiden ihmisten puuttuessa jakaa ainoastaan itselleen.



ÄÄNI JOKA EI VAIKENE (Laura Kilpinen)

mehiläinen kukassa
mehiläinen kukassa Kuva: Laura Kilpinen / Yle radio-ohjelmat

Ääni joka ei vaikene kertoo nuoren tytön tarinan, joka halusi olla pidetty nainen. Hän saikin äänen päähänsä joka ei vaikene ikinä. Nyt hän jakaa kokemuksensa ensimmäistä kertaa.

Korona-epidemian takia Shortdoxin kansallinen finaali siirtyy syksyyn. Finaalin voittajat julkistetaan tänä vuonna poikkeuksellisesti vain verkossa 10.9. julkaistavassa artikkelissa.

Tämän vuoden kilpailutöitä kuullaan YLE Radio 1:n Äänitarina-sarjassa maanantaisin 27.4. lähtien klo 18.10.

Tiedoksi

Kilpailuun osallistui yhteensä 54 teosta.

Ylen esiraatina toimivat tuottajat Marjo Harju, Hannu Karisto ja Staffans von Martens, äänisuunnittelija Jyrki Häyrinen, toimittaja Pauliina Motturi, verkkotoimittaja Nina Varis sekä apulaistuottaja Arja Kotiranta.

Esiraati kiinnitti huomiota mm. teosten dokumentaarisuuteen, omaperäisyyteen, dramaturgiaan, tekniseen toteutukseen ja äänikerrontaan.

Suomen finaali järjestetään 10.9. klo 14 Kavissa (Kansallinen audiovisuaalinen instituutti). Tuomaristoon kuuluvat Yeboyah, Annvi Gardberg ja Joonas Nordman.